Tekijä: Pirkko

Hes. 33

”Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, minä en tahdo jumalattoman kuolemaa vaan sitä, että jumalaton kääntyy tieltään ja saa elää.” (jakeesta 11)

Apt. 2

Tämä luku on kaikille tuttu, koska siinä kuvataan seurakunnan synnylle oleellinen asia, Pyhän Hengen vuodattaminen. Jeesuksen ohje oli ollut, että älkää lähtekö ennen kuin päällenne puetaan voima korkeudesta. Ja tässä luvussa pukeminen kuvataan jakeessa 2: taivaasta tuli humaus, kuin olisi rajusti tuullut, tulisia kieliä laskeutui kunkin päälle ja alettiin puhua muilla kielillä. Ymmärrän niin, että kielet olivat olemassa olevia, jonkun kuuloetäisyydellä olleen kieltä. Tässä tilanteessa ei siis ilmeisesti ole kyse rukouskielestä. Mitä puheen sisältö oli, se jää hiukan epäselväksi. Arvaan, että puheen sisältö oli evankeliumia jossain muodossa.

Pietari alkoi puhua. Yksi Pyhän Hengen ilmentymän muoto oli, että puhe vaikutti kuulijoihin. Kun Jeesuksesta puhutaan, evankeliumia julistetaan ja Raamattua opetetaan, on joskus jopa aistittavissa Pyhän Hengen läsnäolo. Tämä kokemus on mystistä, mutta elettyä ja koettua monelle kuulijan paikalla olleelle ja varmaan puhujille itselleenkin.

Pyhän Hengen täyteyttä tänäänkin.

Pirkko

Ps. 115

Joh. 10

Jeesus kertoo tässä luvussa suoraan fariseuksille, että hän on Kristus (24–26) ja perusteli vastaustaan pitkästi. Menikö jakeluun – ei! fariseukset yrittivät taas ottaa Jeesusta kiinni ja aiemmin jopa kivittää siltä seisomalta ilman tuomioistuimen käsittelyä.

Tuollaisen vihan ja torjunnan takana on jokin muu energia kuin ihmisvoima, pelkkä vallan halu tai asemasta kiinni pitäminen. Toki näistäkin voi nousta voimaa. Samaa vastustavaa energiaa suoraan kuilusta on ollut kautta vuosisatojen ja on edelleen. Miten rentouttavaa olisikaan monelle vastustajalle vain nöyrtyä Jeesuksen edessä, tunnustaa tarvitsevansa syntisyyteensä apua ja ottaa vastaan ehdoton rakkaus ja armo. Siirtyä kuolemasta elämään niin kuin tämän sunnuntain kirkkovuoden teema on.

Pirkko

Ps. 114

Joh. 9

Tässä Johanneksen evankeliumin 9 luvussa on sitten hulvatonta replikointia. Kun Jeesus oli parantanut sokeana syntyneen miehen sapattina, syntyi melkoinen älämölö. Epäselvää oli, kuka parannettu oli, kuka parantaja oli, kenen piti saada tietää, kuka ei tiennyt vai tiesikö kukaan vai eikö kerrottu asiaa niin kuin se oli.

Viimein kysyttiin parannetulta, entiseltä syntymästään saakka näkövammaiselta itseltään. Hän piti melkoisen jäsentyneen ja sanavalmiin todistuspuheen jakeissa 27–33. Lopputulema oli, että kysyjät närkästyivät ja kumosivat saamansa vastausta sillä, että he itse olettivat olevansa puhtaita ja oppineita: ”Sinäkö, joka olet täysin synneissä syntynyt mies. Sinäkö opetat meitä!” Jeesus oli ennen parantamistaan todennut, ettei miehen näkövammaisuuden syynä ollut kenenkään syntisyys. Jumalan tekojen piti tulla ilmi tämän miehen kautta. Mekin sitä tässä parituhatta vuotta myöhemmin ihmettelemme Jumalan tekona. Haluaisin nähdä näitä ihmeitä enemmän myös meidän ajallamme.

Pirkko