Tekijä: Remes

Dan. 2

Minun mielessäni Daniel yhdistyy Joosefiin. Molemmat joutuivat vieraaseen ympäristöön ja pysyivät siellä uskollisena Jumalalle. Molemmat myös osasivat selittää unia. Danielin kohdalla haaste oli kyllä huomattavan vaikea, kun kuningas käski selittämään unen, mutta ei suostunut kertomaan ollenkaan itse unta. Hän oli selvästi kyllästynyt taikatemppuihin ja kieroihin lauseisiin. 

Kuninkaan käsky oli selvästi mahdoton, mutta Daniel selvisi siitä Jumalan avulla. Tässä kertomuksessa huomiota herättävää on Danielin nöyryys: ”Ei tätä salaisuutta ole paljastettu minulle siksi, että olisin viisaampi kuin muut ihmiset, vaan siksi, että kuningas saisi tietää tämän salaisuuden, ja siksi, että ymmärtäisit, mitä mielessäsi liikkuu.” Tämä on minusta hyvin mielenkiintoinen ajatus. Jumala puhuu kaikille ihmisille, mutta me tarvitsemme sellaisia ihmisiä, jotka elävät lähellä Jumalaa, avaamaan tämän puheen meille.  Pidän tästä ajatuksesta myös siksi, että se antaa aivan uuden näkökulman evankeliointiin. Sen sijaan, että toistelisimme ihmisille valmiita lauseita, lähtökohdaksi otetaankin ihminen, hänen elämäntilanteensa ja ajatuksensa. Ne saavat Jumalan valossa uuden merkityksen ja sisällön. Niin, mitä se Jeesus eilen puhuikaan palvelevasta elämänasenteesta?

Luuk. 23

Ristiinnaulitsemiskertomus on hyvin rikas ja siinä on paljon yksityiskohtia. Jeesus ei puhu tässä luvussa montaa sanaa. Minulle tuli itse asiassa kummallinen vaikutelma siitä, että Hän oli ikään kuin vain sivustakatsojana omassa oikeudenkäynnissään. Siitä huolimatta Hänellä oli kaikki langat käsissään. Suuren neuvoston ja Pilatuksen edessä Jeesus olisi kenties voinut vapauttaa itsensä yhdellä lauseella. Herodes olisi vapauttanut Hänet varmaan vastineeksi yhdestä ihmeestä. Kaikki nämä erilaiset johtajat luulivat olevansa vallan kahvassa, vaikka oikeasti kaikki tapahtui juuri niin kuin Jumala oli suunnitellut ja tuo heidän edessään seisova hiljainen mies halusi.

Tästä huolimatta ajattelen, että he kaikki olivat vastuussa päätöksistään. Pilatus antoi periksi väkijoukon tahdolle ja tuomitsi miehen, joka hänen näkökulmastaan oli viaton. Herodes pilkkasi ja nöyryytti Jeesusta, joka ei suostunut hänen peliinsä. Väkijoukko halusi mieluummin vapauttaa Barabbaan, joka oli murhamies, kuin Jeesuksen, joka oli tehnyt heidän keskuudessaan lukemattomia hyviä tekoja. Kaikki he olisivat voineet toimia toisinkin. Jeesus olisi silti ristiinnaulittu, mutta heidän osansa kertomuksessa olisi ollut aivan toinen. Parhaiten tämä käy ilmi kahden Jeesuksen kanssa yhtä aikaa ristiinnaulitun miehen kohdalla. Toinen pilkkasi ja herjasi Jeesusta väkijoukon tavoin. Toinen sen sijaan pyysi Häneltä apua ja sai kuulla sanat: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

Marko

Dan. 1

Danielin kirjan ensimmäisessä luvussa pääsemme kurkistamaan Babylonian hoviin ja sen häiritseviin tapoihin.  Daniel oli yksi, joka valittiin (lue: pakotettiin) palvelemaan kuningasta. Eihän tuo kohtalo ihan kamala ollut, sillä hän pääsi ulkoisesti hyviin oloihin, mutta vanki on aina vanki. En tiedä, mistä kaikesta tässä oikein oli kysymys, mutta arvaan, että osittain kyse oli tavasta pitää pakkosiirretyt juutalaiset aisoissa. Mahdolliset kapinayritykset tai levottomuudet olisivat merkinneet suoraa uhkaa hovissa oleville nuorukaisille. Toisaalta hovissa olleet pojat repäistiin irti omasta kulttuuristaan ja jos heistä myöhemmin tehtäisiin oman kansansa johtajia, niin se olisi aika iso askel koko porukan sulauttamisessa osaksi babylonialaista yhteiskuntaa.

