Job 34, Luuk. 15

Job 34

Elihu vaikuttaa ensin olevan hiukan oman erinomaisuutensa vallassa. Sitten hän palaa ajatukseen, että Jumala on Jumala ja asemassaan ja olemuksessaan sitä mitä on riippumatta mitä ihminen tekee. Jakeessa 21 ”Jumalan silmät valvovat ihmisen teitä, hän näkee kaikki ihmisen askeleet” on lohduttava ajatus. Kärsivä ihminen ei ole heitteillä ja mielivaltaisesti riepoteltuna. Kaikissa elämän tilanteissa ja vaiheissamme on Jumalan läsnäolo kivun määrästä tai tunteistamme riippumatta.

Luuk. 15

Tämä on monelle tuttuakin tutumpi luku. Tässä luvussa kerrotaan vertaukset kadonneen lampaan, kadonneen kolikon ja kadonneen pojan löytymisestä. Löytymiset saivat aikaan tarpeen bilettää perheen ja ystävien kanssa.

Vertauksien päätteeksi Jeesus kertoo tosiasiana, että taivaassa on suuri ilo yhden syntisen pelastumisesta. Taivaassakin iloitaan, näin arvelen, juhlimalla. Sinuakin on juhlittu, minuakin (vaikka melkein nolottaa olla juhlan aihe). Kerran lopulta juhlimme perillä kaikki yhdessä ja noloilu on jäänyt tänne aikaan.

Kadonneen pojan palaamisesta kerrotaan eniten. Isän asenne kertoo meille, kuinka hän vastaanotti sen, mikä oli kadonnut. Palaaja, löytynyt poika itse arveli vertauksessa, ettei hän ole sen arvoinen, että häntä kutsuttaisiin isänsä pojaksi. Poika sai kuitenkin asemansa takaisin ja taisi saada enemmänkin, hän sai perheen sisäiseen auktoriteettiasemaan viittaavia esineitä.

Oman elämämme mahalaskujen aikana ja jälkeen tämä vertaus kannustakoon meitä kääntymään rohkeasti Vapahtajamme puoleen. ”Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja armon avuksemme oikeaan aikaan.” (Hp. 4:16)

Pirkko

Job 33, Luuk. 14

Job 33

Elihu jatkaa suhteen muodostamista. Hän sanoi olevansa Jumalan edessä samanlainen kuin Job, samaa savea. Nyt siis keskustelussa oli kaksi vertaista. Elihu ei kohdannut Jobia Jobin yläpuolelta jonkinlaisena mahtina (jae 7). Jakeessa 8 Elihu peilasi eli uudelleen ilmaisi Jobin sanoja hänelle takaisin. Se viestitti, että hän oli ymmärtänyt kuulemansa. Kyseessä on sielunhoidollinen tapa viestiä, että on kuullut ja kuunnellut toista ihmistä. Lähdekirjani toteaa, että Elihu kunnioitti Jobin henkilökohtaista tilaa. Job vakuuttui arvostuksesta ja hyväksynnästä. Hän oli hiljaa, mikä merkinnee puolustautumisen hiipumista.

Kysyn kuitenkin, voiko toista ihmistä ymmärtää pohjia myöten? Hänhän on toinen ihminen ja hänen kokemuksensa on ainutlaatuinen. Ei ole rakentavaa pakottaa toisen ihmisen kokemusta omien kokemuksieni kaltaisiksi. Kuunnella voi, vaikkei ymmärräkään, mikä voisi olla jopa kuuntelijalle vapauttavakin tapa kohdata toista ihmistä, melkein kuin seikkailua.

Elihu otti kantaa Jobin aiempiin puheisiin ja sanoi suoraan, ettei Job ollut oikeassa, Jumala on suurempi kuin ihminen (12). Suoraan sanominen edellyttää turvallista suhdetta, sen Elihu oli onnistunut luomaan.

Jumala voi puhua monella tavalla, sitä ei vain aina huomata (14-15). Job ilmeisesti ajatteli, että Jumala puhui hänelle vain kärsimyksen kautta ja rangaistuksena teoista ja siksi puolustautui.

Meillä voi olla rajoittuneet käsitykset Jumalan puheesta ja sen perusteluista. Huomaan, että tätä pitää alkaa ajatella, millainen käsitys minulla on Jumalan puheesta ja Jumalan motiiveista.

