Tuom. 17, 1. Kor. 11

Tuom. 17 1. Kor. 11

Jouluaatto! Tämän päivän teksteistä ei aivan suoraa yhteyttä meidän yhteiseen juhlaamme saa, mutta toki näidenkin tekstien sisällöt nostavat esiin tärkeitä asioita. Vanhan testamentin luvussa Miika teki elämässään ryhtiliikkeen ja korjasi tekemänsä vääryyden. Kiitos tästä annettiin Herralle. Mietin että kun omassa elämässä tulee selkeitä käännekohtia, niin pienikin fyysinen muisto voi olla tärkeä asia muistuttamassa miten Jumala on kääntänyt suuntaa. Esimerkiksi minulla on raamattu joka muistuttaa minua alfa-kurssista, johon osallistuin kun tulin seurakuntaan. New wine kesätapahtumasta ostin ristin muotoisen kaulakorun. Se tuo minulle mieleen nuo monet kesät jolloin ollaan saatu olla yhdessä New Winessä kohtaamassa toisiamme ja Jumalaa.

Millaisia ovat sinun muisto-esineesi? Mistä ne sinulle puhuvat?

Uuden testamentin luvussa on ohjeita seurakunnan yhteisiin kohtaamisiin. Tuosta kohdasta on saatu ja saadaan varmaan jatkossakin monenlaista tulkintaa ja valitettavasti myös kiistaa aikaiseksi. Jätän tämän kohdan pohtimisen ja siitä opettamisen viisaammille. Sen sijaan luvassa on joulun kunniaksi (tosi)tarina, joka tuli mieleen kuin luin tuota lukua.

Useita vuosia sitten olimme lyhytaikaisessa lähetystyötapahtumassa Italiassa. Eräänä aamuna olimme lähdössä paikalliseen kylään kohtaamaan ihmisiä tavoitteena kertoa heille Jeesuksesta. Kun rukoilimme ennen lähtöä, minulle tuli mieleen että etsi erityisesti henkilöä jolla on sininen huivi ja mene puhumaan hänelle Jeesuksesta. Kerroin sen ryhmälle, vaikka hieman ujostelin, koska ryhmässämme oli niin monesta eri taustasta olevia kristittyjä. Pidin itse tuota mielikuvaa hassuna, kuka tässä nykyajassa ja näin kesällä huivia pitäisi. 

Kävimme kaupungilla ja ei siellä ketään sinistä huivia tai minkään väristä huivia omaavaa tullut vastaan. Samalla reissulla menimme paikalliseen seurakuntaan jumalanpalvelukseen. Olin jo unohtanut koko jutun, mutta sitten ryhmämme jäsenet kesken jumalanpalveluksen alkoivat kuiskailla minulle: “Hei, tuolla eturivissä on nainen jolla on sininen huivi”. Ajattelin että tuo varttuneempi nainen on jumalanpalveluksessa ja vielä eturivissä, joten tuskin hänelle tarvitsee Jeesuksesta mennä puhumaan. Mutta muut ryhmän jäsenet olivat sitä mieltä että minun tulee mennä. Ja minulla ei ollut mitään ajatusta mitä hänelle sanoa ja mistä aloittaa.

Mutta kun jumalanpalvelus päättyi ja ryhmän jäsenet edelleen ystävällisesti 🙂 kannustivat minua menemään, niin otin tulkin kaveriksi ja menin. Esittäydyimme tuolle naiselle ja siinä minulle tulivat mieleen sanat: “Jumala lähetti minut tuhansien kilometrien päästä tänne kertomaan että sinä olet Jeesukselle rakas ja juuri nyt Hänen erityisen huomionsa kohde”. 

Tuossa on aika paljon sellaista jota en olisi uskaltanut sanoa jos olisi ollut aikaa suunnitella, mutta nyt kun ns. tilanne oli päällä niin tällä sanomalla mentiin.

