Tekijä: Remes

5. Moos. 4

Tässä luvussa Mooses kehuskelee antamallaan lailla:

Minä opetan teille lain käskyt ja säädökset, kuten Herra, minun Jumalani, käski minun tehdä. Teidän tulee noudattaa niitä siinä maassa, jonka nyt menette ottamaan haltuunne. Noudattakaa niitä ja pitäkää ne, sillä ne ovat muiden kansojen silmissä osoitus teidän viisaudestanne ja ymmärryksestänne. Nämä lait kuullessaan kaikki sanovat: ’Miten viisas ja ymmärtäväinen tuo suuri kansa onkaan.’ 

Millä tavalla Mooseksen laki sitten erosi muista? Jos sitä vertaa vaikka kuuluisaan Hammurabin lakiin niin saamme asiasta jonkinlaisen kuvan. Suurimmat erot ovat ilmeisesti seuraavat:

• Mooseksen laki on sama kaikille, yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta
• Mooseksen laki ottaa huomioon teon tarkoituksen ja päämäärän. Hammurabin laki on kiinnostunut vain teosta itsestään.
• Mooseksen laki on myötätuntoisempi ja armeliaampi.
• Mooseksen laissa rikosten kohde on lopulta Jumala.

Näin tarkastelemalla Mooseksen laki kertoo meille aika paljon Jumalasta. Kun sitä vertaa muihin saman aikakauden lakeihin,  se kertoo myös ihmisistä. Me olemme Jumalaan verrattuna kovempia ja taipuvaisempia syrjimään. Nykypäivän lait perustuvat pitkälle tähän juutalaiskristilliseen traditioon. Minua huolestuttaa se, että länsimaissa ei enää ajatella, että Jumala on kaiken yläpuolella. Se avaa oven mahdollisuudelle, että ihmisten luontaiset itsekkäät taipumukset tulevat esiin ja lait alkavat taas enemmän heijastamaan niitä.

Mark. 6

Minusta on aina ollut kiinnostavaa se, että Jeesus ei voinut kotikaupungissaan tehdä voimatekoja. Hän ”vain” paransi muutamia sairaita. Se on aika laimeaa, kun vertaa vaikka niihin ihmeisiin, joista kerrotaan luvun loppupuolella. Syyksi kerrotaan ihmisten epäusko. Jeesus oli kasvanut heidän keskellään ja he tunsivat hänet lapsesta saakka. Hänen sisaruksensa ja äitinsä elivät vieläkin heidän keskellään. Tässä mielessä ei ollut ihme, että heidän oli vaikea uskoa Jeesuksen olevan enemmän kuin vain tavallinen rakennusmies.

Tämä ei kuitenkaan  tarkoittanut sitä, etteivätkö he olisi nähneet todisteita. Hekin kyllä tunnistivat Jeesuksen viisauden ja voiman. Ongelman ydin oli kysymyksessä: Mistä hän on saanut tämän kaiken? He eivät osanneet vastata tähän, mutta olivat kuitenkin varmoja, että vastaus ei ainakaan ollut Jumala. Näen tässä kaikuja nykypäivään. Meilläkin on taipumus ajatella, että Jumalan läsnäolo on aina jotain ihmeellistä. Jumala on kuitenkin läsnä myös tavallisessa, tutussa, jopa tylsässä arjessa. Hän myös käyttää tavallisia ihmisiä ja puhuu meille arkisten asioiden kautta. Jobin kirjassa on lause, joka kannattaa laittaa mieleen: ”Kyllä Jumala puhuu, puhuu toisenkin kerran, mutta ihmiset eivät sitä huomaa”. 

Marko

5. Moos. 3

Mooseksen kertomus on päässyt vaiheeseen, jossa Israelin kansa on jo Jordanin rannalla. Viimeisenä esteenä on Basan, taas yksi maa, joka valloitetaan ja tuhotaan maan tasalle. Seurauksena tästä kaikilla israelilaisilla ei ollut luontaista motivaatiota ylittää Jordania ja auttaa luvatun maan valloittamisessa. Heillä kun oli jo maata ja pysyvä asuinsija. Mooses käskee heitä kuitenkin auttamaan toisia. Tämä tarkoittaa siis sitä, että heidän piti laajentaa lojaliteettiaan heimorajojen yli. En tiedä kuinka iso muutos tämä oli, mutta epäilen, että aika suuri. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, vaikka siihen aikaan oli suuria valtioita, vain harvoin oli mahdollista puhua mistään kansallisesta identiteetistä. Valtiot samastuivat hallitsijaansa ja sillä oli hyvin vähän tekemistä yksityisten kansalaisten kanssa. Yksityisille ihmisille oma heimo ja muu lähipiiri oli paljon tärkeämpi kuin se valitio, johon he kuuluivat. Sitä paitsi valtioiden rajat muuttuivat jatkuvasti sotien seurauksena. 

Tämä luku päättyy pienoiseen shokkiin. Mooses muistelee sitä, kun hän kuuli, että ei itse tule pääsemään luvattuun maahan. Oli mielenkiintoista lukea siitä, mitä hän kertoo syyksi: ”Herra oli vihastunut minuun teidän vuoksenne eikä kuunnellut minua.”  Hän siis syytti kansaa! Oikeastihan syy kerrotaan neljännessä Mooseksen kirjassa näin:

Te ette uskoneet minuun, ette pitäneet minua pyhänä israelilaisten edessä. Sen tähden te ette saa johtaa tätä kansaa siihen maahan, jonka minä sille annan.

