Tekijä: Remes

Ps. 57

Taas yksi psalmi Daavidin elämästä. Tällä kertaa hän on luolassa Saulia paossa ja ympäristö vaikuttaa uhkaavalta ja vaaralliselta. Daavid reagoi tyypilliseen tapaansa ja purkaaa tuntonsa tähän lauluun. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan vaikuta olevan kovin huolissaan. Toki ympärillä on leijonia ja vihollisetkin ahdistavat, mutta yleissävy on kuitenkin luottavainen.  Jumala pitää kyllä hänestä huolen. 

Tässä psalmissa minua on aina kiinnostanut nämä sanat:

Jostain syystä olen aina ajatellut, että tuossa on syy ja seuraus. Koska olen levollinen, niin haluan laulaa! Niinhän tuossa ei tarkkaan ottaen sanota, mutta pidän ajatuksesta, että rauha ja musiikki kuuluvat yhteen. Monet ihmiset käyttävät musiikkia rauhoittumiseen, mutta tässä järjestys on päinvastainen. Rauhoittuminen herättää luovuuden ja siihen liittyy myös musiikki. Daavidille laulu ja myöhemmin ylistys nousivat automaattisesti pintaan, kun hänen mielensä tyyntyi. 

Luuk. 7

Tämä on kahden suuren tunnusteon luku. Jeesus etäparantaa sadanpäämiehen palvelijan ja herättää lesken pojan kuolleista. Jäin miettimään, että miksi tällaista kaukoparantamista pidetään suurempana ihmeenä kuin vaikka sitä, että joku parantaa toisen kätten päälle panemisen kautta. Ehkä syynä on se, että sitä ei voi oikein mitenkään selittää suggestiolla tai muilla ”normaaleilla” inhimillisillä prosesseilla. Kyseeseen ei myöskään tule mitkään mystiset energiavirrat tai muut selitykset, joilla parantavaa voimaa yritetään joskus selittää.  Jeesus vain käytti auktoriteettiaan ja sairauden täytyi väistyä. Auktoriteettia käyttämällä Jeesus myös herätti Nainin lesken pojan kuolleista.

Toinen asia, mihin tässä luvussa kiinnitin huomiota, oli se, että miksi Jeesus paransi juuri nämä henkilöt. Useimmissa tapauksissa Jeesus paransi siksi, että joku pyysi. Kuten esimerkiksi tässä luvussa sadanpäämiehen palvelija parannettiin, koska hänellä oli paljon puolestapuhujia. Sen sijaan Nainin pojan tapauksessa Hän toimi, koska leskiäiti kävi häntä sääliksi. Aiheesta ”Jeesus ja empatia” voisi varmaan kirjoittaa kokonaisen kirjan. 

Jeesus antaa tässä mielenkiitoisen esimerkin Jumalan kuuntelemisesta. Meillä on tapana ajatella, että Jumala johdattaa meitä niin, että Hän tavalla tai toisella välittää meille käskyjä ja sitten me tottelemme niitä. Tämä luku kertoo, että Jumalan käyttää myös epäsuoria tapoja, kuten toisten ihmisten pyyntöjä ja omia tunteitamme. Osaammeko ajatella, että esimerkiksi kokemamme sääli voi olla Jumalan puhetta meille? Tämä vihjaa siihen, että jotta voisimme olla parhaalla mahdollisella tavalla Jumalan käytössä,  meidän tulee olla aitoja, tuntevia ja empaattisia ihmisiä.

Marko

Ps. 56

Minusta olisi joskus mielenkiintoista lukea Daavidin elämästä niin, että aina kun päädytään johonkin hänen elämänvaiheeseen, niin luetaan siitä tilanteesta kirjoitettu psalmi. Tämä psalmi kertoo tilanteesta, jossa filistealaiset ottivat Daavidin kiinni. Daavid pelastui silloin tekeytymällä mielipuoleksi. 

Kun ajattelen tuota tilannetta, niin filistealaisilla oli kyllä hyvä syy epäillä Daavidia. Hän asui heidän luonaan myöhemmin pitkiä aikoja, mutta hän ei heille kyllä mikään hyvä ystävä ollut. Sen vuoksi on hieman kulmakarvoja nostattavaa lukea, kuinka hän tässä valittaa, että hänen sanojaan vääristellään. Mutta peloissaan ja yksinäinen hän varmasti oli. Ehkä sellaisessa tilanteessa ihmiseltä on turha odottaa objektivisuutta.

Tässä psalmissa korostuu kaipaus. Daavid puhuu Jumalalle, mutta minulle jäi sellainen tunne, että hän ei oikein koe Hänen läsnäoloaan. Vakuuttuakseen siitä, hän etsii todisteita rukousvastauksista. Hän on ollut voitokas sotapäällikkö, tottahan se on se merkki Jumalan siunauksesta? En ole aivan vakuuttunut tästä logiikasta, mutta ymmärrän, että epätoivon hetkellä pitää tarttua johonkin. Daavidilla ei ollut käytössään Uuden Testamentin lupauksia ja vakuutuksia Jumalan huolenpidosta. Me olemme tässä suhteessa onnellisemmassa asemassa.

