Ps. 134, Room. 16

Ps. 134

Tämän viikon psalmit ovat olleet aika lyhyitä, eikä tämänkertainenkaan ole poikkeus. Onkohan näitä laulettu Taize-laulujen tapaan useasti toistaen? Kehotus kiittää Herraa on varmaan yksi yleisimmistä psalmien lauseista. Olen sitä aina vähän oudoksunut, koska kyseessä on laulu. Miksi me siis laulaen kehotamme toisiamme kiittämään Jumalaa sen sijaan, että kohdistaisimme sanat ja kiitoksemme suoraan Hänelle? 

Tätä lukiessani tuli mieleen, että tällainen laulu sopii hyvin ilosanoman välittäjien ketjun käyttöön. Mieleeni tuli kuva pitkästä jonosta ihmisiä, jotka vuorollaan sanoivat tämän psalmin sanat seuraavalle jonossa olevalle. Se on siis kutsu liittyä mukaan yhteiseen ilonpitoon. Psalmit eivät ole siis vain yksityisen ihmisen rukousta Jumalan kanssa, vaan ne on tarkoitettu yhdessä toisten kanssa laulettavaksi ja koettavaksi ja usein niiden lauseet onkin suunnattu vieressä seisovalle naapurille.

Room. 16

Roomalaiskirje on tullut päätökseen ja Paavali laittaa loppuun vielä henkilökohtaisia terveisiä yksittäisille ihmisille. Ensimmäiseksi mainitaan Foibe-niminen nainen, joka kaiketi toimi kirjeenkantajana. Tämän jälkeen käydään läpi pitkä lista nimiä. On mielenkiintoista, että Paavalilla oli näin monta tuttua Roomassa, vaikka hän ei tässä vaiheessa ollut ilmeisesti vielä käynyt siellä itse. Minua enemmän asioista perillä olevat tahot ovat todenneet, että tässä luvussa on tärkeää myös se, mitä siinä ei sanota. Sen aikainen yhteiskunta oli hyvin perhekeskeinen ja ihmiset usein esiteltiin sen ja sen lapsina. Naiset olivat sen ja sen vaimoja tai leskiä ja niin edelleen. Tässä ei kuitenkaan noudateta tällaista tapaa, vaan jokainen mainittu henkilö nostetaan esiin yksilönä. Hänestä kerrotaan vain nimi ja lyhyt luonnehdinta. Näin tässä epäsuorasti julistetaan, että Jumala näkee juuri sinut omana erillisenä yksilönä.

Itselleni tämänkertainen Roomalaiskirjeen läpikäynti tuntui merkitykselliseltä ja antoisalta. Olen kiitollinen siitä, kuinka tekstistä, jonka on lukenut useaan otteeseen, aina löytyy jotain uutta ja koskettavaa!

Marko

Ps. 133, Room. 15

Ps. 133

Tämä on kuuluisa ”Aaronin parta”-psalmi. Veljesten hyvät välit on kuin kallis öljy, joka valuu hiuksista parralle. Tämä mielikuva on aina huvittanut minua, koska ajatus valuvasta öljystä ei tunnu minusta yhtään mukavalta, enkä oikein pidä hajusteistakaan! Toinen psalmista löytyvä kielikuva on jo lähempänä sydäntäni:

Se on kuin aamun kaste, joka Hermonilta laskeutuu Siionin huipuille.

Tässä siis puhutaan veljesten välisestä sovusta, mutta sanoja voinee soveltaa myös ystävyyteen ja seurakuntaankin. Ystävyys on siis jotain, mikä pikkuhiljaa valtaa koko elämämme ja saa kaiken uudistumaan. Kääntäen voisi ajatella, että yksinäisyys saa elämän helposti kuivumaan.

Room. 15

Jatketaan samalla teemalla Uuden Testamentin puolella, kun luvun otsikkona on sopivasti ”Yksimielisyyden ylistys”. Erilaisuuden sietämisestähän Paavali puhui paljon jo edellisissä luvuissa. Tässä hän antaa asialle vielä ”teologisen perustelun”.  Se, miten kohtelemme toisiamme, osaltaan kertoo uskostamme Jeesukseen. Hän on hyväksynyt meidät omikseen ilman ehtoja ja käytöksemme muita kohtaan pitäisi kuvastaa samaa asiaa. Tämä muistuttaa Jeesuksen opetuksesta anteeksiantamisesta.