Joopa joo. Mooseksenkin ”historiantulkinta” oli aika subjektiivista. 

Mark. 5

Jeesus on voimakkaampi kuin pahan tai kuoleman valta. Tai niin ainakin tulkitsen tämän luvun sanoman. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Jeesuksen seurassa ei tarvinnut pelätä mitään. Pelosta vapautuminen on iso asia nykyäänkin, mutta siihen aikaan sen täytyi olla aivan ennenkuulumatonta. Taudit, onnettomuudet ja luonto yleensäkin saattoivat yllättää milloin tahansa ja tavallisella ihmisellä ei ollut niitä vastaan kummoisiakaan puolustuskeinoja. Koska elämä oli näin epävarmaa,  ihmiset olivat tottuneet siihen, että kamaluuksia saattoi tapahtua milloin tahansa. Tämä ei ollut pelkästään huono asia, sillä epäilemättä ihmiset osasivat silloin elää nykyhetkessä paljon meitä paremmin.

Jeesuksen kohtaaminen täytyi siis merkitä suurta helpotusta. Tätä se voisi olla meillekin, mutta jotenkin vain murehtiminen tuntuu olevan maan tapa myös seurakunnassa. Kannattaisikohan lukea tämä luku vielä uudestaan ihan ajatuksella?

Marko

5. Moos. 2

Tässä luvussa käydään läpi monta eri paikkaa, joiden läpi Israelin kansa vaelsi. Pääosin kaikki sujui rauhallisesti. Joukossa oli kuitenkin yksi merkittävä poikkeus eli Hesbon, joka asettui sotimaan israelilaisia vastaan ja kauhea tuhohan siitä seurasi. Kaikki tässä luvussa tapahtuu Herran tarkassa ohjauksessa, mutta en oikein muuta osaa siitä sanoa, joten keskityn Uuden Testamentin lukuun.

Mark. 4

Kylväjävertaus on ollut minulle aina vähän mysteeri. Kuulin sen ensimmäisen kerran jo lapsena ja todella tarvitsin Jeesuksen selityksen siihen, jotta ymmärsin siitä mitään. Sitten joskus teini-iässä sain jostakin kirjasta sellaisen käsityksen, että tämä vertaus on niin itsestään selvä, että on kuka tahansa kuulija pystyi sen tajuamaan! Valitettavasti en nyt aikuisena pysty millään pääsemään siihen tilanteeseen, että voisin kuulla sen ensimmäistä kertaa, jotta voisin testata itseeni tätä väitettä. Jeesuskaan ei ota tähän helppouteen selkeästi kantaa. Toisaalta hän sanoo, että Jumalan valtakunnan salaisuus on annettu selväkielisenä vain opetuslapsille, muut saavat kuulla sen vain vertauksina. Mutta sitten Hän kuitenkin moittii heitä ja jatkaa, että jos he eivät käsitä tätä, niin onko heistä ymmärtämään muitakaan vertauksia.

Mutta jos nyt oletetaan, että vertaus ei ensikuulemalta ihan kaikille auennut, niin miksi Jeesus sen sitten kertoi.  Tietenkin kylväjän työ oli kaikille tuttua. He eivät olleet ehkä sitä itse tehneet, mutta jokainen aikuinen kuulija oli varmasti nähnyt joskus jonkun kylvävän. Sitä voisi verrata vaikka siihen, että nykyään kerrottaisiin vertauksia bussikuskeista. Sen vuoksi mikään mitä Jeesus sanoi ei tullut yllätyksenä. Kun kylvetään viskaamalla, niin tietenkin jyviä lentää vähän sinne sun tänne. Välillä niitä lentää myös kivikkoon tai ohdakkeisiin. Totta kai kaikki tiesivät, että vilja kasvaa vain hyvässä maassa. Jeesus sanoi, että kun seuraavan kerran näette kylvämistä, niin muistakaa, että siihen sisältyy syvempi sanoma.

Mitä ovat siis oikeat olosuhteet kasvulle omassa elämässämme? Jeesus sanoo, että kasvun esteitä on kahta eri lajia. Joko kasvupohjaa on liian vähän tai sitten jotain muuta on liian paljon. Hyvä maa ei ole aina ollut hyvää maata. Sellaista ei esiinny valmiina luonnossa ollenkaan. Jonkun on täytynyt muokata sitä ja poistaa siitä alkuperäinen kasvillisuus. Kun katsoo suomalaisia peltoja, niin käytännössä katsoen jokaisen pellon reunamilla on kasa kiviä, jotka ovat aikojen saatossa kaivettu ja kerätty sitten yhteen paikkaan. Kasvu tarvitsee valmistelua ja kovaa työtä. Mutta sitten kun pohjatyöt on tehty, niin ei tarvitse kuin odottaa ja satoa tulee. 

Minusta tuntuu, että koko jutun pointti on kääntää katseemme oikeaan suuntaan.  Jeesus sanoo, että kasvu ei seuraa pinnistelyä vaan se on automaattista. Kuitenkin se edellyttää avointa ja hyvin muokattua maaperää. Iso kysymys on tietenkin se, että mitä tämä muokkaaminen sitten käytännössä tarkoittaa ja kuka sen tekee. Jeesus jättää sen kertomatta ja luulen, että se oli tarkoituskin. Se on juuri se kysymys, mitä meidän itse kunkin pitää pohdiskella Jumalan edessä ja Hänen kanssaan.

Marko