Tekijä: Remes

Aam. 6

Tässä luvussa varoitetaan väärästä itsevarmuudesta ja ennustetaan tulevaa onnettomuutta.  Väärä itsevarmuus johtaa muiden sortamiseen ja yleiseen epäoikeudenmukaisuuteen. Jäin miettimään, että ovatko hyvät ajat sitten ihmisille pahaksi, jos ne kerran johtavat moraaliseen rappeutumiseen? Jos lukua lukee tarkasti, niin huomaa, että ongelmien taustalla on kuitenkin ihmisten ylpeys. Itse asiassa ajat eivät olleetkaan niin hyvät kuin luvun alkupuolen kuvauksessa annetaan ymmärtää, koska naapurivaltiot oli kukistettu ja sota kolkutteli jo ovella. Ylpeys kuitenkin sai aikaan ”ei koske minua”-asenteen.

Päivän luvussa on tämä merkillinen kohta:

Sukulainen … kysyy siltä, joka on talon perällä: ”Onko luonasi vielä joku?” Tämä vastaa: ”Ei ketään enää.” Silloin toinen varoittaa: ”Ole hiljaa!” – sillä Herran nimeä ei ole hyvä mainita.

Tässä siis kuvataan tilannetta, jossa talosta ovat kaikki kuolleet. Ei ole enää ketään jäljellä. Miksi sitten käsketään varomaan Herran nimen lausumista? Voisiko tässä olla lupaus siitä, että tällaisessa kauheassa tilanteessa Jumala on kuitenkin paikalla lohduttamassa surevia.

1. Kor. 10

Paavali varoittaa epäjumalien palvelemisesta. Se, että hän joutuu tästä ylipäätään kirjoittamaan, kertoo siitä, että seurakunnassa oli vastakääntyneitä ihmisiä. He olivat kohdanneet Jeesuksen, mutta vanhat tavat olivat vielä tiukassa. Epäjumalien palveleminenhan ei siihen aikaan ollut pelkästään jokaisen henkilökohtainen asia, vaan elimellinen osa kreikkalaisten elämää ja kulttuuria.

Tosiasiassa Paavali siis suosittelee lukijoitaan luopumaan ainakin osittain omasta kulttuuristaan. Hän ei siis pyydä ihan vähän, mutta siihen on hyvä syy. Epäjumalien palvonta ei ole irrallinen tapa, vaan siihen liittyy aina myös kokonainen maailmankuva. Kreikkalaisten jumalat olivat julmia ja pikkumaisia ja niiden oikkujen perässä juokseminen olisi ollut monessa mielessä täysi vastakohta Jeesuksen seuraamiselle. Tämä voi tuntua meistä itsestään selvältä, mutta onhan meillä omatkin sokeat pisteemme. Jos tästä tekstistä nimittäin kaivaa ytimen esille, niin siitä löytyy kehotus välttämään seuraavia asioita:

• Meidän ei pidä himoita pahaa
• Älkäämme antautuko siveettömyyteen
• Meidän ei myöskään tule koetella Herran kärsivällisyyttä
• Älkää liioin nurisko

Nämä asiat ovat meille huomattavasti paljon tutumpia kuin suoranainen epäjumalien palveleminen.  Niitä harrastaessamme emme välttämättä edes huomaa, että ne ovat seurausta siitä, että olemme omaksuneet arvoja ja asenteita, jotka vetävät meitä pois Jumalan luota. Meille ne ovat osa normaalia arkea, samalla tavalla kuin epäjumalat olivat korinttilaisille osa tavallista elämänmenoa. Onneksi Jumala on suuri ja voimme ottaa vastaan tämän tekstistä löytyvän lupauksen:

”Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”

Marko

Aam. 5

Aamoksen  teksti muistuttaa Jeesuksen puheita siinä, että se koostuu suhteellisen lyhyistä iskevistä kokonaisuuksista. Sen vuoksi tähänkin lukuun mahtuu useampikin teema. Yleisviestinä on kuitenkin kutsu kääntymykseen.

Profeetta varoitti erityisesti Betelissä, Gilgalissa ja Beersebassa harjoitettavasta väärästä jumalanpalveluksesta. Näistä varsinkin Betel on minusta vähän surullinen paikka. Alku oli lupaava. Sehän on se paikka, missä Jaakob näki unta taivaasta laskeutuvista enkeleistä. Profeetta Samuel piti sitä yhtenä pääpaikkanaan. Nimikin on kaunis ja tarkoittaa käännettynä ”Jumalan huone”.  Betel oli kuitenkin  menettänyt otteensa Jerobeamin aikana ja siitä oli tullut yksi epäjumalanpalveluksen keskuksista.