Luuk. 6

Tämän luvun jälkeen jää helposti vähän ymmälleen. Kun Jeesus sanoi, että Ihmisen Poika on sapatin herra, niin mitä se lause oikeastaan tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että Jeesuksella on oikeus määritellä sapatti uudelleen? Vai tarkoittaako se sitä, että Jeesuksen seurassa sapatin viettämisellä ei ole väliä? Vai kenties sitä, että Jeesuksen mielestä sapatti on jotain muuta kuin mitä kirjanoppineet ajattelivat. Voisiko se tarkoittaa sitä, että Jeesuksen seura on sapatin todellinen sisältö? Toisissa evankeliumeissa Jeesus sanoo vielä, että ihminen ei ole sapattia varten, vaan sapatti ihmistä varten. Tämä viittaisi siihen, että Jeesus ajatteli sapattia ennen kaikkea Jumalan lahjana. Kirjanoppineille sapatin vietto oli kuuliaisuutta. Sillä erottauduttiin muista kansoista ja myös osoitettiin omaa hurskautta ja sitoutumista Mooseksen lakiin ja liittoon.

Jäin miettimään, että voiko samaa ajatuskulkua soveltaa myös muihin käskyihin. Ovatko nekin oleellisesti Jumalan lahjoja meille? Niiden tehtävä on rikastaa elämää, ei viedä sitä ahtaaseen muottiin. Sapattikäsky ei ole ainoa käsky, jonka noudattamisessa voidaan mennä äärimmäisyyksiin.

Marko

Ps. 55

Mitäpä teemme silloin, kun ystävä pettää tai olemme muuten tukalassa tilanteessa? Tämän psalmin esimerkki kehottaa meitä rukoilemaan ja käymään tilanne läpi Jumalan kanssa. Tässä psalmissa on selkeitä osioita, joissa puretaan pahaa oloa.

Aluksi oma tilanne ja tunteet puretaan Jumalalle juurta jaksaen:

Luuk. 5

Jeesuksen opetuslapset joko kutsuttiin henkilökohtaisesti tai sitten he vain lähtivät seuraamaan Häntä, yleensä jonkin ihmeen tai opetuksen vaikutuksesta. Tässä luvussa kerrotaan Simon Pietarin kutsumisesta. Se vaikuttaa aluksi ihan sattumavaraiselta. Jeesus jostain syystä vain valitsi Pietarin veneen puheensa pitopaikaksi. Se, että Pietari suostui tähän, oli jo sinänsä merkittävää. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli tullut juuri koko yön kestäneeltä tuloksettomalta kalastusmatkalta ja oli varmasti rättiväsynyt. Se, ettei hän vain pyytänyt Jeesusta käyttämään jotain muuta venettä ja lähtenyt kotiin nukkumaan, saattaa olla jo vihje jostakin. 

Varsinainen läpimurto tapahtui sitten vasta puheen jälkeen, kun Jeesus ”maksoi” Simonille veneen vuokrasta suuren kalansaaliin muodossa. Kalastaja tajusi heti, että tällaista ei noin vain tapahdu ja niin Pietarista tuli Jeesuksen seuraaja. 

Leevin kutsuminen oli tähän verrattuna aika mitäänsanomaton tapahtuma. Jeesus vain pyysi häntä mukaansa ja siinä se. Kummassakin tilanteessa on kuitenkin se yhteinen piirre, että tulevat opetuslapset olivat valmiita noudattamaan kyselemättä Jeesuksen pyyntöä. Myöhemmin käy ilmi, että kaikki eivät vastanneet Jeesuksen kutsuun myönteisesti. No, mielessä on lähinnä rikas nuorukainen, mutta joka tapauksessa on selvää, että kutsusta olisi voinut kieltäytyäkin.

En oikein tiedä, miksi nämä asiat puhuttelivat nyt näin. Ehkä alttius tottelemiseen on niin tärkeä osa Jeesuksen seuraamista, että ilman sitä ei oikein pääse edes alkua pidemmälle. Se, mikä tästä kertomuksesta jää piiloon rivien väliin, on tunne. Olen aika varma, että Pietari oli paitsi tietoinen omasta syntisyydestään, myös melkoisen innostunut. Leevi taas oli tottunut olemaan halveksittu ja ehkä yksinäinenkin, mutta nyt hänestä tuli osa jotakin suurempaa. Pietari ja Leevi olivat molemmat valmiita tottelemaan, mutta heillä oli myös tarve löytää jotain uutta.

Marko