Hes. 18, Apt. 4

Hes. 18

Tämä luku on otsikoitu ”Jokainen vastaa omista synneistään.”.  Monessa Vanhan Testamentin kohdassa puhutaan siitä, miten synnit periytyvät kolmanteen ja neljänteen sukupolveen. Tämän päivän tekstissä taas korostetaan voimakkaasti sitä, että jokaisen oma käytös vaikuttaa suoraan siihen miten Jumala häntä siunaa  tai ei siunaa.

Ensisilmäyksellä saattaa näyttää siltä, että Raamattu on itsensä kanssa ristiriidassa, mutta itse en ajattele niin. Kyse on taas kerran siitä että elämä ei ole niin yksinkertaista, että se voitaisiin pakottaa vain yhden säännön muottiin. Niinpä kun puhutaan synnistä, on itsestään selvää, että on olemassa sellainen asia kuin ”sukuperintö”. Sukupolvien takaiset vääryydet ja laiminlyönnit vaikuttavat lapsiin ja lapsenlapsiin suoraan ja epäsuorasti asenteina ja opittuina tapoina. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla merkitse sitä, etteikö uusi alku olisi mahdollinen.

Tämä on minun nähdäkseni myös Hesekielin sanoma. Se on sanoma toivosta ja uudesta mahdollisuudesta. Toki se on myös kehotus vastuunottoon omasta elämästä ja valinnoistaan.

Apt. 4

Tämä luku  on jatkoa edellisen luvun kertomukselle, jossa Jeesus paransi ramman miehen Pietarin kautta. Tapaus herätti ilmeisen paljon huomiota ja nyt papisto hermostui. Saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen ja tämä oli suoraan ristiriidassa apostolien opetuksen kanssa. Pietari ja Johannes laitettiin putkaan yöksi ja heitä kuulusteltiin seuraavana päivänä.

Tämä kuulustelu ero monesta muusta vastaavasta siinä, että nyt keskiössä oli parantunut yli nelikymppinen mies. Hallitusmiehet eivät voineet mitenkään kiistää sitä, että hän oli nyt terve. Yleiseen oikeudentajuun ei myöskään sopinut ajatus rangaista apostoleja siitä, että he olivat tehneet näin hyvän teon. Tämä johdosta he eivät tienneet mitä tehdä ja päätyivät vain uhkailemaan ja kieltämään Jeesuksesta kertomisen jatkossa. Pietarin ja Johanneksen vastaus on klassikko: ”Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse. Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.

Tämä on hyvin mielenkiintoinen ja aina ajankohtainen asia.  Saako kristitty rikkoa lakia, jos se on ristiriidassa hänen vakaumuksensa kanssa? Tämä teksti vihjaa että maallisen lain yläpuolella on toinen ”oikea laki”, jonka olemassaoloon käytännössä kaikki enemmän tai vähemmän uskomme. Omatunnoksihan tätä usein kutsutaan. Sen vuoksi Pietari ja Johanneskin saattoivat kehottaa syyttäjiään ratkaisemaan asian itse. Heidän tekonsa saattoi olla silloin jopa lainvastainen ja siinä mielessä väärä,. Nyt he kuitenkin olivat auttaneet pitkään sairastanutta miestä niin radikaalilla tavalla, joten koko asia tuli uuteen valoon. Tämä kaiken yläpuolella oleva hieman vaikeasti määriteltävissä oleva oikea laki käski päästämään heidät vapaaksi. Ja niin tilanteessa sitten kävikin.

Itse siis ajattelen, että kysymys on tavallaan turha, koska kaikki ihmiset toimivat vaistomaisesti tämän ”todellisen lain mukaan” . Omatunto tarkoittaa, että meillä kaikilla on sisällämme ikään kuin moraalinen kompassi ja käytännössä noudatamme sitä enemmän tai vähemmän autopilotilla.  Tietenkin olemme kaikki syntisiä ja siitä seuraa myös se, että tämä sisäinen suuntimamme osoittaa usein väärään suuntaan . Joskus olemme myös eri mieltä siitä, mikä tai mitkä asiat ovat oikein ja oikeudenmukaisia. Tämäkin liittyy vahvasti syntisyyteemme. Siitä syystä onkin tarpeellista olla nöyrällä asenteella liikkeellä. Tähän pohdiskeluun on myös hyvä liittää Hesekielin tekstiin yllä liitetyt ajatukset. Meillä on paljon asenteita ja tapoja, jotka olemme perineet aiemmilta sukupolvilta ja jotka jotenkin itsestään selvästi oletamme oikeiksi, koska olemme aina tehneet niin. Ja tällä en tarkoita välttämättä edes mitään kovin vanhoja juttuja, koska monet nykyään yleisesti hyväksytyt ideat ovat itseasiassa aika tuoreita.

