Ps. 147, Matt. 11

Ps. 147 Matt. 11

Matteuksen evankeliumissa Johannes kyselee kuka Jeesus on (mikä siis sinänsä on mielestäni hiukan erikoista, kun Johannes kuitenkin oli jo paljon aiemmin julistanut Jeesuksen messiaaksi, mutta ehkä epäily oli iskenyt vankilassa istuessa…) ja Jeesus vastaa viittaamalla siihen mitä tapahtuu: sairaat parantuvat ja kuolleet heräävät henkiin. Saman luvun loppupuolella Jeesus moittii muutamia kaupunkeja siitä, etteivät ne ole uskoneet häneen, vaikka ovat nähneet moniakin ihmetekoja.
 
On jotenkin aika jännä, miten ihmeet lopulta vaikuttavat eri tavoin eri ihmisiin. Olen itse ollut todistamassa kymmeniä ellei satoja parantumisia ja muita ihmeitä vuosikymmenten varrella. Itse kun olen tällainen raivostuttavuuteen saakka loogisesti ja ”tieteellisesti” ajatteleva ihminen, noilla ihmeillä on minulle iso merkitys: loogisin selitys kaikelle kokemalleni on yksinkertaisesti, että Jumala on olemassa ja hän toimii Raamatussa kuvatulla tavalla. Tästä luonteva johtopäätös on, että jos vain tapahtuisi vielä enemmän ja suurempia ihmeitä ja ihmiset tietäisivät niistä, kaikki kääntyisivät Jumalan puoleen. Näin ei kuitenkaan ole. Eivät kaikki uskoneet Jeesuksen aikana, eivät kaikki uskoisi nykyäänkään, tapahtui mitä hyvänsä. Jumala toimii jotenkin jännällä tavalla ikään kuin ”pinnan alla” ja vakuuttaa toiset, mutta ei kaikkia. Eli täsmälleen kuten Jeesus asian tiivistää: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.” (jakeet 25-26)
 

Heikki

Ps. 146, Matt. 10

Ps. 146 Matt. 10

Nämä loput psalmit eivät enää ole Daavidin nimissä, mutta voi silti hyvin olla, että Daavid on niiden takana. Tästä alkavat viimeiset viisi psalmia tunnetaan halleluja-psalmien nimellä; ne kaikki alkavat tällä hepreankielisellä huudahduksella, joka tarkoittaa ”kiittäkää Jumalaa”. Itseäni aikoinaan yllätti tieto, että halleluja-sana esiintyy aika vähän Raamatussa. Se esiintyy itse asiassa vain kahdessa kirjassa, psalmeissa ja ilmestyskirjassa. Psalmeissa esiintymät painottuvat tänne kirjan loppupuolelle, ilmestyskirjassa samoin: siellä kaikki halleluja-huudot ovat luvussa 19. Ehkä vain on niin, että lopussa on jäljellä enää ylistys…
 
Ylistäminen kannattaa kyllä aloittaa jo nyt, kuten psalminkirjoittaja sanoo:
”Koko elinaikani minä ylistän Herraa,
Jumalalleni minä laulan ja soitan
niin kauan kuin elän!” (jae 2)
Ja taivaassa sitten jatketaan!
 

Heikki

Ps. 145, Matt. 9

Ps. 145 Matt. 9

Psalmi 145 on jotenkin sykähdyttävä psalmi, sitä lukee mielellään vaikka useampaankin kertaan. Siinä on kiitosta ja ylistystä, siinä kerrotaan Jumalan teoista ja kuvaillaan paljon, millainen hän on. Ylistyksen suuri merkitys on siinäkin, että se kääntää huomion meistä itsestämme ja kaikista akuuteista ongelmista Jumalaan. Ongelmat sitten ratkeavat kun ovat ratketakseen.

Daavid kehottaa moneen otteeseen kertomaan eteenpäin mitä Jumala on tehnyt. Ensin omille lapsille, mutta myös kaikille muillekin. Evainkeliumitekstissä on Jeesuksen tekemien ihmeiden keskellä kertomus siitä, miten Jeesus kutsui Matteuksen (jae 9). Matteus otti tämän toisille kertomisen tosissaan. Ensin hän järjesti juhlat, joihin kutsui Jeesuksen lisäksi työkaverinsa (publikaanit eivät olleet kovin suosittuja, joten ehkä Matteuksen kaveripiiri koostui lähinnä juuri toisista veronkerääjistä), jotta nämäkin tapaisivat Jeesuksen. Ja kuljettuaan aikansa Jeesuksen mukana hän kirjoitti vielä tämän kirjankin, jota miljoonat tai jopa miljardit ihmiset ovat lukeneet. Me emme varmaan pääse ihan samoihin lukuihin, mutta ehkä meilläkin on lähellämme joku, jolle voimme kertoa jotain Jeesuksesta? Jos työkavereille on vaikea kertoa, voi kertoa vaikka perheenjäsenelle tai seurakuntatutulle, sillä Jeesuksesta puhuminen kannattaa aina!

Heikki