Tekijä: Remes

Ps. 16

Tämä on valoisa ja iloinen psalmi. Se kertoo paljon Daavidista ja hänen suhteestaan Jumalaan. Huomioni kiinnittyi seuraaviin jakeisiin:

Ilm. 9

Taas torvet soivat ja ihmiset kokevat lisää vitsauksia. Luku päättyy masentavaan toteamukseen:

Loput ihmiset, ne jotka eivät kuolleet näihin vitsauksiin, eivät kuitenkaan lakanneet palvomasta kättensä töitä. He kumarsivat yhä pahoja henkiä ja kullasta, hopeasta, pronssista, kivestä ja puusta tekemiään jumalankuvia, jotka eivät voi nähdä, eivät kuulla eivätkä kävellä. He eivät kääntyneet, he eivät luopuneet murhatöistään eivätkä taioistaan, eivät siveettömästä elämästä eivätkä varastamisesta.

Tämä paljastaa, että vaikka kamaluudet seurasivat torvien soittoa, niin torvet eivät kauhuja aiheuttaneet. Niiden syyt olivat ihmisten omissa valinnoissa. Tuo ilmaus ”palvoivat kättensä töitä” on sellainen, jonka voi hyvin soveltaa omaan aikaamme. Nykyään ei enää palvota jumalankuvia, mutta omat saavutukset ja teot saattavat saada hyvin merkittävän osan elämästämme. Näin tämä luku suosittaa oman elämämme arvojärjestyksen tarkistamista.

Marko

Ps. 15

Tässä psalmissa sanotaan, että temppeliin saavat tulla vain nuhteettomat ihmiset. Missäköhän tilanteessa tätä on laulettu? Asiayhteys nimittäin vaikuttaa siihen, että ovatko laulajat ajatelleet, että nuhteettomuus on oikeasti mahdollista. Psalmeista kyllä yleensä tulee sellainen vaikutelma, että sen ajan ihmiset ajattelivat näin.  Nykypäivänä  tilanne on tietysti toinen. Kuinka moni meistä olisi valmis sanomaan itsestään, että minun ”sydämeni on vilpitön”. Tätähän temppeliin  tulijoilta edellytettiin jakeen 2 mukaan.

Vaikka voimme epäillä, että ihmiset tuolloin huijasivat itseään täydellisyysvaatimuksissaan, niin meille tämä psalmi on silti Jumalan puhetta. Jeesuksen opetusten valossa tilanne ja sanoma on vain aivan toinen. Tämä psalmi osoittaa, että emme ole luonnostamme  kelvollisia menemään Jumalan eteen. Me tarvitsemme Jeesuksen sovitustyötä, lahjaksi saatua lupaa lähestyä Jumalaa.

Tämä teksti myös kertoo meille siitä, millainen Jumala on. Hän on oikeudenmukainen ja hyvä.

Ilm. 8

Eilisessä luvussa kuvatut iloiset tunnelmat päättyvät ja nyt tilalle astuvat totiset torvensoittajat. Erilaiset kauheat vitsaukset seuraavat toisiaan. Toki rajoitettuina, sillä joka kerran tuho kohtasi vain kolmasosaa kohteestaan. En tiedä onko se ollut tarkoitus, mutta näin tekstistä voi löytää myös toivoa. Pahuudellakin on rajansa. 

Muuten jäin miettimään itse torvia.  Niihin puhaltaminen oli merkki uuden jakson alkamisesta Jumalan suunnitelmissa. Voisiko ajatella myös toisinpäin eli pahojen asioiden on tarkoitus toimia merkkeinä? Ja mitä ne merkit tarkoittaisivat? Onko esimerkiksi koronavirus meille jonkinlainen merkki jostakin? Kun tätä pohdin, niin päädyin lopulta siihen, että tällaisissa tulkinnoissa on oltava hyvin varovainen. Toki Jumala voi puhua meille myös ikävien asioiden kautta, mutta jotta voisimme tätä puhetta kuulla, niin meidän täytyy silloin mennä niiden asioiden läpi Hänen kanssaan. Tietenkin voimme löytää yhtäläisyyksiä oman aikamme ja ilmestyskirjan välillä. Esimerkiksi samalla tavalla kuin tämän luvun vitsaukset, niin myös koronaviruksen aiheuttamat tuhot on rajoitettu. Tästä voimme ja  meidän pitäisikin kiittää Jumalaa. Samalla  on hyvä muistaa, että jos tauti osuu omalle kohdalle, niin tilanne näyttäytyy hyvin toisenlaiselta.

Taisin tällä(kin) kertaa esittää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Minulla on sellainen epäilys, että tämä saattaa olla Jumalan tarkoituskin. Kun kohtaamme elämässämme uusia asioita, niin on tärkeää kysellä, missä Jumala on kaiken tämän keskellä? Mitä hän haluaa sanoa meille yhteisesti ja kullekin erikseen? On varottava ryntäämästä hätäisiin johtopäätöksiin ja tulkintoihin. Taustalle kannattaa kuitenkin ottaa muisto edellisen luvun taivaallisesta jumalanpalveluksesta. Jumala on aina hyvä ja rakastava.

Marko

Ps. 14

Kuinkahan moni nykyään ajattelee, että on mieletöntä olla uskomatta Jumalaan? Taitaa olla pikemminkin toisinpäin, Jumalaan uskomista pidetään epä-älyllisenä haihatteluna.

