Nah. 3, 2. Kor. 12

Nah. 3 2. Kor. 12

Paavali kuvaa kokemiaan ilmestyksiä puhumalla ikäänkuin jostain toisesta henkilöstä. Paavalin kohtaaminen Jeesuksen kanssa oli käänteentekevä ja Jeesus puhui Paavalille eri tavoilla hänen lähetysmatkoillaan. Tässä luvussa kuvattu on erityisen merkittävä tapahtuma Paavalin elämässä. Hän kuitenkin toteaa, että vaikka hän voisi perustella asemaansa näillä ilmestyksillä, niin hän ei sitä tee. 

Näyt ja ilmestykset ovat kuitenkin Paavalin kutsun ja tehtävässä jaksamisen kannalta erityisen tärkeitä hänelle itselleen. Hän ei voi ylpeillä niillä, sillä Herra on jättänyt Paavalille pistävän piikin ruumiiseen. Tämä piikki piti Paavalia pienellä paikalla. Emme tiedä mihin Paavali tässä viittaa. Hänellä saattoi olla jokin sairaus. Hän oli rukoillut kolme kertaa vapautumista tästä, mutta Herra oli vastannut näin: “Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.”  Sen takia Paavali sanoi iloitsevansa heikkoudestaan, sillä heikkona hän on voimakas.

Paavalin saama vastaus on sellainen, joka on hyvä pitää mielessä. Minun armoni riittää sinulle. Haluan tarttua tähän sanaan tänään.

Mika

Nah. 2, 2. Kor. 11

Nah. 2 2. Kor. 11

Paavali käy varsin suoraan hyökkäykseen valeapostoleja vastaan. Valeapostolien toiminta  on varmaan Paavalin vastoinkäymisistä kaikkein rankin. Paavali luettelee melkoisen listan vastoinkäymisiä, joita hän on kohdannut lähetysmatkoillaan. Listan lopussa on mainittu huoli kaikista seurakunnista. Valeapostolit nousivat kristittyjen sisältä ja saivat vastakaikua seurakunnissa, etenkin Korintissa. Ulkoiset vastukset olivat rankkoja, mutta ehkä sittenkin helpompi ottaa vastaan.

Jakeessa 30 on hieno kiteytys: Jos on pakko kerskailla, kerskun heikkoudestani. Olisikohan tämän taustalla se, että nuo mainitut väärät opettajat esiintyivät varmasti ja korostaen omaa asemaansa? 

Tämän luvun äärellä mietin Paavalin kutsua laajemmin. Hän on kaikkein merkittävimpiä ihmisiä koko ihmiskunnan historiassa. Hän kutsunsa oli vahva ja lähetysmatkojen ja kirjeiden merkitys valtava. Ja kaiken keskellä hän koki todella suuria koettelemuksia. Monet asiat Paavalin elämässä puhuttelevat yhä uusia sukupolvia. Hän oli uskollinen saamalleen tehtävälle. Antakoon Herra meille rohkeutta täyttää oma paikkamme tänä aikana.

Mika

Nah. 1, 2. Kor. 10

Nah. 1 2. Kor. 10

Nahumin kirjan luvusta nostan esille yhden jakeen, jonka haluan jättää mieleemme tänään: “Hyvä on Herra, turvapaikka hädän päivänä, hän tuntee ne, jotka luottavat häneen.” 

Korinttilaiskirjeen  luvusta alkaa jakso, jossa Paavali puolustaa asemaansa apostolina. Korintin seurakunta oli syntynyt Paavalin toisen lähetysmatkan seurauksena, Apt 18:1-18. Paavalin asema Jeesuksen kutsumana apostolina oli tullut ilmi siinä, että Korintin seurakunta oli ylipäänsä syntynyt. Paavalin käynnin jälkeen sinne oli tullut vääriä opettajia ja seurakunnassa oli pahoja eettisiä ongelmia. Nuo väärät opettajat pyrkivät asettamaan Paavalin outoon valoon, kyseenalaistamaan hänet. Heidän mukaansa Paavali oli erilainen paikan päällä ollessaan kuin mitä hän oli kirjeissään. Paavalin esiintymistaidotkin kyseenalaistettiin, 10:10.

Luvun viimeinen jae sisältää opetuksen, joka on hyvä pitää mielessä: Luotettava ei ole se, joka itse suosittelee itseään, vaan se, jota Herra suosittelee. Jos Jumala kutsuu meitä johonkin tehtävään, niin voimme luottaa siihen, että Hän myös avaa ovet siihen juuri oikeaan aikaan. 

Tässä viitataan Korintissa syntyneseen tilanteeseen, jossa valeapostolit olivat saaneet tilaa. Heillä saattoi olla omia suosittelijoitaan, mutta itse Herra ei ollut heitä kutsunut. Nämä opettajat olivat ilmeisen rohkeita esiintyjiä, mutta he eivät olleet luotettavia eikä heidän työstään seurannut hyvää hedelmää pitkällä aikavälillä. 

Mika