Danielilla oli siis paljon pelissä, vaikka tietenkin lopulta oli kyse hänelle hyvin henkilökohtaisesta asiasta. Kuinka säilyttää oma usko ja identiteetti vieraassa ympäristössä? Danielin päätös jättää väliin kuninkaalliset herkut oli mielenkiintoinen.  Suoraan en keksi syytä, miksi hän niistä kieltäytyi.  Kenties joukossa oli epäpyhiä, juutalaisilta kiellettyjä ruokia ja hän katsoi,  että kaikki muutkin ruoat olivat ”saastuneita”. Tai ehkä hän ajatteli, että hän näin joutuisi epäsuorasti ateriayhteyteen kuninkaan kanssa.  Niin tai näin, hän määritteli omat rajansa ja antoi ne  testattavaksi. Lopulta päästiin kompromissiratkaisuun, joka kelpasi kaikille. Danielista ja hänen tovereistaan tuli kasvissyöjiä ja kaikkien yllätykseksi he pysyivät terveinä ja hyvinvoivina.

Tämä on varsin opettavainen prosessi. Ihmiset, joilla on eri kulttuuri tai uskonto, voivat elää sovussa keskenään kunhan vain löytyy hyvää tahtoa ja valmiutta kompromisseihin. Danielin kirjan taustalla vaikuttaa vahvasti myös Jumalan johdatus.

Luuk. 22

Miksi Juudas kavalsi Jeesuksen?  Tässä luvussa sanotaan, että ”häneen meni Saatana”,  mutta hän itse varmasti järkeili asian jotenkin toisin. Johanneksen evankeliumissa häntä kutsutaan varkaaksi, joten ehkä hän oli joutunut rahan pauloihin. Kenties hän oli liittynyt Jeesuksen seuraajaksi siksi, että hän uskoi Jeesuksen avulla saavansa mainetta ja kunniaa. Nyt oli kuitenkin käynyt ilmi, että Jeesus ei tavoitellut maallista vallankumousta. Hänen seuraajanaan Juudaksella oli aito riski joutua vallanpitäjien epäsuosioon.  Juudas joutui viimeistään tässä vaiheessa toteamaan, että Jeesuksen seurassa ei ole tarjolla ulkoista menestystä.

Tämä luku haastaa meitä pohtimaan omia vaikuttimiamme. Miksi haluamme seurata Jeesusta? Valtaa tavoitteleville tulee ikävänä yllätyksenä se, että Jumalan valtakunnassa suurin onkin se, joka palvelee. Jeesuksella oli tämä asenne koko ajan, ei vain silloin kun Hän pesi opetuslastensa jalat.  Tämän omaksuminen  on itsessään jo iso haaste, mutta eteenpäin lukiessa  panokset vielä entisestään kasvavat. Tämän luvun loppupuolella Jeesus nimittäin vangitaan ja Hänen seuraamiseensa yhdistyi sen jälkeen välitön henkilökohtainen riski.  Ei ihme, että Jeesus kehotti opetuslapsiaan rukoilemaan. jotta he kestäisivät koettelemukset. Voin mennä ehkä liian pitkälle tässä, mutta olen taipuvainen ajattelemaan, että onneksi he eivät rukoilleet! Nyt nimittäin kävi ilmi, että Jumala pystyi varjelemaan heidät kaikesta huolimatta. Heidän epäonnistumisensa ei lopulta pilannut mitään. Mutta epäilemättä, henkilökohtaisella tasolla, rukous olisi ollut heille hyväksi. Ja sitä se olisi meillekin, niin emme joutuisi valmistautumattomina kohtaamaan oman elämämme myllerryksiä.

