1. Moos. 35, 2. Tim. 1

1. Moos. 35

Tässä luvussa Jaakob saa uuden nimen Israel. Jaakob sai nimensä alunperin siksi, että se tarkoittaa sanaa ”kantapää”.  Kaksosten syntyessä hän nimittäin piti kiinni veljensä kantapäästä. Sama sana tarkoittaa kuitenkin myös petturia. Jaakob oli aiemmin elänytkin sen mukaisesti huijatessaan isäänsä ja Esauta. Israel puolestaan merkitsee ”Jumalan taistelijaa” muistoksi ns. Jaakobin painista. Tämähän ei muuten ollut ensimmäinen kerta kun Jumala käski Jaakobia käyttämään tätä nimeä.  Asia oli tullut esille jo vuosia aiemmin, kun Jaakob oli palaamassa kotimaahansa ja valmistautui kohtaamaa veljensä Esaun.

Meillä Suomessa nimet eivät läheskään aina tarkoita mitään erityistä, vaan ne ovat vain nimiä. Tuohon aikaan ne annettiin aina siten, että ne tavalla tai toisella kuvastivat kantajaansa. Sen vuoksi uusi nimi merkitsi uutta identiteettiä. Olikohan Jaakobilla vaikeuksia ottaa vastaan ajatusta, että hän on tästä lähtien taistelija, eikä enää petturi ja sen vuoksi Jumalan piti muistuttaa asiasta uudestaan?

Tämä luku palautti mieleeni, että meilläkin on uusi identiteetti Jeesuksessa. Ilmestyskirjassa sanotaan näin: ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.” (Ilm. 2:17)

2. Tim. 1

Tässä luvussa on yksi monista Uudessa Testamentissa esiintyvistä tiivistetyistä evankeliumeista.

Hän on meidät pelastanut
ja kutsunut pyhällä kutsullaan,
ei meidän tekojemme perusteella
vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti,
jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille
antamalla meille Kristuksen Jeesuksen
 ja joka nyt on tullut julki,
kun meidän Vapahtajamme, Kristus Jeesus, on ilmestynyt.
Hän on kukistanut kuoleman
ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden
lähettämällä maailmaan evankeliumin.”
 
Tämä teksti korostaa sitä, että pelastus on ollut Jumalan suunnitelma alusta asti.  Se on ollut pitkään salattuna, mutta nyt se on tullut esiin Jeesuksen ilmestymisen kautta. Tähän pelastukseen Jumala on kutsunut meidät. Rooliksemme jää siis vastaanottajan osa, vähän samaan tyyliin kuin Jeesuksen opetuslapset saivat aikoinaan valita, lähtevätkö seuraamaan Häntä vai jäävätkö vanhaan elämäänsä.  Olen saanut sellaisen mielikuvan, että Jeesuksen opetuslapsilla ei useinkaan ollut vaikeuksia tämän asian päättämisessä. He vain jättivät kaiken ja seurasivat Jeesusta. Uskon, että tämä johtui yksinkertaisesti Jeesuksen persoonasta. Hänessä oli jotain sellaista, että oli helppo huomata saaneensa ainutlaatuisen tilaisuuden.  Kun tässä puhutaan ”pyhästä kutsusta”, niin ajattelen, että siinä viitataan vastaavaan, juuri meille henkilökohtaisesti osoitettuun kehotukseen seurata Häntä.
 
Tällaista Jeesuksen kohtaamista  me tarvitsemme.  Ja minusta tuntuu, että tarvitsemme sitä uudestaan ja uudestaan. 
 

Marko

1. Moos. 34, 1. Tim. 6

1. Moos. 34

Tämän luvun kommentointi ei ole helppoa! Luku alkaa raiskauksella ja päättyy kostoksi suoritettuun joukkomurhaan.  Näiden kauheuksien välissä vielä kieroillaan puolin ja toisin.  

Luku kertoo valta-aseman väärinkäytöstä. Sikem selvisi teostaan rangaistuksetta luultavasti siksi, että hän oli kuninkaan poika.  Vahvemman oikeudella hän teki mitä halusi, eikä edes tajunnut suututtaneensa Dinan suvun teollaan.  Jaakobin poikien mielestä  kuningasta sitoivat samat säännöt kuin muitakin.  Vaikka israelilaiset ja kanaanilaiset asuivat lähellä toisiaan, heidän kulttuurinsa olivat kovin erilaisia.  Näin epäsuorasti luku kertoo meille  siitä, että Israelin Jumala oli ja on toisenlainen. Hän vaatii todellista oikeudenmukaisuutta.

