Kategoria: Luemme Raamattua

1. Moos. 28

Jaakobin pakomatka enonsa perheen luo alkaa. Hänelle on annettu neuvo ottaa sieltä serkku vaimokseen. Matkalla Jaakob näki unen, joka rohkaisi häntä. Inhimillisesti ajateltuna petturi ei olisi ansainnut tällaisia lupauksia. Vai oliko niin, että kun siunaus oli annettu, Jumala toimi sen siunauksen mukaan.

Jumalan aktiivisuus Jaakobia kohtaa on rohkaisevaa. Missä sotkuissa olemmekaan tai niistä pakomatkalla, Jumala voi puhua ja ilmestyä.

Ilm. 21

Tämän päivän teemana on uusi taivas ja uusi maa sekä uusi Jerusalem. On huomion arvoista, että kyseessä ovat uudet, ei suinkaan entisen maan ja vanhan Jerusalemin korjaillut versiot. Minulle tulee mieleen Paavalin opetus uudesta luomuksesta (2 Kor 5:17). Vanha on kadonnut ja uusi on tullut sijaan. Tätä, että olen uusi luomus, ei tule useinkaan ajatelleeksi arkisessa (ei niin tyylipuhtaassa) elämässä, mutta näin Jumala näkee meidät, uudesti syntyneet omansa. Uskonnollisuus pyrkii korjailemaan vanhaa ja kelpaamaan sen tuotoksella, mutta Kristuksessa Jumala loi meidät uusiksi. Uudeksi luominen on siis Jumalan vastuulla olevaa, me emme pysty rakentamaan uutta itse. Siis lepo Herrassa tässäkin asiassa.

Pirkko

1. Moos. 27

Tässä luvussa on kertomus vanhan Iisakin huijaamisesta. Rebekka, Iisakin vaimo, neuvoo, miten Iisakia voi pettää ja Jaakob sai esikoissiunauksen. Olen joskus miettinyt, oliko tämä petos tarpeen? Miten vanhempi olisi palvellut nuorempaa (1 Ms 25:23) ilman petosta. Vuosisatojen veljesviha jäi seuraukseksi Jaakobin heimon ja Esaun (Edomin) välille. Jaakob suostui äitinsä juoneen, vaikka epäröikin sen onnistumista. Kyselen mielessäni myös, kuuluiko Rebekan puuttua isän ja pojan väliseen suhteeseen.

Äitinä pohdin, mihin asioihin minun kuuluu puuttua ja missä asioissa vetäytyä sivummalle, vaikka suu ja pää olisi täynnä niin hyviä ja tarkoituksenmukaisia neuvoja seuraavalle sukupolvelle. Jotkut neuvot otetaan vastaan ja jotkut neuvot saavat heidät mitätöimään neuvot sekä neuvojan. Oman vastuun ja toisten rajojen tunnistamisessa  on viisauden anomisen paikka.

Ilm. 20

Tämän luvun otsikoita ovat Tuhatvuotinen valtakunta, Saatanan lopullinen tappio ja Viimeinen tuomio. Vahvoja asioita kommentoitavaksi. Näistä teemoista taitaa olla maailman kuulua taidettakin tehtynä. Kun luen tätä lukua ja etsin, millainen vastuu näistä asioista on yksittäisellä uskovalla tai seurakunnalla, en löydä roolitusta. Toimijat ja vastuulliset ovat taivaallisia, valtaistuimella istuvia ja heillä on tuomiovalta.

Sijoitan itseni niihin, jotka ovat mukana ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja joihin toisella kuolemalla ei ole valtaa (jae 6). Lohduttavaa ja pelottomuutta tuottavaa on, että saamme uskoa jo nyt ja antaa kunnian Vapahtajallemme, hänen verelleen ja luottaa, että olemme Hänessä turvassa näissä ihmistä suuremmissa tapahtumissa.

Pirkko

1. Moos. 26

Oli kyllä yllättävää lukea, miten lupauksen lapsi Iisak kulkee isänsä jalanjäljissä! Iisak toisti isänsä tapoja ja sai suuren siunauksen isänsä kuuliaisuuden tähden. Tässä luvussa mainitaan, miten Iisak sai käydä läpi monta samaa asiaa kuin isänsäkin Abraham, kuten sen, että Iisak sanoi pelon takia vaimoaan valheellisesti sisarekseen. Lisäksi oli mm. nälänhätää, Jumalan ilmestyminen ohjeiden kanssa, liitto Abimelekin kanssa, riita kaivoista, suurta taloudellista menestystä ja myös hyvä todistus ulkopuolisilta: “Me olemme nähneet, että Herra on sinun kanssasi. Sinulla on Herran siunaus!” (26, 28)

Iisakin kuolinilmoitus oli myös hyvin samanlainen isänsä kanssa: “Ja Iisakin elinaika oli sata kahdeksankymmentä vuotta. Ja Iisak vaipui kuolemaan ja tuli otetuksi heimonsa tykö, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena. Ja hänen poikansa Eesau ja Jaakob hautasivat hänet” (1. Moos 35:28-29).

Pelkästään tämän luvun perusteella voisi ajatella, että kylläpä Iisak pääsi helpolla. Odotteli vain tulevia siunauksia ja rikkauksia heprealaiskirjeen 11:1 mukaisesti. Eesau ja Jaakob pitivät kuitenkin huolen siitä, että isällä riitti murhetta elämässään ja aihetta rukoilla ainakin poikiensa puolesta.

Hienoa lukea, miten isän saama siunaus kantaa tuleville sukupolville. Väistämättä tulee mieleen ensimmäisen käskyn selityksestä se positiivinen asia Jumalan uskollisuudesta: “Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja pitävät minun käskyni” (2. Moos. 20:6). Toisaalta voi ajatella, että Iisak sai hyvän ja monipuolisen kasvatuksen vanhemmiltaan, jonka avulla hän oppi selviytymään kaikenlaisista tilanteista ja huolehtimaan perheestään ja sekä maallisesta että hengellisestä perinnöstään. Isän ja pojan yhteisen vaelluksen aikana oli paljon Jumalan kanssa elettyä elämää ja monta tärkeää elämänohjetta siirtynyt isältä pojalle. Eikä vaan isän, vaan myös äidin vaikutus oli suuri Iisakin elämässä. 

Sillä on siis väliä myös muiden kuin itseni kannalta, miten elän elämäni. Alkaa taas vastuu painaa. Tässä sitä tuli meille  vanhemmille mietittävää, että minkälaisen perinnön haluamme jättää seuraavalle sukupolvelle ja miten sen teemme? Ainakin kannattaa pyytää Jumalan siunausta!

Ilm. 19

Juha