Marko

Ps. 135

Tässä psalmissa verrataan Israelin Jumalaa muiden kansojen jumaliin. Ero on valtava, koska muut jumalat ovat ihmistekoa, kultaa ja hopeaa. Tämä ajatus toistuu Vanhassa Testamentissa usein. Minut se on saanut ihmettelemään, että uskoivatko muut kansat tosiaan itse tekemiensä patsaiden olevan oikeasti jumalia, vai olivatko ne vain symboleita, kuvia toisesta todellisuudesta? 

Vaikea sanoa, mutta tosiasia kuitenkin oli, että Israelin Jumalalla ei ollut patsasta. Häneen ei voinut yhdistää mitään visuaalista mielikuvaa. Tässäkin psalmissa lauletaan niiden sijasta Herran nimestä, sanoista ja teoista. Jeesuksen kautta meillä on toki nyt Jumalasta myös kuvia. Uusi Testamentti ei kuitenkaan missään korosta Jeesuksen ulkomuotoa. Me emme tiedä siitä itseasiassa yhtään mitään. Kuin korostaen tätä esimerkiksi Johannes evankeliumissaan kutsuu Jeesusta Jumalan Sanaksi, liittyen siis Vanhan Testamentin ”epävisuaaliseen perinteeseen”. Minusta tuntuu, että tässä on jotain opittavaa, mutta en nyt oikein saa siitä sen syvemmin otetta. Jään siis pohtimaan tätä.

1. Kor. 1

Korinttilaiskirje kirjoitettiin ilmeisesti sen vuoksi, että seurakunnassa oli kriisi:

Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja.

Kyse oli erilaisista uskon tulkinnoista, joista emme enää saa tarkkaa kuvaa. Nämä erot kuitenkin henkilöityivät Paavaliin, Pietariin ja Apollokseen. Paavali ei ollenkaan tykännyt siitä, että jotkut olivat nimenneet ”puolueensa” hänen mukaansa. Hän ei halunnut olla se nimi,, jota seurataan, vaan kaikkien piti olla suoraan Kristuksen alaisia. Sitä paitsi ajatus puolueista oli muutenkin typerä ja sitä hän yrittää takoa kuulijoidensa kalloon puhumalla ”Ristin hullutuksesta”. Meidän on nykyään vaikea ymmärtää kuinka pöyristyttävä sanoma ristiinnaulitusta Jeesuksesta oli sen aikaiselle kuulijakunnalle. Ristiinnaulitsemisessa yhdistyi kammottava kärsimys ja julkinen nöyryytys. Sen oli tarkoitus korostaa kohteensa mitättömyyttä ja voimattomuutta julkisen vallan rinnalla. Sen kokeneelta ihmiseltä riistettiin ihmisarvo kokonaan. Häntä sai myös julkisesti pilkata. Ja nyt kristityt sanoivat, että tämän kokenut Jeesus olikin voittanut Herra. Juutalaiset loukkaantuivat tästä sanomasta jo Mooseksen lain nojalla. Kreikkalaisille koko juttu oli vain täysin päätön. Aivan kuin joku väittäisi, että orjat ovat kuninkaita. On selvää,  että jos pääsanoma on tällainen, niin on typerää takertua pikkuseikkoihin tai harrastaa kreikkalaisille tyypillistä filosofista pohdiskelua. Miten voimme kuvitella omalla järjellämme pääsevämme totuuden jäljille, jos uskomme ytimessä on jotain niin paradoksaalista kuin ristiinnaulittu Kristus?

Ja kuitenkin puhe Jumalasta, joka on ”heikoissa vahva”, on aivan valtavan syvä ja viisas ajatus. Se on kuitenkin jotain, mikä pitää enemmän kokea kuin ymmärtää. Ja siksi yksimielisyys ja yhdessä Jumalan edessä aikaa viettäminen on niin tärkeää.

Marko