Kategoria: Luemme Raamattua

1. Sam. 17

Päivän Vanhan testamentin perusopetus tiivistynee kuuluisaan lauseeseen: ”Älä kerro Jumalalle, miten iso myrskysi on. Kerro myrskylle, miten iso Jumalasi on.” Daavid voitti Goljatin rohkeudella ja uskolla, jotka tulivat tarpeeseen moninkertaisesti enemmän kuin maallinen valta ja materia. Daavid luotti Jumalaan, eikä siksi pelännyt ottaa haastetta vastaan. Kiinnitin tänään näiden tuttujen opetusten lisäksi huomiota siihen, että Daavidin veli suhtautui nihkeästi Daavidin aloitteellisuuteen. Hän ehkä jopa epäili Daavidin motiiveja: ”Kun vanhin veli Eliab kuuli, mitä Daavid puhui miehille, hän suuttui ja sanoi: »Mitä sinä tänne tulit? Ja kenen huostaan jätit ne lammasparat siellä vuorilla? Minä kyllä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi. Sotaa katselemaan sinä vain olet tullut.» ” Mietin tänään sitä, miten usein meidänkin motiivejamme ja kelpaavuuttamme saatetaan kyseenalaistaa epäreiluilla tavoilla. Ehkä joku kuulee olevansa itsekäs halutessaan pysyä perheettömänä, vaikka taustalla olisi halu käyttää vapautuva aika hyvän tekemiseen. Ehkä joku kuulee olevansa kylmäsydäminen tehdessään yhteisön kannalta vaikeita päätöksiä, vaikka tavoitteena olisi yhteinen hyvä. Elämässä on tietysti tärkeää osata ottaa vastaan palautetta, jopa kritiikkiä, mutta erityisen haavoittavalta se voi tuntua silloin, kun tietää, että se ei ole aiheellista. Ehkä näitä tilanteita varten meidän on vain tärkeää hyväksyä se, ettemme voi olla aina kaikille mieliksi. Päädymme elämässä väistämättä tilanteisiin, joissa herätämme muissa vaikeita tunteita, vaikka emme tekisi mitään väärää. Näihin tilanteisiin saamme rukoilla rauhaa sydämeen sekä rakkautta niitä kohtaan, jotka syyttävät valheellisesti. Ehkäpä heidän syytöstensä taustalla on jokin kaipaus, jota me voimme olla rukoilemassa, jopa rakastamassa pois?

Apt. 9

Apostolien tekojen yhdeksännessä luvussa kerrotaan Saulin kääntymisestä. Tapaus on hyvin ainutlaatuinen: taivaasta leimahti valo ja Saul sai kuulla korvin kuultavaa puhuttelua. Itse mietin usein tämän raamatunpaikan kohdalla, että miksei Jumala tee tällaista useammin. Miksei Jumala vain näyttäydy? Ehkä kaikki eivät hyötyisi siitä, mutta varmasti monet! Saavumme siis kysymyksenasetteluun, josta puhutaan Jumalan kätkeytyneisyyden ongelmana. Perusajatus siinä on se, että jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, Hän ei jättäisi ilmoittamatta itsestään ihmisille. Kysymys voi olla varsin kipeä toisten ihmisten puolesta, mutta toisinaan myös kristityn omasta puolesta, sillä kristityissäkin on paljon niitä, jotka taistelevat oman skeptisminsä kanssa. Ongelmaan voi kuitenkin vastata esimerkiksi kertomuksella rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta: ”Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.” (Luuk. 16:31) Olen myös kuullut puhuttavan, että mikäli Jumalan olemassaolo olisi liian ilmiselvää, ei ihmisillä olisi lopulta vapaata tahtoa, kun he eivät voisi perustella kapinaa Jumalaa kohtaan. Mm. helluntaiteologi Lari Launonen on kirjoittanut Jumalan kätkeytyneisyyden ongelmasta. Hänen ajatuksiaan voi lukea esimerkiksi Areiopagi-verkkosivuilta. Suosittelen tutustumaan, jos aihe tuntuu tärkeältä!