Tässä psalmissa on idullaan ns. ”moraalinen argumentti”,  jota käytetään vieläkin silloin, kun uskoa puolustetaan. Todella paljon yksinkertaistettuna se tarkoittaa sitä, että ilman Jumalaa ei ole moraaliakaan. Ja  tosiaan tässä psalmissa juuri Jumalan olemassaolon kieltäminen esitetään syyksi ihmisten käytökselle.  Ajatus lähtee siitä, että jos Jumalaa ei ole, niin moraalin täytyy olla ihmislähtöistä.  Jossain mielessä ei ole olemassa oikeaa ja väärää ollenkaan. Miksi jonkun asian pitäisi olla sallittua ja jonkun toisen kiellettyä? Lopultahan kaikki päättyy kuolemaan.  Näinhän nykyäänkin tavataan ajatella ja sen vuoksi moraali tai etiikka on kutistunut muotoon ”mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monelle”. Tämä johtaa ajatteluun, että kaikki sellainen, mistä ei ole toisille haittaa, on sallittua ja kääntäen, kielletyt asiat tunnistaa siitä, että ne tavalla tai toisella vahingoittavat toisia.

No mikä tässä on sitten ongelma? Se, että emme oikeasti usko siihen! Saatamme kyllä antaa itsellemme paljonkin vapauksia, mutta yleensä ottaen olemme lähes kaikki sitä mieltä, että vaikkapa itsekkyys, epärehellisyys ja ahneus ovat väärin, on niistä sitten toisille haittaa tai ei.  Arvostamme urheutta ja oikeudenmukaisuutta, vaikka ne eivät olisikaan hyödyksi. Ja moitimme toisiamme moraalisista valinnoista, koska ajattelemme, että he ovat saman moraalisen koodiston alaisia kuin mekin.  Me kutsumme ihmisiä, jotka auttavat lähimmäisiään hyviksi ihmisiksi. Uskomme, että jollakin tavalla heidän uhrauksensa palkitaan, vaikka he lopulta päätyvätkin hautaan samalla tavalla kuin pahimmat rikolliset. Itse asiassa jo pelkkä ajatus siitä, että joku moraalinen käsitys on parempi kuin joku toinen, edellyttää, että on olemassa joku ihmisen ulkopuolinen mittapuu, johon niitä voi verrata. Ja tällaisen mittapuun olemassaolo viittaa vahvasti siihen, että myös (oikeudenmukaisen) Jumalan täytyy olla olemassa.

Moraalisen argumentin pointti ei siis nykyään ole se, että ateistit olisivat moraalittomia, vaan että heidän oikeastaan pitäisi olla! Kuten psalmissa osoitetaan, ilman Jumalaa itsekkyys pääsee valtaan.  Koska näin ei kuitenkaan käytännössä läheskään aina tapahdu,  ihmisten  käytös osoittaa, että he huomaamattaan uskovat ateismin lisäksi myös yleiseen moraalilakiin. Ja jos loogisesti ajatellaan, niin nämä kaksi uskomusta näyttävät olevan keskenään ristiriitaisia. 

Yllä oleva ei tietenkään tarkoita sitä, että ihmiset noudattaisivat moraalilakia ainakaan täydellisesti. Se vain tarkoittaa sitä, että he yleisesti uskovat siihen.  Käytös on sitten asia erikseen. Ilman tietoista uskoa Jumalaan on todella helppoa ajatella olevansa itse moraalilain yläpuolella.  Raamatun aikaan ateisteja ei juuri ollut, joten psalmissa kuvatut ihmiset varmaan julkisesti väittivät olevansa hyvinkin hurskaita. Mutta heidän käytöksensä viittasi aivan muuhun. 

Päivän psalmin ajatukset ovat siis ajankohtaisia, vaikka ne ovat  tietysti esitetty oman aikansa lähtökohdista käsin ja  kielellä. Psalmi myös ohjaa meitä oikeaan suuntaan. Se nimittäin sisältää ajatuksen siitä,  että jos asiat ovat sekaisin, niin sen pitäisi saada meidät etsimään kaaokselle vastavoimaa:

Herra katsoo taivaasta maan ihmisiin, hän tutkii, onko kellään ymmärrystä, onko ketään, joka etsii Jumalaa.

Ilm. 7

Eilinen Ilmestyskirjan luku päättyi kuvaukseen maanpäällisistä kauhuista. Tämän luvun tapahtumat kuuluvat otsikon ”samaan aikaan toisaalla” alle. Tunnelmat vaihtuvat totaalisesti. Pelastettujen joukko on taivaassa viettämässä jumalanpalvelusta.  Siis samaan aikaan kun maan päällä on kurjat oltavat. Tästä luvusta voidaan oppia, että Jumala pitää omistaan tiukasti kiinni. Hän ”sinetöi” heidät itselleen, ohjaa ja huolehtii heistä loppuun asti. Vielä taivaassakin ”Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.” Pelastetuilla on valkeat vaatteet, joka kuvaavat sitä, että heidän puhtautensa on annettua, heidät on ”puettu vanhurskauteen”, kuten Paavali asian ilmaisi.

Tämä luku ei juuri kommenttia kaipaa. Se on kuin laulu, joka aukeaa paremmin laulamalla kuin analysoimalla.

Marko