Kategoria: Luemme Raamattua

Jer. 16

“– Herra, sinä olet minun voimani ja väkevyyteni, pakopaikkani hädän päivänä! Maailman ääristä asti kansat tulevat sinun luoksesi ja sanovat: »Valhetta saivat isämme perinnöksi – turhia jumalia, joista ei ole mitään apua! Voiko ihminen tehdä itselleen jumalia? Eivät ne ole mitään jumalia!» – Sen tähden minä osoitan heille mahtini ja voimani, minä näytän sen heille tässä ja nyt. He tulevat tietämään, että minä olen Herra.” Jer. 16‬:‭19‬-‭21‬ ‭

Hädän päivä tulee valitettavasti jokaisen ihmisen osaksi. Elämäämme tulee menetyksiä, sairauksia, asioita, jotka tuottavat meille kipua. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, siinä on myös piikkejä, jotka satuttavat ja repivät, vievät ilon tanssilta. Turhaa minun tarvitsee pelätä kipua, hädän päivää, koska en voi elää elämääni odottaen pelkkää hyvää tapahtuvaksi itselle tai lähimmäisille, en myöskään voi elää odottaen hädän päivää. Murhe tulee täyttämään sydämen, murheessa on kuitenkin mukana lohdutus. Jeesus sanoo: autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Ilman murhetta ei voi elää elämää, joutuisin silloin kieltämään elämän. Surua, hätää, kipua, onnea, iloa, levollisuutta, sitä elämä pitää sisällään. Elämän voima on kuitenkin niin vahva, että pystymme kestämään paljon kipua. Jos elämän voima katoaakin, niin siinäkin pimeyden keskellä on olemassa toivo, väkevyys ja voima. Ilman kipua en olisi kokenut elämän suurta voimaa, turvaa, pakopaikkaa, jossa voima ja väkevyys on läsnä. Minun tarvitse etsiä kipua löytääkseni voiman, kipu ja hädän päivä kyllä tulee, mutta myös voima ja väkevyys tulee myös, pakopaikka, jossa on taas tilaa hengittää, levätä. Jos nyt tuntuu ettei sellaista ole, odota Herraa, vielä saat kiittää kasvojesi apua. Jumala on voimani ja väkevyyteni, pakopaikkani hädän päivänä.

 

2. Tess. 3

”Te olette oppineet meiltä, miten teidän on elettävä ollaksenne Jumalalle mieleen, ja niinhän te elättekin.” Vajavaisina isinä ja äiteinä olemme olleet lapsillemme esimerkkejä, he ovat seuranneet elämäämme, oppineet meiltä. Vaikka emme ole aina olleetkaan esimerkillisiä ja olemme tehneet paljon virheitä, ainakin minä, niin olemme välittäneet heille esimerkin. Voin vain rukoilla heidän puolestaan, että esimerkkini on välittänyt Jumalan mielenmukaista elämää heille. Jokaisen on kuitenkin käytävä oma tiensä. Kristittyinä meitä seurataan, meidän elämäämme tarkkaillaan, olemme tahtomatta esimerkkejä kristittynä elämisestä. Vajavaisina, armahdettuina, kristittyinä välitämme ympärille Kristuksen hyvyyttä ja laupeutta. Mikä muu todistaa Kristuksen työstä elämässämme kuin itse elämä sanoineen ja tekoineen? Kumpa eläisin Jumalan mielenmukaista elämää, josta myös muut oppivat. Rukoilen, että hän tänäänkin välittää ympärilleni rakkauttaan ja hyvyyttään.

Oppiminen on usein kipeä prosessi. Ehkä se on juuri näin, kipujen kautta opin Jumalan mielenmukaista elämää. Kun kohtaan omat syntini ja niiden seuraukset, ne tuovat kipua. Kivut pitää tuoda Kristuksen ristin juurelle. Jeesuksen sanottiin oppineen kuuliaisuuden, ihmisenä olemisen prosessin. “Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus.” Hepr.‬ ‭5‬:‭8‬ ‭Hän ei vain tehnyt syntiä. Hän tuli ihmiseksi, eli ihmisenä, kävi läpi ihmisen elämän kasvun. Hänellä kasvun päämääräksi sanotaan kuuliaisuutta. Onko meilläkin päämäärä kuuliaisuus? Kuuliaisuus on Jumalan sanan kuulemisesta oppimista ja sen mukaisesti elämistä.

”Mutta Herran Jeesuksen nimessä pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä parempaan. Jumalan tahto on, että pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä! Veljesrakkaudesta teille ei tarvitse kirjoittaa, sillä Jumala itse on opettanut teidät rakastamaan toinen toistanne. Tehän rakastatte kaikkia uskonveljiä koko Makedoniassa. Mutta me kehotamme teitä, veljet, pyrkimään yhä parempaan.” Pyrkikää yhä parempaan, mitä tarkoittaa parempi? Toisen rakastaminen on oppimista, se ei pääty koskaan, rakkaus ei koskaan katoa. Täydellisyyden luona, Herran Kristuksen luona, rakkaus on tullut täydelliseksi. Nyt me opettelemme ja toivottavasti opimme, emme omin voimin, vaan Pyhän Hengen voimalla. Voimavaikukset ovat moninaiset, mutta Henki on sama. Rakkauden muodot tai tavat välittää sitä tai osoittaa sitä,  ovat moninaiset, mutta Henki on sama. Kaiken käskyn, opetuksen ja oppimisen takana on rakkaus, joka johtaa meidät Jumalan mielenmukaiseen elämään. Armo ja laupeus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kanssamme tänäänkin.

