Tekijä: Remes

Sak. 10

Kuuntelin joku aika sitten, kun eräs nainen kertoi siitä, mitä länsimaiset seurakunnat voisivat oppia maailmanlaajuiselta kirkolta. Hän sanoi, että silmiinpistävä piirre köyhissä maissa on se, kuinka paljon siellä rukoillaan. Kun elämä on joka tavalla epävarmaa, niin rukous on usein ensimmäinen vaihtoehto.  Meillähän se tuppaa jäämään viimeiseksi vaihtoehdoksi. Tänään Sakarja kehottaa meitä juuri tähän. Pyytäkää Herralta sateita!

Toinen taso tässä tekstissä on se, että sateita käytetään Raamatussa usein Pyhän Hengen työn vertauskuvana. Meidän kannattaa pyytää Herralta myös sellaista sadetta, joka uudistaa sisimpämme. Sade on sikäli hyvä vertauskuva, että sitä ei oikein voi varastoida. Kun ajattelemme uudistusta, niin mielessämme on usein joku tapahtuma, joka kerralla muuttaisi kaiken toiseksi. Raamatun malli on kuitenkin enemmän sellainen, että olemme jatkuvasti Jumalan varassa.

Joh. 14

Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”? Tähän on olemassa ns. valmiita selityksiä, joissa yleensä puhutaan pelastuksesta ja syntisen rukouksesta. Minulla ei ole mitään niitä vastaan, mutta uskallan silti ajatella, että meistä jokainen tarvitsee tähän kysymykseen myös henkilökohtaisen, omaan elämäämme ja tilanteeseemme räätälöidyn vastauksen. Tänään jäin itse miettimään tuota totuus-osiota. Koska Jeesus on totuus, niin se, mitä Hän teki ja sanoi, on siis totta jossakin syvemmässä mielessä. Pohdiskelin eilisen tekstin äärellä Jeesuksen sanomaa köyhistä, ja toisaalta Hänen palvelevaa asennettaan. Jos se on totuus yhteiskunnasta ja elämästä yleensä, niin se kyllä haastaa omat käsitykseni siitä, mikä on elämässä tärkeää ja tavoittelemisen arvoista.

Jeesus ilmaisee myös totuuden Jumalasta.  Isä ja Poika ovat yhtä tavalla, jota on vaikea pukea sanoiksi. Kun Jeesus tekee jotain, Hän tekee Isän tekoja. Kun rukoilemme Isää Jeesuksen nimessä, Jeesus vastaa. Ja Hän vastaa, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Vaikeaa tai ei, niin minusta tämä on rohkaisevaa. Se nimittäin kertoo siitä, että rukouksiin vastaaminen on Jumalalle luontaista, se on sidoksissa Hänen olemukseensa.

Tässä luvussa on paljon suuria lupauksia. Jeesus liittää nämä suhteeseen itsensä kanssa. Suuret ja merkittävät teot eivät ole irrallisia tapahtumia, vaan seurausta Jumalan läsnäolosta. Itselleni on kyllä kiusaus ajatella, että onko sitten se, ettei omassa elämässä näe suuria tekoja, merkki siitä, että Jumala ei olekaan paikalla. On kuitenkin hedelmällisempää itsensä surkuttelun sijasta katsoa mitä Jeesus tarkkaan ottaen sanoi: ”Mitä ikinä pyydätte minun nimessäni”. Tämäkin luku on siis kehotus rohkeaan ja kestävään rukoukseen.

Marko

Sak. 9

Tässä luvussa on kolme selvästi erottuvaa kokonaisuutta. Ensin puhutaan naapurikansoista, sitten tulevasta rauhanruhtinaasta ja lopuksi annetaan lupaus sorretulle Jumalan kansalle tulevasta vapaudesta. Kokonaisuutena tämä luku puhuu minulle siitä, miten toisenlainen Jumalan valtakunta on verrattuna ihmisten rakentamiin systeemeihin. Ihmiset turvautuvat muureihin ja sotaväkeen, mutta Jumalan valittu johtaja onkin rauhanruhtinas, joka on olemukseltaan nöyrä ja vaatimaton. Jumalan kansa taas on ulkoisesti ahtaalla, mutta heillä on puolustaja, joka sotii heidän puolestaan. Ei ihme, että tämä luku yhdistetään Uuden Testamentin puolella Jeesukseen. 

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta tässä luvussa on se, että siinä ennustetaan filistealaisten lopulta liittyvän Jumalan kansaan. En tunne historiaa tältä osin, mutta ajatus siitä, että Jumalalla on hyvä suunnitelma myös vihollisiamme kohtaan, kannattaa pitää mielessä.

Joh. 13

”Ymmärrättekö mitä teille tein”, kysyi Jeesus pestyään opetuslastensa jalat. Omalta osaltani voin vastata, että en ole varma. Aavistelen kuitenkin, että tässä on kätkettynä paljon enemmän kuin mitä päälle päin näyttää. Jalkojen pesu ei ollut satunnainen ystävällisyyden osoitus, vaan se oli merkki asettumisesta kaikkein alempiarvoisimman palvelijan asemaan. Rikkaissa perheissä tuo tarkoitti orjaa. Mitenkäs filippiläiskirjeessä sanottikaan: ”Hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan otti orjan muodon”. 

Kun Jeesuksen elämää ja opetuksia tarkastelee tästä näkökulmasta, niin käy selväksi, että tämä ei ollut mikään yksittäinen juttu. Hänen opetustensa keskiössä, usein ”sankarin” osassa, olivat köyhät tai ulkopuoliset. Mieleeni tulee vertaus köyhästä Lasaruksesta tai vaikkapa kuninkaanpojan häistä, jonne kutsuttiin ”teiltä ja aitovieriltä” kaikki, jotka vastaan tulivat. Tuo porukka ei varmasti ollut yhteiskunnan eliittiä. Jeesus itse eli vaatimattomasti muita palvellen. Lopulta Hänen kuolemansakin oli ”orjan kuolema”. Ristiinnaulitseminen oli tarkoitettu vain niille, joiden asema ei riittänyt kunniallisempaan teloitustapaan.

Tässä on paljon sulateltavaa, mutta selvää on, että tätä asiaa ei voi noin vain kevyesti sivuuttaa. Tämän tekstin äärellä pyydänkin, että Jeesuksen asenne saisi minussa ja meissä kaikissa enemmän tilaa.

Marko

Dan. 7

Tässä luvussa on kertomus Danielin saamasta näystä. Danielille selitetään, että kyse on tulevista valtakunnista ja niiden hallitsijoista. Mielenkiintoisin (minun mielestäni siis) hahmo on kesken kaiken esiteltävä henkilö:

Fil. 4

Paavalin kirje on päättymäisillään ja nyt ihan lopussa hän muistaa sitten kiittää lahjasta. Olikohan niin, että tärkeimmät asiat jätettiin loppuun, jotta ne jäisivät parhaiten mieleen? Nykyäänhän tärkein asia on aina alussa, koska voi olla, että vastaanottaja ei jaksa kirjettä loppuun asti edes lukea.

Paavalin kiitokset ovat mielenkiintoista tasapainoilua kahden asian välillä. Toisaalta hän on aidosti kiitollinen, mutta toisaalta hän monisanaisesti ilmoittaa, että hän ei olisi edes tarvinnut koko lahjaa. Mitä Paavali siis oikein yrittää sanoa? Tulkitsen tämän niin, että hän yrittää välttää tilannetta, jossa filippiläiset kokevat pakkoa hänen tukemiseen. Tällaisesta asenteesta olisi nykyään paljonkin opittavaa.

Marko