Tekijä: Mika Mouhu

Ps. 28

Luin lehdestä otsikon jossa luki, että särkynyt sydän voi tuoda kuoleman. En ehtinyt lukea artikkelia ja se oli pian hävinnyt muuhun uutisvirtaan. Tämän päivän psalmin teksti kertoo kivusta, joka saa aikaan huudon Jumalan puoleen. Huudon syy on se, että Jumala on vaiti. Kipu siitä, ettei Jumala tunnu vastaavan tuo ihmiselle kuoleman hädän. “Herra, sinua minä huudan, sinä olet minun kallioni. Älä ole vaiti, kun puhun sinulle! Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma.” Psalmit‬ ‭28:1‬ ‭Toisinaan omat kipumme, tuskat sekä sisäiset että ulkonaiset kivut ovat niin suuria ettemme pysty muuta kuin huutamaan. Meistä voi tuntua, että kuolemme, jos emme saa apua. Toiselle kipu voi oikeasti tuoda kuoleman. Toisille kipu voi olla henkistä, menneistä kokemuksista johtuvaa särkymistä. Särkynyt sydän voi sekin pahimmillaan johtaa kuolemaan.

Jos olet kipusi keskellä tällä hetkellä, jos sinusta tuntuu, että Jumala on vaiti. Huuda kipusi Jumalalle, vetoa hänen lupauksiinsa. Jos pystyt niin lue psalmeja, niitä on kirjoittanut henkilö, joka on käynyt samanlaisia asioita läpi ja saanut toivon elää. Toivo auttaa meitä kestämään kipujen keskellä. Toisinaan elämässämme on aikoja, jolloin Jumala on vaiti. Näinä aikoina hän koettelee uskoamme. Jos olet tällaisessa tilanteessa, niin Jumala ei ole hylännyt sinua, koetuksessa uskoasi häneen vahvistetaan ja kestät hänen antamalla voimalla, vaikka tuntuu ettei voimaa ole. Rukoilen tänään puolestasi, joka olet tilanteessa, jossa Jumala on vaiti. Herra, älä ole vaiti. “Kuule minun rukoukseni, kun huudan sinua avuksi ja kohotan käteni temppelisi pyhintä kohti.” Psalmit‬ ‭28:2‬. Rukoilen, että Jumala parantaisi särkyneen sydämesi. Jeesus on lähetetty sitomaan särjettyjä sydämiä. 
‭‭Jesaja‬ ‭61‬:‭1‬ ‭FINRK. KRukoilen, että voit todeta: “Herra on minun voimani ja kilpeni, häneen minä luotan. Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee, minä laulan ja ylistän Herraa.” Psalmit‬ ‭28:7‬ ‭‬

1. Kor. 2

Aitona itsenä oleminen tuntuu alastomalta, pelottavalta. Omista kivuista toisille puhuminen on erittäin vaikeaa, mutta kun on lähtenyt raottamaan omaa, todellista arkaa itseään, niin siinä tuntuu olevan läsnä Jumalan voima. Tuntuu, kun olen pystynyt olemaan toiselle heikko, toinenkin uskaltaa olla heikko. Kun uskalla paljastaa oman aran minäni, niin toinenkin uskaltaa sen tehdä. Tällaisissa kohtaamisissa olen kokenut kristittyjen kesken Jumalan parantavaa läsnäoloa, hänen voimaansa. Näissä hetkissä on myös tuntunut kuinka elämän tuomaa kuormaani on helpotettu.

Paavali joutui kohtaamaan Korintin seurakunnan omana itsenään. “Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.” 1 kor. 2:3-5‬. Hän oli oppinut mies, älykäs ja osasi myös puhua, koska oli käynyt aikansa parhaan koulutuksen. Hän ei kuitenkaan halunnut ottaa sitä roolia kohdatessaan korinttilaiset. ”Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin.” 1 korinttilaisille‬ ‭2:1‬ Paavali olisi pystynyt tiedoillaan ja taidollaan vakuuttamaan korinttilaiset puolelleen, mutta hän päättikin mennä heidän luokseen aitona, heikkona ja pelokkaana itsenä. “En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.” 1 kor. 2:2‬. Hän halusi ettei ihmiset katsoisi häneen, vaan Kristukseen. Tämä sanoma tuo yhteyden. Tuntuu, että ristin sanoma myös kohtaa toisen, kun olen aito, oma itseni. Tällaisena heikkona ja pelokkaana, arkana. Jeesus oli ihmisten hyljeksimä, sairauden tuttava, sellainen, jota emme pitäneet minään. Ihmiset käänsivät hänestä katseen pois. Hänen haavojensa kautta olemme parantuneet. Jes 53. Pitäkäämme kiinni tästä yksinkertaisesta, mutta voimakkaasta sanomasta.