Mika

Jer. 15

“Mutta Herra sanoo: – Minä käännän kaiken hyväksi. Vihamiehesi panen rukoilemaan sinulta apua, kun he joutuvat hätään ja ahdinkoon. – Herra, sinä tunnet minut! Muista minua ja pidä minusta huoli, kosta sinä ahdistajilleni! Älä ole heitä kohtaan liian pitkämielinen, muuten joudun tuhon omaksi. Näethän, kuinka he häpäisevät minua sinun tähtesi! Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä, Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi! Miksi minun kipuni ei koskaan lopu, miksi haavani ovat niin pahat, etteivät parane? Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen. Minä teen sinusta lujan pronssimuurin. Vaikka tämä kansa nousee sinua vastaan, ei se sinua voita, sillä minä olen sinun kanssasi, minä autan ja suojelen sinua, sanoo Herra. Minä pelastan sinut pahojen käsistä, vapautan sinut väkivaltaisten kourista!” Jer. 15‬:‭11‬, ‭15‬-‭16‬, ‭18‬, ‭20‬-‭21‬ ‭

Jeremia taisteli oman kutsumuksensa kanssa. Hän koki ympärillään olevan tuskan, pahuuden omassa itsessään. Hänen tuskansa olivat niin kovat, että hän koki Jumalan hylänneen hänet. Välillä elämässä tapahtuu niin isoja asioita että Jumala tuntuu olevan kuuro. Jumalan lupauksetkin tuntuvat olevan  kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen. Omat syntimme ja toisten synnit meitä kohtaan, sairaudet, menetykset tuntuvat vievän kaiken ilon elämästämme. Tuntuu kuin olisin kuivuvan puron äärellä juomassa, mutta vettä ei ole riittävästi sammuttamaan janoa. Jeremian lailla huudamme, monesti hiljaa, miksi kipuni ei koskaan parane, miksi läheiseni kipu ei koskaan parane. Miksi haavat ovat niin pahat etteivät ne parane? Elämämme täyttyy vain kysymyksistä ilman vastausta. Jeremia sai kuitenkin avun, lohdutuksen, mutta paraniko kipu, sitä ei suoraan sanota. Lohdutus kuitenkin tuli: kun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Kaiken tuskan kokemisen ja ikävän kokemisen keskellä voimme kuitenkin kohdata Jumalan lohduttavan sanan. Se voi tulla lähimmäiseltä, joka jaksaa kuunnella meitä, se voi tulla hiljaisuudessa Jumalalta. Lohdutus voi tuntua niin oikeaan hetkeen, että ahmimme sen. Rukoilen, että sinä joka käyt läpi vaikeita aikoja, tuskaa, menetystä voisit saada Jumalan lohduttavan sanan, joka tuo sinulle rauhan sydämeen. Hän on sinut nimeltä kutsunut, hän pelastaa pahojen käsistä, hän on kanssasi ja suojelee sinua ja läheisiäsi. Se on hänen lupauksensa.

2. Tess. 2

“Mutta teidän vuoksenne meillä on täysi syy aina kiittää Jumalaa, te Herralle rakkaat veljemme. Jumala on valinnut teidät ensimmäisinä pelastumaan, kun Henki pyhittää teidät ja te uskotte totuuteen. Tähän juuri, Jeesuksen Kristuksen kirkkauden omistamiseen, hän kutsui teidät, kun toimme teille evankeliumin. Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille. Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.” 2.  Tess. 2‬:‭13‬-‭17‬

Voimmeko sanoa, että meillä on täysi syy kiittää Jumalaa? Osaammeko olla kiitollisia toisista, Jumalalle rakkaista ihmisistä? Meillä on  syytä olla kiitollisia rakkaista ihmisistä, ei pelkästään meille rakkaista, vaan Jumalalle rakkaista ihmisistä. Voisinko tänään pysähtyä kiittämään kaikista niistä ihmisistä, joita Jumala on minulle antanut. Kaikessa mistä koemme epäonnistuneemme, voimmekin luottaa siihen, että Jumala pyhittää meidät eikä meidän tekomme. Uskomme on lähtöisin Jumalalta, joka on lahjoittanut uskon. Rakkautemme on lähtöisin Jumalalta, joka on ensin rakastanut meitä. Lohdutuksemme on lähtöisin Jumalalta, joka on lohduttanut meitä. Hyvä toivo on tullut Jumalalta, joka on antanut meille toivon. Voiko, mikä riemu, kun meillä on usko, joka julistaa toivon sanomaa epätoivon keskellä. Mikä voi olla parempaa kuin hyvän toivon sanoma epätoivon keskellä? Tulkoon se esiin rakkauden tekoina ja sanoina. Tuokoon se lohdutuksen sureville, kärsiville ihmisille. Tulkoon se kiitollisuutena meille tänäänkin.

