Tekijä: Remes

1. Kun. 6

Salomon temppeli oli aika pieni:  vajaa 30 metriä pitkä ja 10 metriä leveä. Kooltaan se on verrattavissa vaikkapa Jyväskylän kaupunginkirkkoon ja sillekin se taitaa jäädä toiseksi. Kun ottaa huomioon, että silloisessa Israelissa oli vain yksi temppeli, niin tämä kertoo siitä, että kyseessä ei ollut mikään massatapahtumapaikka. Temppeli miellettiin Jumalan asumuspaikaksi ja sellaisena se vertautui lähinnä erämaavaelluksen aikaiseen ilmestysmajaan. Periaatteessa sinne saivat mennä vain papit ja hekin tiukan protokollan mukaan. Sanoin periaatteessa, koska muutamat kuninkaat taisivat tätä sääntöä kyllä rikkoa.

Olen lukenut jostain, että temppeli kuvasi paratiisia. Sen vuoksi sen koristelussa käytettiin paljon luontoaiheita. Tässä mielessä temppeli kuvasi kaipuuta alkuperäiseen suhteeseen Jumalan kanssa. Minua puhutteli se, että Israelissa oli rakennus, joka kutsui ihmisiä Jumalan luo. Sääli vain, että sisälle pääseminen ei ollut mahdollista.

Joh. 3

Nikodemos oli oppinut mies, mutta Jeesuksen kanssa hän joutui tyytymään oppipojan asemaan. Ajatus uudestisyntymisestä on kyllä vaikea ymmärtää, jos ei ole siihen koskaan aikaisemmin törmännyt. Sen täytyi olla myös aika vaikea ottaa vastaan. Siihen sisältyy vihje siitä, että koko siihenastinen elämä on jotain, joka pitäisi vaihtaa uuteen ja aloittaa ihan alusta. Nikodemos oli arvossa pidetyssä asemassa ja hän oli varmasti nähnyt paljon vaivaa siihen päästäkseen, joten täytyy kysyä, että kuinkahan houkuttelevaa oli ajatus tulla jälleen lapseksi.

Uudestisyntymiseen sisältyy mielenkiintoinen arvaamattomuuden tuntu: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” 

Tämä lause piti Jeesuksen elämässä hyvin paikkansa. Hänen omat opetuslapsensakin olivat usein täysin kuutamolla siitä, mitä Jeesus tekee tai sanoo seuraavaksi. Jäin kuitenkin miettimään sitä, että nykypäivänä Jeesuksen seuraajat ovat usein hyvinkin ennalta arvattavia. Onkohan se merkki siitä, että Jumalan kuuntelu on jäänyt liian vähälle?

Marko

1. Kun. 5

Tässä luvussa on kaksi osaa. Ensin kuvaillaan Salomon rikkauksia ja viisautta. Toisessa osassa valmistellaan temppelin rakennustöitä.  Mitäs tästä nyt sitten sanoisi?

Salomon hovin kuluttama ruokamäärä vastasi käsittääkseni kokonaisen kaupungin tarpeita. Hyvin meni muutenkin, sillä tekstissä Salomon ajasta annetaan iloinen ja seesteinen kuva. Maa oli vauras ja eli rauhassa naapuriensa kanssa. 

Minulla on ristiriitainen olo tämän tekstin äärellä. Salomo on toisaalta esimerkki siitä, kuinka omaisuutta voi käyttää hyvään. Esimerkiksi temppelin rakentaminen oli iso ja kallis projekti, joka ei olisi ollut mahdollista ilman vaurautta. Toisaalta Salomon superylellinen elämäntyyli tuntuu aika kohtuuttomalta. Suurin osa tuloista taisi mennä hovin ylläpitoon ja tavallinen kansa jäi osattomaksi.

Tästä syystä en voi pitää tätä  esikuvallisena. Varsinkin, kun tätä lukiessa tuli mieleen Jeesuksen sanat kedon kukkasista. Hänhän sanoi, että Salomo kaikessa loistossansa ei ollut niin vaatetettu kuin ne. 

Joh. 2

Vanhan testamentin luvun tavoin tämäkin luku jakautuu kahtia. Siinä on kaksi hyvin erilaista tapahtumaa. Ensin Jeesus pelastaa Kaanaan häät ja sitten ajaa temppelistä ulos rahanvaihtajat ja uhrieläinten kaupustelijat. Äkkiseltään näistä kahdesta on vaikeaa löytää mitään yhteistä. Ensimmäinen tapahtui salassa ja toinen julkisesti. Toinen on ns. ihme ja toinen ”arkinen” konflikti. Kumpikin tapahtuma päätyy kuitenkin toteamukseen, että se lisäsi opetuslasten uskoa. Toinen tosin vasta myöhemmin, Jeesuksen kuoleman jälkeen.

