Kategoria: Luemme Raamattua

Jer. 42

Edellisen luvun levottomuuksien jälkeen kansa oli huolissaan. Babylonian asettama käskynhaltija joukkoineen oli murhattu. Oli ymmärrettävää, että vaikka kukaan heistä ei ollut asiaan syyllinen, niin valloittajat saattaisivat silti varmuuden vuoksi kostaa teon kaikille läsnäolijoille. Vaihtoehtoina oli jäädä ja luottaa babylonialaisten ymmärtäväisyyteen tai paeta Egyptiin. Kansa kysyi apua profeetta Jeremialta. joka lupasikin auttaa.

Jeremian vastaus oli aika pitkä, mutta hyvin yksiselitteinen: Älkää lähtekö minnekään. Jokainen Egyptiin lähtijä kuolee siellä ja sitä paitsi Babylonia tulee valtaamaan senkin maan. Sen sijaan paikalle jäävillä ei ole mitään hätää. 

Minä näen tässä kaikuja Jumalan suunnitelmasta. Jeremia ja muut profeetat olivat ennustaneet kyllä Jerusalemin tuhon, mutta he olivat myös puhuneet siitä, että kansasta jää jäljelle jäännös, josta Herra itse pitää huolta. Ainoa ehto tälle oli vain se, että piti heittäytyä Jumalan huollettavaksi! Oli selvää, että juuri tapahtuneiden kauheuksien valossa tämä ei ollut helppo tehtävä, mutta se oli kuitenkin ainoa toivo.

Hepr. 12

Jeremian aikaiset juutalaiset olisivat tarvinneet Heprealaiskirjettä ja kehotusta kestävyyteen. Heille Jumalan äänitorvena toimi Jeremia, mutta viesti oli ihan sama: Varokaa torjumasta häntä, joka puhuu. Meillä ja Heprealaiskirjeen alkuperäisillä vastaanottajilla puhuja on Jeesus.

Tässä luvussa on kyllä paljon sellaista, jota ei ole ihan helppo kuulla ja ottaa vastaan. Puhutaan kurituksesta. Tämä kirjehän todennäköisesti kirjoitettiin vainojen keskellä olleelle seurakunnalle, joten puhe kurituksesta varmaan liittyy siihen. Mutta mikä on Jumalan osuus tässä? En väitä osaavani vastata tähän kysymykseen.  Kirjoittaja ei tietenkään tarkoittanut sitä, että kristittyjen vainojen aiheuttaja olisi Jumala. Kyllä vainoajat ovat toisia ihmisiä ja vainon takana on aina viha. Mutta aavistelen, että on paljon parempi ottaa jokainen asia vastaan Jumalalta, koska muut vaihtoehdot ovat huonompia. Jumalan avulla vaikeuksistakin voi koitua edes jotain hyvää. 

Marko

Jer. 41

Juuda oli nyt Babylonian vasallivaltio, mutta ajat olivat vielä levottomat. Tässä luvussa surmataan Geladja, joka oli alueen käskynhaltija ja hänen koko seurueensa. 

Jos tätä lukea lukee irrallisena, on vaikea ymmärtää Ismaelin toimintaa. Hän tappoi paljon ihmisiä ilmeisesti vain lähteäkseen pakoon. Mukaansa hän sai vankeja, mutta hänen joukkonsa oli niin pieni,  että mitä hän sitten suunnittelikaan, sillä ei ollut juuri onnistumisen mahdollisuuksia. Onneksi saamme selityksen, jos palaamme edelliseen lukuun. Silloin Geladjaa itse asiassa varoitettiin Ismaelista ja kerrottiin, että hän toimi ammonilaisten laskuun. Vastineeksi hänelle oli varmasti luvattu hyvä elämä naapurimaassa ja sinne hän lopulta sitten päätyikin.

Ismaelin julma ja opportunistinen toiminta sai nyt koko kansan vaikean tilanteen eteen, mutta sitä kysymystä käsitellään tarkemmin vasta ensi luvussa. Nyt jäin miettimään hänen motiivejaan. Hän oli valmis surmaamaan maanmiehiään, itse asiassa ystäviään, saadakseen itselleen turvatumman tulevaisuuden. Teko oli ilmeisen yllättävä, koska Geladja ei varoituksista huolimatta suostunut uskomaan tällaista Ismaelista. Luulen, että taustalta löytyy yksinkertaisesti pelko. Ismael oli ollut kuninkaan hovissa ja hänen elämänsä oli varmaan ollut tähän asti ihan mukavaa. Nyt tilanne oli kuitenkin muuttunut ja siksi hän oli langennut kiusaukseen toimia ammonilaisten laskuun. Kovat ajat osoittavat armottoman selvästi sen, mihin me elämässä oikeasti luotamme.

Hepr. 11

Luottamuksesta puheen ollen, tässä luvussa puhutaan sopivasti uskosta. Mitä usko tämän luvun perusteella on? 

