Kategoria: Luemme Raamattua

Jer. 37

Hepr. 7

Kun luin nyt Heprealaiskirjeen seitsemättä lukua, se tuntui jollakin tavoin tutulta erityisesti Melkisedekin osalta. Muistiinpanoistani löysin, että kommentoin tätä kohtaa kolmisen vuotta sitten. Silloin kirjoitin näin:

”Melkisedekin ja Abramin (Abrahamin) kohtaamisesta kerrotaan 1. Mooseksen kirjan 14. luvussa (jakeet 18-20). Melkisedek näyttäytyy ainakin minusta jonkinlaisena ”mysteerihahmona”’. Aikamedian Sana elämään -kommentaariraamattu tiivistää hänen merkityksestään esitetyt teoriat neljään ryhmään: 1) Melkisedek oli alueen arvostettu kuningas, jolle Abraham osoitti kunnioitustaan, 2) Melkisedek oli kaikkien Salemin kuninkaiden arvonimi, 3) Melkisedek oli Jeesuksen esikuva ja 4) Melkisedek oli Jeesuksen väliaikainen ilmestymismuoto.

Niin tai näin, oleellista tässä on se, että Jeesuksen pappeus on paljon enemmän kuin ns. vanhan liiton pappeus. Jeesus on Jumalan ainutkertainen ja lopullinen ratkaisu luoda kaikille ihmiselle mahdollisuus päästä osalliseksi pelastuksesta ja päästä yhteyteen Luojansa kanssa. Jeesus on tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6).”

Tällä kertaa huomioni kiinnittyi jakeeseen 7: ”Kiistatontahan on, että siunauksen antaja on korkeampiarvoinen kuin siunauksen saaja.” Novum selittää tätä niin, että tässä on kyseessä erityinen jumalallinen siunaus, kuten esimerkiksi Vanhan testamentin patriarkkojen siunaus lapsilleen tai Jeesuksen siunaus opetuslapsilleen.

Voimme siis hyvillä mielin siunata toisiamme tasavertaisesti ilman mitään valta-asetelmaa. Itse ajattelen niin, että siunaus on parasta, mitä toiselle ihmiselle voi antaa, ja että siunaus on parasta, mitä voin toiselta ihmiseltä saada. Yksinkertainen ja meille opetettu Herran siunaus voi saada aikaan ihmeellisiä asioita. Käytetään sitä siis rohkeasti.

Pekka

Jer. 36

Hepr. 6

Vuoden 1992 raamatunkäännös käyttää ilmaisua ’kaksi järkähtämätöntä sanaa’ (Hepr. 6:18). En tiedä, mistä tuohon on ilmaantunut ’sana’, koska muissa käännöksissä käytetään ilmaisua ’kaksi järkähtämätöntä asiaa’. Raamatunselitysopas Novumin mukaan tässä kohdassa on käytetty kreikan kielen sanaa ’pragma’, joka voitaisiin kääntää myös ’teko’, ’tapahtuma’ tai ’riita- tai oikeusasia’. Novum viittaa tässä pragmatismiin, joka on filosofian suuntaus, jonka mukaan ’toiminta on tiedon edellytys ja päämäärä’.  Hmm… Tämähän tulee yllättävän lähelle sitä, mistä toissapäivänä kirjoitin. Nuo kaksi järkähtämätöntä asiaa ovat selitysoppaiden mukaan joka tapauksessa Jumalan vala ja Jumalan sana = lupaus. Voimme olla turvallisella mielellä, koska Jumala ei petä valaansa eikä riko lupaustaan.

Jumalan sanan kuuleminen voi johtaa monenlaiseen toimintaan. Mielenkiintoista on esimerkiksi se, miten kuulijat reagoivat Jeremian Barukille sanelemiin ja Barukin temppelissä lukemiin Jumalan sanoihin. Osa kauhistui ja halusi varoittaa kuningasta, mutta ilmeisesti suurin osa kuninkaan johdolla vähät välitti siitä, mitä Jumala oli Jeremian kautta puhunut, ja poltti kirjakäärön tekstin hiilipolttimessa kolme tai neljä palstaa kerrallaan.

Rukoillaan, että Jumalan saa kuulua ja tulla eläväksi, väkeväksi ja todeksi elämässämme, kansamme keskuudessa ja kaikkialla maailmassa.

Pekka

Jer. 35

Hepr. 5

Rekabilaisista tulee jotenkin mieleen amishit, jotka elävät kristilliseltä pohjalta perinteistä ja vaatimatonta elämää agraariyhteisöissä Pohjois-Amerikassa. Netistä näyttää löytyvän runsaasti tietoa heidän elämäntyylistään ja -tavoistaan. Kuten rekabilaiset, he vaikuttavat olevan hyvin kuuliaisia omalle uskonkäsitykselleen. 

Jeesus oli kuuliainen omalle kutsumukselleen (Hepr. 5:7-8). Jeesuksen seuraajia kutsutaan myös kuuliaisuuteen (Hepr. 5:9). Kuuliaisuus saattaa kuulostaa sanana aika raskaalta. En tiedä, helpottaako se yhtään, mutta Raamatunselitysopas Novumin mukaan ’olla kuuliainen’ voidaan kääntää myös ’kuulla’ tai ’totella’. Kristityn kuuliaisuus, kuuleminen ja/tai totteleminen lähtee siitä ilosta ja toivosta, että Jeesus on voittanut kuolemallaan synnin vallan ja valmistanut tien iankaikkiseen elämään. Olemme hänen rakkaitaan lapsiaan ja työtovereitaan, joiden elämään hän on tuonut merkityksen ja voimansa.

Rekabilaisten ja amishien elämäntavasta nousee luonnollisesti kysymys siitä, olisiko hyvä, että kristillinen elämäntyyli eroaisi selkeästi maallisesta. Enpä osaa tähän  varmuudella vastata. Näkökulmia asiaa löytyisi varmasti monia.

Viljelemisen ja varjelemisen näkökulmasta (1 Ms. 2:15) meidän länsimaisten ihmisten pitäisi pystyä elämään huomattavasti niukemmin ja vaatimattomammin. Kulutamme  jatkuvasti suhteettoman suuren osuuden maapallon niukoista luonnonvaroista. Tehtävä tuntuu rehellisesti sanottuna aika vaikealta. Ihmisen itsekkyys ja ahneus on niin syvässä. Toivottavasti voimme ja osaamme kristittyinä tehdä oman osamme, että kehityksen suunta voisi muuttua.

Pekka