Tekijä: Pekka

Hoos. 1 Room. 3

Hoosea oli Israelin profeettana vuosina 753-715 eKr. Aikamedian Sana elämään -kommentaariraamatun mukaan Israel ”oli Jerobeam II:n valtakaudella kartuttanut maallista omaisuuttaan mutta rappeutunut hengellisesti. Ihmiset olivat ahneita ja elivät kanaanilaisten tapaan siveettömästi ja palvoivat epäjumalia.” Kuulostaako tämä jollakin tavoin tutulta?

Em. kommentaariraamatun mukaan ”Hoosean tehtävä oli näyttää pohjoisen valtakunnan asukkaille, että nämä olivat olleet uskottamia Jumalalle, ”aviomiehelleen” ja elättäjälleen, ja naittaneet itsensä Baalille ja kanaanilaisille jumalille. Hän varoitti, että elleivät he tekisi parannusta synneistään ja palaisi Jumalan luo, he tuhoutuisivat.”

Olisiko Hoosean sanomalle tilausta tänä päivänä? Kyllä mielestäni olisi. Aatteet, ajatukset ja -ismit ovat ehkä hieman erilaisia, mutta samasta asiasta on pohjimmiltaan kyse: ihmiset elävät erossa Jumalasta, joka rakkaudessaan haluaisi vetää heidät yhteyteensä.

Miksi sanoma näyttää jäävän piiloon? Eikö sitä osata kertoa ja välittää oikein? Ainakin Hoosean kohdalla viestin välittämisen tapa oli hyvin erikoinen. Voisiko Jumala tänä päivänä puhua jollakin erityisellä tavalla, joka auttaisi sanoman perille saamisessa?

Ehkäpä Jumala puhuukin, mutta olemmeko me herkkiä kuulemaan ja tottelemaan. Kirjoitin reilu vuosi sitten siitä, miten minulla on muutamissa tilanteissa arjen normaali ”rytmi” tavalla tai toisella rikkoutunut. Nämä tilanteet ovat liittyneet ihmisten kohtaamisiin hieman erikoisissa olosuhteissa. Valitettavasti olen yleensä vasta jälkikäteen ymmärtänyt, että ne olisivat saattaneet olla Jumalan järjestämiä tilaisuuksia, joissa olisi ollut mahdollista luontevasti kertoa Jeesuksesta.

Roomalaiskirjeen 3. luvussa Paavali on aivan kristinuskon ytimessä. Jakeet 21-26 on tiivis kiteytys siitä, mistä kristinuskossa on kyse. Paavali selittää asiaa suhteessa juutalaisuuteen, mikä vuoksi laki nousee niin vahvasti esille.  Joka tapauksessa pelastuksen asia on yksinkertainen. Kyse on Jeesuksesta ja siitä, mitä hän on tehnyt puolestamme. Otammehan sen uskossa vastaan ja viemmehän tätä sanomaa yksinkertaisesti eteenpäin?

Pekka

Dan. 12 Room. 2

Roomalaiskirjeen 2. luvussa Paavali vetää kaikilta ihmisiltä maton alta. Riippumatta siitä, miten hyvin tai huonosti on elämänsä elänyt ja/tai elämäänsä elää, kenenkään selittelyt ja puolustelut eivät kestä Pyhän Jumalan edessä. Halusimmepa sitä tai emme, olemme osa syntiin langennutta ihmiskuntaa (vrt. 1. Moos. 3). Kun selaa Roomalaiskirjettä hieman eteenpäin, sieltä löytyvät Paavalin sanat (6:23): ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”

Täytyy nostaa Paavalille hattua korkealle, kun hän hyvin vakuuttavasti pyrkii pehmittämään kuulijoiden sydämiä kääntymään ja vastaanottamaan pelastuksen sanoman. Täydet pisteet Paavalille!

Pekka

Dan. 11 Room. 1

Roomalaiskirjeen 1. lukua ehdin jo siteerata eilen (jae 16). Tämän luvun loppu on hyvin vahvaa tekstiä ja hyvinkin ajankohtainen tällä hetkellä, kuten tiedotusvälineistä  olemme saaneet seurata.

Luvun loppua olisi ehkä kuitenkin hyvä arvioida suhteessa luvun alkuun (ja myös siihen, mitä Paavali kirjoittaa erityisesti 3. luvussa). Itse ymmärrän asian niin, että kristinuskon ytimessä on Jeesus, hänen tuomansa pelastus synnin ja kuoleman vallasta ja iankaikkinen elämä hänen yhteydessään. Voisi ehkä myös sanoa, että seurakunta on pelastuslaitos (vaikka tuo sana on varattu Suomessa ihan toiseen käyttöön).

Näyttää siltä, että tämä ymmärrys puuttuu jo varsin laajasti suomalaisesta yhteiskunnasta ja valitettavasti myös joistakin kirkollisista piireistä. Joidenkin ihmisten olen kuullut sanovan, etteivät he  koe itseään syntiseksi tai synnintekijäksi. Tällaisille ihmisille on aika vaikea kertoa siitä, että Jeesus on sovittanut sinun syntisi ja tahtoo pelastaa sinut.

Ihmisen pelastumiseen liittyy hyvin vahvasti se, että ihmisen elämä muuttuu tavalla tai toisella. Jos ajatellaan, ettei kristinuskossa ole Pyhän Hengen muuttavaa voimaa, niin silloin voimme mielestäni laittaa kirkkojen ja rukoushuoneiden ovet kiinni tai muuttaa seurakuntien tilat museoiksi. Itseäni tämä kristinuskon voimattomana pitäminen häiritsee ehkä eniten, koska se on vastoin sitä, mitä Raamatusta voi lukea ja mitä niin monet ovat omasta elämästään ja sen muutoksesta kertoneet.

Yhteiskunta voi mennä ja meneekin demokraattisella päätöksenteolla nykypäivänä melkein minne vain, koska moniarvoisessa länsimaisessa yhteiskunnassa ei ole enää olemassa mitään suurta, yhteistä kertomusta. On vain yksilön oikeudet, vapaudet ja sisäinen kokemus, jonka perustalle yritetään jotakin rakentaa. Mutta jos seurakunta luopuu suuresta kertomuksestaan, niin silloin kyllä valot lopullisesti sammuvat.

Danielin esimerkki toivottavasti rohkaisee meitä elämään Jeesuksen omina ajoista ja olosuhteista riippumatta.

Pekka