Esteri

1. Sam. 16

Päivän Vanhan testamentin kohta kertoo kuuluisan tarinan siitä, miten Samuel löysi Daavidin Iisain poikien joukosta etsiessään Israelille uutta kuningasta. On hassua, miten ajatus suuren kätkeytymisestä pieneen löytyy Raamatusta kerta toisensa jälkeen: Daavid oli veljeksistä vaatimattomin, ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi, Jeesus syntyi talliin, puhe rististä on hulluutta jne. Mitä tämä voisi kertoa meidän ajallemme? Mieleeni tulee esimerkiksi se, että monet meistä toivoisivat megalomaanista herätystä, jossa ihmiset tulisivat näyttävästi uskoon. Mutta entä jos Jumala voisi ainakin toisinaan tehdä työtään myös hiljaisesti? Ehkäpä se voisi ollakin juuri sitä, mitä jotkut ihmiset tarvitsisivat. Ehkä Jumala voisi luoda heräystä hellästi ja hiljaisesti ihmisten sydämissä tuhansien eri kohtaamisten avulla, vaikka se saattaakin inhimillisesti katsoen kuulostaa puuduttavalta ja tylsältä. Pidemmässä juoksussa sopivasti puuduttava ja tylsä voi kuitenkin olla kestävämpää. Tietenkään en kiellä, etteikö herätys voisi olla inhimillisesti katsoen näyttävää ja upeaa, en tietenkään. Voihan se sitäkin olla. Mutta ehkä meidän on hyvä miettiä toisinaan sitä, voiko inhimillinen kaipauksemme suureen ja komeaan hiipiä salaa ja hiljaisesti myös osaksi uskonelämäämme.

Apt. 8

Apostolien tekojen kahdeksannessa luvussa on yksi lempijakeitani Uudesta testamentista, uskokaa tai älkää: ”Kaupungin täytti ilo ja riemu”. Jae on hyvin simppeli, mutta pitää mielestäni sisällään niin paljon. Juuri tätä toivoisin näkeväni, kun ihmiset saavat kuulla Jeesuksesta. Mitä sinä ja minä voisimme tänään tehdä, jotta Jumalan rakkaus ja hyvyys pääsisi loistamaan ihmisten elämään? Voisimmeko rukoilla ihmisten puolesta? Tarjota heille kahvia? Kuunnella? Keskustella? Auttaa käytännön asioissa? Tapoja on yhtä monta kuin tilannettakin! Mutta mitä voisimme tehdä juuri tänään?

Esteri

1. Sam. 15

”Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus? Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva.” Kuinka hieno onkaan tämä lausahdus, joka löytyy päivän Vanhan testamentin kohdasta! Mielestäni tämä summaa kristinuskosta ja kristinuskon Jumalasta jotakin hyvin keskeistä. Muissa uskonnoissa voikin ehkä tehdä niin, että jumalilta ostaa suosiota ja hyväksyntää erilaisilla rituaaleilla, kuten uhreilla, rukouksilla ja almuilla, mutta kristinuskossa tämä ei ole mahdollista silloin kun kristinusko tulkitaan oikein. Kristinuskon Jumala haluaa ihmisten kääntyvän Hänen puoleensa ja tottelevan Häntä siksi, että he kaipaavat ja rakastavat Häntä. Ei siksi, että ihminen voisi rastittaa yhden asian pois to-do-listaltaan. Mitä tämä voisi tarkoittaa nyky-Suomessa? Meillä muodollisuus on vähentynyt melko paljon, mutta tietenkään se ei koskaan katoa kokonaan. Voisiko tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ei ole mitään väliä sillä, kuinka säntillisesti mies riisuu lakkinsa kirkossa, miten paljon karismaattinen kristitty kohottaa käsiään sunnuntaikokouksessa tai miten suomalainen maksaa kirkollisveroja, jos samaan aikaan sydämessä on räikeä kapina Jumalaa vastaan? Meidän Jumalamme on niin voimallinen, ettei Häntä voi huijata. Hän näkee kaiken ja Hänen edessään nimenomaan se, mitä on sydämessämme, on ratkaisevan tärkeää.

Apt. 7

Päivän Uuden testamentin kohdassa Stefanos pitää puheen, jonka johdosta hänet kivitetään. Tapahtumien myötä Stefanoksesta tulee ensimmäinen marttyyri, ja muistammekin Stefanosta ja kaikkia muita marttyyrejä aina tapaninpäivänä. Tulin pohtineeksi päivän kohdan äärellä sitä, mitä monen monta kertaa muulloinkin Apostolien tekojen puheiden äärellä: Vanhan testamentin tuntemus on kristitylle aivan äärimmäisen tärkeää. Vanha testamentti kattaa suurimman osan Raamatusta ja pelastushistoriasta, ja oikestaan voisi ajatella, että Uusi testementti onkin jossain määrin Vanhan testamentin kommentaari. Mitä voisimme tehdä, että tuntisimme Vanhan testamentin paremmin? Olen itse pohtinut, että koska Vanha testamentti on sekä historiallisesti, kielellisesti että opillisesti hyvin vaikeaa luettavaa, on välttämätöntä, ettemme jätä sen tutkimista yksittäisten ihmisten projektiksi. Tarvitsemme raamattuopetuksia ja raamattupiirejä, jotka käsittelevät nimenomaan Vanhan testamentin teemoja ja kirjoja. Tarvitsemme selkokielistä hengellistä opetuskirjallisuutta, jossa osataan ilmaista asioita riittävän tiiviisti niidenkin kannalta, jotka eivät miellä itseään lukutoukiksi. Mitäs sanotte? Haluasimmeko tätä lisää?

Esteri