Kategoria: Luemme Raamattua

1. Kun. 4

Joh. 1

Pitkäperjantain pimeydestä pääsiäisaamun valoon, kuolemasta elämään ja valheesta totuuteen. Enpä ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota siihen, miten monia viittauksia Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa on pääsiäisen tapahtumiin. Jeesus on Jumalan karitsa, joka otti pois maailman synnin (jae 29). Hän on valo, joka loistaa pimeydessä (jae 5). Jeesuksessa on elämä (jae 4). Hän on täynnä armoa ja totuutta (jae 14).

Pääsiäiseen liittyen omat suosikkilauluni ovat Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen Tahdon muistaa pitkäperjantain ja Pääsiäinen jatkua saa. Ne molemmat ovat levyltä Jumis! – Lauluja koululaisen arkeen ja juhlaan. Molemmat laulut löytyvät Youtubesta ja nimenomaan tuolta levyltä. Jos kiinnostaa ja aikaa on, niin voit ehkä käydä laulut kuuntelemassa. Minun on niitä vaikea kuunnella liikuttumatta.

Levy on vuodelta 1994 eli yli 30 vuoden takaa. Saavatko nykyiset koululaiset missään mahdollisuutta kuulla näitä lauluja?

Pekka

1. Kun. 3

2. Piet. 3

Jumala pyysi unessa Salomoa rukoilemaan sitä, mitä haluaa, ja lupasi antaa sen hänelle (1. Kun. 3:5). Salomo pyysi ymmärtäväistä sydäntä, että osaisi hallita ja tuomita kansaa oikeudenmukaisesti ja että hän erottaisi hyvän pahasta (1. Kun. 3:9). Jumala vastasi, että hän antaa Salomolle ”niin viisaan ja ymmärtäväisen sydämen, ettei kaltaistasi ole ennen ollut eikä ole jälkeesikään tuleva” (1. Kun. 3:12). Monta muutakin asiaa Jumala lupasi – asioita, joita Salomon olisi ehkä todennäköisemmin voinut olettaa pyytävän (1. Kun. 3:13-14). Salomon viisaus joutuikin heti testiin, kun hän teki kuuluisan Salomonin tuomion (1. Kun. 3:16-28). Tästä on tullut käsite ja/tai kielikuva, joka on edelleen käytössä, mutta joka ei vastaa alkuperäistä kertomusta ja tuomiota. Nykyisin kielikuva tarkoittaa kompromissia tai tuomiota, jossa molemmat osapuolet saavat rangaistuksensa. Missähän vaiheessa kertomuksen alkuperäinen merkitys/tulkinta on muuttunut?

Sanoista ja niiden tulkinnasta kirjoittaa myös Pietari (2. Piet. 3:3-7). Tämä tulee hyvin lähelle myös nykyaikaa, kun sanoja ja niiden merkityksiä uudelleen määritellään vähän joka puolella. Pietarin sanat ovat varmasti meille kaikille muistamisen arvoiset (2. Piet. 3:17-18):

”Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne. Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan, niin että putoatte omalta varmalta pohjaltanne. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.”

Pekka

1. Kun. 2

2. Piet. 2

Daavidin viimeiset ohjeet Salomolle sekä Daavidin kuolema ja sen jälkeiset tapahtumat ovat ainakin itselleni jotenkin vastenmielistä luettavaa. Tässä kohdassa voisi ehkä sanoa, ettei armo käynyt oikeudesta, vaan Daavidin vastustajat saivat maksaa hengellään teoistaan, joita he olivat Daavidin valtakaudella ja Daavidia vastaan tehneet. Ei ollut riippumatonta tuomioistuinlaitosta, joka olisi tarkoin tutkinut syytökset ja tuominnut asianmukaiset rangaistukset. Kuninkaan sana oli laki, jonka mukaan toimittiin. Olihan tässä tietysti myös se näkökulma, että näin Salomon asema kuninkaana vahvistui.

Tuomiosta ja rangaistuksista puhuu tänään myös Pietari. Eihän tämä mikään kovin mukava teema ole, mutta kyllähän nykyisinkin tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa ja langettavat rangaistuksia lakia rikkoneille. Meille suomalaisille lienee aika selvää, että jos syyllistyy laittomuuksiin, niin sillä on seurauksensa, kun ainakin perinteisesti olemme olleet hyvin lainkuuliaista kansaa.

Tuomiolla ja rangaistuksella on myös hengellinen ja iankaikkinen merkityksensä. Sen suhteen kuitenkin olemme vielä odotuksen tilassa, kun odotamme tuomion päivää (2. Piet. 2:9): ”Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät –”.

Tänään on pitkäperjantai, joten on ehkä hyvä päättää tämä teksti profeetta Jesajan sanoihin (Jes. 53:3-5): 

”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.”

Pekka