Mika M

Ps. 27

Päivän uutiset eivät usein ole mieltä lohduttavia, iloisia, vaan lähinnä pelkoa tuovia. Psalmin kuvaukset ovat valitettavan ajankohtaisia. Psalmin uutinen on kaiken karuuden ja todellisuuden kertominen, mutta se tuo mukanaan myös lohdutuksen ja turvan. ”Vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää.” Tämän päivän psalmi alkaa: Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?” Psalmit‬ ‭27‬:‭1‬.

Usko antaa valon nähdä ja ymmärtää enemmän, kuin sen mitä näemme ympärillämme. Usko ei ole todellisuudesta pakenemista, vaan sen avulla kestämme myös silloin, kun pahuus koskettaa meitä. Näemme pahuutta ympärillämme ja omassa itsessämme. Se vie meitä epätoivoon, mutta usko tuo toivon. Uskon uutinen on ilo, rauha ja turva huolimatta pahuudesta ympärillämme. Turvamme on Herrassa, Jumalassa, jonka käsissä on kaikki. Oman syntisyytemme kanssamme saamme tulla armahtajamme luokse ja saamme avun. Uskon uutinen sanoo: sinun syntisi on annettu anteeksi.

Daavid jatkaa “Yhtä minä pyydän Herralta, yhtä ainoaa minä toivon: että saisin asua Herran temppelissä kaikki elämäni päivät! Saisin katsella Herran ihanuutta hänen pyhäkössään ja odottaa, että hän vastaa minulle.” Psalmit‬ ‭27:4‬ ‭Kaiken turvattomuuden, pelkojen keskellä voimme katsoa Herran ihanuutta ja odottaa hänen vastaustaan. Mitä Herran ihanuuden katselu voi olla? Häneen katsominen on hänen sovitustyöhön katsomista, hänen ihanaan rakkauteen meitä kohtaan. Me olemme pyhitettyjä hänen sovitustyön tähden ja hän asuu meissä, hänen rakkautensa, hänen voimansa. Katsomalla hänen ihanuuteensa, hän katsoo meihin. Hän eikä hylkää meitä, koska rakastaa meitä. Katsotaan yhdessä yhä uudestaan hänen ihanuuttaan, tunnustaen että tarvitsemme häntä, hänen armoaan, hyvyyttään ja rakkauttaan.

1. Kor. 1

Tuntuu, että korinttilaiset olivat Paavalille erityinen ongelma seurakunta. Kaikesta huolimatta Paavali aloittaa ensimmäisen kirjeensä kehumalla seurakuntaa. “Hänen yhteydessään te olette saaneet kaikkea rikkautta, niin tietoa kuin puhetaitoakin. Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin, ja teillä on armolahjojen koko rikkaus odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä.” 1 kor. ‭1:5-7‬ ‬‬Huolimatta armolahjojen koko rikkaudesta Paavali joutuu toteamaan, että seurakunnassa on riitoja. ”Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja.” 1 kor. 1:11‬ ‭

Korintissa oli syntynyt erilaisia puolueita ihmisten taakse. Joku oli ottanut puolueeksi apostoli Pietarin, toinen apostoli Paavalin, jotkut Barnabaksen ja jotkut kaikkein alkuperäisimpään pyrkivät vain Kristuksen. Kukaan johtajista ei kuitenkaan itse tällaisia puolueita itselleen halunnut, ihmiset olivat vain heidät itse valinneet. Ehkä näillä edellä mainituilla johtajilla oli joku persoonan piirre, joka toisia miellytti ja toisia ei. Joka tapauksessa Paavali torppaa tällaisen ajattelumallin, Kristus ei ole jaettu.

