Kategoria: Luemme Raamattua

1 Aik. 12

Daavidilla oli paljon kannattajia jo Saulin eläessä. Merkillepantavaa on, että heimorajat eivät olleet esteenä. Itse asiassa ihan ensimmäiset kannattajat olivat Saulin heimolaisia,  benjaminilaisia. Täytyy sanoa, että Daavidilla oli aikamoista vetovoimaa, jos näin paljon ihmisiä oli valmiina liittymään hänen seuraansa viettämään kiertolaiselämää. Tässä luvussa asiaa perustellaan oikeastaan vain sillä, että ihmiset tiesivät Jumalan valinneen Daavidin kuninkaaksi. Tai niin minä tulkitsen heikot vihjeet, mitä asiasta annetaan.

Siinä vaiheessa, kun Saul kuoli, niin viimeisetkin epäröijät tulivat Daavidin puolelle. Valtava joukko ihmisiä  kokoontui Hebroniin tekemään hänestä kuningasta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, kun tekstissä sanotaan että ”jopa isaskarilaiset, sebulonilaiset ja naftalilaiset” olivat messissä. Ilmeisesti näiden heimojen tuki sitten oli jotenkin yllättävää.

Yleensä ottaen kansansuosio ei ole merkki mistään, mutta siitä huolimatta näen tässä Jumalan johdatuksen. Samuel oli aikanaan sytyttänyt kipinän voitelemalla Daavidin kuninkaaksi. Daavid itse oli osoittanut olevansa kuninkuuden arvoinen olemalla toisaalta erinomainen sotapäällikkö ja toisaalta nöyrä ja kuuliainen. Tämä muistuttaa minua Jeesuksen suosiosta ja myös siitä, kun Apostolien teoissa sanotaan, että ensimmäiset kristityt olivat kansan suosiossa. Hyvä maine oli varmasti yksi edellytys alkuseurakunnan sanoman leviämiselle, vaikka se ei vainoja estänytkään. Daavidilta, Jeesukselta ja ensimmäisiltä kristityiltä voi oppia sen, että hyvä maine seuraa siitä, että olemme uskollisia. Se ei ollut varsinainen päämäärä vaan sivutuote.

Luuk.5

Jeesus näytti Pietarille, mistä Hänen seuraamisessaan oikein on kyse ja kutsui sitten hänet ihmisten kalastajaksi. Pietarin kalansaalista seurasi suuri joukko parantamisihmeitä. Usein ei ollut kyse mistään pikkuasioista, vaan nykykäsityksenkin mukaan parantumattomista vammoista tai sairauksista. Parantamisiin liittyi myös syntien anteeksiantaminen, joten ne olivat kokonaisvaltaisia tapahtumia. 

Mielessäni Jeesuksen luokse kerääntyneet ihmiset vertautuvat siihen porukkaan, joka päivän Vanhan testamentin luvussa kerääntyi Hebroniin tekemään Daavidista kuningasta. Daavidin luokse tuli sotasankareita ja ilmeisen rikkaita ihmisiä, jotka lahjoittivat varusteita ja ruokaa. Jeesuksen luokse kerääntyi publikaaneja ja sairaita. Daavid oli päivän luvussa aika näkymätön, kun huomio kiinnittyi hänen tukijoidensa määrään ja kyvykkyyteen. Jeesus oli jatkuvasti ja aktiivisesti keskipisteenä parantaen ja opettaen. Kaikki tämä alleviivaa sitä, kuinka erilainen kuningas Jeesus oli.

Marko

1 Aik. 11

Tässä luvussa kerrotaan Daavidin armeijaan kuuluneista sotureista. Kolme oli ylitse muiden, mutta pienempiäkin tähtiä löytyi useita. Kuuluisin kaikista oli Joab, josta olen jo aikaisemmin sanonut, että hän oli ristiriitainen hahmo. Hän oli hyvä sotapäällikkö ja ilmeisen uskollinen Daavidille. Toisaalta hän oli myös julma ja äkkipikainen. Tässä luvussa ei kuitenkaan ole mitään soraääniä, vaan kerrotaan vain Joabin sankaruudesta. Jasobeam ja  Eleasar olivat kaksi muuta supertähteä, mutta heistä emme oikeastaan tiedä muuta kuin että he olivat ylivertaisia taistelijoita.

Tämä luku siis kertoo siitä, että Daavidin sotajoukko koostui useasta poikkeuksellisen hyvästä sotilaasta. Epäsuorasti se kertoo myös Daavidin nöyryydestä. Olen katsellut aina välillä televisiosta historiallisia dokumentteja Egyptin faraoista. Joskus tuntuu siltä, että siinä maassa ei ollut kuin yksi sankari kerrallaan. Farao otti omiin nimiinsä kaikki voitot, ikään kuin hän olisi omin käsin surmannut kaikki viholliset. Daavid antoi tilaa toisillekin. Halutessaan hän olisi voinut  hankkiutua sankareista eroon aina, kun heidän maineensa alkoi kasvaa liian suureksi. Näinhän Saul yritti tehdä Daavidin itsensä kohdalla. Daavidille toisten ihmisten menestys ei ollut uhka. Tämän luvun äärellä kysyn siis itseltäni: osaanko iloita aidosti toisten onnistumisista?

