Kategoria: Luemme Raamattua

1. Sam. 20

Saul on kateudessaan suuttunut Daavidiin niin pahasti, että haluaa tapaa tämän. Saulin poika Joonatan on taas Daavidin sydänystävä. Saulin murha-aikeista huolimatta, Daavid tahtoo olla uskollinen Saulille, koska hän on kuningas. Aikamoinen soppa!

Joonatan vannoo Daavidille ystävyyttä, uskollisuutta ja suojelua. Joonatan tekee liiton Daavidin suvun kanssa. Liitto on meidän aikanamme vieras käsite muussa kuin avioliiton yhteydessä. Avioliitossa luvataan osoittaa puolisolle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema erottaa. Tämä oli aikalailla liiton sisältö ja ajatus myös Daavidin ja Joonatanin välisessä liitossa, vaikka heidän rakkautensa olikin ystävien välistä rakkautta. Raamatussa liittoihin liittyy aika moni juttu.

Kuten hyvin tiedämme, ihmisten väliset liitot eivät aina pidä. Onneksi meillä on uusi liitto, jonka Jumala on solminut meidän kanssamme. Sen takeena on Jeesuksen ristiinnaulittu ruumis, ristillä vuotanut veri ja ylösnousemus. Tässä liitossa saamme synnit anteeksi ja pääsemme Jumalan yhteyteen. Tämä liitto on varma, koska sen takaajana on itse Jumala. Tätä liittoa julistaa myös ehtoollinen, uuden liiton ateria, jota saamme nauttia mm. KohtaamisPaikan messuissa.

Apt. 12

Onko sinulle tuttua rukoilla asioita uskomatta tai odottamatta, että mitään oikeasti tapahtuu? No, ei se odotus niin korkealla näyttänyt aina alkuseurakunnan aikanakaan olevan. Pietari joutui vankilaan. Seurakunta rukoili lakkaamatta hänen puolestaan. Pietari vapautui vankilasta ihmeellisesti. Sitten hän meni kolkuttamaan talon ovelle, jossa seurakunta oli koolla. Palvelustyttö kuuli Pietarin äänen, mutta muut eivät uskoneet häntä. He uskoivat ennemmin, että ovella on enkeli. Onneksi lopulta Pietari päästettiin sisään.

Hienoa, että ilman suurta odotustakin rukousvastaus tuli. Ehkä tästä voimme oppia, että rukous kannattaa, vaikka välillä usko sen voimaan horjuisikin.

Topi

1. Sam. 19

Apt. 11

Seurakunta eli valtavan murroksen aikaa. Oltiin totuttu siihen, että Israelin kansa on Jumalan valittu kansa. Jeesuskin oli juutalainen ja juutalaisten messias. Nyt näytti siltä, että pakanatkin (eli ei juutalaiset) olisivat tulossa sisään Jumalan seurakuntaan. Onko tämä ok?

Toki kaikkien kansojen mukaan tulosta seurakuntaan pystyi näkemään viitteitä jo VT:ssa:

Jumala lupasi Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille kaikille erikseen: ”sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” (1. Moos. 12:1, 1. Moos. 26:4 ja 1. Moos. 28:14)

”Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla.” (Jes. 56:7)

”minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin.” (Joel 3:2)

Nyt kuitenkin ajatus pakanoiden mukaan tulosta oli uusi ja siitä syntyi kiistelyä. On ihan ymmärrettävää, että näin isosta muutoksesta syntyy keskustelua. Koettelu on tervettä. Pietari selitti tilanteessa tarkkaan, mitä oli tapahtunut.

Jumala oli johdattanut häntä seikkaperäisesti pakanoiden luo. Myös muita ihmisiä liittyi samaan johdatukseen ja Jumala puhui samasta asiasta useammille. Sitten Pietarin julistaessa evankeliumia Pyhä Henki täytti suvereenisti paikalla olleet pakanat.

