Ruut. 3
Ilm. 10
Aikamedian Sana elämään -kommentaariraamattu kertoo sukulunastajasta seuraavasti:
”Sukulunastaja oli läheinen omainen, joka vapaaehtoisesti otti kantaakseen laajennettua perhettä koskevan vastuun. Laki (5. Ms. 25:5-10) sääti, että aviomiehen kuollessa nainen voi avioitua miesvainajansa veljen kanssa. Noomilla ei kuitenkaan ollut enää poikia jäljellä. Sellaisessa tapauksessa miesvainajan lähimmästä sukulaisesta saattoi tulla sukulunastaja, joka avioitui lesken kanssa. Lähimmän sukulaisen ei kuitenkaan ollut pakko mennä lesken kanssa naimisiin. Jos hän torjui avioitumisen, seuraavaksi lähin sukulainen saattoi tulla sukulunastajaksi. Jos kukaan ei tullut lesken sukulunastajaksi, hän todennäköisesti päätyi loppuelämäkseen köyhyyteen, sillä israelilaisessa kulttuurissa perintö siirtyi lähimmän miessukulaisen pojalle, ei vaimolle. Jotta kukaan ei jäisi heitteille, laissa oli säännöksiä jälkikorjuusta (3. Ms. 19:9-10, 23:22, 5. Ms. 24:19, vrt. Ruut. 2:3,7) ja sukulunastuksesta.”
Edelleen Sana elämään -kommentaariraamattu kertoo Noomin neuvosta Ruutille (Ruut 3:3-5):
”Noomin neuvo voi vaikuttaa merkilliseltä, mutta hän ei tarkoittanut mitään viettelemiseen liittyvää. Noomi kehotti Ruutia toiminaan israelilaisten tavan ja lain mukaan. Oli tavallista, että palvelusväkeen kuuluva makasi isännän jalkojen juuressa ja myös jakoi osan hänen peitteestään. Tapaa noudattamalla Ruut viestitti Boasille, että tämä voisi toimia sukulunastajana, eli voisi etsiä jonkin avioitumaan Ruutin kanssa tai ottaa hänet itse puolisokseen. Kyse oli siis suvun asioiden hoitamiseen liittyvästä tavasta, ei romantiikasta.”
Voisi siis ehkä todeta, että Noomi ja Ruut toimivat hyvin aktiivisesti silloisessa, hyvin miesvaltaisessa kulttuurissa. En tiedä, voiko niin sanoa, mutta nykyajan näkökulmasta voisi ajatella Ruutin kosineen Boasta, mikä tuohon aikaan oli varmaankin ennenkuulumatonta. Boas ei kuitenkaan loukkaantunut (Noomin ja) Ruutin toiminnasta, vaan ryhtyi aktiivisesti ajamaan asiaa. Näyttää siltä, että Ruut oli omalla olemuksellaan ja toiminnallaan saavuttanut Boaksen arvostuksen ja kunnioituksen.
Mitä tästä voisi oppia? Itselleni tulee ainakin mieleen, että silloin, kun on toiminnan aika, on parempi toimia kuin jättää toimimatta. Tunnistan monesti itsessäni arkuutta ja epävarmuutta – ehkäpä jopa liiallista kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan – erilaisissa tilanteissa, mikä estää ottamasta toiminnan askeleita rohkeasti ja nopeasti. Monissa tilanteissa olen jäänyt miettimään, miten olisi ollut hyvä toimia. Itselleni se on merkki siitä, että jotakin sellaista, mikä olisi ollut hyvä tehdä, on jäänyt tekemättä.
Pekka