Yhdistävä tekijä kuitenkin löytyy, kun vähän kaivaa pintaa syvemmältä. Molemmat tapahtumat kertovat Jeesuksen auktoriteetista ja siitä, että se on jotenkin salattua. Kaanaan häissä se oli toki opetuslapsille ilmeistä, mutta asiasta ei tehty numeroa. Muut häävieraat eivät edes tienneet, että Jeesus oli muuttanut veden viiniksi. Temppelin puhdistamisen yhteydessä juutalaiset kysyivät saman tien Jeesuksen valtuuksia. Sen ajan yhteiskunnassa sai tehdä yhtä ja toista, kunhan vain joku oli antanut siihen luvan. Jeesuksen vastaus viittasi ristin tapahtumiin. Hänen auktoriteettinsa oli peräisin Isältä ja lopullinen todistus siitä oli se, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.

Johanneksen evankeliumia pidetään usein helposti lähestyttävänä. Johannesta kutsutaan rakkauden apostoliksi ja kukapa ei rakkaudesta tykkäisi. Siinä on kumminkin toinenkin puoli. Se todella haastaa meitä ottamaan kantaa. Olemmeko valmiita hyväksymään ja ottamaan vastaan Jeesuksen? Jeesuksen ylösnousemus todisti Jeesuksen vallasta vastaansanomattomasti, mutta vain niille, jotka uskoivat siihen. Muille Jeesuksen kuolema oli vain surkea orjille varattu loppu ja heille Jeesuksen auktoriteetti oli täysin piilossa alusta loppuun asti. 

Marko

Ps. 61

Tästä psalmista ei löydy taustakertomusta, joten joudumme kuvittelemaan tilanteen, johon se sopii. Ajatus Jumalan siipien suojasta tuo mieleen lintuemon, joka kokoaa poikasensa suojaan. Laulaja pyytää siis suojamuuria ympärilleen. Tai oikeastaan hän on kokenut tällaista turvaa aikaisemmin ja nyt hän haluaa palata samaan tilanteeseen uudestaan.

Tällaiseen ajatukseen on helppo samaistua. Jäin kumminkin miettimään, että kannattaako vanhojen kokemusten perään haikailla. En tietenkään ajattele, että on väärin pyytää turvaa Jumalalta, mutta kysymys kuuluu, että oliko kirjoittaja oikeasti hädässä? Hän kyllä valittaa olevansa maan äärissä, mutta onko se vain kielikuva siitä, että Jumala tuntuu olevan kaukana. Tämä psalmi on hyvä apu rukouselämään, koska se sanoittaa omat tunteet rehellisesti. Mutta siitä puuttuu Jumalan vastaus, joten katsotaanpa sitä Uuden Testamentin puolelta.

Luuk. 11

Jeesus opettaa opetuslapsilleen Isä meidän -rukouksen. On mielenkiintoista verrata sitä vaikkapa edellä luettuun psalmiin. Yhteistä niille on se, että omat tarpeet tuodaan esille. Erojakin kuitenkin on. Jeesuksen rukouksen lähtökohtana on ajatus läsnäolevasta Jumalasta. Kun psalmin kirjoittaja kokee Jumalan kaukaiseksi, niin nyt Jumala on Isä, joka on läsnä ja kuuntelee. Jatkopuheessaan Jeesus vielä korostaa tätä vertaamalla Jumalaan maallisiin isiin:

Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.

Tuo jatko on muutenkin hyvin mielenkiintoinen. Jeesus puhuu siinä Pyhästä Hengestä. Jos ajattelee koko rukousopetuksen yhtenä kokonaisuutena, niin onko Isä meidän -rukous siis oleellisesti pyyntö Pyhän Hengen  täyteydestä? Ehkä tämä on vähän pitkälle menevä ylihengellinen johtopäätös, mutta jollakin tavalla nämä asiat tuntuvat liittyvän toisiinsa. Pyhän Hengen lahjan voisi sanoittaa niin, että siinä on ennen kaikkea kyse Jumalan läsnäolosta. Kun ajattelee edellä olevaa Daavidin psalmia, niin hänen suurin ongelmansa siinä tilanteessa oli juuri se, että Jumala tuntui olevan etäinen. Jeesuksen tapa rukoilla jo lähtökohtaisesti oletti Jumalan olevan läsnä. Toisaalta siinä sitten oli tämä painotus Pyhän Hengen lahjasta rukousvastauksena, joten ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Johtopäätöksenä kaikesta tästä on se, että Jumalan läsnäolo on siis sekä lähtökohta, että päämäärä. Toisaalta voimme luottaa siihen Jumalan lupauksen mukaan. Toisaalta emme koskaan ole saaneet sitä riittävästi!

Marko