Tekijä: Mika Mouhu

4 Moos. 29

Kol. 2

Hän elää, hän on ylösnoussut, me saamme elää hänen yhteydessään. Pääsiäisen sanoma on meille aina ajankohtainen. Lapsuuden pääsiäisestä tulee mieleen pääsiäismunat, niiden merkitys itselle oli lähinnä suklaa ja suklaamunan sisällä oleva yllätys. Pääsiäismuna kuvaa kuitenkin uuden elämän alkua. Se kuvaa kuinka Kristuksen lunastustyössä olemme saaneet uuden alun, menneet rikkomuksemme on sovitettu ja olemme saaneet uuden elämän Kristuksen yhteydessä. Paavali kehottaa meitä jatkamaan matkaa hänen yhteydessään: “Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydestään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu.” Kol. 2:6-7.

Lapsuudesta tulee mieleen hetki jolloin eksyin hiihtoretkellä ollessani, kaikenlisäksi minulta katkesi sukset. Muistan epätoivon ja itkun harhaillessani metsässä suksi katkenneena. Olin mennyt harhaan selkeältä hiihtoladulta enkä löytänyt enää takaisin. Onneksi tuntemattomaksi jäänyt hiihtäjä löysi minut ja vei kotiin. Paavali varoittaa harhaan menemisestä uudessa elämässämme. Olen kuullut vuosien aikana monenlaisia opettajia, joiden puheesta on jäänyt mieleen vain jotakin epämääräistä, lähinnä puhujan omia saavutuksia. Olen myös kuullut viisaita sanoja, mutta puheiden sisältö on jäänyt hyvin tyhjäksi. Näitä opettajia oli jo Paavalin aikana, jotkut näkivät näkyjä, jotkut vaativat puheissaan sääntöjen noudattamisia, jotkut opettavat asioista kieltäytymistä, jotkut jopa palvovat enkeleitä. Meille on tarjolla opetusta eri paikoissa mieletön määrä ja kaikenkeskellä voi tulla epätoivo, mihin oikein uskoa.

Olen itse ollut menossa harhaan kuunnellessani ihmisten opetusta, arvioimatta niitä Paavalin ohjeella, pitäkää varanne. Jos opetuksen keskiössä ei ole Kristus ja hänen ansionsa, vaan ihmisten viisaat opetuksen, ihmisten omat saavutukset, ihmisten laatimien sääntöjen noudattaminen, kieltäymykset, jonkun muun kuin Kristuksen palvomisen, niin silloin olen menossa harhaan. Joka kerta Jeesus Kristus on palauttanut minut takaisin kotiin, hänen luokseen, hänen lepoonsa, uskon siihen, että hänen täytetty työ ristillä riittää.

Paavali antaa hyvin yksinkertaisen ohjeen siitä, mitä opetuksesta tulisi jäädä mieleen. Kaiken opetuksen tulee luoda luottamus, usko Kristukseen. Kaiken opetuksen tulee korostaa Kristusta, syntiemme sovittajana, kaikkien voimien päänä. Opetuksen tulee korostaa yhteyttä Kristukseen, hänessä olemme heränneet eloon, hänessä olemme yhdistyneet toisiimme. Kristuksessa me olemme yhtä ja hänen armonsa ymmärtämisen kautta voimme armahtaa toisiamme. Hänen varaansa meidän tulee rakentaa elämämme, ei ihmisten varaan, ei ihmisten viisaiden opetusten varaan, ei omien tekojemme varaan, vaan Kristuksen teon varaan. Hän on kuollut ja ylösnoussut, sen takia me saamme elää hänen yhteydessään ja hänen ansiostaan voimme elää myös yhteydessä toisiimme. Hän on ylösnoussut, hän elää, me saamme elää hänessä.

Mika M

Ps. 33

Jumalan edessä täydellisesti kelpaava ihminen on onnellinen, armo tuo ilon. Mikään kadotustuomio ei kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, tuo ylistyksen Jumalalle. Pelastuksesta riemuitseminen on raamatun mukaista. “Riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat, oikeamieliset, ylistäkää häntä!” Psalmit‬ ‭33:1‬. Meille on lahjoitettu usko Jumalan lupaukseen. “Herran sana on tosi ja varma. Hän on uskollinen ja osoittaa sen teoissaan.” Psalmit‬ ‭33:4‬. Iloitkaa aina Herrassa, vielä minä sanon iloitkaa. Miksi en iloitsisi joka päiväisestä anteeksisaamisesta, armosta. Me saamme olla vapaita tuomiosta, kuoleman pelosta. “Hän on meidän sydämemme ilo, hänen pyhään nimeensä me luotamme.” Psalmit‬ ‭33:21‬

1. Kor. 7

Paavalin ajan yhteiskunnassa ei ollut monellakaan mahdollisuutta vaikuttaa työtehtäviin. Heillä ei ollut sellaista sananvapautta kuin meillä on. Yhteiskunta oli hyvin erilainen kuin meillä Suomessa. Kehoitus: “Jokainen eläköön edelleen sen osan mukaisesti, jonka Herra on hänelle suonut ja joka hänellä oli, kun Jumala hänet kutsui. Tämän ohjeen minä annan kaikissa seurakunnissa, ” 1. kor. 7:17‬ ‭on ymmärrettävä sen aikaisesta ajattelusta ja tilanteista käsin. Nykyisin suomalaisessa yhteiskunnassa on monella mahdollisuus vaihtaa esim. työpaikkaa, mutta ei kaikille. Syitä voi olla monia kuten taloudelliset syyt. Olemme kaikki kuitenkin sidoksissa toisiimme, valintojamme voi estää monet asiat.