1. Tim. 6

Paavali opettaa näin: Kerätkää rikkaudeksenne hyviä tekoja ja jakakaa anteliaasti omastanne muille. Hän jatkaa vielä, että tällä tavalla tavoitellaan oikeaa aarretta. Sen sijaan maallisen rikkauden tavoittelemista hän pitää typeränä, kunhan ”meillä on ruoka ja vaatteet”. 

Tällainen vaatimattomuutta korostava elämäntapa on nykyään kovasti muodissa, mutta aika harva oikeasti elää sen mukaisesti! Olisikohan syynä se, että nykyään ei oikein tarjota mitään korvaukseksi luopumisesta? Paavali ei oikeastaan kehota luopumaan rikkauksien tavoittelusta, vaan vaihtamaan rikkauden määritelmää.  Raha ei kuitenkaan tuo elämään oikeaa sisältöä ja sen antama turvakin on puutteellista. Todellisen rikkauden tavoittelua on tämä:

”Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen. ”

Vaatimaton elämäntyyli on siis sivutuote, ei varsinainen päämäärä. Pyydetään elämäämme ja seurakuntaamme tätä oikeaa rikkautta.

Marko

1. Moos. 33, 1. Tim. 5

1. Moos. 33

Tässä luvussa kerrotaan siitä, miten Jaakob ja Esau tapasivat pitkän tauon jälkeen. Jaakobin ja Esaun suhde oli vaikea. Jaakobhan oli huijannut sokeaa isäänsä ja Iisak oli siunannut hänet Esaun sijasta esikoiselle tarkoitetulla siunauksella. Tosin Esau oli aiemmin myynyt esikoisuutensa Jaakobille vastineeksi ruoasta, joten en osaa oikein sanoa, oliko se nyt sitten väärin vai oikein. Joka tapauksessa tilanne oli mennyt niin pitkälle, että Jaakob oli joutunut lähtemään pakoon, koska Esau halusi tappaa hänet.  

Itse ajattelen, että Esaun ja Jaakobin välisessä kiistassa oli pohjimmiltaan kyse isän suosiosta.  Raamatusta voi päätellä, että siihen aikaan oli yleistä, että  vanhemmilla oli lastensa joukossa suosikki. Iisakin suosikki oli aiemmin ollut Esau, mutta tilanne oli muuttunut.  Esau syytti tilanteesta Jaakobia. Minusta tämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, koska luonnollisempaa olisi ollut tuntea katkeruutta isää kohtaan. Mutta näinhän se sisarusten välillä usein menee.  Jaakobille ei varmasti ollut helppoa palata. Totuus oli kuitenkin se, että hänellä ei oikein ollut paikkaa, mihin mennä. Hän oli asunut appensa Labanin luona, mutta sekin suhde oli tulehtunut.

Uhkaavasta tilanteesta huolimatta kaikki meni lopulta hyvin. Veljet tekivät sovinnon. Minun mielestäni asiaan vaikutti suuresti se, että Jaakobin käytös oli niin nöyrää. Ensimmäistä kertaa elämässään hän kohteli Esauta kunnioittavasti. Toki se oli tuossa tilanteessa aika luonnollista.  Esaulla oli mukanaan 400 miestä, joten häntä saattoi kutsua vähintään heimopäälliköksi, kenties jopa kuninkaaksi.  Joka tapauksessa Jaakobin käytös osoitti, että hän oli kasvanut aikuiseksi, joka osaa ottaa muutkin huomioon ja ymmärtää heidän tarpeitaan. 

Tämän tekstin äärellä pyydän armoa ja sovinnollista mieltä perhesuhteisiimme. 

1. Tim. 5

Tekstissä keskitytään leskiin ja heidän asemaansa. Ymmärrän tämän niin, että tässä on kyse seurakunnan tarjoamasta sosiaaliturvasta.  Paavali korostaa, että leskistä täytyy ehdottomasti pitää huolta. Ensisijaisesti vastuu tästä kuuluu heidän perheelleen, mutta mikäli perhettä ei ole, niin sitten he ovat seurakunnan yhteisen vastuun piirissä. Mutta vain jos he todella tarvitsivat apua.

Tämä kuulostaa todella tutulta, koska vastaavaa keskustelua käydään jatkuvasti nykypäivänäkin. Minusta tuntuu siltä, että meidän yhteiskunnassamme asenteet ovat koventuneet. Nykyään keskustelun kärki ei ole aina siinä, kenelle vastuu vähäosaisista kuuluu, vaan enemmänkin siinä, tarvitseeko heitä auttaa ollenkaan. Sekin tekstissä on tuttua, että  nykypäivänäkin seurakunta nähdään vähäosaisten auttajana, mutta sosiaaliavusta on tullut kenties vähän kasvotonta verrattuna Paavalin aikoihin.

Tämän tekstin äärellä pyydän sitä, että seurakunnassamme kantaisimme toisistamme huolta myös taloudellisesti.

Marko