Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 150

Ilm. 19

Tästä päivästä avautuu näkymä moneen suuntaan: aivan pari viikkoa sitten lauloimme aasilla ratsastavasta kuninkaasta, alle viikon päästä juhlimme talliin syntyvää poikalasta. Tämän päivän luvun kirkastettu Jeesus herättää syvää kunnioitusta ja pelkoa, eikä ihme: hän ei ole mitään vähempää kuin maailmankaikkeuden mahtavin voima. Jos Johannes pyörtyi hänet nähdessään, ei ole ihme jos minua värisyttää. Kun tämä Kristus sanoo meille “älä pelkää”, meidän ei todella tarvitse pelätä, ei mitään (Ilm.1:17).

Tässä sotajoukossa Jeesus ainoana on pukeutunut veren punaiseen viittaan (joka voi tulkinnasta riippuen symboloida tuomiota tai hänen omaa uhriaan), kaikki muut on puettu valkoisiin vaatteisiin. Ainoa ase koko joukolla on kaksiteräinen miekka, Jumalan Sana. Jumalan sanalla maailma on luotu, siitä me elämme ja sen edessä kaatuvat ne jotka asettuvat sitä vastaan.

Jos olen ymmärtänyt oikein, tämän päivän teksteihin sattuvat vanhan testamentin viimeinen ja uuden testamentin ensimmäinen “Halleluja”-huudahdus, erityisen ylistyksen ilmaus. “ylistäkää häntä, hänen väkeviä tekojaan” “Oikeat ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa”. Psalmin sanoin saamme ylistää häntä, joka on ikuinen, ilmestyskirjassa ylistetään Jumalan oikeudenmukaisuutta ja sitä, että hänen suunnitelmansa on viimein tulossa näkyväksi.

Jeesus, kiitän sinua siitä, että sinun on taistelu, sinun on tuomio ja sinun on kunnia. Auta minua luovuttamaan nämä kaikki sinulle: auta, että antaisin sinun taistella puolestani. Auta, etten tuomitsisi, vaan jättäisin tuomiovallan sinulle, joka tiedät kaiken. Auta minua antamaan sinulle kaikessa kunnia. Aamen.

Ada

Ps. 149

Ilm. 18

Tämän päivän tekstit ovat olleet minulle haastavia, sillä molemmissa puhutaan kostonhimoiseen sävyyn, mikä on kristillisyydessä aika marginaalinen teema. Olen pohtinut sitä, kuinka suojassa olen kasvanut pahuudelta ja vääryydeltä. Babylonin porton tuho oli mitä ilmeisimmin riemuviesti vainotuille kristityille ja uskon, että sen tulisi olla sitä myös meille: kun Jumalaa vastustavat voimat ja vallat kaatuvat, voimme saada rauhan. Samaan aikaan tässä maailmassa meitä ja ilmestyskirjan ajan kristittyjä on kutsuttu rauhaan; “Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa” sanotaan Heprealaiskirjeessä (12:14), Jeesus itse sanoo ”rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta”. Kun vääryys tulee omalle tai rakkaitten kohdalle, tätä ohjetta on mahdotonta noudattaa ilman luottoa Jumalan oikeudenmukaiseen tuomioon.

Tämän sanan äärellä päätin pysähtyä ja luopua hetkeksi osittaisesta uutispimennosta jossa tietoisesti elän. Mikä on sellaista, jonka kaameasta kohtalosta voi kukaan riemuita? Nopeasti mieleeni tuli “Poika raidallisessa pyjamassa”-kirjan kirjailijan jälkisanat: “..olin koko ajan varma siitä, että voisin käsitellä tätä aihetta (holokaustia) tarpeeksi kunnioittavasti vain lapsen silmien kautta, ja vieläpä erityisen naiivin lapsen, joka ei millään voi ymmärtää ympärillään tapahtuvia kauheuksia… [Me] elämme aidan toisella puolen, tuijotamme sen läpi oman turvallisen tukikohtamme suojista ja yritämme omalla kömpelöllä tavalla käsittää sitä kaikkea.”