”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”

Nykyään monet tuntuvat ajattelevan, että uskossa on kyse haihattelusta. Uskoa ajatellaan tiedon vastakohtana. Ensisilmäyksellä yllä oleva lause saattaa vaikuttaa siltä, että se vahvistaa tämän käsityksen, koska siinä puhutaan toivosta. Eli uskomme johonkin, koska kovasti toivomme sen olevan totta. 

Kun lukua lukee pidemmälle, niin huomaa, että tämä on virhepäätelmä. Toki uskoon liittyy toivo, mutta vähän eri tavalla kuin pinnalta katsoen näyttää. Usko antaa elämään uuden näkökulman ja antaa ihmisille syyn toimia päämäärätietoisesti ja oikein olosuhteista välittämättä. Kyse ei ole siitä, että ihmiset uskon varassa tekevät typeriä juttuja, vaan siitä että ilman uskoa kukaan ei tee mitään. Tai ainakaan mitään hyvää. Ilman uskoa ihminen menettää helposti oman tahtonsa ja ajautuu vain virran vietäväksi. Jos emme usko, että valinnoillamme tai elämällämme on mitään merkitystä, niin miksi näkisimme vaivaa. Erityisen selvästi tämä käy ilmi vaikeina aikoina, kuten edellä olevasta Vanhan Testamentin kohdastakin käy ilmi.

Marko

Jer. 40

Jeremia oli alun perin kahleissa ja hänen oli määrä joutua pakkosiirtolaisuuteen. Hänet kuitenkin vapautettiin, koska babylonialaiset ilmeisesti pitivät hänen profetioistaan. Juudassa oli nyt käskynhaltija ja uusi pääpaikka oli nimeltään Mispa, jonne Jeremia asettui asumaan. Vaikka suurin osa kansasta joutui pakkosiirtolaisuuteen, niin jotkut olivat onnistuneet piileskelemään tai muuten välttämään kiinnijoutumisen ja Mispasta tuli heidän uusi kotinsa. 

Kun lukee näistä tapahtumista, on mielenkiintoista verrata asioita ennen ja jälkeen Juudan tuhoutumisen. Jeremia oli moittinut kansaa kovuudesta. Köyhistä ei oltu pidetty huolta ja kaikenlainen korruptio oli yleistä. Nyt tilanne oli se, että oli itse asiassa parempi olla köyhä kuin rikas. Babylonialaiset nimittäin säästivät kaikkein köyhimmät pakkosiirtolaisuudelta ja antoivat heille viinitarhoja ja peltotilkkuja omaisuudeksi. Heidän elämänsä saattoi siis jopa parantua, sillä luvussa mainittiin, että satokausi oli erityisen hyvä. Rikkaat puolestaan joko tapettiin tai vietiin pois.

Tämä osoittaa, että Herra piti lupaustensa mukaisesti huolta nimenomaan köyhistä. En halua tehdä tästä mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta asiaa kannatta kyllä pohdiskella.

Hepr. 10

Luku alkaa sanoilla: ”Laissa oli vain varjo tulevasta todellisuudesta”.  Tämä oli varmaan juutalaisille aika hurjaa kuunneltavaa. Eilen puhuttiin siitä, että temppelissä tapahtunut uhraaminen oli kuva, joka Jeesuksen kuolemassa korvautui paremmalla ja todellisemmalla uhrilla. Laki ei kuitenkaan siis ollut edes kuva, vaan pelkkä varjo.

Varjohan on siitä mielenkiintoinen asia, että siitä voi olla joskus aika vaikea päätellä mitään kohteesta, josta se on peräisin. Jos haluamme päätellä esimerkiksi esineen muodon sen varjon perusteella, niin se onnistuu vain, jos esinettä kääntelee ja siten saa esiin monta erilaista varjokuvaa. Näitä kuvia yhdistelemällä saa sitten paremman mielikuvan alkuperäisestä esineestä, mutta siitä huolimattakin tulos on epätäydellinen. Paljon jää pois, koska esimerkiksi värejä ei pysty erottamaan.

Missä mielessä laki siis heijastaa todellisuutta? Se kertoo siitä, että ihmisillä on tarve puhdistua ja löytää suhde Jumalaan. Mutta se ei tarjoa ratkaisua tähän ongelmaan, eikä se voi sitä edes teoriassakaan tehdä, koska laki perustuu ihmisten suorituksiin. Jeesuksen sovitustyö sen sijaan on kertakaikkinen ratkaisu. Se tuo kuvioon myös uuden ulottuvuuden eli lopullisen anteeksiannon.

Luvun loppupuolella tosin varoitetaan, että tämä ei ole mikään automaatti. Siksi me tarvitsemme joka päivä rohkaisua ja kestävyyttä. Ja sen vuoksi seurakunnan kokoontumiset ovat erityisen tärkeitä. Tämä asettaa meille myös haasteen ja kysymyksen. Saammeko kokoontumisissamme rohkaisua elää uudella tavalla? Tätä kannattaa miettiä ja rukoilla.

Marko