Tekijä: Remes

Ps. 56

Minusta olisi joskus mielenkiintoista lukea Daavidin elämästä niin, että aina kun päädytään johonkin hänen elämänvaiheeseen, niin luetaan siitä tilanteesta kirjoitettu psalmi. Tämä psalmi kertoo tilanteesta, jossa filistealaiset ottivat Daavidin kiinni. Daavid pelastui silloin tekeytymällä mielipuoleksi. 

Kun ajattelen tuota tilannetta, niin filistealaisilla oli kyllä hyvä syy epäillä Daavidia. Hän asui heidän luonaan myöhemmin pitkiä aikoja, mutta hän ei heille kyllä mikään hyvä ystävä ollut. Sen vuoksi on hieman kulmakarvoja nostattavaa lukea, kuinka hän tässä valittaa, että hänen sanojaan vääristellään. Mutta peloissaan ja yksinäinen hän varmasti oli. Ehkä sellaisessa tilanteessa ihmiseltä on turha odottaa objektivisuutta.

Tässä psalmissa korostuu kaipaus. Daavid puhuu Jumalalle, mutta minulle jäi sellainen tunne, että hän ei oikein koe Hänen läsnäoloaan. Vakuuttuakseen siitä, hän etsii todisteita rukousvastauksista. Hän on ollut voitokas sotapäällikkö, tottahan se on se merkki Jumalan siunauksesta? En ole aivan vakuuttunut tästä logiikasta, mutta ymmärrän, että epätoivon hetkellä pitää tarttua johonkin. Daavidilla ei ollut käytössään Uuden Testamentin lupauksia ja vakuutuksia Jumalan huolenpidosta. Me olemme tässä suhteessa onnellisemmassa asemassa.

Luuk. 6

Tämän luvun jälkeen jää helposti vähän ymmälleen. Kun Jeesus sanoi, että Ihmisen Poika on sapatin herra, niin mitä se lause oikeastaan tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että Jeesuksella on oikeus määritellä sapatti uudelleen? Vai tarkoittaako se sitä, että Jeesuksen seurassa sapatin viettämisellä ei ole väliä? Vai kenties sitä, että Jeesuksen mielestä sapatti on jotain muuta kuin mitä kirjanoppineet ajattelivat. Voisiko se tarkoittaa sitä, että Jeesuksen seura on sapatin todellinen sisältö? Toisissa evankeliumeissa Jeesus sanoo vielä, että ihminen ei ole sapattia varten, vaan sapatti ihmistä varten. Tämä viittaisi siihen, että Jeesus ajatteli sapattia ennen kaikkea Jumalan lahjana. Kirjanoppineille sapatin vietto oli kuuliaisuutta. Sillä erottauduttiin muista kansoista ja myös osoitettiin omaa hurskautta ja sitoutumista Mooseksen lakiin ja liittoon.

Jäin miettimään, että voiko samaa ajatuskulkua soveltaa myös muihin käskyihin. Ovatko nekin oleellisesti Jumalan lahjoja meille? Niiden tehtävä on rikastaa elämää, ei viedä sitä ahtaaseen muottiin. Sapattikäsky ei ole ainoa käsky, jonka noudattamisessa voidaan mennä äärimmäisyyksiin.

Marko

Ps. 55

Mitäpä teemme silloin, kun ystävä pettää tai olemme muuten tukalassa tilanteessa? Tämän psalmin esimerkki kehottaa meitä rukoilemaan ja käymään tilanne läpi Jumalan kanssa. Tässä psalmissa on selkeitä osioita, joissa puretaan pahaa oloa.

Aluksi oma tilanne ja tunteet puretaan Jumalalle juurta jaksaen:

Luuk. 5

Jeesuksen opetuslapset joko kutsuttiin henkilökohtaisesti tai sitten he vain lähtivät seuraamaan Häntä, yleensä jonkin ihmeen tai opetuksen vaikutuksesta. Tässä luvussa kerrotaan Simon Pietarin kutsumisesta. Se vaikuttaa aluksi ihan sattumavaraiselta. Jeesus jostain syystä vain valitsi Pietarin veneen puheensa pitopaikaksi. Se, että Pietari suostui tähän, oli jo sinänsä merkittävää. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli tullut juuri koko yön kestäneeltä tuloksettomalta kalastusmatkalta ja oli varmasti rättiväsynyt. Se, ettei hän vain pyytänyt Jeesusta käyttämään jotain muuta venettä ja lähtenyt kotiin nukkumaan, saattaa olla jo vihje jostakin. 

Varsinainen läpimurto tapahtui sitten vasta puheen jälkeen, kun Jeesus ”maksoi” Simonille veneen vuokrasta suuren kalansaaliin muodossa. Kalastaja tajusi heti, että tällaista ei noin vain tapahdu ja niin Pietarista tuli Jeesuksen seuraaja. 