Tämä luku ja Ilmestyskirja ylipäätään puhuvat minulle tänään siitä, että kaikelle sille pahuudelle, mikä saa meidät särkymään tai kääntämään katseemme pois oman mielenterveytemme tähden, se mitä voimme vain yrittää naiivisti ymmärtää, kaikelle sille Jumala on säätänyt ennalta tuomion. Kun ihmiset kysyvät, missä Jumala on, me voimme tietää, että Hän saattaa kerran vielä oikeuden voimaan.

Jeesus, tänään olen sanasi äärellä hämilläni. En ymmärrä maailman pahuutta, en voi käsittää mitä on oikeudenmukainen tuomio. Kiitos, että sinussa ei ole häivähdystäkään pahuudesta, epäioikeudenmukaisuudesta tai vahingonilosta, vaan saamme luottaa käsittämättömään hyvyyteesi. Kirkasta minulle tänäänkin, vähän enemmän, kuka sinä olet. Aamen.

Ada

Ps. 148

En voi lukea tätä psalmia ajattelematta samoilla sanoilla alkavaa ylistyslaulua (joka mitä ilmeisimmin pohjautuu tähän psalmiin). Minusta on ihanaa, että Raamatussa aivan kehotetaan laulamaan ylistystä ja meille on annettu kokonainen Psalmien kirja. Oman arkeni keskellä ylistyslaulujen laulaminen on monessa kohtaa pitänyt pään pinnalla. Ylistys on tietysti ennen kaikkea sitä, että kunnioitamme Herraa, mutta ihmeellisesti sekin on lahjaa myös meille, keino kääntyä Isän puoleen, kun omat sanat tai voimat hiipuvat.

Ilm. 17

Joitakin vuosia sitten kuuntelin YouTubesta Kangasalan seurakunnan Marko Sagulinin luentosarjan Ilmestyskirjasta ja tätä viikkoa varten palasin niihin. Voin suositella niitä yhtenä keinona lähestyä Ilmestyskirjaa, erityisesti jos haluaa syventyä yksityiskohtiin ja kiihkottomasti eri tulkintoihin, mitä näylle on annettu.

Luku 17 on Raamatussani otsikoitu Babylonin tuho. Babylonin katsotaan useimmiten edustavan Roomaa (ja se aikalaisille on varmasti ennen kaikkea puhunut siitä), mutta Babylonilla voidaan tarkoittaa kaikenlaista epäjumalan palvelusta, Jumalaa vastustavaa voimaa ja väärää hengellisyyttä. Minusta on mielenkiintoista, kuinka Jumalaa vastustavat pedot ja voimat yrittävät ilmestyskirjassa liittoutua, tässä Babylonin portto jopa ratsastaa yhdellä pedolla. Minulle tämä tänään puhuu siitä, kuinka monenlainen pahuus näyttää maailmassa kietoutuvan toisiinsa. Pohdin työkseni ja opintojeni takia maailman tuskaa aiheuttavia ongelmia, jotka tuntuvat toisinaan loputtomalta maatuskalta, joissa on kerroksina toistensa perään taistelua poliittisesta vallasta, rahan himoa ja ylisukupolvista rikkinäisyyttä. Ilmestyskirja kuitenkin lohduttaa meitä paljastamalla, että edes yhdessä nämä eivät voi kestää Kristuksen edessä. Käy jopa niin, että Jumala saa maailman pahuuden kiertymään itseään vastaan. 

Jeesus, kiitos siitä, että kaiken keskellä saamme kiittää ja ylistää sinua. Kun koemme toivottomuutta, kun näemme asioiden ajautuvan entistä huonommalle tolalle, saamme palata sanasi äärelle ja löytää aihetta kiittää sinua. Anna ylistyksen kannatella meitä tänään. Aamen.

Ada