Kun tätä lukua luin, niin kävi selväksi, että yksimielisyyskään ei ole päämäärä sinänsä. Päämäärä on Jumalan tunteminen ja Hänen ylistämisensä. Sivutuotteena tulee kyllä paljon hyvää. Jumala toimii seurakunnassa Pyhän Hengen kautta. Yksimielinen seurakunta on täynnä iloa ja rauhaa. 

Marko

Ps. 132, Room. 14

Ps. 132

Psalmissa puhutaan Daavidista, mutta siinä ilmeisesti pyydetään siunausta jollekin toiselle, kenties hänen jälkeläiselleen:

Daavidin, palvelijasi, takia:  älä torju voideltuasi!
 
Kuulen tässä jo Uuden Testamentin kaikuja. Rukoilija ymmärtää, että hänellä ei oikein itsessään ole mahdollisuutta kelvata Jumalalle, joten hän tarvitsee välimiehen, johon vedota. Hänelle ainoa vaihtoehto oli Daavid. Meille tietysti Daavidin paikan sovittajana ottaa Jeesus, joka onkin siihen hommaan paljon sopivampi.
 
Tekstissä puhutaan myös paljon Jumalan valinnasta. Tärkeä pointti sekin. Jumala on valinnut meidät olemaan kanssaan ja rakkautensa kohteena ja Hän ei valintaansa kadu.  Tämä on rohkaisevaa tietenkin vain sellaiselle, joka uskoo itse olevansa valinnan kohteena. Muille tällainen puhe voi olla ahdistavaakin, varsinkin jos ajattelemme Jumalan valitsevan ihmisiä mielivaltaisesti kuin noppaa heittämällä. Toisessa Pietarin kirjeessä on tällaiset sanat:
 

Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. (2. Piet 1:10-11)

 
Millä tavalla omaa valintaa ja kutsumista sitten vahvistetaan? Uskoisin, että psalmin kirjoittaja on tässä oikeilla jäljillä, kun hän muistelee ja vetoaa Jumalan lupauksiin. Mutta on myös tärkeää viettää aikaa Jumalan kanssa kuunnellen ja sitä kautta rohkaistuen. 
 
 

Room. 14

Erilaisuuden sietäminen on valtava haaste. Erilaisia käsityksiä on helppo suvaita, jos ne eivät haasta meitä itseämme. Mutta entäpäs jos ympärillämme on ihmisiä, joiden mielestä se, mitä syömme tai juomme on väärin tai jopa syntiä? Paavalin mukaan tällaisetkin ihmiset pitää hyväksyä. Hieman ehkä yllättäen hän kutsuu heitä ”heikkouskoisiksi”.  Ja ehkä onkin niin, että kun ihminen asettaa itselleen (turhia) sääntöjä, hän usein on elämässään heikoilla ja pyrkii rajoituksilla saamaan otetta ja hallintaa maailmaansa.

Tämä luvun ajatukset pohjautuvat siihen tosiasiaan, että vain Jumalalla on oikeus tuomita.  Halveksimalla tai tuomitsemalla toisia asetumme siis Hänen paikalleen ja asemaansa. Me emme tiedä tai ymmärrä kaikkea. Voimme hyvinkin olla väärässä jossakin asiassa, joka syystä tai toisesta vaikuttaa itsestään selvältä. Toisaalta Jumala voi puhua eri ihmisille eri tavalla. Samalla tavoin kuin meillä on erilaisia kutsumuksia ja tehtäviä, niin meillä on myös erilaisia painotuksia uskossamme. Ja tietenkin eri ihmisillä on erilaiset taustat ja elämäntilanteet ja senkin takia se, mikä sopii toiselle, voi toiselle olla paha virhe.

Tämä on vain niin kovin vaikeaa, koska haluaisimme elämän olevan yksinkertaista. Aika paljon tässä on kyllä kyse näkökulmasta. Jos keskitymme sääntöihin ja siihen, mikä on oikein ja väärin, emme oikein pääse yksimielisyyteen kaikista asioista. Sen sijaan jos keskitymmekin Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä, niin kaaos selkenee kummasti. Kyse on siis pitkälti asioiden tärkeysjärjestyksestä. Tärkeintä onkin yhteinen kunnioitus ja rakkaus. Se antaa tilaa ja väljyyttä niin, että olemme valmiita hyväksymään eri tavalla  ajattelevia ihmisiä seuraamme. Miten Jeesus sanoikaan:

Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne. (Joh 13: 33-34)

Marko