Tämän tekstin ääressä pyydän sitä, että voisimme paremmin kuulla Hänen äänensä ja elää Hänen ohjauksessaan rohkeasti noudattaen sitä mitä sisimmässämme tiedämme oikeaksi.

Marko

Hes. 17, Apt. 3

Hes. 1

Tässä luvussa puhutaan taas viiniköynnöksestä eli Juudasta tai sen kuninkaasta ja kahdesta kotkasta. Toinen kotkista kuvaa Babyloniaa ja toinen Egyptiä. Kertomus kuvaa vertauskuvallisesti tilannetta, jossa Babylonia oli jo aiemmin vallannut Israelin ja vienyt osan sen väestä pakkosiirtolaisuuteen. Kaikkea ei kuitenkaan ollut tuhottu ja Juudalla oli vielä oma hallinto, joskin kuninkaan oli pitänyt suostua liittoon Babylonian kanssa. Tämä kuitenkin rikkoi liiton ja yritti hakea Egyptistä sotilaallista turvaa.

Tämä kaikki sopii siihen, mitä toisaalla kerrotaan kuningas Sidkiasta. Hänet tosiaan asetettiin kuninkaaksi, mutta hän kapinoi ja lopulta käytännössä koko maa tuhottiin ja kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Hesekielin profetia moittii sitä, että Sidkia rikkoi valan, jonka hän oli tehnyt Herran nimissä.  

Kun Sidkialle osoitettu profetia päättyy, luvun lopussa on vielä yksi näky lisää. Siinä puhutaan setripuun oksasta, joka istutetaan Israelin vuorelle ja lopulta siitä kasvaa suuri puu. Tekstin alaviite (Jesaja 11) vihjaa, että tämä voisi olla messiasprofetia. Se, että puu kasvaa vuorella voisi kuvata sitä, että tämä tuleva hallitsija elää lähellä Jumalaa. Häntä ei kuvata perinteiseen tapaan viiniköynnöksenä vaan suurena puuna, joten hänellä on voimaa aivan eri tavalla kuin kuninkailla yleensä. Viiniköynnökseen verrattuna setripuu on myös pitkäikäinen. Tekstissä puu vetää myös puoleensa elämää ja siitä tulee suoja monelle. Sen alku oli kuitenkin vaatimaton.

Näin tämän päivän teksti puhuu meille myös Jeesuksesta. Kaikki yllämainitut asiat sopivat Häneen tai seurakuntaan.

Apt. 3

Tämä teksti on minulla hyvin muistissa, joten on taas vaarana, että toistelee vanhaa tuttua juttua. Kuvaus siitä, miten portinpielessä ollut kerjäläinen parannettiin, on kuitenkin niin vaikuttava, että se ansaitsee kunnollisen pysähtymisen. 

Ensimmäisen asia, mikä tästä luvusta tällä kertaa nousi esille, oli Pietarin ja Johanneksen katse. He molemmat katsoivat mieheen ja käskivät miestä katsomaan takaisin. Uskoisin, että tämä oli jo itsessään harvinaista. Kerjäläisiä ei pahemmin huomioida ja varsinkaan katsekontaktia heidän kanssaan harva haluaa. Tämä mies oli ollut samassa tilanteessa syntymästään saakka, joten hän oli varmasti tottunut siihen, että ihmiset käänsivät ohikulkiessaan päänsä kiireesti pois. Tai sitten vain kävelivät ohitse aivan kuin häntä ei olisi ollut olemassakaan. Apostolit kuitenkin katsoivat ja vielä suoraan silmiin. Ensin siis tapahtui kohtaaminen ja vasta sitten seurasi itse ihme. Ihmettä edelsi vielä kosketuskin, mikä varmasti oli sekin jo aika ainutlaatuista kerjäläisen elämässä. Tämä kaikki puhuu minulle siitä, että ihmeet vaativat ympäristökseen rakkauden, vaikka itse asia onkin täysin Jumalan varassa.

Kun Pietari myöhemmin selitti tapahtunutta, hän asetteli sanansa aika huolellisesti.  ”Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, jonka te näette ja tunnette. Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä terveen, niin kuin te kaikki näette.”

Tuli mieleen, että näinköhän ihmiset olivat valmiita myöntämään sen, että he tunsivat miehen? Kuinkahan moni oli sinäkin aamuna vain kiiruhtanut hänen ohitseen luomatta silmäystäkään. Nyt tuo kerjäläinen kuitenkin asetettiin heidän eteensä esimerkkinä siitä, mitä Jeesus ja hänen antamansa usko voi tehdä. Jumalan valtakunnassa viimeiset tosiaan tulevat ensimmäisiksi!

