Tekijä: Remes

1. Moos. 38

Tämänpäiväistä kertomusta lukiessa huomaa, että patriarkkojen ajasta on kulunut pitkä aika. Maailma oli silloin erilainen ja ihmisten asenteita ja käytöstä on vaikea ymmärtää.  Esimerkiksi Juuda ei näe mitään ongelmaa siinä, että hän itse makaa prostituoidun kanssa, mutta on sitten valmis polttamaan miniänsä vastaavasta asiasta.  Minusta tämä on tekopyhää käytöstä, vaikka kuinka ottaisi kulttuurierot huomioon.

Kokonaisuutena luvun tapahtumien taustalla on lapsettomien leskien huono asema.  Israelissa oli tapana, että jos nainen jäi lapsettomana leskeksi, niin miehen veljen oli otettava hänet vaimokseen, mutta heidän esikoistaan pidettiin kuitenkin kuolleen miehen lapsena. Juudan miniä Tamar oli tässä tilanteessa, mutta Tamarin edesmenneen miehen  veli Onan ei suostunutkaan yhteistyöhön ja lopulta hänkin kuoli. Jäljellä oli vielä yksi velí, mutta häntä ei annettukaan Tamarille. Tamarin oli täytynyt olla epätoivoinen, koska hän ei ollut vain taloudellisesti huonossa asemassa, vaan lapsettomuutta itsessään pidettiin häpeänä. Hänestä oli siis tulossa hylkiö ja kovan kohtalon välttääkseen hän ryhtyi juonittelemaan. Lopulta hän onnistuukin huijaamaan appeaan Juudaa esiintymällä pyhäkköporttona (!) ja saa hänen  kanssaan kaksoset. 

Tamar on sikäli merkittävä henkilö, että hänet mainitaan nimeltä Jeesuksen sukupuussa Matteuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa. Siinä sukupuussa luetellaan pääsääntöisesti vain miehet, mutta poikkeuksena on neljä naista. Nämä naiset olivat Tamar, Rahab, Ruut ja Batseba. Batsebaa ei tosin mainita nimeltä, vaan hänestä käytetään nimitystä ”Urian vaimo”. Voisi ajatella, että nämä nimet olisi kannattanut jättää mainitsematta. Esimerkiksi Tamar oli kanaanilainen ja heidän kanssaan avioliitot olivat juutalaisilta jo lähtökohtaisesti kiellettyjä.  Rahab oli jerikolainen prostituoitu, joka petti oman kaupunkinsa. Hänkin oli siis kanaanilainen. Ruut oli moabilainen pakolainen. Batseban mainitseminen muistuttaa Daavidin rikoksesta. Varsinkin, kun hänestä tosiaan käytetään nimitystä ”Urian vaimo”.  Jeesus ei kuitenkaan hävennyt näitä naisia ja niin he olivat erikseen mainittuina, ikään kuin kunniapaikalla, sukupuussa. Meille tämä on rohkaiseva viesti siitä, että Hän ei  häpeä meitäkään, olimmepa sitten millaisia tahansa.

2. Tim. 4

Paavali pyytää Timoteusta  pitämään evankeliumia esillä, vastustuksesta huolimatta. Rohkeuskin on Jumalan lahja ja voimme sitä pyytää. Timoteusta kehotetaan tässä luvussa hoitamaan virkansa tunnollisesti. Tämä ei ole ainut kerta, kun hän sai tällaisen kehotuksen, joten jäin miettimään, oliko hänellä taipumusta jättää asiat kesken tai väistyä haasteiden edessä? En osaa sanoa. Aiempien lukujen valossa Paavalin sanat saattavat vain kertoa hänen huolestaan harhaopeista. 

Tämän luvun tunnetuin lause on varmaankin tämä: ”Astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan”.  Tämä on ollut minulle vaikea kohta, koska se suosittaa aloitteellisuutta, jota minulle ei useinkaan ole. No, siinä se kuitenkin taas on, joten jätän sen sisimpääni vaikuttamaan ja muhimaan.