Toinen asia,, josta Aamos moitti aikalaisiaan oli epäoikeudenmukaisuus. Minun mielessäni epäjumalat ja epäoikeudenmukaisuus liittyvät toisiinsa. Jos palvoo jumalaa, joka vaatii jopa ihmisuhreja, niin se väistämättä vaikuttaa omiin arvoihin. Seura tekee kaltaisekseen.

Tästä luvusta otan tänään mukaani seuraavan lauseen: ”Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro”. 

1. Kor. 9

Paavali puolustaa asemaansa. En osaa sanoa, mihin tilanteeseen hänen sanansa tarkkaan ottaen liittyivät, mutta ilmeisesti kaikki eivät pitäneet häntä oikeana apostolina. Ehkä siihen vaikutti hänen menneisyytensä kristittyjen vainoajana, tai sitten se, että hän ei ollut Jeesuksen alkuperäinen opetuslapsi. Paavalin tekstistä saa kuitenkin sen käsityksen, että suuri syy oli hänen vaatimattomuutensa! Hän ei vaatinut seuraajiltaan elatusta, vaan teki ansiotyötä. Hän ei siis käytöksensä vuoksi vaikuttanut ”oikealta” apostolilta.

Paavali antaa meille tässä vaatimattomuudessaan hyvän esimerkin. Jeesus opetti juuri tällaista asennetta sanoessaan Luukkaan evankeliumin luvussa 17 näin: ”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’  Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.”

Tämä voi nykyihmisestä kuulostaa nöyristelyltä, mutta Paavalin sanat ohjaavat ymmärtämään, mistä oikeasti on kyse: ”Siinä, että julistan evankeliumia, ei ole mitään ylpeilemistä, sillä minun on pakko tehdä sitä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!” Paavalia siis ajoi eteenpäin sisäinen pakko tai kutsumus, ja sen vuoksi häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa ulkoinen asema tai palkkio.

Tätä sisäistä paloa rukoilen meille kaikille tänään. Näinä ankeina aikoina tekisi hyvää innostua uudestaan Jumalasta.

Marko

Hes. 19

Päivän tekstissä valitetaan kaunopuheisesti Juudan kuninkaiden kohtaloa.  En oikein osaa kommentoida itse tekstiä, mutta on hyvä huomata, että se paljastaa että Hesekiel suri sitä, että Juudan hallitsijoille kävi niin kuin kävi. Siitä huolimatta, että he olivat vastustaneet häntä ja muita profeettoja. Profetioiden tarkoitus ei ollut missään vaiheessa vain ennustaa onnettomuutta vaan estää se. Hesekielkin oli varmaan loppuun asti toivonut, että hänen sanojaan kuultaisiin ja kun niin ei käynyt hän oi järkyttynyt ja surullinen.

Apt. 5

Kertomus Ananiaksen ja Safiran kohtalosta ei ole mukava ja se on aika häiritseväkin. Jos se jotain opettaa niin ainakin sen, että ei ole hyvä esittää parempaa ihmistä kuin mitä on. Alkuseurakunnassa huolehdittiin köyhistä ja elettiin yhteistaloudesta, mutta se oli vapaaehtoista, eikä jokin uskonnollinen pisteenkeruusysteemi, niin kuin Ananias ja Safira tuntuivat luulevan.

Merkittävä teema tässä luvussa on se, että Jumalan valtakunta oli murtautumassa esiin isosti. Apostolien opetusta ei saatu mitenkään kuriin eikä heitä pidätelleet edes vankilan muurit. Tätä kaikkea vielä täydensivät hurjat parantumisihmeet. Ylipappien kannalta homma meinasi mennä melkoisen sekasortoiseksi, mutta sitten esiin astui yllätävä hahmo, Gamaliel niminen fariseus ja lainopettaja, joka suositteli malttia ja sai kuohunnan ainakin vähäksi aikaa rauhoittumaan.

Tämä on kaikki mielenkiintoista ja jännittävääkin tekstiä ja sitä lukee kuin seikkailukertomusta. On kuitenkin muistettava, että apostoleille tämä oli totista totta ja he joutuivat joka päivä päättämään laittavatko henkensä uudestaan likoon ja menevät opettamaan kansaa. Tietysti päätöstä helpotti vahva Pyhän Hengen läsnäolo. Huolimatta vastustuksesta evankeliumi levisi kovaa vauhtia.

Tämän  tekstin äärellä pyydän samanlaista kestävyyttä ja uskollisuuttaa kuin mitä apostoleilla oli.

 

Marko