2. Moos. 36, Joh. 18

2. Moos. 36 Joh. 18

2 Ms 36

Rakennusmateriaalia ilmestysmajan rakentamiseen tuli yli tarpeen, Mooses joutui toppuuttelemaan lahjoittajia. Ehkä antamisesta oli tullut tapa tai se oli tarttunut toisiin. Kansaa oli siunattu antamisen rohkeudella. Kiinnitin huomiota mainintaan kerratuista pellavalangoista. Muistan lapsuudesta villalangan kehräämistä. Yksikertainen lanka oli heikkoa, mutta kerrattu lanka oli riittävän vahvaa sukkiin ja villavaatteisiin. Toisiinsa kietoutuneina langat kestävät.

Ilmestysmajan rakenteissa on paljon symboliikkaa, jota en osaa kommentoida. Rakentamisen yksityiskohtaisuus on kiinnostavaa, ohjeet rakentamiseen saatiin Jumalalta. Ohjeita voi pyytää myös meidän tämän päivän ”rakennuksiin” ja omiin vastuisiin.

Joh.18

Jeesus vangitaan tämän luvun tekstissä. Vangitsijat koostuivat sotilasosastosta, ylipapin ja fariseusten palvelijoista ja mukana heillä oli aseet ja soihdut.  Kun Jeesuksen vangitsijat saapuivat ja kertoivat etsivänsä Jeesus Nasaretilaista, Jeesus vastasi heille, että minä se olen. Vangitsijat kaatuivat maahan. Vangitsijoiden statuksen perusteella oletan, että he olisivat olleet työnsä ja tehtävänsä perusteella sitä joukkoa, jonka oli pysyttävä pystyssä tilanteessa kuin tilanteessa. ”Minä olen” on Jumalan nimi. Jumalan nimen voimasta vahva joukko perääntyi ja kaatui. Kaatuneelta joukolta Jeesus kysyi uudelleen, ketä etsitte. Joku nurin olevista vangitsijoista kai könysi vastaamaan: ”Jeesus Nasaretilaista”.  Sketsin piirteitä vakavassa tilanteessa. Periaate toimi: Jeesusta etsiessä kohtaa Jumalan voiman.

Pirkko

2. Moos. 35, Joh. 17

2. Moos. 35 Joh. 17

2 Ms 35

Sapattikäsky kansalle oli melko tiukka, sen rikkominen oli vakavaa. Nykyisessä maailman menossa tämä ihmetyttää. Jostain syystä tämä oli tärkeä asia. Itse havahduin kerran, ettei minulla ole lepopäivää, kaikille päiville oli jäänyt lähtemistä jonnekin ja jotakin puuhaa. Muokkasin sitten aikatauluja niin, ettei lauantaihin jäänyt mihinkään lähtemistä, siivousta eikä aikataulua. Ratkaisu helpotti elämää ja toi levollisuutta.

Tässä luvussa kehotetaan kansaa antamaan materiaalia ilmestysmajan rakentamista varten. Olen vaikuttunut siitä, ettei tarvinnut muuta kuin antaa materiaalit, tekijät ja rakentajat olivat erikseen. Meillä tämän voisi ajatella todentuvan niin, että lahjoitamme kymmenykset seurakunnalle, sitten seurakunnan johtaja ja taustayhdistyksen hallitus hyväksyy, mitä ”materiaalilla” tehdään ja missä järjestyksessä.

Joh 17

Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous, kommentoi tässä sitten. Jeesus rukoilee itsensä puolesta, opetuslapsen puolesta ja kaikkien uskovien puolesta. Jeesus rukoili ja rukoilee meidänkin puolesta, että olisimme yhtä. Jeesusta ei voi mikään hengellinen ryhmittymä omia. Raamattua lukiessa on hyvä muistaa, että sama Raamattu on kaikilla kristityillä, olkoonkin tulkintoja ja käännöksiä, paluu Sanaan, perusteisiin on mahdollista kaikille. Ihmisen luomat kotkotukset voi ohittaa ja samalla saa huomata olevansa yhtä niiden kanssa, joille Jeesus on Herra.

Pirkko

2. Moos. 34, Joh. 16

2. Moos. 34 Joh. 16

2 Ms 34

Herra antoi uudet laintaulut aiemmin Mooseksen turhauman ja tuohtumuksen takia särkyneiden tilalle. Herra uudisti liittonsa. Tämä ilmiö on armahtavan Isämme toiminnan malli. Hän uudistaa ja antaa uutta sen tilalle, mitä me olemme tunaroineet ja tuhonneet. Viedään Jeesukselle tänäänkin kaikki sotkumme ja epäselvät asiat sellaisinaan.

Joh 16

Jo luvussa 14 oli opetusta Pyhästä Hengestä, tässä luvussa Jeesus jatkaa opettamista Totuuden hengestä. Lohduttavaa ja innostavaa on lukea Pyhästä Hengestä, vaikka ymmärrykseni riittää vain osittain. Tuskin opetuslapsetkaan ymmärsivät kaikkea Jeesuksen opettaessa, mutta asia jäsentyi aikaa myöten, kun Pyhä Henki toimi ja tuli tutummaksi apostolien tehtävän aikana. Elämme Pyhän Hengen yhteydessä, mitähän tänään kuulemme tai saamme.

Pirkko