Marko

1. Moos. 37

Jaakobin suvussa oli pitkä perinne yhden lapsen suosimisessa. Aabraham suosi Iisakia, Iisak suosi Esauta ( ja Rebekka Jaakobia !) ja Jaakob suosi Joosefia.  Jaakobin kohdalla ei ollut kuitenkaan kyse pelkästään Joosefista, vaan myös hänen äidistään. Jaakobin pojat olivat syntyneet neljälle eri naiselle, mutta vain Joosef ja Benjamin olivat syntyneet Raakelille, joka oli Jaakobin alkuperäinen ja ilmeisesti ainoa rakkaus.  Rakel ja Lea kilpailivat Jaakobin suosiosta jo ennen lasten syntymää ja heidän asenteensa varmasti välittyivät  myös heidän pojilleen.

Tämän taustan valossa ei ole ihme, että Jaakobin perheessä veljeskateus oli kirjaimellisesti murhaavaa. Ajattelen, että poikien viha kohdistui oikeasti heidän isäänsä, mutta sen myöntäminen olisi ollut heille liian vaikeaa, joten he suuntasivat sen helpompaan kohteeseen eli Joosefiin. Se oli helpompaa siksikin, että Joosef sai niin paljon etuoikeuksia. 

Joosefin vaikuttimia voi kyllä pohdiskella. Hänen unensa tuntuivat muista perheenjäsenistä kerskumiselta, mutta ehkä hän vain raportoi ne sellaisina kuin hän ne oli nähnyt. On tosin huomattava, että kun hän kertoi niistä, hän oli jo 17-vuotias. Sen ikäisen pitäisi jo ymmärtää, miltä tuollaiset kertomukset toisista tuntuvat, joten hän oli ainakin melkoisen naiivi.  Veljiinsä nähden Joosefilla oli kuitenkin yksi ilmeinen etu: hän oli koko elämänsä saanut olla isänsä rakkauden ja ihailun kohteena. Tiedämme nykyään, että tämä antaa lapselle mahdollisuuden hyvään itsetuntoon. Joosef oli persoonaltaan huomiota herättävän eheä. En usko, että tämä ominaisuus vain pulpahti häneen, kun hän pohdiskeli elämäänsä kaivossa ollessaan. Uskallan jopa ajatella, että se saattoi olla yksi syy lisää sille, miksi veljet vihasivat häntä niin paljon. Joosef oli liian täydellinen kilpakumppani, joten heillä oli entistä vähemmän mahdollisuuksia saada isältään huomiota. 

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että veljesten vaikuttimia on helppo ymmärtää. Siitä huolimatta heidän tekonsa oli aivan kammottava, eikä sitä voi mitenkään perustella. En ajattele, että tämä kaikki oli osa Jumalan suunnitelmaa, vaikka tietenkään en voi sitä varmasti tietää. Mutta en siis usko, että Jumala vain päätti lähettää Joosefin Egyptiin ja käyttää häntä pelastamaan Israel nälkäkuolemalta. Sen Hän olisi voinut tehdä monella muullakin tavalla. 400 vuotta myöhemmin hän piti paljon suuremman kansan elossa hedelmättömässä autiomaassa 40 vuoden ajan. Ei, veljesten teko oli väärä ihan pohjiaan myöten. Jumala voi kuitenkin kääntää pahan hyväksi. Oleellista on se, että kohtaamme pahat asiat Hänen kanssaan. Näin Joosef teki ja siksi hän on meille niin loistava esikuva.

2. Tim. 3

Päivän luvussa puhutaan viimeisten aikojen ihmisistä. Tätä kohtaa on aikojen saatossa käytetty usein sen osoittamiseen, että nyt ne viimeiset ajat ovat tulleet, koska meidän aikamme ihmiset ovat juuri sellaisia kuin tässä kuvataan. Minua näissä puheissa on aina vaivannut se, että yleensä nämä kauheat lopunajan ihmiset ovat ”niitä toisia”,  joista sitten pyritään pysymään erillään. Kun tätä tekstiä lukee, niin on kuitenkin helppo huomata, että Paavali ei tarkoittanut sitä jonkinlaiseksi kriteeriksi siitä, milloin loppu on lähellä. Hän puhui selvästi jo silloin vallitsevasta  tilanteesta. Toisekseen voi olla pieni järkytys huomata, että hän puhui uskovista! ”He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman.” 