Luuk. 4

Kertomus Jeesuksen kiusauksista on itselleni hyvin tärkeä, mutta olen kirjoittanut siitä jo muutaman kerran aiemmin, joten sivuutan sen nyt. Se kuitenkin toimii pohjana kaikelle sille, mitä Jeesus tässä luvussa tekee. Kiusausten vastustaminen antoi hänelle voimaa ja maine levisi hyvin nopeasti.

Mehän luemme usein Raamattua pienissä pätkissä, katkelma kerrallaan. Tässä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta joskus se estää näkemästä kokonaisuuksia. Esimerkiksi minulla oli pitkään sellainen mielikuva, että Jeesuksen seuraajaksi tultiin niin, että opetuslapset tapasivat Jeesuksen jossakin satunnaisessa tilanteessa. Sitten Jeesus vain kutsui heitä seuraamaan itseään ja he jättivät kaiken taakseen. Tosiasiassa tilanne ei ollut ihan tällainen. Ensinnäkin Jeesus ei ollut ihan kuka tahansa. Hän oli alusta asti kuuluisa ja opetuslapset kyllä tiesivät hänen maineensa. Toisekseen kutsutilanne ei välttämättä ollut ensimmäinen kerta, kun he kohtasivat Jeesuksen. Esimerkiksi tässä luvussa Jeesus parantaa Pietarin anopin, mutta kutsu seuraamiseen tulee vasta seuraavassa luvussa. Jeesus ei siis vaatinut sokeaa uskoa, vaan opetuslapset saivat ensin nähdä, mistä on kyse. Uskoisin, että tästä syystä he usein vastasivatkin kutsuun välittömästi. Kyse ei ollut siis heidän kohdallaan niinkään sankarillisesta itsensäkieltämisestä, vaan kerran elämässä vastaantulevasta upeasta tilaisuudesta. Toki siihen sisältyi luopumista, mutta pohjavireenä oli ilo ja innostus. Mitenköhän olemme onnistuneet tekemään kristinuskosta niin ilottoman?

Marko

1 Aik. 10

Jee, sukuluettelot loppuivat! Teksti vaihtuu proosaksi ja se kertoo Saulin ja hänen poikiensa kuolemasta. Saulista sanotaan, että hän luopui Herrasta, eikä ollut totellut hänen sanaansa.  Yksi ikuisuuskysymys on se, miksi Daavid kelpasi ja Saul ei? Raamattu antaa vastaukseksi Daavidin uskollisuuden. Daavidilla oli vikansa, mutta pohjimmiltaan hän oli nöyrä. Saul oli vahva ja komea mies, mutta sisimmältään kovin epävarma. Ehkä tästä syystä hän oli myös huolissaan asemastaan ja näki mörköjä sielläkin, missä niitä ei oikeasti ollut. Tunnetuin esimerkki tästä on hänen vihansa Daavidia kohtaan. Olisikohan tässä luvussa käyty taistelu päättynyt toisin, jos Daavid olisi ollut hänen rinnallaan taistelemassa filistealaisia vastaan?

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, kuinka pelko on vaarallinen opas. Uhkakuvia luomalla on helppo saada seuraajia, koska yhteinen vihollinen saa erimielisyydet unohtumaan. Kristityille pelko ei saisi olla esteenä Hengen hedelmille. Meidän tulee seurata Jeesusta ja rakastaa lähimmäisiämme peloistamme huolimatta. Pelko saa myös maailman näyttämään mustavalkoiselta. Ihmiset jakautuvat mielissämme hyviin ja pahoihin. Saattaa myös näyttää siltä, että valittavana on vain huonoja vaihtoehtoja. Kun profeetta Samuel oli kuollut, niin Saul ei nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin yrittää ottaa vielä kerran yhteyttä häneen noidan välityksellä. Tämä maksoi hänelle lopulta kuninkuuden.

Luuk. 3

Johannes Kastaja aloitti työnsä autiomaassa. Sinnehän Pyhä Henki vei Jeesuksenkin kasteen jälkeen, mutta ne ovat seuraavan luvun asioita. Autiomaa on Raamatussa usein paikka, jossa ihmiset kohtasivat Jumalan. Näin kävi Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Mooses kutsuttiin erämaassa. Myös Elia kohtasi Jumalan vuorella erämaan keskellä. Nykypäivänä on harvinaista viettää aikaa yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Onkohan se syy siihen, että meille Jumalan kuunteleminen on usein niin vaikeaa?

Johanneksen sanomaan liittyi myös lupaus syntien anteeksiantamisesta. Se seurasi kääntymistä ja kastetta. Äkkiseltään tämä kuulostaa kristilliseltä, joten miten Johanneksen sanoma erosi Jeesuksen sanomasta? Itse asiassa aika paljonkin. Heidän moraaliopetuksensa ja käytännön ohjeensa muistuttivat toisiaan, mutta Jeesuksen julistuksen keskipisteenä eivät olleet teot vaan Hän itse ja Jumalan valtakunta. Jeesuskin puhui kääntymisestä, mutta painopiste ei ollut siinä, mistä käännyttiin pois, vaan siinä, mitä kohti käännyttiin. Kun lukee Johanneksen julistuksesta, niin ainakin minulle jää vähän epäselväksi, mihin hän itseasiassa ihmisiä kutsui. Jeesus sitä vastoin kutsui ja kutsuu edelleen ihmisiä omaan seuraansa.

Marko