Tekijä: Mika Mouhu

1. Moos. 11

Luuk. 6

Jeesus käskee rakastamaan vihamiestä, tekemään hänelle hyvää ja siunaamaan häntä. Siunaamisesta tulee mieleen paljon asioita, mitä se oikeasti tarkoittaa. Mieleen tulee Herran siunaus. Herran siunauksessa pyydetään ihmiselle varjelusta, armahdusta, rauhaa Jumalalta. Kun tunnen katkeruutta ihmistä kohtaan olen rukoillut hönen puolestaan Herran siunauksen niin toisinaan olen saanut vapauden katkeruudesta, kauna toista kohtaan on hävinnyt. Joidenkin kohdalla katkeruus tuntuu nousevan pintaan ja joudun yhä uudelleen tuomaan asian Jumalalle. Herran siunauksen lausuminen on vielä melko helppo asia verrattuna siihen, mitä Jeesus sanoo. Tehkää hyvää niille, jotka vihaavat teitä. Muistan lukeneeni eräästä läherystyöntekijästä Kiinassa, jota käytiin säännöllisesti pahoinpitelemässä viranomaisten toimesta. Lähetti ei vastannut samalla mitalla, vaan tarjosi aina pahoinpitelyn jälkeen ruokaa hakkaajilleen. Itse en ole tällaista vihaa kokenut kohdalleni, enkä suuressa mittakaavassa vihaakaan, mutta ikävästi käyttäytyviä ihmisiä ja kateellisuutta, ehkä sekin on ollut jonkunlaista vihaa. Olenko sitten ollut syytön siihen itse, niin ehkä toisinaan olen, toisinaan olen itse käyttäytynyt typerästi. On kuitenkin ollut tilanteista, joissa minua on kohdeltu väärin syyttä. Varmasti kaikki ovat jossain kohtaan kokeneet väärinkohtelua, ehkä joku tälläkin hetkellä kokee sellaista. Syyttömänä kärsiminen tuottaa helposti katkeruutta. Jeesuksen lääke tähän on rakkaus, hyväntekeminen ja siunaaminen. Mitä tällaisen toimintatavan seuraus voisi olla vihamiehen kohdalla? Voiko hän enää olla täynnä vihaa sinua kohtaan, kun teet hänelle jatkuvasti hyvää. Uskoisin että moniaen vihamiesten kohdalla viha lauhtuisi eikä hän enää voisi vihata sinua.

Jeesuksen sanat: mitä tahdotte toisten tekevän teille, niin tehkää se heille. Monet asiat, ikävät sanomiset ja sanalliset kärhämät olisi voinut välttää antamalla asian olla. Vastarintaan nousemisellakin on ollut varmasti paikkansa, mutta ikävän tilanteen olisi voinut välttää, jos olisin asettunut toisen ihmisen asemaan. Pieni pysähtyminen tilanteessa olisi auttanut, pieni ajatuksen pysähtyminen ehkäisisi riidan. Jeesus anna tänäön minulle siunaava mieli kaikkia kohtaamani lähimmäisiä kohtaan.

Mika

Hoos. 7

Mark. 8

“Jeesus huomasi sen ja sanoi: »Miksi te puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista: Jeesus sanoi heille: »Ettekö te vieläkään käsitä?»” Mark.8‬:‭17‬-‭18‬, ‭21‬ ‭Opetuslapset näkivät suuria ihmeitä, mutta eivät vieläkään käsittäneet. Taas Jeesus ihmetteli opetuslasten epäuskoa. Nyt, kun luen taas opetuslasten paatuneesta sydämestä niin mieleeni tulee omat hetkeni, kun en ole luottanut Jumalan. Miksi huolehdin turhaa monista asioista, kun voisin yksinkertaisesti luovuttaa asiat taivaallisen Isän käsiin ja luottaa, että ohjaa asioita, elämääni. Olen hänen lapsensa, niin eikö hän pitäisi minusta huolta. Onko hän koskaan jättänyt minua pulaan? Ei ole. Epätoivon hetkissä sydän voi paatua, niin etten muista Jumalan hyviä tekoja minua kohtaan. Jeesus kysyy aina ettekö muista? Vaikka elämässä on epätoivon hetkiä ja kaikki näyttää mustalta, niin silloinkin hän on vierellämme. Hän on pimeydessäkin kanssamme. Pimeyttä voi olla, ahdistusta, epätoivon hetkiä, surua, mutta kaiken keskellä on kuitenkin toivoa, luottamusta. Tuntuu, että suurimman pimeyden hetkillä toivo on vahvinta, usko tuntuu silloin vielä konkreettisemmalta. Voin luottaa siihen, että Isä on kanssani. Onneksi on myös ilon hetkiä. Uskoa vahvistavia asioita. Hän muistuttaa aina hyvistä teoistaan, armostaan, ihmeistään ja vahvistaa uskoamme, silloinkin kun toivottomuus valtaa mielen.

Mika

Hoos. 6

Mark. 7

“Nainen vastasi tähän: »Herra, saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia.» Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Kun noin sanot, mene. Paha henki on lähtenyt tyttärestäsi.» Nainen meni kotiin ja näki lapsen makaamassa vuoteella. Paha henki oli lähtenyt hänestä.” Mark. 7‬:‭28‬-‭30‬ ‭Toisessa evankeliumissa Jeesus sanoo kanaanilaiselle naiselle, että suuri on sinun uskosi. Kanaanilainen vaimo uskoi murustenkin riittävän hänen lapsensa parantumiseksi. Hän oli vieraasta kansasta, hän oli ulkopuolinen juutalaisuudesta, siten halveksittu, koska muut nähtiin pakanoina, toisen jumalan palvelijoina. Nainen kertoo Jeesukselle uskostaan, murusetkin Jeesuksen voimasta riittää parantamaan. Hän kerjäsi koiran tavalla, rukoilija anoi, juoksi Jeesuksen perässä. Jeesus oli hiljaa, opetuslapsetkin kehottivat Jeesusta kuuntelemaan naista. Lopulta nainen sai vastauksen. Pitäisikö uskomme olla tällaista: anomista, kerjäämistä, koiran tavalla isäntää rasittavallakin tavalla katsomista, ei kuitenkaan komentelua, vaan nöyrää alistumista kuitenkin vahvaa uskoa, että murusetkin riittää isännän pöydältä.

Välillä Jeesus on hiljaa, aina ei vastausta tule, joskus viiveellä, joskus nopeasti, kuitenkin naisen esimerkki kehottaa meitä jatkamaan anomista, rukoilemista, se on luottamista, periksiantamatonta uskomista. Toimiko naisen usko herätteenä opetuslapsille? Alkoivatko he pohtia omaa suhdettaan Jeesukseen syvemmin, varmasti myöhemmin, koska kertomus on kirjattu kahteen evankeliumiin. He olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta, mutta usko oli heikkoa, jopa paatunutta. Jumala antoi heidän ympärilleen ihmisiä, joiden uskoa Jeesus kehui. Heillä oli ympärillään uskon esimerkkejä. Tarvitsemme toisiamme saadaksemme uskollemme vahvistusta. Tämän takia Jumala on antanut seurakunnan, jossa uskomme vahvistuu toistemme uskoa. Jeesus on kutsunut meidät uskomaan yhdessä, vahvistumaan siinä yhdessä.

Mika