Ongelman ydin ei siis ole käytöksessä, vaan jumalasuhteessa. Jos menetämme luottamuksen siihen, että Jumala on todella meidän kanssamme, niin on helppoa luisua ajattelemaan, että yritetään nyt vain edes nauttia elämästä. Sisimmältämmehän me kaikki olemme itsekkäitä.

Tämän päivän tekstien äärellä pyydän siunausta perheisiimme ja seurakuntaamme. Pyydän tuoretta rakkautta ja uskoa. 

Marko

1. Moos. 36

Esau oli myös suuren kansan kantaisä.  Tämä kansa asui Edomissa, aivan Israelin naapurissa.  Huolimatta yhteisestä taustasta edomilaiset ja israelilaiset eivät tainneet koskaan olla veljiä keskenään, vaikka varsinaista sotaa niiden välille ei tullutkaan ennen Saulin aikaa. Tästä huolimatta edomilaisten sukupuu esitellään raamatussa, mikä tarkoittaa sitä, että juutalaiset osasivat sen ulkoa. Kuinkahan hyvin me osaisimme kertoa naapurikansojemme vaiheista, muuten kun siltä osin kuin ne koskettavat meitä itseämme? 

2. Tim. 2

Paavalin sanoissa Timoteukselle on sellainen sävy, että tämä saattoi olla viimeinen kirje. Se kuulostaa testamentilta, tai ainakaan Paavali ei oleta pääsevänsä itse laittamaan asioita kuntoon. Vastuu on siis Timoteuksella. Sen aikainen tilanne kuulostaa riitaiselta. Seurakunnassa oli omituisia oppeja. Jotkut opettivat jopa, että ylösnousemus oli jo tapahtunut! En oikein ymmärrä, mitä tuo voi edes tarkoittaa, mutta on helppo kuvitella, että sellainen opetus aiheutti sekaannusta ja hämmennystä. 

Paavali haluaa varmistaa, että oikea terve oppi ei katoa. Sen vuoksi  vastuuta  piti nyt jakaa laajemmalle. Timoteuksen piti valita luotettavia ihmisiä, joille hän itse opettaa kaiken mitä itse on oppinut  ja he sitten vuorostaan osaavat opettaa muita. Seurakunta on siis riippuvainen vastuunkantajistaan ja on tärkeää, että heitä on riittävän monta. Tämä on hyödyllinen periaate myös meille, jotka haluamme nykypäivän tilanteessa rakentaa seurakuntaa.

Huolimatta siitä, että Paavali näyttää aavistelevan loppuaan, hän säilyttää rohkaisevan ja toiveikkaan sävyn. Hän on tosin kahleissa, mutta Jumalan sana  on vapaa ja leviää ilman häntäkin. Hän siis elää kuten opettaa, eikä millään tavalla ajattele olevansa korvaamaton. Siitä huolimatta hän myös tuntee arvonsa ja tietää kärsivänsä Jeesuksen tähden.  Jumalan olemus on olla uskollinen ja Paavali luottaa siihen, että Hän ei hylkää.

Tämä luku päättyy kehotukseen välttää riitoja. Tämäkin on asia, joka kannattaisi nykyään muistaa. Meidän pitäisi siis olla ystävällisiä kaikille. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty,  mutta varmasti ainoa mahdollisuus. 

Tämä on siis varsin rikas luku ja ansaitsee tulla tutkituksi tarkasti. Tekstin ääressä rukoilen, että osaisimme seurakunnassamme noudattaa Paavalin opettamia periaatteita.

Marko