Tekijä: Pirkko

Job 31

Job puhuu tässä luvussa ja tilittää elämäänsä, kuinka hän ei ole toiminut väärin siinä ja tässä ja tuossa. Kaikki hänen itsearvionsa pitänevät paikkansa, ensimmäisen luvun ensimmäisessä jakeessahan todettiin tuo sama asia: ”Job oli nuhteeton ja oikeamielinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa”.

Minä en pystyisi listaamaan hyviä tekojani. Joskus tuntuu, että kaikki, mihin ajatukseni tai tekoni koskee, saa tartunnan syntisyydestä. En ole kuin sadun poika, jonka kosketuksesta kaikki muuttui kullaksi.

Evankeliumin torjuntakin voidaan tehdä listaamalla tekoja tai tekemättä jättämisiä. Olen lukenut ihmisten todistuksista, että alkuun he olivat ajatelleet, että he ovat kunnon kansalaisia, jotka eivät ole tehneet sitä tai tätä syntiä, joten sillä perusteella ikään kuin kelpaisi Jumalalle. Eihän tässä mitään Jeesusta tarvita. Tällainen ajattelulogiikka ei ole toimiva. Jeesukselle antautuminen on ainut tie ja portti taivaaseen. Sitä reittiä siis.

Luuk. 12

Tässä luvussa on paljon pelätty ja kova kohta jakeessa 10, jossa mainitaan ihmiselle anteeksiantamaton synti, Pyhän Hengen pilkka. Moni vilpitön Jeesuksen seuraajakin on pelännyt tehneensä tätä syntiä ja sen myötä riutunut helvetin pelossa ja ehkä ties missä muissakin peloissa. Luulen, että tästä Pyhän Hengen pilkasta on paljon tulkintoja, silti otan riskin ja kommentoin tätä kohtaa ilman kirjaviisautta.

Arvelen, että tuo Pyhää Henkeä vastaan sanottu sana , josta Jeesus siis varoittaa, on ”ei” Pyhälle Hengelle, täytetylle työlle, Jeesuksen pelastusteolle. Ne sanat, joita ihminen esim. kärsimyksien kivuissa, pettymyksissään ja muissa tunteissaaan sanoo ja uhoaa Jumalalle, eivät riitä ylittämään pilkan rajaa. Lapsikin säilyttää omien vanhempiensa lapsen aseman, vaikka kiukkuaisi tai uhoaisi kuinka tahansa.

Jeesuksen omana saamme elää uskoamme ja elämäämme kaikkivaltiaan rakastavan Jumalamme kanssa niin rehellisesti kuin ikinä haluamme tai pystymme itseämme ilmaisemaan. Hän ei meitä hylkää (Hp. 13:5).

Pirkko

Ps. 77

Tässä Aasafin psalmissa annetaan toimintatapa niille elämän ajanjaksoille, jolloin syntyy ajatus, onko Jumala kaukana, olenko unohdettu. Hän kannustaa muistelemaan aiempia ihmeitä ja Jumalan toimintaa.

Siunattuja ne ihmiset, jotka pitävät rukouspäiväkirjaa tai tekevät muita muistiinpanoja kokemistaan ihmeistä tai kuulemistaan Jumalan teoista. Näin niihin voi palata vuosien ja vuosikymmenten jälkeen. Raamattu toimii toki myös tukemassa tässä muistelutekniikassa. Markuksen evankeliumi kertoo todella napakasti ilman pitkiä johdantoja Jeesuksen teoista ja sen ajan ihmisten saamista siunauksista. Heidän saamansa siunaukset nostavat meitäkin uskomaan tuskan ja turhautumisen aikoina.

Mark. 7

Markuksen evankeliumi korostaa Jeesusta palvelijana. Tässä luvussa on tosin ihmetekojen lisäksi napakkaa opetusta niin uskonnollisuudesta, ulkoisista perinnäissäännöistä ja niiden vinouttavasta käytöstä kuin myös siitä, mikä saastuttaa ihmistä. Ihminen ei saastu ulkoapäin, vaikka käytös olisikin vastoin ns. puhtauden tavoittelua, vaan siitä mikä tulee ihmisestä ulos. Sisältä ihmisen sydämestä lähtevät pitkän listan mukaiset asiat jakeissa 20-23. Kaikkea vastenmielistä sieltä tulee. Nämä kaikki voivat siis tulla ihmisen sydämestä, olemuksesta.

