Tekijä: Pekka

Ruut. 1

Ilm. 8

Aikamedian Sana elämään -kommentaariraamatun mukaan Ruutin kirja ajoittuu Tuomarien kauden jälkeiseen aikaan (1375-1050 eKr.). Kirjan historiallisena taustana on ”Israelin historian pimeä vaihe, jolloin kansa eli omien mielihalujensa eikä Jumalan tahdon mukaan” (ks. esim. Tuom. 17:6). Kirjan kirjoittaja on tuntematon. Kirjan päämääränä on ”kertoa, miten kolme ihmistä (Ruut, Noomi ja Boas) osoittavat uskollisuutta Jumalaa kohtaan silloinkin, kun yhteiskunta heidän ympärillään on luhistumassa”.

Elimelek perheineen muutti Moabin maahan, joka sijaitsi Kuolleenmeren itäpuolella. Matkaa Betlehemistä Moabin pääkaupunkiin Diboniin, joka sijaitsi maan pohjoisosassa, kertyi linnuntietä noin 60 kilometriä. Kuollutmeri piti kuitenkin kiertää joko pohjois- tai eteläpuolelta, joten paikkakunnasta riippuen matkaa kertyi käytännössä enemmän.

Moabilaisten kantaisä oli Lootin vanhemman tyttären poika Moab (1. Ms. 19:36-37). Kommentaariraamatun mukaan israelilaisten ja moabilaisten suhteet olivat jännitteiset ja jopa vihamieliset. Voinee kai todeta, että Elimelek, Noomi, Mahlon ja Kiljon muuttivat elintasopakolaisiksi vihamieliseen naapurimaahan. He lähtivät siis tavoittelemaan parempaa elämää heidän kannaltaan ainakin osittain hankalaan ympäristöön. Kymmenen vuoden kuluessa perheen kaikki miespuoliset jäsenet kuolivat. Kuolinsyitä ei kerrota. Noomi jäi yksin moabilaisten miniöittensä Orpan ja Ruutin kanssa. Merkille pantavaa on se, miten vahva tunneside anopin ja miniöiden välille oli syntynyt, mikä tulee esille siinä vaiheessa, kun Noomi päättää palata takaisin Israeliin.

Ruutin ensimmäisen luvun äärellä jäin pohtimaan ihmisen ratkaisuja ja päätöksiä sekä Jumalan johdatusta. Inhimillisesti ajatellen voisi kai helposti päätyä tulkintaan, että Noomin perheen päätökset eivät olleet kovin viisaita. Isommassa kuvassa voi nähdä Jumalan ihmeellisen johdatuksen vaikeissakin vaiheissa, kun luemme Ruutin kirjaa ja Raamattua eteenpäin.

Ristin Voitossa oli 28.4.2023 Tanja Närhen kirjoittama artikkeli siitä, kuinka Jumala johdattaa. Artikkelin sisällön voi tiivistää kuuteen kohtaan:

1. 1. Jumalan sana ja sen ohjeet
   2. Järjen käyttö
   3. Neuvonantajat
   4. Pyhän Hengen antama rauha
   5. Olosuhteet
   6. Profetiat ja ilmestykset

Jokaisesta kohdasta voisi kirjoittaa enemmän, mutta ehkä nämä kuitenkin muistuttavat niistä eri näkökulmista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun miettii oman elämänsä ratkaisuja ja päätöksiä. Ehkä kuitenkin vielä totean sen verran, että profetioihin ja ilmestyksiin täytyy suhtautua terveellä varovaisuudella eikä perustaa omia päätöksiään pelkästään niiden varaan.

Pekka

Tuom. 21

Ilm. 7

Sitten on vuorossa sodan seurausten ”paikkailu”. Yleisesti käytetty lause on, ettei sodassa ole voittajia. Ainakin itse koen, että tuota lausetta on varsin vaikea kumota. Ehkä ”suuret” johtajat voisivat yrittää todeta päin vastoin, jos he eivät pomminvarmassa bunkkerissa istuskelun jälkeen kanna vastuuta kaikista niistä menetyksistä, joita sota on aiheuttanut, ja jos he ovat jonkin pienen valloituksen onnistuneet tekemään. Taloustieteen termejä käyttäen voisi todeta, että sodan hyödyt ovat aina varmasti pienemmät kuin siitä aiheutuneet kustannukset/menetykset.

Jumalan valtakunta on erilainen kuin maalliset valtakunnat. Jumalan valtakuntaan kuuluu ”ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista” ja ”he puhuvat kaikkia kieliä” (Ilm. 7:9). Heitä yhdistää usko Jumalaan ja Jeesukseen, joka kuolemallaan on hajottanut vihollisuuden muurin (Ef. 2:14). Jumalan valtakunnan kansalaisina voimme odottaa suurta taivaallista jumalanpalvelusta, jossa saamme yhdessä maailmanlaajan seurakunnan eri aikoina eläneiden veljien ja siskojen kanssa ylistää Jumalaa (Ilm. 7:9-17).

Pekka

Tuom. 20

Ilm. 6

Oliko veljessota väistämätön? Antoiko leeviläinen mies totuudenmukaisen kuvauksen tapahtumista? Miksi benjaminilaiset eivät olleet valmiita neuvottelemaan? Jotenkin syntyy vaikutelma, että asiat karkaavat käsistä, kun ei ole valmiutta keskustella asioista totuudenmukaisesti ja vuorovaikutteisesti.

Tuntuuko tämä jotenkin tutulta? Itselleni on syntynyt käsitys, että sotien taustalta löytyy aina tämänkaltainen kehityskulku: ihminen selittää pois oman pahuutensa ja projisoi sen vastapuoleen, jolloin syntyy hyvin virheellinen käsitys itsestämme ”hyviksinä” ja toisista ”pahiksina”. Kovin paljon ei enää tämän jälkeen tarvita, kun leimahtaa.

Sodan seurauksista saamme lukea Ilmestyskirjan päivän luvusta (Ilm. 6:8): miekka, nälkä ja rutto. En tiedä, oletko näihin sanoihin kiinnittänyt huomiota Raamattua lukiessasi. Ne esiintyvät yhdessä hyvin usein erityisesti Vanhan testamentin puolella. Kun miekkaan tartutaan, seurauksena ovat nälkä (puute) ja sairaudet. Itse ymmärrän niin, että tämän voi ymmärtää fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. Väkivallalla ja sen käytöllä on aina vakavat seurauksensa yksilö- ja yhteisötasolla.

Surullista on, että väkivaltaa on esiintynyt aina. Ihmiskunta ei näytä tässä suhteessa kehittyneen historian aikana lainkaan. Tämän vuoksi ainakin itseni on vaikea uskoa ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen. Niin hankalalta kuin se tuntuukin myöntää, meissä kaikissa on kyky sortua kauhistuttaviin tekoihin. Tätä ei pidä kuitenkaan jäädä surkuttelemaan, vaan kääntää katse Jeesukseen (Ef. 2:10) ja luottaa siihen, että kerran Jumalan oikeudenmukainen tuomio tapahtuu (Ilm. 6:9-11).

Pekka