Voisiko Paavalin ohjetta soveltaa myös meihin? Jos teen vaikka työtä, josta en pidä, mutta en voi muuttaa olosuhteitani, niin se on osa, jonka Jumala on minulle suonut. Tämä osa ei ole mitenkään helppo ja sitä voi olla vaikeaa hyväksyä sitä. Voisinko ajatella, että elän nyt tässä hetkessä ymmärtäen, että kaikkea ei voi muuttaa. Ja kun en voi muuttaa olosuhteitani, niin tyydyn siihen. Voinko ajatella olevani tässä asemassani Kristuksen omana, hänen tahtoonsa taipuneena. Paavali sanoo orjille, joka olivat isäntien omistamia: “Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama. Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja.” 1. kor.7:22‬. Voinko ajatella olevani Kristuksen orja, täydellisesti sidottuna häneen, hänen omistajuuteen, hänen tahtoonsa? Uskallanko rukoilla: Herra, kiitän, että saan olla sinun omistama, saan alistua sinun tahtoosi ja tunnustaa, että olet kaikissa olosuhteissa minun Herrani.

Mika M

Ps. 32

Ihmiset etsivät onnellisuutta eri tavoin, eri asioista, ihmissuhteista, monesta asiasta. Raamattu sanoo onnelliseksi sitä, jonka pahat teot on annettu anteeksi. “Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois.” Psalmit‬ ‭32:1‬ Omaan kristityksi tulemisen hetkeen liittyy voimakkaasti kokemus ahdistus siitä, että olen syntinen ihminen. Elin kristityssä perheessä, jossa kuunneltiin joko radiosta jumalanpalvelus sunnuntaisin tai mentiin kuuntelemaan sitä paikan päälle. Olin kyllä kuullut anteeksiannosta ja uskoin Jumalaan, mutta vielä en ollut tunnustanut syntisyyttäni. Muistan hetken, jolloin olin tuskissani, elämässäni tuntui olevan raskas taakka. En oikein tiennyt mitä syntiä olin tehnyt, tunsin vain painon elämässäni, niin kuin psalmin kirjoittaja kuvailee painoa raskaana kätenä. “Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä.” Psalmit‬ ‭32:3-4‬ Muistan hetken, kun tunnustin syntini, niin taakka lähti. “Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: »Tunnustan syntini Herralle.» Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. ” Psalmit‬ ‭32:5‬ Itkin ilosta. Löysin silloin onnellisuuden elämääni. Tämän jälkeen olen joutunut tunnustamaan syntini moneen kertaan. Olen saanut kokea kuinka taakka on lähtenyt minulta. Vaikka armo ja sovitustyö pysyy aina tarvitsen kuitenkin muistutuksen, että olen edelleen syntinen ja tunnustan sen Jumalalle. Aina saan kuitenkin armon, kun uskolla otan sen vastaan.

1. Kor. 6

Jumala on puhutellut minua viime aikoina auton kautta. Olin juuri korjauttanut autoa moneen kertaan, jonka jälkeen meni muutama viikkoa ja auto hajosi korjauskelvottomaksi. Sain myytyä sen pois pienellä summalla. Harmittelin, etten myynyt autoa kesällä. Mielestäni tämän jälkeen olisin ansainnut, että voin myydä hyvään hintaan siitä jääneet renkaat. Rukoilinkin, että näin tapahtuisi. Laitoin renkaat myyntiin, mutta jokin vaivasi minua koko ajan renkaiden kanssa. Tuntui, että niistä alkoi tulemaan minulle hirveän iso taakka. Mieleeni alkoi muodostua ajatus, että minun pitääkin lahjoittaa renkaat niitä tarvitsevalle. Tällainen henkilö tulikin eteeni. Painin asian kanssa, mutta lopulta pystyin luopumaan niistä ilmaiseksi. Tuntui, että kaikkien taloudellisesti ikävien menetyksien keskellä Jumala puhutteli minua eri tavoin siitä, miten suhtaudun rahaan, lähimmäisiini.

Olisiko ollut oikein, jos olisin myynyt auton jollekin toiselle ja toinen olisi joutunut kohtaamaan saman ongelman ja joutunut mahdollisesti isoon taloudelliseen pulaan? Pitääkö minun aina rukoilla itselleni voittoa toisen kustannuksella? Voinko iloita, jos toinen saakin vaikkapa taloudellisen hyödyn minun kustannuksella? Paavali kirjoittaa “Ei, te itse teette vääryyttä ja riistätte muilta, jopa omilta veljiltänne.” 1. kor. 6:8‬ En saa käyttää lähimmäistäni omaksi hyödykseni enkä riistää häneltä. ‭“»Kaikki on minulle luvallista» – mutta kaikki ei ole hyödyksi.»Kaikki on minulle luvallista» – mutta en saa antaa minkään hallita itseäni.”1 kor. 6:12.  En saa minkään talouden tai vääristyneen ihmissuhteen hallita elämääni. Raamattu puhuu rahan ahneudesta epäjumalan palvelemisena. Kol 3:5. Kaikenlainen itselle tavaran, elämysten, nautinnon hankkimista itselle pitää punnita Jumalan edessä. Erityisesti tätä haluan pohtia omalla kohdalla. Mikä hallitsee elämääni, jos se on muu kuin Jumala niin haluan luovuttaa sen Jumalalle ja tunnustaa hänen hallintansa elämässäni. “Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!” 1 kor. 6:19-20‬. Tämä koskee myös talouttani.‭

Mika M