Kategoria: Luemme Raamattua

Aam. 3

Israelilaiset elivät hyvin yltäkylläistä aikaa ja olettivat virheellisesti sen olevan merkki Jumalan suosiosta. (Moderniin korvaan tarttuivat tietysti sanat “sohvannurkka” ja “kesä- ja talviasunnot”, erityisesti kun nytkin luen Raamattuani sohvan nurkassa). Vastaavasti tuohon aikaan ajateltiin, että huono-osallisuus oli merkki siitä, että ihminen oli omalla toiminnallaan saanut osakseen Jumalan rangaistuksen – vaikka heillä on toki ollut käytössään viisauskirjallisuus, jossa tämä ajatus kyseenalaistetaan. Tämä taitaa kuitenkin olla jossain määrin yleisinhimillinen ajatusvääristymä, joka on meillekin tuttu. Jos huono-osainen tai -onninen on itse ansainnut tai jollain tavalla aiheuttanut oman kohtalonsa, olen itse turvassa! Kun vain teen parhaani ja pidän oman tonttini puhtaana, kaikki sujuu mallikkaasti, eikös? On pelottavaa katsoa kärsivää ihmistä ja ajatella, että tuo voisin yhtä hyvin olla minä. 

Jumala haluaa että olemme niiden puolella, joille on jaettu huonot kortit. Hauraiden ihmisryhmien oikeudenmukainen kohtelu on keskeinen teema, josta profeetat muistuttavat Israelia ja Juudaa toistuvasti. Köyhiä saatettiin välillä muistaa näön vuoksi, mutta siitä on pitkä matka siihen, että arvostetaan ja kohdellaan haavoittuvia ihmisiä hyvin myös silloin, kun ei ole muita näkemässä kuin Jumala. 

Tänään Aamoksen kirjan teksti herätti minut pohtimaan, keitä ovat meidän ajassamme, meidän vaikutuspiirissämme ne haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset. Luulen, että monien kanssa näen maailman ja elämänarvot aika eri tavalla. Voinko silti nähdä Jumalan luomistyön, hänelle rakkaan ihmisen?

Room. 6

Eilen Roomalaiskirje muistutti meitä Jumalan ihmeellisistä teoista: Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä (jae 8). Tänään puhutaan siitä, mitä hienoja seurauksia sillä on, kun pääsemme kasteessa tästä osallisiksi! “Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia” (jakeet 13 ja 14).

Tämän todeksi eläminen onkin paljon mutkikkaampi juttu. Sen tuomaa jännitettä varmasti jokainen ajoittain pohtii ja aiheesta on onneksi paljon hyvää opetusta. Itselleni nousee nykyisin tästä aiheesta aina päällimmäiseksi kaksi ajatusta, joista ensimmäinen on ilo: en kamppaile tässä elämässä yksin. Kun olen umpikujassa, jumissa satuttavissa toimintatavoissa tai ajatuksissa, kun ymmärrän, etten osaa tai halua toimia oikein, tiedän, etten ole tuomittu jäämään oman rikkinäisyyteni vangiksi. Sillä toinen ajatus on tämä: voin kaiken riittämättömyyteni ja kaikki taisteluni kääntää rukoukseksi. Saan rukoilla rakkautta ihmissuhteisiin, rukoilla viisautta, rukoilla, että Jumala antaisi minun nähdä asiat niin kuin hän ne näkee. Jumala, joka näkee riittämättömyytemme ei järkyty kun kompuroimme ja epäonnistumme, vaan kulkee rinnallamme ja tekee kärsivällisesti työtä meissä. 

Jeesus, kiitos, että olet siirtänyt meidät synnin ja lain alta armon alle, tehnyt meidät jälleen Jumalan lapsiksi. Tuomme tänään käsiisi kaiken sen, missä olemme tänään riittämättömiä. Tuomme ne haavoittuvat ihmiset, joita emme osaa rakastaa. Herätä meidät näkemään sinun silmilläsi. Tee työtäsi meissä, ota meidät käyttöösi.

Ada

Aam. 2

Aamos aloitti tiukan profetiansa saarnaamalla naapurikansoille niiden synneistä ja Jumalan tuomiosta. Hiljalleen hän tulee lähemmäs ja lähemmäs, kunnes lopulta kääntyykin kohti Jumalan omaisuuskansaa, Juudaa ja Israelia. Mitä ilmeisimmin yleisö on tästä ottanut vähän itseensä. 

