Kategoria: Luemme Raamattua

1 Aik. 15

Luuk. 8

Hälytysmerkki. Monelle tuttu Kylväjä-vertaus (Luuk. 8:4 – 8) kertoo siitä, että kaikki eivät millään usko Jumalaan eivätkä Jeesukseen ja osalla usko sammuu alkuinnostuksen jälkeen. Syitä siihen on monia, eikä sitä pidä säikähtää. Hyvään maaperään löytänyt siemen sen sijaan tuottaa kestävää satoa, jopa satakertaisesti.  

Jumalan sana menee hukkaan, jos maaperä on liian kova ja hedelmätön tai muiden kiinnostusten tai huolien ja murheiden tukahduttama. Voimmeko itse vaikuttaa siihen, millainen meidän tai toisten ihmisten sydämen tila tai maaperä on? Emme ilman Pyhää Henkeä. Pyhä Henki onkin olennainen Jumalan persoona. Vain hän voi pehmittää sydämemme ja herkistää meidät kuulemaan Jumalan puhetta ja näkemään Jeesuksen. 

Ystävän tai muun lähimmäisen välinpitämättömyys tai Jeesus-kielteisyys ovat meille uskoville hälytysmerkki, joka kutsuu rukoilemaan hänen puolestaan ja siunaamaan ja auttamaan häntä eri tavoin. 

Lamput esiin. Jeesus vertaa Jumalan sanan kuulemista ja uskoa lamppuun. Lamppu tulee laittaa lampun jalkaan, jotta sen valo valaisee koko huoneen ja talon. Lamppua ei ole mitään järkeä piilottaa astian tai vuoteen alle. Niin luonnollista tulisi meidänkin elämämme uskovaisina olla. Kun on hyvää saanut, sitä on luonnollista jakaa eteenpäin.

Jeesus on valon lähde, aurinko (tässä vertauksessa lamppu), ja me olemme kuu (tässä vertauksessa talon asukas), joka heijastaa Jeesus-valoa. 

Miten lampun sitten saa lampunjalkaan? Asia on yksinkertaisempi kuin monimutkaisessa mielessäni luulenkaan: kääntämällä kasvot meitä rakastavan Jumalan puoleen. Sitä voi harjoittaa ja tuleekin harjoittaa myös tietoisesti. 

Mitä jos tänäänkin olemme hänen edessään hetken ja odotamme häntä (”lähestykää häntä, niin hän lähestyy teitä”), ravitsemme itseämme Jumalan sanalla (Raamatun luku ja Raamatun opetusten kuunteleminen), pyydämme apua Jumalalta ja kiitämme häntä (rukous). Ja kokoonnumme yhteen ja ylistämme Jumalaa (seurakuntaan ja jumalanpalveluksiin osallistuminen).

Kuustakin vain  auringon puoli on valoisa. Sen vuoksi kääntyminen auringon puoleen on niin valaisevaa. 🙂

Heli

1 Aik. 14

Daavid ymmärsi siitä, että Herra oli vahvistanut hänen kuninkuutensa, kun Tyroksen kuningas Hiram alkoi käydä hänen kanssaan kauppaa. Virkistävän käytännöllinen lähestymistapa johdatukseen. Tietenkään emme voi tehdä tällaisia johtopäätöksiä pelkästään ulkoisen menestyksen perusteella, mutta yhtenä kriteerinä se kyllä toimii. Kuulin vähän aikaa sitten kertomuksen miehestä, joka oli lukemassa papiksi amerikkalaisessa seminaarissa. Hän menestyi opinnoissaan niin huonosti, että seminaari ehdotti hänelle opintojen keskeyttämistä. Hän kuitenkin jatkoi ja lopulta, suurten vaikeuksien jälkeen, hän valmistui ja työskenteli menestyksekkäästi pappina koko loppuelämänsä. Miksi hän siis jatkoi opintojaan? Koska hänellä oli ympärillään paljon ihmisiä, jotka kannustivat häntä eteenpäin. Vaikka hänellä oli opintojen kanssa vaikeuksia, niin hänellä oli muita ominaisuuksia, jotka puhuivat sen puolesta, että hänestä tulisi hyvä pappi. Hän oli helposti lähestyttävä ja lämmin ihminen. Sitä paitsi hänellä oli vahva kutsumus tähän työhön. Myös Daavidilla oli ollut useitakin elämänvaiheita, jolloin oli epäselvää, onko kuninkuus hänen kohdallaan edes mahdollista. Mutta niissäkin tilanteissa monet muut asiat viittasivat siihen suuntaan.

Luuk. 7

Tässä luvussa on paljon sisältöä, mutta itselleni siitä nousi esille kaksi teemaa. Ensinnäkin,  Jeesus nosti uskon esikuviksi yllättäviä ihmisiä: roomalaisen sotapäällikön ja syntisen naisen. Erityisesti jälkimmäinen oli varmaan monille vaikea pala purtavaksi. Jeesus osoitti, että naisen rakkaus oli paljon suurempaa, kuin hänet luokseen kutsuneen fariseuksen. Tällainen puhe käänsi päälaelleen kaiken. Fariseukset selvästi ajattelivat, että syntisyys oli pysyvä tila tai ominaisuus. Syntinen nainen oli avun ulottumattomissa ja kyseessä oli  siis tavallaan hänen kohdallaan pattitilanne. Mutta asia olikin juuri päinvastoin. Juuri syntisyytensä vuoksi naisen oli helpompi ottaa vastaan Jeesus ja hänen sanomansa. Sitä vastoin fariseuksen ”hurskaus” esti häntä rakastamasta tai edes ymmärtämästä omaa tilaansa.

