Tekijä: Remes

Dan. 5

Kuningas Belsassar oli isänsä tavoin ylpeä ja itseriittoinen.  Edellisessä luvussa kerrottiin hänen isänsä nöyrtymisestä ja ilmiselvästi oli tarkoitus, että oppi olisi siirtynyt isältä pojalle. Se, että näin ei käynyt, ei minua hirveästi yllätä. Hän oli varmasti kuullut tapauksesta, mutta kyllähän me helposti ajattelemme jotenkin olevamme vanhempiemme ongelmien ulottumattomissa, jollemme peräti yläpuolella.

Seuraava Danielin lause on mielenkiintoinen: ”Sinä olet ylistänyt hopeisia ja kultaisia, pronssisia, rautaisia, puisia ja kivisiä jumalia, jotka eivät näe eivätkä kuule eivätkä mitään tiedä. Mutta Jumalaa, jonka kädessä on sinun elämäsi ja kohtalosi, sinä et ole kunnioittanut.” Tämä lause sisältää tutun ajatuksen siitä, että ihminen luonnostaan palvoo aina jotain. Jos palvonnan kohteena ei ole oikea Jumala, niin sitten se on joku muu. Edelleen, jos palvonnan kohde puuttuu kokonaan, niin elämä on ankeaa ja tarkoituksetonta. 

Fil. 2

Tässä luvussa on kolme erillistä osiota. Ensin puhutaan nöyryydestä, sitten yleisesti kristityn elämästä ja lopulta Timoteuksesta ja Epafroditoksesta.

Kun puhumme Jeesuksen seuraamisesta, niin mitä me sillä tarkoitamme. Jeesuksen opetuslapsille se tarkoitti kirjaimellista seuraamista, kun he kävelivät Hänen perässään pitkin ja poikin Galileaa.  Alkuseurakunnassa Jeesuksen seuraaminen selvästi tarkoitti ainakin pyrkimystä tulla Hänen kaltaisekseen. ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.” 

Tässä korostuu erityisesti nöyryys. Aihe on hyvässä muistissa Vanhan Testamentin puolelta. Danielin kirjassahan ylpeys oli sekä Nebukadnessarin että Belsassarin ongelma. Painotus on vaan nyt aika tavalla erilainen. Danielin kirjassa korostettiin nöyryyttä Jumalan edessä. Filippiläiskirjeessä mennään paljon  pidemmälle. Puhutaan valmiudesta luopua muiden hyväksi sellaisista asioista, jotka kuuluvat meille aivan oikeutetusti.  

Tämä asenne antaa pohjan sille, mitä Paavali kirjoittaa jatkossa. On sitten puhe kristityn elämästä yleensä tai yksittäisistä kristityistä, kuten tässä Timoteuksesta ja Epafrodituksesta, niin koko ajan korostetaan palvelevaa asennetta. Tämä voi tuntua vastenmieliseltä, koska se ei oikein ole linjassa meidän aikamme arvojen kanssa.  Salaisuus on kuitenkin lähtökohdissa. Palveleva asenne ei synny ulkoisista vaatimuksista tai pakosta. Paavali koki, että se oli osa hänen elämänsä kutsumusta.  Hän ei lopulta palvellut siksi, että se oli oikein, vaan siksi, että hän halusi tehdä niin. Tämä taas oli sidoksissa hänen jumalasuhteeseensa. Kiteytettynä tämä löytyy jakeesta 13:

”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.”

Marko

Dan. 4

Tämä on kertomus kuninkaasta, joka oli suuri ja mahtava,  mutta päätyi lopulta syömään ruohoa! Tarvitsemme Jumalaa joka hetki. Hän on paitsi elämän antaja, myös sen ylläpitäjä. Siinäpä tiivistettynä tämän luvun sanoma. Tämä luku kertoo osaltaan profetian merkityksestä, sillä sellaiseksi tulkitsen Danielin unen selittämisen. Ilman hänen panostaan luvun tapahtumat olisivat olleet vain irrallisia sattumia ilman sen kummempaa sisältöä. Nyt niistä tuli Jumalan puhetta, mikä opetti kuninkaalle paljon Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta. Tätä Jumalan näkökulmaa me tarvitsemme. Emme niinkään selittämään miksi asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat, vaan profetia auttaa näkemään, miten Jumala näkee tilanteemme ja meidät. Se voi rohkaista meitä näkemään Jumalan läsnäolon ja rakkauden myös kaikkein vaikeimmissa tilanteissa.

Fil. 1

Tässäpä tyylikäs kiitoskirje! Paavali oli vankina, mutta se ei  synkistänyt kirjeen sävyä. Toki tiukat ajat näkyvät kirjeessä muuten. Paavali viittaa, paitsi omiin kärsimyksiinsä, myös filippiläisten kokemaan vainoon. 

