Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 23

Psalmi 23 lienee eräs tunnetuimmista lohtua ja turvaa kuvaavista psalmeista. Tänään sitä lukiessani tulin pohtineeksi, miten meidänkin maassamme olisi lukemattomia ja lukemattomia ihmisiä, jotka olisivat tällaisen rohkaisun tarpeessa. On masennusta, ahdistuneisuutta ja burn-outeja. Lapset ja nuoret voivat pahoin, vanhukset kyhjöttävät yksin hoitolaitoksissaan. Eikö meidän kristittyjen tulisi pitää enemmän esillä sitä, että ihmisillä ei ole mitään hätää eikä huolta, kun Jumala pitää heistä huolen? Tämä ei varmasti ole nimittäin ensimmäinen asia, mikä länsimaalaiselle tulee mieleen kristinuskosta. Silti se on eräs keskeisimmistä asioista kristinuskossa ja eräs väylä puhua ihmisille heidän kielellään: Jumala on hyvä, Jumala on rakkaus, ei mitään hätää, kaikki kääntyy lopulta parhain päin. Kenelle me voisimme tänään olla välittämässä lohtua ja turvaa, jonka vain Jumala voi antaa?

Room. 13

Roomalaiskirjeen kolmannessatoista luvussa, jakeessa 10 todetaan: ”Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.” Monesti tätä ajatellaan ehkä niin päin, että ensin tiedetään tarkat käskyt, ja sen jälkeen ne kootaan rakkauden kattokäsitteen alle. Olen kuitenkin itse soveltanut tätä toisinaan niin, että jos en ole varma, mikä olisi oikea tapa toimia, mietin ensin rakkauden olemusta (kattokäsitettä), ja vasta sen jälkeen sitä, millaisia käskyjä siitä olisi mahdollisesti johdettavissa erilaisiin tilanteisiin. Raamatussa ei esimerkiksi ole käskyjä ”älä vertaile” tai ”älä sano juuri tässä hetkessä mitään”. Toisinaan kuitenkin näen hyvin kirkkaasri, miten toimintatavat kirkastuvat samalla, kun yritän ajatella mahdollisimman vilpittömästi, että motiivinani tulisi olla rakkaus. Tokikaan näin ei aina ole, mutta ajatusleikkiä voi käyttää vähintään suuntaa antavana. Millaisia ohjeita sinun kannattaisi tänään antaa itsellesi voidaksesi toteuttaa rakkauden lakia?

Esteri

Ps. 22

Psalmi 22 sisältää useita messiasviittauksia. Jo Psalmin alku vie meidät Uuden testamentin lehdille Jeesuksen luo, hetkeen, jona Hän roikkui ristillä ja huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut”. Lisäksi erityisen tarkkaa kuvausta ristinkuolemasta ovat myös jakeet 16-19: ”Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen. Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan! Koirien lauma saartaa minut, minut ympäröi vihamiesten piiri. Käteni ja jalkani ovat runnellut, ruumiini luut näkyvät kaikki. Ilkkuen he katsovat minuun, jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa.” Psalmin lopussa puolestaan on jakeita, jotka näyttävät kuvaavan ristinkuoleman merkitystä. Minusta nämä jakeet ovat todella kauniita, ja niiden löytyminen Vanhasta testamentista korostaa Jeesuksen ristintyön merkitystä kaikkina aikoina kaikkialla: ”Muistakoot maan kansat tämän teon ja kääntykööt hänen puoleensa. Kumartakoot häntä myös vieraat heimot.” (Jae 28) ”He eivät voi elossa pysyä, mutta ne, jotka heidän jälkeensä tulevat, saavat palvella Herraa. He kertovat hänestä lapsilleen, ja vastedes syntyvälle kansalle he julistavat Herran hyvyyttä, sillä hän on tämän tehnyt.” (Jakeet 30-32) Upea Psalmi!