Leevin kutsuminen oli tähän verrattuna aika mitäänsanomaton tapahtuma. Jeesus vain pyysi häntä mukaansa ja siinä se. Kummassakin tilanteessa on kuitenkin se yhteinen piirre, että tulevat opetuslapset olivat valmiita noudattamaan kyselemättä Jeesuksen pyyntöä. Myöhemmin käy ilmi, että kaikki eivät vastanneet Jeesuksen kutsuun myönteisesti. No, mielessä on lähinnä rikas nuorukainen, mutta joka tapauksessa on selvää, että kutsusta olisi voinut kieltäytyäkin.

En oikein tiedä, miksi nämä asiat puhuttelivat nyt näin. Ehkä alttius tottelemiseen on niin tärkeä osa Jeesuksen seuraamista, että ilman sitä ei oikein pääse edes alkua pidemmälle. Se, mikä tästä kertomuksesta jää piiloon rivien väliin, on tunne. Olen aika varma, että Pietari oli paitsi tietoinen omasta syntisyydestään, myös melkoisen innostunut. Leevi taas oli tottunut olemaan halveksittu ja ehkä yksinäinenkin, mutta nyt hänestä tuli osa jotakin suurempaa. Pietari ja Leevi olivat molemmat valmiita tottelemaan, mutta heillä oli myös tarve löytää jotain uutta.

Marko

5. Moos. 5

Kymmentä käskyä voidaan lähestyä monella tavalla. Minun mielessäni on rakkauden kaksoiskäsky. Siinähän Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen liitetään toisiinsa. Lähimmäisen rakastaminen on Jumalan rakastamista ja toisin päin. Uuden Testamentin puolella on esimerkiksi käyty väittelyä sapattikäskystä. Katsotaanpa mitä Mooses sanoi siitä:

Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi,  mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, härkäsi, aasisi eikä mikään muu juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin.  Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää.

Sapattia vietetään siis siksi, että kansa on nyt vapaa, eikä enää orjuudessa. Nyt on mahdollisuus levätä ja sen mahdollisuuden käyttäminen on samalla kiitosta Jumalalle siitä, että hän vapautti kansan Egyptistä. Yhtenä päivän viikossa juutalaiset eivät tee mitään, koska he voivat! Sapattikäsky on siis kutsu astua siihen vapauteen, jonka Jumala on meille ansainnut ja valmistanut. Ainakin minulle tämä on ajatus, jonka parissa kannattaa viettää jonkin aikaa. Meidän kiireinen maailmamme  tarvitsee tätä Jumalan vapautta ja siksi uskon että ”muista pyhittää lepopäivä” on lause, jonka kautta Jumala puhuu tänään meille kaikille.

Mark. 7

Eilen vertailin Mooseksen lakia Hammurabin lakiin. Sen valossa on helppo ymmärtää Jeesuksen turhautumisen fariseusten laintulkintoihin. Ne nimittäin tuntuivat ”vievän kohti Hammurabia”. Kun laista otetaan pois armeliaisuus, niin ulkoisten säädösten noudattamisesta tulee tärkeämpää kuin todellinen oikeudenmukaisuus. Meidän arvomme, maailmankuvamme ja palvonnan kohteemme heijastuvat lopulta käytökseemme. Näistä asioita ei kuitenkaan huomaa yksittäisistä teoista. Siksi fariseukset olivat täysin hakoteillä, kun he yrittivät niiden perusteella tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä toisten hurskaudesta. He etsivät seurauksista syitä.

Jeesuksen pääopetus tässä luvussa liittyy tähän: ”Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos.” Me pelkäämme luonnostamme, että joku ulkopäin tuleva asia pilaa meidät ja meidän elämämme. Jos näin ajattelemme, meille käy helposti kuten fariseuksille, jotka selvästi ajattelivat, että heidän sisimpänsä on puhdas ja oikeamielinen. Jotta se pysyisi jatkossakin sellaisena, niin oli johdonmukaista välttää kaikkea, mikä olisi voinut tahrata heidät. Näin tehdessään he, ironista kyllä, muuttuivat kylmiksi ja koviksi. Paha ei tullutkaan ulkoapäin.

Oliko Jeesus sitä mieltä, että me olemme sisimpämme vankeja? Jeesuksen  antama lista pahoista asioista, jotka tulevat sydämestämme, on aika vaikuttava: ”pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.” Arvelen, että salaisuus on rehellisyydessä. Jos väitämme, että sisimmässämme ei ole tällaisia asioita, niin ne pääsevät hallitsemaan ja saastuttamaan meidän elämämme. Avoimuus Jumalan ja toisten ihmisten edessä avaa kuitenkin tien anteeksiannolle ja vapaudelle.

Marko