Jumala muistuttaa Aamoksen suulla suurista teoistaan: “minä hävitin teidän tieltänne amorilaiset”, “minä toin teidät Egyptistä, minä johdatin teitä 40 vuotta autiomaassa” (jakeet 9 ja 10). Israelilaisten tyypillinen ongelma oli huonomuistisuus. Jumala uudelleen ja uudelleen eri profeettojen kautta muistuttaa mitä hän on jo tehnyt heidän hyväkseen ja mitä se kertoo hänen luonteestaan. Luulen, että tämä ongelma koskee meitä kaikkia. Psalmissa 103 sanotaankin “Ylistä Herraa minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt”. Koen, että itselläni on helposti sama vaara, katsoa ympärilleni ja käsillä olevia asioita ja unohtaa sekä Raamatun tarjoama vuosisatojen todistus sekä oman elämän todistukset Jumalan voimasta ja luonteesta. Mitä tapahtuu, jos pysähdyn muistamaan, mitä hyvää hän on jo tehnyt?

Room. 5

Päivän UT:n luku tarjoaa niin yltäkylläisen kattauksen Jumalan hyviä tekoja, että tähän voisi pysähtyä loppukuuksi. Päätin pysähtyä ensimmäisen jakeen kohdalle:

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.

Mietin, mitä tarkoittaa, että meillä on rauha Jumalan kanssa. Bo Giertz kirjoittaa näin: “Ennen me olimme hänen vihollisiaan… Uhmasimme häntä tai emme luottaneet häneen tai yritimme käyttää häntä omiin tarkoituksiimme.” Luulen, että tuo luottamus on asia, jonka kanssa emme tule täällä valmiiksi, mutta kun elämme ja muistutamme itseämme niistä Jumalan hyvistä teoista, luottamus saa tulla suuremmaksi, saamme kyvyn kokea tätä rauhaa yhä enemmän. Jeesus on tuonut meille rauhan, paikan jolla saamme kutsua Jumalaa Isäksi ja olla hänen edessään vapaita ja levollisia.

Tänään lainaan rukoukseen psalmia 103:

Ylistä Herraa, minun sieluni ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään.

Ada

Aam. 1

Aamos oli profeetta, joka toimi Israelissa, pohjoisvaltiossa noin 30 vuotta ennen Israelin joutumista Assyriaan pakkosiirtolaisuuteen. David Pawson kutsuu häntä ja hieman myöhemmin vaikuttanutta Hooseaa “viimeisen varoituksen profeetoiksi”. Köyhä karjankasvattaja Aamos aloittaa viestinsä jotenkin samoissa tunnelmissa, kuin mihin Joelin kirja päättyy, kansojen tuomioilla. 

Alueen kansat elivät suhteellisen rauhallista ja vaurasta aikaa. Tätä kuvaa myös Aamoksen monta kertaa erikseen mainitsemat “palatsit”. Yltäkylläisyys on ilmeisesti valitettavasti osaltaan kiihdyttänyt moraalista rappiota ja kaikkia näitä kansoja uhkaa Assyria.

Vanhaa testamenttia lukiessa välillä pysähdyn miettimään sitä, miten ihmeellistä on, että nämä tapahtumat ovat liitettävissä historiallisiin todellisiin paikkoihin ja tapahtumiin. Se, mistä Aamos ennustaa, todella tapahtui, siitä voimme lukea historiankirjoista. Tätä kannattaa pitää esillä itselle ja muillekin, kun pohdimme Raamatun luotettavuutta. 

Room. 4

Paavali järisyttää juutalaiskristittyen ja pakanakristittyjen raja-aitoja julistamalla, että Aabraham on paitsi juutalaisten isä, myös “kaikkien niiden isä, jotka uskovat” (jae 11).

Mietin tämän tekstin äärellä, millainen kuva Aabrahamilla on ollut Jumalasta, johon hän uskoi. Hänellä ei ollut Raamatun kirjoja, joiden puoleen kääntyä, ei lakia tai pappeja, vain kenties kertomuksia siitä, mitä voimallisia asioita Luoja on tehnyt. Kun Herra kutsui häntä, hän päätti kuitenkin luottaa Jumalan kutsuun, uskoa, että Jumala on luotettava ja voimallinen.

Paitsi, että ihmettelen sitä, miten Raamattu asettuu historialliseen viitekehykseen, innostun, kun ajattelen, miten eheästi ja ihmeellisesti Raamattu on uskollinen itselleen, miten vuosisatojen aikana kirjoitetut kirjat, laulut ja kirjeet kaikki osoittavat siihen Jumalan suunnitelmaan, jota Paavali meille avaa. Jo Raamatun aivan ensimmäisessä kirjassa ovat Aabrahamille lausutut sanat “sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille” (1.Moos.12:3). “Näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä, vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen.

Isä, kiitän siitä, että olet ilmoittanut meille tahtosi ja antanut meille sanasi, Raamatun. Se on itsessään niin ihmeellisen tarkasti rakennettu, ettei sitä voi uskoa, ellei tunne Sinua. Sytytä meissä tänäänkin usko sinuun, Jumalaan, jolle mikään ei ole mahdotonta.

Ada