Tekijä: Pekka

Snl. 6 Ef. 6

Mielenkiintoista on verrata kahta luetteloa, jotka löytyvät tämän päivän teksteistä. Herra vihaa eikä siedä ylpeitä silmiä, petollista kieltä, viattoman veren tahraamia käsiä, ilkeitä juonia punovaa sydäntä, rikoksen tielle rientäviä jalkoja, väärää todistajaa ja vilpin puhujaa sekä veljen veljeä vastaan yllyttävää ihmistä (Snl. 6:16-19). Jumalan taisteluvarustukseen kuuluu totuuden vyö, vanhurskauden haarniska, jalkineina alttius julistaa rauhan evankeliumia, uskon kilpi, pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, Jumalan sana (Ef. 6:13-17).

Huomaatko eron/eroja näiden luettelojen välillä? Itselleni ainakin tulee ensimmäiseksi mieleen, että edellisessä luettelossa kuvataan ihmisen ominaisuuksia ja ihmisestä itsestään kumpuavia tekoja. Jälkimmäisessä luetellaan varusteita, jotka meille annetaan. Jaejakso alkaa sanoilla: ”Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus…” (Ef. 6:13). Haluammeko ottaa vastaan ja käyttöömme ne varusteet, jotka Jumala meille antaa, että selviytyisimme elämän ”taistelusta pystyssä pysyen”?

Pekka

Snl. 5 Ef. 5

Yksi tämän päivän teemoista avioliitto (Snl. 5:18-19, Ef. 5:21-33). Voiko avioliitosta tämän selvemmin opettaa?

Huomasinpa juuri tätä kirjoittaessani, että ukkini syntymästä on tänään kulunut 114 vuotta. Ukkini ja mummini menivät naimisiin 6.12.1931. Heidän avioliittonsa päättyi 8.3.1999 ukkini kuolemaan. Yhteisiä vuosia kertyi yli 67. Mummini eli vielä tuon jälkeen reilut seitsemän vuotta.

Isovanhempani elivät varsin vaatimattomasti ja säästeliäästi. Tuntui, että heillä oli loputtomasti aikaa lapsenlapsilleen. He elivät hyvin vahvasti mukana meidän elämässämme ja olivat kiinnostuneita siitä, mitä meille kuuluu ja mitä elämässämme tapahtuu. Olen todella kiitollinen siitä mallista, jonka he antoivat minullekin omalla elämällään. Olen kiitollinen heidän pitkästä avioliitostaan, joka omalta osaltaan mahdollisti sen kaiken hyvän, mitä heiltä olen saanut. Vieläkin muistan ja huomaan isovanhempieni vaikutuksen omassa elämässäni.

Pekka

Snl. 4 Ef. 4

Päivän tekstit laittavat miettimään. Olenko pitänyt ja pidänkö huolta itsestäni ja läheisestäni niin, että voimme kasvaa täyteen Kristuksen tuntemiseen (Ef. 4:13)? Olenko isänä antanut lapsilleni neuvoja, tietoja ja ohjeita, joiden avulla he voivat kulkea viisauden polkua ja oikeaa tietä  sekä ennen muuta varjella sydämensä (Snl. 4:1-2, 11, 23)? Ymmärränkö vastuuni myös seurakunnassa ja elämässä yleensä, että Jeesuksen rakkaus tulisi tunnetuksi ja että rohkaisisin ihmisiä kasvamaan Kristuksen täyteen tuntemiseen?

Nämä eivät ole ihan helppoja kysymyksiä, kun tietää elämän realiteetit ja rikkinäisyyden. Turhaan ei Paavali kehota meitä mielen ja hengen uudistukseen (Ef. 4:23-24). Pyhä Henki on tässä meidän puolustajamme ja opettajamme. Emmehän tuota surua Pyhälle Hengelle (Ef. 4:30)?

Pekka