Ps. 88, 1. Piet. 2

Ps. 88

1. Piet. 2

Päivän Uuden testamentin kohdassa puhutaan paitsi Jeesuksen merkityksestä kaiken kulmakivenä myös kutsusta tehdä hyvää silloin, kun ympäriltä ei heru kiitosta ja arvostusta, vaan enemmänkin panettelua, epäluuloa ja epäoikeudenmukaisuutta. Lueskelimme kohtaa mieheni kanssa, ja hän totesi, että luvun kehotukset kestää kärsimyksiä viattomana sekä voittaa ymmärtämättömät ihmiset hyvyydellä palautuvat pitkälti Jeesuksen kehotukseen toisen posken kääntämisestä (Matt. 5:38-41).

Mitähän tämä voisi käytännössä tarkoittaa meidän elämässämme? Itse olen ymmärtänyt asian niin, että toisen posken kääntäminen ei tietenkään voi tarkoittaa vääryyden hyväksymistä – muutenhan päätyisimme tilanteeseen, jossa moraalilta katoaisi pohja. Silloin myöskään viranhaltijat eivät voisi rangaista pahantekijöitä, kuten päivän kohdassa sanotaan (jae 14). Jeesus viittaa ennen opetustaan toisen posken kääntämisestä Hammurabin lakiin, ”silmä silmästä, hammas hampaasta”. Olisiko pointti siis se, että saamme todellakin edellyttää ihmisiltä oikeita tekoja ja asenteita, mutta että emme lähtisi tuomaroimaan heitä tai kantamaan heille kaunaa? Yrittäisimme nähdä heissä aina sen hyvän, jonka Jumala on heihin pannut ja kutsua heitä rakkaudella kohti Jumalan valtakuntaa?

Tämä voi olla mullistavaa ja puhutella ihmisiä häkyllyttävällä tavalla. Mitä jos ostaisit jonain päivänä suklaata sille todella rasittavalle työkaverille? Tai mitä jos keskellä pahimman riidan halaisit puolisoasi ja kertoisit hänelle, miten upea ihminen hän on? Mitä jos et vastaisi syytöksiin syytöksillä, vaan rauhoittaisit tilanteen jättämällä ikävät asiat sanomatta? Näissä asioissa taitaa todellakin olla häivähdys sitä itseään – Jumalasta lähtöisin olevaa ehdotonta rakkautta.

Esteri

Ps. 87, 1. Piet. 1

Ps. 87

1. Piet. 1

Olen kuullut joidenkin fiksujen raamattuopettajien sanovan, että yksi tärkeimpiä Raamatun tulkinnan periaatteita on tulkita Raamattua Raamatulla. Päivän Uuden testamentin kohta lienee tästä hyvä esimerkki, kun Pietarin kirje alkaa evankeliumin kattavalla kuvauksella profeetoista alkaen. ”Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet. He ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta ja tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä vaikuttava Kristuksen Henki viittasi todistaessaan Kristuksen kärsimyksistä ja niitä seuraavasta kirkkaudesta.” (Jakeet 11-12) Lisäksi jae 16 kuuluu opillista yhtenäisyyttä alleviivaavaan tapaan: ”Onhan kirjoitettu: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.””

Jos Uudessa testamentissa ei vedettäisi vahvoja yhtäläisyysmerkkejä Vanhan ja Uuden testamentin välille, kuka tietää, ymmärtäisimmekö ollenkaan Jeesuksen merkitystä. Vastaavasti lienee syytä ajatella, että myös muut dogmaattiset ja teologiset kysymykset olisivat meille huomattavasti epäselvempiä, jos meillä ei olisi koko Raamattua. Raamattua, joka kattaa useita eri aikakausia ja erilaisia kulttuureja. Kun siis luemme Raamattua, niin lukekaamme sitä kokonaisuutena. Toki toisinaan on tärkeää pysähtyä miettimään ihan vaikka yhtäkin jaetta. Mutta jos haluamme saada selkoa tärkeisiin teologisiin kysymyksiin, meidän tulisi tarkastella koko Raamatun sanomaa. Kysyä, miten Raamattu itse selittää itseään. 

Esteri

Ps. 86, Jaak. 5

Ps. 86

Jaak. 5

Päivän Uuden testamentin kohdassa on viisi isoa teemaa, joista kaikista olisi tärkeää puhua paljon. Koska palstatila on kuitenkin rajallinen, otan käsittelyyn vain yhden teeman, ja se sattuukin olemaan jaemäärällisesti kaikista lyhin osio: ”Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin, niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit.” (Jakeet 19-20) Varmasti suurin osa meistä tuntee jonkun, joka on luopunut uskosta. Kokemukseni mukaan suurimmalle osalle se herättää myös suuren, kipeän kysymyksen: mitä minun pitäisi tehdä? Voinko jotenkin auttaa häntä?

Ensimmäinen ja tärkein pointti on tietysti se, että me emme itse voi saada kenessäkään uskoa aikaan. Usko on Jumalan työ, jonka syntymisessä me voimme olla ainoastaan välikappaleina. Mitä sitten voisi olla tuo harhateiltä palauttaminen? Miten sitä voisi toteuttaa niin, ettei ainakaan saisi enempää vahinkoa aikaiseksi, ihmiset kun eivät yleensä pidä tyrkyttämisestä tai käännyttämisestä? Itse uskon, että kyse on ennen kaikkea rakkauden osoittamisesta, ei teologisista väittelyistä, vaikka niillekin voi olla paikkansa.

Luopunut ihminen tarvitsee kokemukseni mukaan ennen kaikkea kokemuksen siitä, että häntä rakastetaan ehdoitta. Vaikka se voi olla vaikeaa ja henkilökohtaisesti koettelevaa, anna hänen kysymyksilleen ja kokemuksilleen tilaa. Älä selitä niitä pois, vaan näe hänet, kuule häntä ja osoita hänelle, että Jumalan luo saa tulla myös kysymysten ja ahdistuksen kanssa. Tietysti voit kertoa hänelle omia näkemyksiäsi ja suositella esimerkiksi kirjallisuutta, mutta vasta sitten, kun hän on saanut kokemuksen siitä, että hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on. Ihminen ei muutu paineesta vaan vapaudesta käsin. Ole hänestä kiinnostunut muissakin kuin vakaumukseen liittyvissä asioissa. Näe hänessä Jumalan kuva ja Jumalan Hänelle osoittama arvostus, sen sijaan, että lähtisit katsomaan häntä keskeneräisenä projektina.

Lopuksi mainitsen asian, jota kaikki varmasti miettivät: rukoile hänen puolestaan. Rukoilemalla ei minun nähdäkseni voi saada toista kohtaan kylmää ja ylimielistä asennetta, vaan se vahvistaa kaikkea aiemmin mainittua, ja heittää pallon Hänelle, jolla todella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Esteri