Tämä kohta kuvaa hyvin sitä ajattelua, ettei ihminen ole viaton luonnostaan. Humanismissahan ihmisen oletetaan olevan alkuaan ns. hyvä, mutta ulkoisista syistä saa potentiaalin pahaan. Jeesus opetti siis toisin. Tähän olemuksemme pahuuteen, perisynnin seurauksiin tarvitaan Jeesuksen uhri. Käsittämätöntä, että saamme Jumalalle kelpaavuuden Jeesuksen kautta, vaikka emme luonnollisen ihmisen puolesta puhdistukaan tässä ajassa. Jumalalle kelpaavuutta on vaikea ymmärtää ja uskoa omalle kohdalle, silti kiitos Jeesus.

Pirkko

Ps. 76

Jae 13 ”Hän lannistaa ruhtinaitten rohkeuden, häntä pelkäävät maan kuninkaat.” Tämä psalmin viimeinen jae saa minut pohtimaan nykyisiä maailman nimekkäitä johtajia. Heidän toimintansa ja olemisensa on Jumalan kontrollin alla, heidän valtansa ja toiminta on sittenkin tavalla tai toisella rajallista.

Mark. 6

Tässä luvussa palataan Johannes Kastajaan, hänen kuolemaansa. Pahoittelen, että on rankkaa tekstiä. Kuningas Herodeksen ilmeisesti avovaimon, Herodiaan tyttären tanssi hurmasi Herodeksen niin, että hän juhlissaan ja ehkä harkintakykynsä menettäneenä lupasi palkkioksi tanssijatytölle ihan mitä vain tämä pyytäisi. Tytär, nuori aikuinen tai ehkä teini-ikäinen kysyi äidiltään, mitä voisi toivoa. Äiti neuvoi tytärtä pyytämään vangitun Johannes Kastajan päätä. Kuningas ei voinut lupauksessaan perääntyä. Näin kauhea oli Johannes Kastajan ajallisen elämän loppu. Hän oli upean tehtävänsä tehnyt, olisin toivonut hänelle tyylikkäämpää lähtöä.

Millainen mahtoi olla Herodeksen (krapula)aamu? Millaisissa syyllisyyden tunteissa hän eli. Jakeessa 16 kerrotaan, että kuultuaan Jeesuksesta Herodes oli sanonut, että Jeesus on kuolleista noussut Johannes Kastaja, jonka hän surmautti. Kuulosti siltä, ettei asia ollut unohtunut kuninkaan mielestä. Oliko Herodekselle ajatus Johanneksen kuolleista nousemisesta toiveajattelua, oman karmean teon haihtumisesta haihattelua kuin ihmeen kautta.

Nuoren tytön tai naisen puolesta harmittaa, hänhän ei saanut lopulta mitään. Herodiaan, ehkä loukkaantuneisuudesta tai syyllisyydestä kapeutunut ajattelu, rajoitti luovuutta. Luulisi, että omalle tyttärelle olisi voinut toivoa  edes neljäsosa valtakuntaa. Näin tytär olisi pääomatuloilla voinut elää mukavasti.

Mitä näistä kauheuksista opimme? Mistä näissä on kyse? Yksi näkökulma olisi vaikkapa, että ihminen pystyy vallankäyttöön: Herodes toimi yli avioliittokäytäntöjen; Herodias jyräsi yli tyttärensä parhaan ja nuorelle itselleen sopivien toiveiden pohtimisen, millainen lie ollut kokemus nuorelle, kantaa vadilla ihmisen päätä, oman äidin pyynnöstä; Herodes lisäksi päätti yli elämän, mestautti itselleen mieluisan ihmisen. 

Minua lohduttaa ja jäsentää ajatus, että Jumalalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, hän on kaikkivaltias. Meidän ei tarvitse ottaa ohjia käsiimme, tyytyä omaan viisauteemme, ryhtyä tuomareiksi tai kostajiksi. Kun Jumala käyttää valtaansa, voimme luottaa, että Hän tekee sen oikeudenmukaisesti ja siitä seuraa jotain rakentavaa ja iankaikkista. Jumalan vallankäytössä on rakkaus mukana. Siihen voimme alistua tai ainakin opetella alistumaan vapaasta tahdostamme.

Pirkko