Kristusta ei jaeta, on vain erilaisia seurakuntia. Seurakunnat eivät ole puolueita, jotka riitelevät keskenään. Me kaikki, me jotka kuulumme Kristukselle, me julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Kristus, risriinnaulittuna, on meille Jumalan voima ja viisaus. Hän on meidät armossaan ja viisaudessaan kutsunut, hänessä olemme yhtä.

Pysykäämme hänen ristinsä julistuksessa, se on Jumalan voima ja viisaus, joka on yhdistänyt meidät ja yhdistää edelleen. Ristin sanoma on niille, jotka eivät usko joko hulluutta tai häpeällinen herjaus. Se saa aikaan toisinaan vihan tunteita, pilkkaa tai leimaamista hulluksi.

Pitäkäämme yhtä, keskitytään uskovina siihen, mikä meitä kaikkia yhdistää ja eikä anneta erilaisten mielipiteiden, näkemysten, henkilökemioiden aiheuttaa keskenämme hajaannusta. Tarvitsemme toisiamme, olemme samaa ruumista, jokainen meistä on yhtä arvokas. Erilaisia mielipiteitä tulee saada esittää ja niistä voidaan myös keskustella, mutta riitoja ja hajaannusta ei saisi olla meidän Kristittyjen keskuudessa.

“Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.” 1 kor. 1:30‬

Mika M

2. Moos. 4

“Mooses sanoi: »Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu.»” 2. Moos.‬ ‭4:13‬ ‭Jumalan kutsuun ei ole helppo vastata, esitämme aivan samanlaisia vastalauseita kuin Mooses. Mooses tuntui tyytyväiseltä lammasten paimenelta tai sitten hän oli vain tottunut osaansa. Muistan kuulleeni opetuksen, jossa selitettiin Mooseksen paimentamissanaa näin: Mooses vain katsoi ja taas katsoi lampaita. Elämä oli ollut 40 vuotta pysähdyksissä. Mooses, joka oli kerran uskonut kutsuunsa olla kansan pelastaja ja oli toiminut sen mukaan. Apt 7:25. Kaikki oli mennytkin pieleen, häneen ei uskottu, eikä hän 40 vuoden jälkeen uskonut enää itsekään kutsuunsa. Pitikö hänen vain käydä tämä kokemus läpi, jotta ymmärtäisi oman heikkoutensa?

Nyt Jumala itse ilmestyy hänelle ja antaa kutsun lähteä liikkeelle. Jumalalla on omat aikataulunsa ja suunnitelma, jossa saamme olla. Ehkä sinunkin on pitänyt vain pysähtyä ja olla. Kutsu on voimassa sinunkin kohdalla, jokainen meistä on kutsuttu olemaan siinä paikalla, jossa nyt olemme. Tärkeintä on kuulla kutsu ja vaikka vastustelemme, niin kuitenkin lähteä liikkeelle tai jäädä olemaan ja odottaa. Mooseksen piti 40 vuotta olla palatsissa, jossa sai aikansa parhaan koulutuksen. Hänen piti kuitenkin mennä erämaahan kunnes oli hetki, jossa hän vain katsoi lampaita päivästä toiseen. Tähän tylsyyden hetkeen tuli Jumalan kutsu, ehkä Mooses oli silloin valmis kuuntelemaan ja turvaamaan yksinomaan Jumalan antamaan voimaan. Mooseksen tuli käydä tämä koulu pystyäkseen johtamaan, hän ei ollut yhtään vähemmän Jumalan suunnitelmassa palatsissa tai paimentaessaan lampaita. Missä sinä olet? Olet siellä missä Jumala on suunnitellut sinun olevan, uskon niin ainakin omalla kohdallani. Kullakin meillä on oma erityinen kutsunsa Jumalalta. Jumala kutsuu meitä toisinaan olemaan ja toisinaan lähtemään liikkeelle. Voit uskoa ettei hän kutsumistaan kadu, saat kyllä voiman tehdä sen mitä Jumala haluaa sinun tekevän. Kukin palvelkoon kutsumuksessaan sen voiman mukaan mikä on annettu. Ole rohkea olemaan tai lähtemään liikkeelle. Jumala on kanssasi.