Room. 12

Roomalaiskirjeen kahdestoista luku sisältää monenlaisia ohjeita hyvään kristilliseen elämään. Ohjeet olisi varmastikin mahdollista tiivistää rakkauden kaksoiskäskyyn. Paavali puhuu kaiken muun seassa jakeissa 4-8 armolahjojen käyttämisestä. Minusta on lohdullista tietää, että meillä kaikilla ei tarvitse olla samoja armolahjoja, vaan saamme näyttää uskossamme täysin luvallisesti erilaisilta niiden raamien sisällä, jotka Raamattu meille osoittaa. Lisäksi tähän liittyy ihana maanläheisyys siinä mielessä, että totta kai me näytämme uskossamme erilaisilta, kun olemme muutenkin yksilöitä. Esimerkiksi pohdiskelevat ja touhukkaat ihmiset ovat todennäköisesti pohdiskelevia ja touhukkaita myös uskossaan. On siis erittäin tärkeää, että opimme arvostamaan erilaisuutta (niin paljon kuin sitä nykyään hoetaankin!): ilman yhtä ihmistä ei järjestettäisi ylistys- ja rukousiltoja, ilman toista ei järjestettäisi hyväntekeväisyystempauksia, ja ilman kolmatta ei koskaan käytäisi älyllisiä keskusteluja Raamatun luotettavuudesta. Sanomattakin selvää, että mitään näistä ei voisi jättää pois!

Esteri

Ps. 21

Psalmissa 21 ylistetään Jumalaa Hänen lahjoittamastaan onnesta sekä Jumalan kyvystä tuhota vihollisensa. En tiedä sinusta, mutta minusta Psalmin menestystä kuvaava alkupuoli voi tuntua suomalaiselle, pessimismiin taipuvaiselle ihmiselle toisinaan hankalalta. ”Kel onni on, se onnen kätkeköön.” ”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.” Ehkä suomalaisuuteen kuuluu jossain määrin se ajatus, että yksilön menestys tarkoittaa usein ylpistymistä, tai että jos yksilö menestyy, siitä on ainakin välttämätöntä pitää niin matalaa profiilia kuin mahdollista. Tämä saattaa kuulostaa myös kristilliseltä vaatimaattomuudelta. Mutta onko se sitä? Onko meidät kutsuttu elämään niin, että piilotamme ilonaiheet, jotta emme vain aiheuttaisi pahaa mieltä muille? Eikö olisi terveempää ja kristillisempää riisua kaikenlainen vertailu, ylpeys ja kateus ja lähteä ajatuksesta ”iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa” (Room. 12:15)? Eikö olisi ihanaa, jos voisimme olla yhdessä avoimesti läsnä kaikkien ilojemme ja surujemme kanssa ja luottaa siihen, että yhteisö kulkee kanssamme kaiken tuon läpi? En väitä tietäväni oikeita vastauksia, mutta olen varma, että näitä on hyvä miettiä.

Room. 11

Roomalaiskirjeen yhdennessätoista luvussa on paljon tärkeää asiaa juutalaisten ja pakanakansojen suhteesta sekä pelastushistorian vaiheista. Olisi tosi hienoa, jos osaisin kertoa niistä jotain, mutta taitaa olla niin, että siihen tehtävään tarvittaisiin asiaan paljon enemmän perehtynyt historioitsija tai raamatuntutkija. Luvun lopussa on kuitenkin myös  hieno ylistys, johon kiinnitin tänään huomiota: ”Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä? Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin? Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.” Minulla oli loppusyksystä parin viikon mittainen jakso, jolloin kadotuksen ajatteleminen tuntui kovin ahdistavalta. Luin ison määrän artikkeleita ja keskustelin monien eri ihmisten kanssa. Älyllinen pohdinta oli jossain määrin avuksi, mutta lopulta asiassa eteenpäin pääsemisen kannalta tärkeintä oli se, että tunsin sisimmässäni asti tämän totuuden: Jumala tietää niin paljon enemmän kuin minä. Juuri tällä tavalla, jonka Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen yhdennentoista luvun lopussa. Myös kristitty saa auliisti myöntää, ettei hän tiedä kaikkea – olisihan se ihan järjetöntä väittää jotain muuta tässä sotkuisessa maailmassa! Mutta kristityllä on usko ja luottamus siihen, että joku järki on kuitenkin olemassa, ja että tämän järjen hallitsija on hänen Taivaallinen Isänsä. Voisiko tämä olla realistinen ja vapauttava ajatus niihin hetkiin, jolloin joudumme myöntämään, ettei oma ymmärryksemme riitä?

Esteri