Tekijä: Pekka

Tuom. 21

Ilm. 7

Sitten on vuorossa sodan seurausten ”paikkailu”. Yleisesti käytetty lause on, ettei sodassa ole voittajia. Ainakin itse koen, että tuota lausetta on varsin vaikea kumota. Ehkä ”suuret” johtajat voisivat yrittää todeta päin vastoin, jos he eivät pomminvarmassa bunkkerissa istuskelun jälkeen kanna vastuuta kaikista niistä menetyksistä, joita sota on aiheuttanut, ja jos he ovat jonkin pienen valloituksen onnistuneet tekemään. Taloustieteen termejä käyttäen voisi todeta, että sodan hyödyt ovat aina varmasti pienemmät kuin siitä aiheutuneet kustannukset/menetykset.

Jumalan valtakunta on erilainen kuin maalliset valtakunnat. Jumalan valtakuntaan kuuluu ”ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista” ja ”he puhuvat kaikkia kieliä” (Ilm. 7:9). Heitä yhdistää usko Jumalaan ja Jeesukseen, joka kuolemallaan on hajottanut vihollisuuden muurin (Ef. 2:14). Jumalan valtakunnan kansalaisina voimme odottaa suurta taivaallista jumalanpalvelusta, jossa saamme yhdessä maailmanlaajan seurakunnan eri aikoina eläneiden veljien ja siskojen kanssa ylistää Jumalaa (Ilm. 7:9-17).

Pekka

Tuom. 20

Ilm. 6

Oliko veljessota väistämätön? Antoiko leeviläinen mies totuudenmukaisen kuvauksen tapahtumista? Miksi benjaminilaiset eivät olleet valmiita neuvottelemaan? Jotenkin syntyy vaikutelma, että asiat karkaavat käsistä, kun ei ole valmiutta keskustella asioista totuudenmukaisesti ja vuorovaikutteisesti.

Tuntuuko tämä jotenkin tutulta? Itselleni on syntynyt käsitys, että sotien taustalta löytyy aina tämänkaltainen kehityskulku: ihminen selittää pois oman pahuutensa ja projisoi sen vastapuoleen, jolloin syntyy hyvin virheellinen käsitys itsestämme ”hyviksinä” ja toisista ”pahiksina”. Kovin paljon ei enää tämän jälkeen tarvita, kun leimahtaa.

Sodan seurauksista saamme lukea Ilmestyskirjan päivän luvusta (Ilm. 6:8): miekka, nälkä ja rutto. En tiedä, oletko näihin sanoihin kiinnittänyt huomiota Raamattua lukiessasi. Ne esiintyvät yhdessä hyvin usein erityisesti Vanhan testamentin puolella. Kun miekkaan tartutaan, seurauksena ovat nälkä (puute) ja sairaudet. Itse ymmärrän niin, että tämän voi ymmärtää fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. Väkivallalla ja sen käytöllä on aina vakavat seurauksensa yksilö- ja yhteisötasolla.

Surullista on, että väkivaltaa on esiintynyt aina. Ihmiskunta ei näytä tässä suhteessa kehittyneen historian aikana lainkaan. Tämän vuoksi ainakin itseni on vaikea uskoa ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen. Niin hankalalta kuin se tuntuukin myöntää, meissä kaikissa on kyky sortua kauhistuttaviin tekoihin. Tätä ei pidä kuitenkaan jäädä surkuttelemaan, vaan kääntää katse Jeesukseen (Ef. 2:10) ja luottaa siihen, että kerran Jumalan oikeudenmukainen tuomio tapahtuu (Ilm. 6:9-11).

Pekka

Tuom. 19

Ilm. 5

Tuomarien kirjan tämän päivän luvussa kuvataan järkyttävä tilanne, joka laukaisee hyvin surullisen tapahtumaketjun, jonka vaiheita kuvataan kirjan kahdessa viimeisessä luvussa. Koko tapahtumaketju menee valitettavan hyvin Tuomarien kirjassa monesti mainitun lauseen alle (mm. Tuom. 21:25): ”Siihen aikaan Israelissa ei vielä ollut kuningasta, ja jokainen toimi niin kuin itse hyväksi näki.”

Vanhassa testamentissa on ainakin kaksi samantyyppistä tilannetta kuin tässä Tuomarien kirjan luvussa (1. Ms. 19:1-11 ja 2. Kun. 6:8-23). Edellisessä enkelit pelastavat Lootin ja hänen tyttärensä Sodoman miesten pahuudelta ja jälkimmäisessä Herra pelastaa Elisan ja hänen palvelijansa Syyrian sotajoukoilta. Näissä molemmissa tapauksissa tilanteen pelastaa Jumalan voiman yliluonnollinen vaikutus, joka näyttää täysin puuttuvan tästä Tuomarien kirjan kohdasta. Ehkä näitä tilanteita ei pitäisi verrata keskenään, mutta väistämättä nousee mieleen ajatus, olisiko tilanne voinut mennä toisin, jos siinä olisi turvauduttu Jumalaan.

Koska elämämme syntiin langenneessa maailmassa, enemmän tai vähemmän pahoja ja ikäviä asioita tapahtuu kaikille ihmisille elämän varrella. Jumala ei ole automaatti, joka meitä varjelee kaikilta mahdollista asioilta. Elämässä voisi kuitenkin joka tapauksessa olla enemmän mielekkyyttä ja tarkoitusta, jos yksilöinä ja yhteisöinä kääntyisimme enemmän Jumalan puoleen kysymään hänen tahtoaan ja johdatustaan eri tilanteissa. Voisiko meidän elämässämme olla ylistävä asenne kaikissa tilanteissa (vrt. Ilm. 5:8-14)?

Pekka