Tekijä: Pirkko

Hes. 9

Tämä luku kuvaa, kuinka tuho kävi yli Jerusalemin. Jakeessa neljä on maininta, että kansan keskellä oli ihmisiä, jotka valittivat kansan tekoja. Heillä oli erottelukykyä tunnistaa tuhoava teot. Heidät merkittiin. Näihin merkittyihin kiellettiin koskemasta tuhon miekalla. Vaikuttavaa. Tulee mieleen, että meillä on Pyhän Hengen sinetti, Pyhä Henki sinettinä (Ef.1:13,14). Jumala on merkinnyt meidät. En ymmärrä asiaa kokonaisuudessaan, mutta siunaava ajatus.

2. Kor. 9

Tässä luvussa on minun inhokkikohta. Kun puhutaan antamisesta, todetaan usein, että iloista antajaa Jumala rakastaa (7). Lällyä. Olisin iloisempi antaja, jos tuota fraasia (äh, Raamatun jakeen osahan se on) ei sanottaisi. Jakeen alussa sanotaan, ”kukin antakoon niin kuin on sydämessään päättänyt”. Antamisen vapaaehtoisuus, sydämen päätös, on tärkeää, ilo saattaa olla siitä seurausta. Mutta ei Jumalan rakkautta osteta iloisella antamisella. Jumala rakastaa, vaikka antaisi surkealla mielellä, tai ei antaisi ollenkaan.

Uskon, että Jumala haluaa johdattaa meitä myös antamisessa, johdatettuna olemisesta voi nousta usko ja ilo. Mistähän meille tänään Jumala puhuu niin, että saamme siitä iloa, uskoa ja ehkä alttiutta antaa.

Pirkko

Hes. 8

Tässä luvussa profeetta Hesekiel sai vahvan näyn Jumalan maailmasta ja sieltä käsin hänelle näytettiin yksityiskohtaisesti kansan luopumusta ja pakanallisuutta. Ajattelen, että profeetan on pitänyt saada yliluonnollisella tavalla ikään kuin tiedon sanat saarnojen pohjamateriaaliksi, että hän on pystynyt vakuuttamaan kuulijat viestinsä tietolähteestä, kansan omasta Jumalasta.

2. Kor. 8

Jakaminen, materiaalinenkin jakaminen on osa seurakunnan olemusta. Joskus tuskastuttaa, kun on niin monta vaihtoehtoa tukea, paljon tarpeita. Monet tahot lähettävät pankkisiirtolomakkeita, on yhdistyksiä, medioita ja lähetysjärjestöjä ja ties mitä. Kaikki tarvitsisivat tukea, tavallisimmin rahaa. Avustuskohteen valitseminen ei ole helppoa, kun kaikkeen ei yksi ihminen tai perhe pysty. Itse pidän tärkeimpänä oman paikallisseurakunnan tarpeita. Mihin se saadut varat käyttää, on seurakunnan tukiyhdistyksen vastuulla. Vuosittain tilit tarkastetaan ja vuosikokous myöntää vastuuvapauden, jos kaikki on toimintasuunnitelman mukaista ja kirjattu ”hyvän kirjanpitotavan mukaisesti”. Turvallista näin. Lahjoittamisiin.

Pirkko

Hes. 7

Profeetta Hesekiel on minulle varsin jäsentymätön Vanhan testamentin henkilö. Lähdekirjastani luin, että hän oli pakkosiirtolaisten profeetta ja monessa muussakin roolissa siellä. Samaan aikaan Jeremia oli Jerusalemiin jääneiden profeettana. Jumalan suurta rakkautta on ollut varustaa omansa profeetoilla, vaikka olikin joutunut sallimaan kansalle tällaisen onnettomuuden. Kun kaukana kotoa joku julistaa tuttua oppia ja sen pohjalta totuutta, voisi ajatella kansan identiteetin säilyvän ja kansaa houkuttavan kääntyä oman Jumalan puoleen. Samalla nuoremmat sukupolvetkin tulivat tuntemaan hengellisen perintönsä.

Tässä luvussa profetoidaan tulevasta. Jumalan unohtumisesta ja jumalisesta elämästä luopumisen seurauksena oli tulossa tuho. Kaikesta piti luopua. Tämän luvun lopuksi profeetta julisti Herran sanana: ”He tulevat tietämään, että minä olen Herra.” Tätähän Jumala haluaa viestiä edelleenkin.

2. Kor. 7

”Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitä Tituksen tulolla” (6). Titus toi viestiä, että Korintin seurakunnassa oli ikävöity Paavalia. Näin ymmärrän. Tieto, että joku kaipaa jossain, on mielenterveydelle tarpeellista. Kaipaus kertoo toisen ihmisen hyväksymäksi tulemisesta. Miten paljon jääkään viestimättä tuota kaipausta tai jopa ikävää elämän arjen tiimellyksessä.

Paavalikaan ei välttynyt masennukselta, näin tulkitsen. Oli ollut ulkoapäin tulevaa painetta ja sisällä pelkoa. Tällaisessa tilanteessa ei ole eduksi jäädä yksin, vaikka se olisikin houkutteleva valinta. Tituksen tulo merkitsi paljon ja tapaaminen oli enemmän kuin pelkkä työkokous.

Kenelleköhän voisin olla lohtua ja rohkaisua tuova ”Titus” tänään?

Pirkko