Kirjettä lukiessa minua ensin häiritsi se, että Paavalia ei tunnu kiinnostavan mikään muu kuin evankeliointi. Millään ei tunnu olevan mitään väliä, kunhan Jeesuksen nimeä pidetään esillä. Tämä taitaa olla kuitenkin virhetulkinta, joka johtuu siitä, että olen itse rauhallisesti lukemassa tätä omalla sohvalla, kun taas Paavali tosiaan oli vankilassa. On luonnollista, että hän haluaa nähdä hyvää myös ikävissä asioissa. Vaikka hän on vankina, Jumalan valtakunta menee eteenpäin. Vaikka jotkut yrittävät saada henkilökohtaista hyötyä esiintymällä apostolina, se lopulta saa aikaan sen, että Jeesuksesta puhutaan. Kuoleman mahdollisuus on läsnä, mutta ei pelottavana uhkana, vaan mahdollisuutena olla Jeesuksen kanssa.

Tästä luvusta voi oppia paljon. Edellä mainittujen asioiden lisäksi voi makustella sitä,  kuinka kauniisti ystäville voi puhua. Paavali ei säästellyt sanojaan, kun hän kehui filippiläisiä. Tämä on hyvä ja raamatullinen malli, jonka noudattamisessa ainakin minulla on paljon vaikeuksia.

Marko

Dan. 3

Kertomus kolmesta miehestä tulisessa pätsissä on vaikuttava, mutta hyvin tuttu. Muistan tämän jo pyhäkoulusta, vaikkakin versio oli varmaan siistitty. Silloin tätä luki pelkästään sankaritarinana, jossa hyvä voittaa pahan. Nyt mietin sitä, miten ympäröivä yhteiskunta suhtautui kolmen miehen kapinaan. Pitivätkö muut (kuin juutalaiset) heitä arvossa, vai olivatko he vain häiritsijöitä? Nämä kolme miestä eivät olleet keitä tahansa, vaan korkeassa asemassa olevia virkamiehiä. Kyse olisi siis vastaavasta asiasta kuin jos nykyään vaikkapa joku ministeri kieltäytyisi noudattamasta lakia. Nykyään siitä ei ainakaan meillä seuraisi kuolemantuomiota, mutta ura ja toimeentulo olisi varmasti vaakalaudalla. Yleinen mielipide on myös usein tällaisia henkilöitä vastaan ja heitä vain pidetään jääräpäisinä idiootteina. Itse asiassa on mielenkiintoista, että heihin suhtaudutaan näin, eikä aina edes suostuta näkemään sitä, kuinka suuren henkilökohtaisen riskin tällaiset ihmiset ottavat. 

Tästä voi tehdä siis seuraavan (erittäin naiivin) johtopäätöksen: yleistä mielipidettä vastaan toimiminen on järkevää vain, jos on oikeassa. Raamatun aikaan kuninkaan sanaa vastaan nouseminen merkitsi helposti jopa kuolemantuomiota, joten kannatti oikeasti miettiä, mikä asia oli taistelun arvoinen. Nuo kolme miestä varmaan joutuivat miettimään joka päivä, missä omat rajat kulkivat. Tämä edellytti elävän jumalasuhteen säilyttämistä.

Luuk. 24

Jeesuksen ylösnousemus oli odottamaton tapahtuma. Vanhan Testamentin messiasprofetiat eivät sitä ennustaneet.  Niissä on vain hämäriä vihjeitä, esimerkiksi Jesaja 53:11:ssä sanotaan Herran kärsivästä palvelijasta: ”Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon”.  Aika paljon pitää käyttää mielikuvitusta, että tuon lauseen osaisi nähdä viittauksena ylösnousemukseen. Jälkiviisaana sen ymmärtäminen on tietenkin helpompaa. Kaikki juutalaiset eivät uskoneet edes ylösnousemuksen mahdollisuuteen ja hekin, jotka siihen uskoivat, ajattelivat sen tapahtuvan ”viimeisenä päivänä”. Ei siis ole mikään ihme, että opetuslapsilla oli niin vaikea uskoa, että Jeesus elää. Silti on aika tylyä, että he ajattelivat naisten vain puhuvan omiaan, kun he kertoivat heille asiasta. Ehkä tämä oli Jeesuksen tapa taas kerran opettaa heille nöyryyttä. Naisten asema sen aikaisessa yhteiskunnassa ei ollut kaksinen, mutta Jumalan valtakunnassa asiat ovatkin aivan toisin. Luukas luettelee kolme heistä nimeltä. Tämä merkitsee sitä, että heitä pidettiin arvossa seurakunnassa myöhemminkin, ja heidän nimensä olivat lukijoille tuttuja.

Jeesuksen viimeinen teko ennen taivaaseen astumista oli opetuslasten siunaaminen. Tämän siunauksen ajattelen ulottuvan meihin asti.

Marko