Kaikkinensa tämä luku on erittäin rohkaiseva. Se on myös tärkeä muistutus siitä, että usko on lahjaa. Tänään voin taas kiittää tästä lahjasta ja pyytää sitä lisää. Kuitenkin muistaen että sinapinsiemenkin verran aitoa uskoa on riittävä muuttamaan koko maailman.

Marko

Hes. 16, Apt. 2

Hes. 16

Jos edellisen luvun lukemisen jälkeen jollekin jäi vielä epäselväksi, että Israelin valinta Jumalan kansaksi tapahtui silkasta armosta, niin tämänpäiväisen tekstin jälkeen asia lienee selvä!  Israelia verrataan heitteille jätettyyn vastasyntyneeseen, jonka Jumala armahti, sääli ja hoiti kuntoon.

Tässä luvussa Israelin ja Jumalan suhdetta verrataan myös avioliittoon. Epäjumalien palvontaa taas verrataan aviorikokseen käyttäen melkoisen suorasukaista kieltä. Näyttää siltä, että Israelilaiset olivat lainanneet jumalia käytännössä jokaiselta naapurikansalta. Kenties vieraiden jumalien palvontaa ja niille uhraamista oli käytetty myös diplomatiana, koska tekstissä puhutaan myös lahjojen antamisesta toisille kansoille ja niiden jumalille. Jumalan silmissä tällainen ”järkipolitiikka” oli tietysti väärin, enkä usko, että siitä oli muutenkaan hyötyä, koska kyllähän ihmiset jo silloinkin osasivat nähdä laskelmoinnin läpi.

Tämä luku osoittaa selvästi, että ei ole sama mihin uskoo. Muiden jumalien palvonnassa ei ollut kyse vain siitä, mikä on oikea ja mikä väärä jumala. Eri jumalat eivät siihen(kään) aikaan olleet samanlaisia ja noin vain vaihdettavissa. Kuten tekstissä käy ilmi, vieraat jumalat halusivat jopa lapsiuhreja. Ne olivat siis hirveän vaativia ja hallitsivat ihmisiä pelolla. Siinä mielessä tekstin hurja, jopa alatyylinen sävy, on hyvin perusteltavissa.

Meille tämä luku osoittaa ennen kaikkea sen, että suhteemme Jumalaan on rakkaussuhde. Jumalalle ei ole yhdentekevää se, ketä tai mitä palvomme, vaan Hän kiihkeästi haluaa suhdetta meihin.

Apt. 2

Helluntaita on pidetty seurakunnan syntymäpäivänä. Kuten edellisestä luvusta kävi ilmi, Jerusalemissa oli jo sitä ennen tiiviisti yhteyttä pitävä Jeesukseen uskovien ihmisten joukko. Siinä mielessä siellä oli jo seurakunta, eikä ollut sattumaa, että he olivat kaikki yhdessä koolla sinä päivänä. Helluntai kuitenkin muutti tuon joukon ulospäinsuuntautuneeksi ja voimaa täynnä olevaksi iloiseksi joukoksi, joka ikään kuin imi joukkoonsa uusia ihmisiä joka päivä. Seurakunta ei siis sanana tässä mielessä kuvaa pelkästään ihmisten joukkoa, vaan siihen liittyy myös ajatus siitä, minkälaista heidän keskuudessaan on. Seurakunta ilman Pyhää Henkeä on ehkä enemmän jonkinlainen kerho.

Joskus minusta tuntuu siltä, että nykyseurakuntaa kuvaisi usein paremmin Apostolien luku 1 kuin helluntain jälkeinen alkuseurakunta. Tarvitsemme epäilemättä uudestaan ja uudestaan kokemuksen Pyhän Hengen kaiken muuttavasta läsnäolosta. 

Helluntaikertomuksessa toistuu pari kertaa sana ”kieli”. En tosin tiedä, onko näin alkukielessä vai pelkästään suomenkielisessä käännöksessä. Minulle se joka tapauksessa kertoo siitä, että Pyhä Henki luo yhteyttä. Hän auttaa meitä puhumaan tavalla, joka koskettaa ja auttaa toisia ihmisiä. Pyhä Henki auttaa meitä myös kuuntelemaan ja vastaanottamaan. Paikalle tulleet ihmiset olivat saman tien valmiita tulemaan mukaan ja liittymään seurakuntaan.

Tämän luvun ääressä on luontevaa pyytää Pyhää Henkeä tulemaan ja uudistamaan myös meidät ja meidän seurakuntamme.

Marko