Toinen teema on se, että Jeesus näytti kuninkuutensa tekojensa kautta. Hän herätti kuolleista lesken pojan Nainissa. Tämä sai kansan puhumaan hänestä joka puolella Juudeaa. Kun Johanneksen opetuslapset kysyivät Jeesukselta, onko hän messias, hän viittasi nimenomaan tekoihinsa. Toisaalta hän viittasi myös Jesajan kirjaan, jossa profetoitiin juuri niistä teoista, joita hän teki. Minulle tämä kertoo siitä, että Jumalan valtakunta ei ole filosofia.  Jeesuksella oli toki syvällisiä opetuksia, hänen sanomaansa on tutkittu jo pari tuhatta vuotta ja siitä tuntuu aina löytyvän uutta. Mutta silti Jeesuksen toiminnan ytimessä oli konkreettinen apu, mitä hän toi ihmisille.

Marko 

1 Aik. 13

Tässä luvussa selitetään, miksi Daavid ei uskaltanut heti tuoda liiton arkkua Jerusalemiin.  Hän yksinkertaisesti pelkäsi arkkua, koska mies nimeltä Ussa oli kuollut sitä koskettaessaan. Arkin ja muiden pyhäkköteltan esineiden koskettamisesta varoitettiin Mooseksen laissa, joten asian voisi vain kuitata sanomalla, että Ussa rikkoi lakia ja sai siitä rangaistuksen. Jäin kuitenkin miettimään, minkä tyyppinen tilanne oli. Oliko liitonarkku ikään kuin kuuma hellan levy, joka polttaa kaikkia, jotka koskettavat sitä. Vai oliko kyse Jumalan aktiivisesta toiminnasta? Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että tässä ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa enemmän oikealta.  Tilanne on silloin ainakin helpompi ymmärtää. Mutta on tuon asian kanssa miten vain, niin tämä luku kertoo siitä, että Jumalan läsnäolossa on myös pelottava puolensa. Voima on niin suuri. 

Luuk. 6

Jeesus ja fariseukset joutuivat napit vastakkain lähinnä sapatin vietosta. Minusta tämä on mielenkiintoista, koska Mooseksen laissa oli toki paljon muutakin sellaista, josta olisi voinut nillittää. Miksi siis juuri sapatti? Ehkä vastaus liittyy jotenkin siihen, että sapattia piti viettää nimenomaan kansana. Jos joku lipesi joukosta, niin tavallaan se vesitti päivän toisiltakin. Sapatti myös erotti juutalaiset kaikista muista ja asiaan saattoi sisältyä siis myös nationalistisia piirteitä. Ehkä jopa pelkoa siitä, että jos tämän tavan annetaan rapistua, niin menetetään tärkeä osa kansallisesta identiteetistä. Tai ehkä pelkona oli Jumalan viha,  jospa sapatin rikkominen johtaisi uuteen pakkosiirtolaisuuteen. En tiedä, olenko tässä oikeilla jäljillä, mutta ainakin fariseukset suhtautuivat asiaan suurella intohimolla. Kun Jeesus paransi miehen sapattina, niin he alkoivat suunnitella hänen surmaamistaan! Minun on vaikea keksiä mitään asiaa, joka saisi itseni noin suuren raivon valtaan.

Jeesuksen sapattiin liittyvä kysymys on myös hieman kummallinen: ”Kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tuhota ihminen?” Mikäli ymmärrän fariseusten näkökulmaa ollenkaan, niin heidän vastauksensa tähän kysymykseen on ilman muuta että kumpaakaan ei ole luvallista tehdä. Sapattihan on lepopäivä. Ja eikö itse kysymys ollut tuossa tapauksessa hieman yliampuva? Miehellä oli ”vain” kuivettunut käsi, joten eihän tilanteessa mistään ihmishengen pelastamisesta ollut kyse. Eikä parantamatta jättäminen olisi miestä tuhonnut? Hän olisi voinut hyvin odottaa huomiseen. Mitä siis Jeesus oikein tarkoitti? Tässä on selvästi pinnan alla jotain syvällisempää.

Itse aavistelen, että vastaus liittyy jotenkin sapatin olemukseen. Sapatti oli annettu, jotta kansa voisi levätä ja viettää aikaa Jumalan kanssa. Se oli siis hengellisen uudistumisen paikka. Mikä olisi parempi esimerkki uudistumisesta kuin mies, joka saa kokea kokonaisvaltaisen parantumisen? Silloin kirjaimellisesti pelastetaan ihmishenki. Sen sijaan, jos sapatti typistetään ulkoisten sääntöjen noudattamiseksi, niin sillä tosiaan tuhotaan ihminen sisäisesti ja ennen pitkää myös ulkoisesti.

Marko