Mika

Jer. 14

“– Vaikka rikoksemme todistavat meitä vastaan, auta, Herra, nimesi ja kunniasi tähden! Monta kertaa me olemme luopuneet sinusta, tehneet syntiä sinua vastaan. Herra, sinä olet Israelin toivo, pelastaja ahdingon aikana! Miksi olet nyt kuin muukalainen, kuin vieras vaeltaja, joka vain yhdeksi yöksi poikkeaa taloon? Miksi olet kuin neuvoton mies, kuin soturi, josta ei ole puolustajaksi? Olethan sinä kuitenkin meidän keskellämme, ja meitä kutsutaan sinun omiksesi. Älä jätä meitä, Herra!” Jer. 14‬:‭7‬-‭9‬ ‭

Olemme syntisiä, rikoksemme todistavat meitä vastaan, emme voi muuta kuin tunnustaa sen ja anoa armoa Jumalalta. Toisinaan elämäämme voi tulla hetkiä, jolloin Jumala tuntuu olevan kaukana kuin muukalainen, joka on hetken luonani. Kuitenkin tällaisina aikoina uskosta todistaa ikävä Jumalan puoleen. Ikävä kertoo, että uskon Jumalan olevan, mutta kaipaan hänen läheisyyttään. Silloin on aika pysähtyä ja hiljentyä kuuntelemaan Jumalaa. Onko ikävä kuitenkin Jumalasta lähtöisin? Pakottaako hänen läsnäolonsa puute meitä pysähtymään kiireessäämme. Näin uskon, koska syntinen minäni ei kaipaa Jumalaa. Uudestisyntynyt minä kaipaa Jumalan puoleen. Jumalan tunteminen muukalaiseksi tuo kokemuksen neuvottomuudesta. Niissä hetkissä vain Jumalan sanan lupaukset kantavat, usko kantaa minua. On aikoja, jossa epätoivo on niin suuri sisäisesti, että tuntuu kuin minua  sahattaisiin rikki. Toisinaan juuri silloin on saanut kokea uskon voiman, lohdutuksen. Jumala ei jätä meitä. Hän on meissä Henkensä kautta. Sen saamme aina uskoa, koska meitä kutsutaan hänen omikseen, hänen lapsikseen. Hyvä Jumala ei lapsiaan hylkää.

2. Tess. 1

“Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa. Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina ja että hän voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne. Näin te kirkastaisitte Herramme Jeesuksen nimeä ja hän kirkastaisi teidät, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaisesti.”2.  Tess. 1‬:‭3‬, ‭11‬-‭12‬

Joudun aina kohtaamaan oman uskoni heikkouden. Miksi en näe suurempia tekoja? Jeesus sanoo: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemen verran, niin voisitte sanoa tälle vuorelle: heittäydy mereen. Te ette voi itsestään tehdä mitään. Paavali näkee Tessalonikalaisten uskon kasvaneen, eikä uskon kasvamiselle ole tullut loppua. Mitä uskon kasvaminen on? Paavali liittää uskoon rakkauden kasvamisen, rakkauden toisia kohtaan. Hän jatkaa vielä: rukoilen, että Jumala voimallaan vahvistaisi haluanne hyvään ja saattaisi päätöksen teot, jotka todistavat uskosta. Teot kirkastavat Herran Jeesuksen nimeä, lisäksi ne vielä kirkastavat Tessanolikalaiset. Mitä kirkastaminen on? Omassa elämässäni tuntuu, että olen enemmänkin puhunut suuria kuin oikeasti uskonut. Onko kyseessä ollut kuitenkin vain uskoa omiin voimiini ja itsestä uskon etsimistä. Kun elämässä ei ole mitään tapahtunut, olen jäänyt epäuskoiseen tilaan tai paremminkin vain staattiseen tilaan. Olen jäänyt hyväksymisen tilaan, että mitään vuoria ei tarvitsekaan siirtää, Joku kaipuu on itsellä kuitenkin herännyt Jumalan tekojen näkemiseen. Mitä Jumalan teot ovat joita odotan? Odotan, että ihmisiä kääntyy Jumalan puoleen, evankeliumin ilosanoma tavoittaa ihmisiä, sairaita paranee ja saan rukouksiin vastauksia, Haluan nähdä uskon tekoja, ei vain tyhjiä sanoja. Onko uskossa kuitenkin kyse pienestä, sinapin siemenestä, joka kykenee murtamaan rakkaudella isommankin kyynisyyden vuoren. Rakkautena vaikuttava usko näkeekin vuoren sijaan armon, joka tekee tien syntisen ihmisen luokse.

Mika