Sanomani kosketti tuota naista kovasti. Kävi ilmi että hän ei juurikaan ollut aikaisemmin jumalanpalveluksissa käynyt. Hänen yhteytensä seurakuntaan oli siinä että hänet oli palkattu tilapäistyöntekijäksi seurakunnan keittiöön. Enempää hän ei kertonut ja jatkoimme siitä matkaa.

Muutamia kuukausia myöhemmin kun olimme jo palanneet takaisin Suomeen, saapui sähköposti. Erään paikallisen ryhmän jäsenen välityksellä tuo nainen välitti kiitoksen tuosta kohtaamisesta. Hän kertoi että oli tuolloin pari kuukautta sitten ollut surullinen ja masentunut. Tuon kohtaamisen jälkeen mieliala oli parantunut ja asiat helpottaneet. Hän sanoi olevansa nyt onnellinen (oli myös kertonut tästä kohtaamisesta ja tästä muutoksesta seurakunnan jumalanpalveluksessa kaikille). Tämän lisäksi paikallinen ryhmäläinen luonnehti että nyt tuossa naisessa näkyy Jumalan tuoma ilo 🙂 

Hyvää joulua sinulle, 

–Tomppa

Tuom. 16, 1. Kor. 10

Tuom. 16 1. Kor. 10

Tänään vanhan testamentin luvussa Simsonin tarina tulee päätökseen. Hän oli tuomarina 20 vuotta. Ja nämä kohdat hänen elämästään ovat jääneet jäljelle. Vetää jotenkin hiljaiseksi ja mietteliääksi olon. Mistä haluaisin että minut muistetaan? Mistä haluaisit että sinut muistetaan? 

Ainoa asia josta toivon minut muistettavan on Jeesuksen vaikutus elämääni. Ilman Jeesusta en olisi sellainen kuin nykyään olen. Jos joku ansaitsee kunnian siitä kaikesta mitä olen saanut aikaan (tai jättänyt saavuttamatta), niin se on Jeesus.

Uudessa testamentissa jatketaan saman teeman äärellä kuin toissapäivänä. Ja luvun rakenne on samanlainen. Kannattaa ehkä lukea luvun viimeinen jae ensin. Samoin kuin toissapäivänä, niin valitettavan usein viimeinen jae jää huomioimatta, kun lukuun vedotaan.  

–Tomppa

Tuom. 15, 1. Kor. 9

Tuom. 15 1. Kor. 9

Tämän päivän vanhan testamentin luku tiivistyi mielessäni tähän: “Simsonin sekoilut jatkuvat”. Tätä lukiessa tulee mieleen että mistä tämä kaikki on lähtenyt. Jollet lukenut eilistä lukua, niin nyt olisi hyvä tehdä niin. Mietin että käykö näin myös omassa elämässä. Laitan jotain liikkeelle hetken mielijohteesta, (huonojen) tunteiden vallassa ja se kasvaa kuin märässä lumessa rinnettä alas pyörivä lumipallo. Ja että osaanko nähdä taaksepäin riittävän kauas ja tarpeeksi selkeästi ymmärtääkseni että asiat joiden kanssa joudun kamppailemaan ja joita yritän korjata, ovat peräisin siitä minkä olen itse laittanut liikkeelle.

Onko minulla nöyryyttä tunnustaa aiempi virheellinen toiminta? Onko minulla nöyryyttä pyytää apua Jumalalta ja muilta ihmisiltä asian korjaamiseksi? 

Uuden testamentin luvussa Paavali selventää miksi hengellistä työstä pitäisi saada maallista palkkaa minkä muun tahansa työn kaltaisesti. Tämän kohdan äärellä on hyvä pohtia, miten voisin omalta osaltani olla Jumalan valtakunnan työssä. Onko kutsumukseni jo niin kova että voisin irtautua maallisista töistä. Toivoisin näin olevan yhä useamman kohdalla. Vai olisiko minun syytä auttaa taloudellisesti hengellisen työn tekijöitä. Tämäkin on tärkeä asia. Pienilläkin avustuksilla seurakunnalle ja lähetystyölle on tehty merkittäviä asioita.  

–Tomppa