Luuk. 14

Taas niin nautin tässä luvussa mainitusta parantumisesta. Jeesus paransi vesipöhöstä eli jonkin sortin näkyvästä turvotuksesta kärsineen miehen ja eikös ollutkin taas sapatti (jakeet 1-6). Jeesus puolusti sapatille ajoittunutta tekoaan (5), vaikkei häntä tekstin mukaan ilmeisesti sanallisesti arvosteltu teosta. Jeesus ikään kuin kysyi lupaa parantamiseen (3), vaikka luulen hänen jo tehneen päätöksen parantamisesta. En tunne sapattisäädöksien yksityiskohtia, mutta minua innostaa aina uudelleen Jeesuksen tapa suhteuttaa ihmisen parantaminen arjen pakollisiin muihin pelastustehtäviin. Tässä hän rinnasti parantamisensa välttämättömyyden kaivoon pudonneen pojan tai härän pelastamiseen, oli sitten vaikka sapatti. Arvostelijat eivät pystyneet väittämään vastaan.

Meillä voi olla jostain tarttuneita, vaikkapa hengellisestä historiastamme juontuvia sisäisiä ”säädöksiä”, joista Jeesus haluaa vapauttaa. Armossa on vapaus.

Pirkko

Job 32, Luuk. 13

Job 32

Nyt puheen aloittaa Elihu, nuori, joka oli kuunnellut itseään vanhempien ja viisaana pitämiensä puheita Jobille. Lähdekirjani toteaa, että Elihu on Melkisedekin kaltainen, hän ilmestyy kuin tyhjästä, vaikka sanoo kuunnelleensa keskustelua ja kirjan myöhemmissä vaiheessa hän häipyy huomaamatta.

Elihu aloitti vihaisena. Elihu suuttui Jobille, koska Elihun mielestä Job piti itseään Jumalaa vanhurskaampana (jae 2) ja kolmeen ystävään Elihu vihastui, koska näillä ei ollut vastausta Jobille ja he syyttivät Jobia jumalattomaksi. Kun kärsimyksen uhria syyllistetään, on todella syytä suuttumiseen.

Uhrin syyllistämisen logiikka on tavallisempaa kuin tulemme ajatelleeksikaan. Tätä ilmiötä voi tutkia niin omassa ajattelussaan kuin muidenkin ajattelussa. Uhrin syyllistämiseen ei kannata lähteä mukaan, vaan tuoda siihen esille se tosiasia, että Jumala on aina armossaan ja rakkaudessaan pysyvästi ihmisen kanssa. ”Rangaistus oli Hänen päällään, että meillä rauha olisi.” Toisen kärsimykselle on turha alkaa hakea syytä. Vaikka syy vaikuttaisi löytyvän, (oletettu seuraus) kärsimys on silti läsnä. Kärsivän rinnalla rukoillaan, ei syyllistellä ketään eikä mitään.

Job oli puolustautunut. Elihun tuli antaa aikaa suhteen muodostumiselle, jotta Jobin puolustusmekanismit vaikenisivat. Hän sanoittaa jakeessa 21-22 toimintamalliaan, ettei hän pidä kenenkään puolta eikä aio mielistellä ketään ihmistä eikä liehakoida. Kuinkas tämä vaikuttaa, jatkuu huomenna.

Luuk. 13

Jumalan valtakuntaa verrataan sinapin siemeneeseen ja hapatteeseen jakeissa 18-21. Oma pienuus ja mitättömyys ovat usein turhauttavia. Omat rukoukset tuntuvat pieniltä piipityksiltä. Pieni määrä hapatetta ja pienen pieni siemen saavat paljon itseään suurempaa aikaiseksi. Jos tätä soveltaisi vaikka näin: jokainen pienikin rukoushuokaus, sivulauseen puolikas, ystävällinen katse voivat muuttaa asioita ja ihmisiä, jopa toisen ihmisen iankaikkisen osoitteen.

Olemme ja elämme Kristuksessa Jeesuksessa. Hänen kanssaan omissa silmissämme pieni ja mitätön on arvokasta, ”tulokset” ovat Hänen vastuullaan.

Pirkko