Tekijä: Remes

Aam. 9

Tämän luvun alussa on muistutus siitä, että Jumalaa ei pääse pakoon. Yleensä kun Raamatussa puhutaan tähän sävyyn,  kyse on myönteisestä asiasta. Jumala on aina meidän kanssamme, olimmepa missä tahansa. Tässä tekstissä on kuitenkin kyse Jumalan tuomiosta. Siitä huolimatta kannattaa muistaa, mitä Daavid teki kun hän sai valita Jumalan ja ihmisten tuomion välillä: ”Parasta on jättäytyä Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri. Ihmisten käsiin en tahdo jättäytyä (2. Sam 24:14). ”

Synkkien sanojen jälkeen sävy vaihtuu myönteisemmäksi. Israel joutuu kyllä koville, mutta joitakin kuitenkin pelastuu. Ja myöhemmin valtakunta rakennetaan uudestaan. Sanomaltaan tämä muistuttaa Ilmestyskirjan kuvauksia sota-ajoista. Niissä on järjestään sama sanoma: Suurenkin hävityksen keskellä Jumala rajoittaa pahaa niin, että jäännös jää aina jäljelle. Näihin toivoa täynnä oleviin näkymiin Aamoksen kirja päättyy.

1. Kor. 13

Tässä luvussa oleva rakkauden ylistys on Paavalin mielestä ”tie, joka on verrattomasti muita parempi parhaimpien armolahjojen tavoitteluun”. Noilla sanoillahan edellinen luku loppui.  Paavali sanoo siis, että rakkaus on tie. Se on väylä ihmisten luo, mutta myös tapa tavoitella Jumalan lahjoja. Itse ajattelen, että kyse on yksinkertaisesti siitä, että rakkaus kertoo meille, mitä lähimmäisemme tarvitsevat. Koska Jumala on rakkaus, niin lähimmäistemme tarpeet ovat samalla myös vihje Jumalan suunnitelmista.

Luvun yksi suuri teema on, että armolahjat, ihmeet ja voimateot eivät ole mitään ilman rakkautta, joka lopulta on se suurin ihme. Jopa itsensä uhraaminen vääristä vaikuttimista käsin on hyödytöntä. Uskon, että Paavali tässä myös muistelee omaa historiaansa. Hän oli ennen kohtaamistaan Jeesuksen kanssa nähnyt paljon vaivaa,  mutta motiivina oli ollut viha eikä rakkaus.

Usko, toivo ja rakkaus. Siinä on kolme asiaa, joita ei voi teeskennellä. Tai voi, mutta tulos on usein pahempi kuin alkuperäinen tilanne. Nämä ovat myös kaikki suhteellisen helppoja asioita pienille lapsille ja hankalampia meille aikuisille. Emme voi siis suorittaa näitä asioita, vaan ne täytyy ottaa vastaan Jumalalta, joka niitä meille mielellään tarjoilee. Sen sijaan voimme kyllä raivata esteitä näiden asioiden tieltä. Ja on hyvä muistaa, että rakkaus on myös valinta, usein vieläpä aika arkinen sellainen. Kuitenkin varmaan yksi suurimpia esteitä rakkaudelle on se, että ei ole itse kokenut sitä. Loppujen lopuksi, kun Jumala lahjoittaa meille rakkautta, Hän tekee sen rakastamalla meitä ja näin ikään kuin täyttää varastomme, joista voimme ammentaa muillekin. Tässä luvussa Paavali siis kertoo meille myös siitä, millainen Jumala meillä on.

”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,  ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”

Minulle nämä upeat sanat kertovat siitä, että rakkaus on vastalääke sille, että olemme niin kovin keskittyneitä tarkkailemaan itseämme. Toki näiden sanojen väärinymmärtäminen voi merkitä myös vääränlaista itsensä kieltämistä ja kurjailua. Kun motiivina on rakkaus, niin se tekee myös itselle hyvää. 

Tämän tekstin äärellä on luontevaa pyytää tällaista rakkautta omaan elämäämme ja seurakuntaamme.

Marko

Aam. 8

Edellisen  luvun lopussa oleva näky luotilangasta ja tämän luvun alussa oleva näky kypsistä hedelmistä liittyvät yhteen.  Luotilankaa käytettiin siihen, että rakennuksilla saatiin seinät suoraan. Jotain oli siis Israelissa pahasti vinossa. Ja hedelmät kertoivat, että aika oli nyt kypsä ja asialle tullaan kohta tekemään jotain.

Aamoksen kirjan sanoma tulevasta onnettomuudesta ja tuomiosta on raskasta luettavaa. Tiedämme, että sen kovat sanat toteutuivat myöhemmin aika tavalla kirjaimellisesti.  Olen kuitenkin edelleenkin sitä mieltä, että kyseessä ei ollut mikään uutiskatsaus tulevaisuudesta. Tarkoitus oli varoittaa ihmisiä ja kutsua heitä  takaisin Jumalan luo. 

Aamos myös profetoi siitä, että tulee aika, jolloin ihmisillä on Jumalan sanan nälkä. Tämän voi käsittää monella tavalla, mutta ajattelen, että yksi mahdollisuus tulkita tätä on se, että siinä vaiheessa Israelissa ei ollut enää profeettoja. Ihmisillä ei ollut ketään, jolta pyytää ohjausta elämänsä ongelmiin. On huomattava, että siihen aikaan lukutaito oli harvinainen, kirjojen omistamisesta puhumattakaan, joten ihmisillä oli vaikea hankkia tietoa omin päin. He olivat sen varassa, mitä joku toinen heille kertoi ja opetti. Synagogiakaan ei tainnut siinä vaiheessa vielä olla, joten vaihtoehtoja oli harvassa. Vaikka profeettoja oli ollut joskus raskasta kuunnella, niin ilman heitä he olivat täysin tyhjän päällä. Tämän ajatuksen äärellä muistuttelin mieleeni Jeesuksen sanoja kuulemisesta. On tärkeää, että otamme Jumalan puhetta vastaan niin, että se saa kasvaa meissä hedelmää.