Matt. 25

Valvominen on asia, joka tuo itselle mieleen illan ennen nukkumaan menoa. Nukkumaan meno on useimmille lepoon menemistä päivän työn jälkeen. Valvominen on taas sellaista, jossa odottaa nukahtamista tai huonossa tapauksessa voi herätä aamuyöstä valvomaan. Valvominen ei aina ole mukavaa, toisinaan sitä tekee vapaaehtoisesti ja toisinaan pakosta, siinä on kuitenkin ajatuksena valvoa kunnes pääsee lepoon. Tässä raamatun luvussa valvominen puhuu itselle hereillä olosta, sen tiedon muistuttamista itselle, joka pitäisi olla itsestään selvää.

“»Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” Matt 25:13‬. Viisaat morsiusneidot ottivat mukaan varalle öljyä. Viisaiden öljyvalo riitti ylkän tuloon asti. Vanhassa testamentissa ja varsinkin ilmestyskirjassa puhutaan paljon siitä kuinka Jumala on kihlannut seurakuntansa eli meidät itselleen. Olemme rakkaussuhteessa Jumalaan. Odotamme rakkaamme paluuta, rakkaamme odotukseen kuuluu lampun valon öljyn riittäminen loppuun asti. Kun Jeesus puhuu seuraavassa vertauksessa talenteista niin ajattelen tuon vertauksen liittyvän edelliseen. Rakkaamme odottamisen aikana meidän tulee osoittaa rakkautta seurakuntaa kohtaan, joka on Kristuksen ruumis. Siihen liittyy lahjojen käyttö, joka kullekin on armosta annettu. Meidän ei tule väheksyä lahjojamme, vertauksessa talenteista vähiten saaneen ongelma oli lahjan piilottaminen. Onko meillä seurakunnassa ongelmana, että vähiten näkyviin tehtäviin on vaikea saada tekijöitä, koska ne lahjat piilotetaan? Voi olla, että talentilla tarkoitetaan jotakin muuta, mutta itse ajattelen niiden olevan Jumalan meille antamia lahjoja, joilla voimme palvella toisiamme ei pelkästään seurakunnan Jumalan palveluksessa, vaan koko elämällämme. Tekojemme lähde ei saisi olla kuitenkaan syyllisyys tai toistemme syyttely, vaan rakkaus, joka tulee Jumalalta.

Rakkaus ei katso tekojen suuruuteen, vaan toisen tarpeeseen. Jeesus puhuu melko yksinkertaisista asioista, joita voimme lähimmäisillemme tehdä: nälkäisille ruuan antaminen, janoisille juotavan, kodittomille asunnon, sairaiden luona käymisen, alastoman vaatettamisen, vankilassa olevien luona vierailun. Minulle tulee mieleen ne tarpeet, jotka tuntuvat olevan suurimpia meidän yhteiskunnassa Suomessa: yksinäisyys, toisten kuuntelemisen puute, monet henkisesti  rikki olevat ihmiset, jotka tarvitsevat toisen tukea.

Olen tavannut viime aikoina monia, jotka ovat ilman seurakunta yhteyttä. Sitä he ovat joskus sen takia, että heitä on siellä rikottu tai kokevat olevan niin epäonnistuneita, että eivät uskalla tulla seurakunnan jumalanpalvelukseen. Armon evankeliumiin julistaminen heille ja meille syntisyytemme kanssa kamppaileville on alastomuuden häpeästä vaatettamista. Sinä kelpaat Jumalalle hänen ansionsa takia. Mitä voin sanoa ihmisille joka tunnustaa minulle yhä uudestaan saman syntinsä? Enkö voi julistaa hänelle vain sen, mikä minulle julistetaan: Jeesuksen Kristuksen sovitustyön tähden syntisi on anteeksiannettu. Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja sen aiheuttamasta häpeästä. Minä tarvitsen säännöllisesti muistutuksen evankeliumista, ristin sovituksesta. Hän on ylösnoussut elävä Jumala, joka rakkaudessaan muistuttaa meitä armostaan joka päivä. Vanhurskaana menen iankaikkiseen elämään, kun pidän kiinni uskosta syntini sovittajaan Kristukseen.

Mika M