Varmasti Pietarin päässäkin surrasi tuolloin, että miten tähän nyt pitäisi suhtautua. Sitten hän muisti, että Jeesuskin puhui tästä: ”Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä”

Muutoksen vahvisti siis:

1. Näyt, johdatus, Pyhän Hengen työ –> näyttää siltä, että Jumala toimii näin ja on mukana tässä.
2. Jumalan Sana –> Tämä on linjassa sen kanssa, mitä Jumala on aiemmin sanonut. Asia ei ole ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa.

Pietarin johtopäätös oli ”Jos siis Jumala silloin, kun heistä tuli Herraan Jeesukseen uskovia, antoi heille samanlaisen lahjan kuin meille, mikä olin minä estämään Jumalaa?” (Apt. 11:17)

Asian käsittelyn lopputulos oli loistava:

”Tämän kuultuaan kaikki rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa.” (Apt. 11:18)

Topi

1. Sam. 18

Päivän Vanhan testamentin kohta kertoo meille siitä, miten Saul tuli kateelliseksi Daavidille tämän saavuttaessa suosiota ja menestystä. Olen itse pitänyt aina erityisen vaikeana kysymyksenä sitä, missä määrin kateus voi olla oikeutettua ja milloin se taas menee yli. Suomalaisia pidetään esimerkiksi hyvin kateellisena kansana, kun yhteiskunnassamme rikkaita verotetaan tuloerojen tasaamiseksi.  Onko tällaisen ilmiön taustalla oleva ”kateus” siis väärin vai oikein? Entä se, jos lapsia haluamaton tulee raskaaksi vahingossa, ja toinen hartaasti perhettä toivova ei koskaan saa toivomaansa? Olisi helppoa pitää kateutta pelkkänä puppuna, jos maailma olisi pohjimmiltaan reilu. Me kuitenkin tiedämme, että se ei ole. Maailmassa on olemassa todellista epäoikeudenmukaisuutta ja siitä seuraavaa pahaa oloa. Milloin paha olo ja epäreiluuden kokemus sitten muuttuu kateudeksi, joka on syntiä? Luulen, että tässä on kyse siitä, miten meitä kehotetaan kunnioittamaan kilvan toinen toistamme sekä pitämään kaiken ohjenuorana rakkautta. Jos paha oloni saa minut suhtautumaan toiseen vihamielisesti, olen myrkyllisellä tavalla kateellinen. Jos se taas saa minut ajattelemaan, mitä oman kateuden tunteeni taustalla voisi olla, ja haastaa minua kehittymään ihmisenä, kateuteni voikin olla eteenpäin puskeva voima. Ja jos tilanne on sellainen, että koen todellista epäoikeudenmukaisuutta, minun tulee kristittynä puuttua asiaan niin, etten ikinä unohda pitää korkeimpana ohjennuoranani rakkauden kaksoiskäskyä. 

Apt. 10

Päivän Uuden testamentin kohta sai minut miettimään tänään sitä, miten hauskaa on, että Jumala puhui Corneliukselle jo ennen Pietarin puhetta tämän talossa. Voihan toki olla, että Cornelius oli Jeesuksesta ja tämän merkityksestä ennestään enemmän perillä kuin muut talossa olleet keskimäärin. Teksti sai minut kuitenkin ajattelemaan toiveikkaasti sitä, että ehkä ihmisen ei tarvitse aina olla täysin perillä kaikesta, jotta Jumala voisi pitää häntä ystävänään ja toimia hänen kauttaan seurakunnassa. Eikö tämä olisi lohdullista maailmassa, jossa iso osa ihmisistä ei edes kykene ymmärtämään vaikeita oppikokonaisuuksia (lapset, kehitysvammaiset, dementoituneet…)? Ehkäpä Jumalan edessä riittää inhimillisesti katsoen yllättävän vähä, kuten vilpitön kaipaus ja totuuden etsiminen.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Esteri