Kategoria: Luemme Raamattua

Hoos. 7

Mark. 8

“Jeesus huomasi sen ja sanoi: »Miksi te puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista: Jeesus sanoi heille: »Ettekö te vieläkään käsitä?»” Mark.8‬:‭17‬-‭18‬, ‭21‬ ‭Opetuslapset näkivät suuria ihmeitä, mutta eivät vieläkään käsittäneet. Taas Jeesus ihmetteli opetuslasten epäuskoa. Nyt, kun luen taas opetuslasten paatuneesta sydämestä niin mieleeni tulee omat hetkeni, kun en ole luottanut Jumalan. Miksi huolehdin turhaa monista asioista, kun voisin yksinkertaisesti luovuttaa asiat taivaallisen Isän käsiin ja luottaa, että ohjaa asioita, elämääni. Olen hänen lapsensa, niin eikö hän pitäisi minusta huolta. Onko hän koskaan jättänyt minua pulaan? Ei ole. Epätoivon hetkissä sydän voi paatua, niin etten muista Jumalan hyviä tekoja minua kohtaan. Jeesus kysyy aina ettekö muista? Vaikka elämässä on epätoivon hetkiä ja kaikki näyttää mustalta, niin silloinkin hän on vierellämme. Hän on pimeydessäkin kanssamme. Pimeyttä voi olla, ahdistusta, epätoivon hetkiä, surua, mutta kaiken keskellä on kuitenkin toivoa, luottamusta. Tuntuu, että suurimman pimeyden hetkillä toivo on vahvinta, usko tuntuu silloin vielä konkreettisemmalta. Voin luottaa siihen, että Isä on kanssani. Onneksi on myös ilon hetkiä. Uskoa vahvistavia asioita. Hän muistuttaa aina hyvistä teoistaan, armostaan, ihmeistään ja vahvistaa uskoamme, silloinkin kun toivottomuus valtaa mielen.

Mika

Hoos. 6

Mark. 7

“Nainen vastasi tähän: »Herra, saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia.» Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Kun noin sanot, mene. Paha henki on lähtenyt tyttärestäsi.» Nainen meni kotiin ja näki lapsen makaamassa vuoteella. Paha henki oli lähtenyt hänestä.” Mark. 7‬:‭28‬-‭30‬ ‭Toisessa evankeliumissa Jeesus sanoo kanaanilaiselle naiselle, että suuri on sinun uskosi. Kanaanilainen vaimo uskoi murustenkin riittävän hänen lapsensa parantumiseksi. Hän oli vieraasta kansasta, hän oli ulkopuolinen juutalaisuudesta, siten halveksittu, koska muut nähtiin pakanoina, toisen jumalan palvelijoina. Nainen kertoo Jeesukselle uskostaan, murusetkin Jeesuksen voimasta riittää parantamaan. Hän kerjäsi koiran tavalla, rukoilija anoi, juoksi Jeesuksen perässä. Jeesus oli hiljaa, opetuslapsetkin kehottivat Jeesusta kuuntelemaan naista. Lopulta nainen sai vastauksen. Pitäisikö uskomme olla tällaista: anomista, kerjäämistä, koiran tavalla isäntää rasittavallakin tavalla katsomista, ei kuitenkaan komentelua, vaan nöyrää alistumista kuitenkin vahvaa uskoa, että murusetkin riittää isännän pöydältä.

Välillä Jeesus on hiljaa, aina ei vastausta tule, joskus viiveellä, joskus nopeasti, kuitenkin naisen esimerkki kehottaa meitä jatkamaan anomista, rukoilemista, se on luottamista, periksiantamatonta uskomista. Toimiko naisen usko herätteenä opetuslapsille? Alkoivatko he pohtia omaa suhdettaan Jeesukseen syvemmin, varmasti myöhemmin, koska kertomus on kirjattu kahteen evankeliumiin. He olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta, mutta usko oli heikkoa, jopa paatunutta. Jumala antoi heidän ympärilleen ihmisiä, joiden uskoa Jeesus kehui. Heillä oli ympärillään uskon esimerkkejä. Tarvitsemme toisiamme saadaksemme uskollemme vahvistusta. Tämän takia Jumala on antanut seurakunnan, jossa uskomme vahvistuu toistemme uskoa. Jeesus on kutsunut meidät uskomaan yhdessä, vahvistumaan siinä yhdessä.

Mika

Hoos. 5

Mark. 6

“Ihmisten epäusko hämmästytti häntä. Hän kulki sitten kylästä kylään ja opetti.” Mark.‬ ‭6‬:‭6‬ “Sekään, mitä leiville tapahtui, ei ollut avannut heidän silmiään. Niin paatuneet heidän sydämensä olivat.” Mark. 6‬:‭52‬ Jeesus kohtasi epäuskoa omassa kotikaupungissaan ja paatuneisuutta jopa opetuslasten kohdalla. Mieleeni ei tule yhtään kohtaan, jossa Jeesus olisi puhunut opetuslasten uskosta. Heille oli kuitenkin uskottu Jumalan valtakunnan salaisuudet, kuitenkin heillä oli paatunut sydän. Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenen verran, mutta kun uskoa ei ollut. Tässä vaiheessa uskoa ei näyttänyt olevan, vaan se kehittyi pikkuhiljaa. Vai tahtoiko Jumala vain opettaa opetuslapsilleen, kuka on uskon lähde ja kuka saa heissä aikaan uskon? Myöhemmin Pietari sanoi uskovansa, että Jeesus on Messias, Jeesus vastasi hänelle, että tätä ei ole sinulle liha ja veri ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaassa. Isä antoi uskon Pietarille. Lopullinen rohkeus tunnustaa uskoa tapahtui helluntain jälkeen, Pyhällä Hengellä täyttymisen kautta heille tuli usko. Opetuslasten kohdalla tulee itse pohtineeksi omaa uskoani. Millainen minun uskoni on? Omaa uskoa on vaikeaa arvioida, parempi kääntyä omassa heikossa uskossa Jumalan puoleen ja pyytää häntä vahvistamaan uskoa uudestaan ja uudestaan. Uskominen on varmaan juuri tällaista kamppailua. Paavali kehottaa tutkimaan itseä. “Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta.” 2 Kor.‬ ‭13‬:‭5‬. Usko voi hävitä omasta elämästä ja seurakunnan keskeltä jos Kristus ei ole enää keskiössä, vaan kaikki muu. Sydän voi paatua, jos uskon ydin häviää. Opetuslasten paatumus muuttui kuitenkin lopulta uskoksi. Se on lohduttavaa evankeliumia lukiessa. Minullakin on toivoa, että saisin vahvemman uskon, luottamuksen Jumalaan.

Mika