1. Kor. 12

Meidän ja Aamoksen aikalaisten tilanteet eroavat siinä, että emme ole Jumalan sanan kuulemisessa toisten ihmisten varassa. Paavalin opetus armolahjoista on virkistävä tuulahdus Vanhan Testamentin synkkien tunnelmien jälkeen. Paavali haluaa, että korinttilaiset tietävät Pyhän Hengen lahjoista. Tämähän tapahtuu juuri sen jälkeen, kun hän oli moittinut heitä jakaantumisesta puolueisiin ja väärästä tavasta viettää ehtoollista.  Aamoksen sanoja käyttääkseni heillä oli Jumalan sanan nälkä.  Tämä ilmaushan on meidän puheessamme usein positiivissävyinen, mutta tässä tilanteessa kyse on puutostilasta. Hengellinen aliravitsemustila paljastui heidän käytöksestään ja asenteistaan. Korinttilaiset tarvitsivat ohjausta ja sen vuoksi armolahjat olivat välttämättömiä. Armolahjat sanana saattaa siis johtaa meitä hieman harhaan. Ne toki ovat ”lahjoja”, eli ne annetaan meille ilmaiseksi, eivätkä ne kerro saajan hengellisestä tilasta. Mutta kuten Korinttilaiskirjeen asiayhteys kertoo, ne eivät ole mitään kivoja lisiä, jotka tekevät elämästämme jännittävämpää. Ne ovat korvaamaton osa seurakuntaelämää ja niitä tarvitaan erityisesti silloin, kun tilanne on vaikea, kuten Korintissa oli. 

Korinttilaisilla oli taipumusta jakaantua kuppikuntiin. Kenties juuri tästä syystä Paavali korostaa armolahjojen ja palvelutehtävien moninaisuutta.  Tämä merkitsee sitä, että kaikki ovat tarpeellisia ja myös sitä, että kukaan ei pärjää yksin. Kun erilaiset ja eritaustaiset ihmiset palvelevat toinen toisiaan, voi tapahtua suuria asioita. Tätä mekin tarvitsemme tässä ja nyt. Rukoillaan siis yhdessä, että Pyhän Hengen lahjat saisivat tilaa ja voisivat toimia vapaasti meidän seurakunnassamme.

Marko

Aam. 7

Tässä luvussa on kolme näkyä, joista kahdesta tiedetään, että ne eivät toteutuneet. Aamos nimittäin rukoili kansansa puolesta ja sanotaan, että Jumala katui ja perui odotettavissa olevat kauheudet. Minusta tämä opettaa meille paljonkin profetian merkityksestä. Usein se on kutsu parannukseen, mutta se on myös kutsu rukoukseen. Jumala ei lähetä profetiaa tyydyttääkseen meidän tiedonjanoamme, vaan Hän haluaa tehdä meistä työtovereitaan.

Aamos joutui puheittensa vuoksi kuninkaan epäsuosioon. Jerobeam oli perustanut Beteliin Jerusalemin temppelin kilpailijan. Hän ei halunnut olla riippuvainen Juudasta. Hän ei  myöskään halunnut olla riippuvainen Herrasta ja Betelissä palvottiin härkäpatsasta. Ymmärtääkseni Jerobeam onnistui näissä hankkeissaan, mutta lopulta hänen valitsemansa tie vei tuhoon. Aamoksen kirja osoittaa, että häntä kyllä varoitettiin, mutta hän ei halunnut kuunnella. Rukoilen meille vastaanottavaisempaa mieltä.

1. Kor. 11

Paavali antaa ohjeita kokoontumisia varten. Puhutaan pään peittämisestä ja ehtoollisen vietosta. Mitä tulee tuohon edelliseen, niin on todettava että nykyään tuota tapaa noudatetaan yleisesti vain ns. perinteisissä kirkkokunnissa, jos niissäkään. Ajat ovat muuttuneet,  tätäkään lausetta ei nykyään moni mukisematta allekirjoittaisi: ”Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi mutta naiselle kunniaksi”.  Vaikka minulla on siis tämän tekstin kanssa vaikeuksia, silti minusta tuntuu, että sitä kannattaa kuunnella.  Ajattelen, että esimerkiksi ”luonto” merkitsee tässä sitä mitä sen ajan ihmiset ajattelivat ”luonnostaan”. Jos seurakunnassa olisi toimittu tätä vaistomaisesti oikealta tuntuvaa tapaa vastaan, niin juopa seurakunnan ja muun yhteiskunnan välillä olisi tarpeettomasti kasvanut.

Kuvaus Korintin seurakunnan ehtoollisen vietosta tuntuu hurjalta: ”toinen on nälissään ja toinen juovuksissa”.  Kuten Paavali kertoo, niin kyse on tässä kuulopuheista. Voi siis olla, että asiaa on liioiteltu.  Tässä ei voi olla miettimättä sitä, miten eri tavalla nykyään vietetään ehtoollista. Jos siihen aikaan homma saattoi mennä överiksi mässäilyksi, niin tuntuu että itse olemme menneet minimalismissamme toiseen ääripäähän. Meidän tavassamme kyllä selkeästi korostuu ajatus siitä, että kyse on aivan erityisestä Jeesuksen asettamasta ateriasta. Myös yhteys korostuu, mutta jakamisen kanssa on vähän niin ja näin. 

Kaikkinensa päivän teksti kehottaa meitä yhteyteen, Tämä on hyvä rukousaihe tänään.

Marko