Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 45

Ilm. 15

Tämän päivän raamatunkohtia mietin pitkään, varsinkin ilmestyskirjan lukua. Mietin kysymystä: “Olenko rehellinen itselleni, muille ja Jumalalle siitä miltä lukemani raamatunkohta tuntuu?”

Vaikka olen ollut uskossa jo melkein 20 vuotta, käynyt monissa pienryhmissä joissa luettu raamattua yhdessä, lukenut kristillistä kirjallisuutta ja kuunnellut paljon opetuksia hengellisissä tapahtumissa, niin silti minun on vaikea sulattaa raamatusta useita kohtia, esimerkkinä tämän päivän ilmestyskirjan luku.

Voisin kirjoittaa hyvin pitkästi niistä monista asioista jotka tuossa luvussa minua tökkii. Mutta ehkä se ei vaivan arvoista.

Sen sijaan haluan korostaa sitä että meidän olisi hyvä saada tilaisuus itse kunkin lukea raamattua yhdessä. Sen sijaan että lukkiutuu omiin mielipiteisiinsä, niin olisi hyvä kuulla mitä muut ajattelevat samasta raamatun kohdasta. Tärkeää on että jokainen saisi sanottua sen miltä asia oikeasti hänestä tuntuu, eikä vain sitä mitä olettaa muiden haluavan kuulla.

Myös uskon ammattilaisten, pappien yms. näkemyksiä olisi hyvä kuulla. Heillä on paljon enemmän kokemusta ja asiantuntemusta raamatun tulkintaan liittyen kuin monella meillä tavallisella kirkossa kävijällä. Mutta kaikkea ei sieltäkään suunnalta tulisi ihan purematta niellä 🙂

Ja tietysti lopuksi, kaikkein tärkein on Jumala itse. Kun joku raamatun kohta ärsyttää, tuntuu kohtuuttomalta, epäoikeudenmukaiselta jne. niin eikö olisi syytä mennä hänen luokseen jonka vaikutuksesta nämä kirjoitukset ovat syntyneet? Pystynkö rukouksessa tuomaan esiin myös ne ikävät asiat joita minun on raamatusta vaikea hyväksyä? Pelkäänkö että Jumala rankaisee minua epäilyksistä?

Kannattaisi luottaa siihen että Jumala joka on antanut anteeksi ja antaa yhtä uudelleen anteeksi syntimme ja rikkomuksemme myös kestää nämä epäilyksemme. Kun tästä kohdasta mökötin niin kyllä sieltä lopuksi alkoi tulla näkökulmaa. Tämä tuntui Pyhän Hengen työlle. Mutta annetaanpas teidän löytää tuo näkökulma, tai joku muu rakentava, lohduttava, rakkauteen ohjaava näkökulma ihan itse 🙂

Oletko rehellinen itsellesi, muille ja Jumalalle siitä miltä lukemasi raamatunkohta tuntuu?     

Tomppa

Ps. 44

Ilm. 14

Tämän päivän raamatunkohdat pistivät miettimään kysymystä: “Kerronko minä rehellisesti Jumalalle siitä miltä hänen vaikutuksensa minuun tuntuu?”

Psalmin kirjoittaja tuo rehellisesti tunteensa esiin. Jumala tuntuu olevan kaukana. Tuntuu että Jumala on hylännyt. Tuntuu että Jumala on epäoikeudenmukainen. Psalmin kirjoittajan omasta toiminnasta ei ainakaan tässä psalmissa tunnu vikaa löytyvän.

Ilmestyskirjan luku ei mielestäni sen sijaan rehellisyyteen oikein kannusta. Voisiko tuon luvun sanoman viestivän: “elä oikein niin sinun ei tarvitse kärsiä”. Tätä lukiessa mietitytti että minne katosi sanoma Jeesuksen sovitustyöstä. Tässä luvussa valikoidulle seuraajajoukolle asetetaan melkoisen yli-inhimillisiä vaatimuksia. Ja lopuille tarjotaan sitten todella vaikeasti tulkittavaa sääntöä josta mekastetaan sukupolvesta toiseen. 

Entäs jos oikein elämisen ja siinä epäonnistumisen pelon sijaan menisin purnaamaan Jumalalle heti kun siltä tuntuu? En etsisi ensisijaisesti vikaa itsestäni ja ruoskisi itseäni kun aina epäonnistun. Kai nyt olento, joka on luonut maailmankaikkeuden pystyy kestämään sen että joku purkaa sydäntään epäreiluuden kokemuksistaan vaikka syy lopulta olisikin tuon pienen ihmisen.

Helpottaisiko jos kysyisi rehellisesti että miksi Jumala olet minut tähän tilanteeseen vienyt (tai sallinut sen)? Toisi myös ne negatiiviset asiat itseni ja Jumalan välillä esiin. Jos ihmisten välisissä suhteissa on toivottavaa tuoda esiin myös negatiiviset asiat, niin miksei myös suhteessa Jumalan ja ihmisen välillä?

Kerrotko sinä rehellisesti Jumalalle siitä miltä hänen vaikutuksensa sinuun tuntuu?  

Tomppa

Ps. 43

Ilm. 13

Tämän päivän raamatuntekstit pistivät miettimään kysymystä: “Millaiset toiveet ja haaveet minulla on tulevaisuudesta juuri nyt, tässä hetkessä elettynä?”

Psalmin kirjoittaja jatkaa ihmettelyä sielunsa levottomuudesta ja Jumalan odottamiseen liittyvästä lupauksesta.

Psalmin kirjoittaja tuo esiin toiveensa ja kertoo haaveensa tulevaisuuteen liittyen.

Johanneksen ilmestyksessä ollaan kohdassa joka innoittanut ihmisiä sukupolvesta toiseen ennustamaan, nousemaan barrikaadeille, liittymään politiikkaan, demonisoimaan asioita, instituutioita ja ihmisiä jne. Tässä nyt raamattukommentin kirjoittaja kaivaa verta nenästään, mutta pakko kysyä: olisiko Jeesus halunnut että hänen seuraajansa käyttävät tähän aikaansa ja vielä hänen nimissään?

Entäs jos kaikki tuo into ja aika tuon ilmestyskirjan kohdan pohtimisen sijaan olisikin käytetty toiveisiin siitä että Pyhä Henki ohjaa meidät kaikki oikealle tielle. Entäs jos tulevaisuudella pelottelun sijaan olisikin haaveiltu enemmän ja yhdessä siitä millainen tulevaisuus meillä on Jumalan kanssa.

Tulevaisuuden uhkakuvat johtavat helposti apatiaan. Ei uskalleta edes ajatella tulevaisuutta kun pelätään että se mitä tehdään johtaa vielä huonompaan. Ja kun tulevaisuuden ajattelu herättää pelkoa, niin helposti suljetaan tulevaisuuteen liittyvä ajattelu kokonaan pois. Ja sen myötä elämästä katoaa tarkoitus, innostus ja lopulta ilo.

Ehkä meidän pitäisi ottaa oppia enemmän psalmin kirjoittajalta kuin ilmestyskirjan kirjoittajalta. Psalmin kirjoittaja tuo rehellisesti esiin tämän hetken ongelmansa ja sen miltä se tuntuu. Mutta hän tuo esiin myös toiveensa ja haaveensa tulevaisuuteen liittyen.

Millaiset toiveet ja haaveet sinulla on tulevaisuudesta juuri nyt, tässä hetkessä elettynä?

Tomppa