Kategoria: Luemme Raamattua

4 Moos. 33

1. Tess. 2

Luin tätä kirjoittaessa Helsingin sanomista artikkelin startup- yrittäjä Juhana Rintalan kovista työpaineista, jotka johtivat uupumiseen. Hän kuvailee kuinka mahdollisesta epäonnistumisesta tuli elämän suurin pelko. Rintala oivalsi, että hänen pitää huolehtia henkisessä hyvinvoinnista. Hän haki apua ammattilaiselta, jolle pystyi puhumaan asioistaan ja löysi myös muita ratkaisuja elämäänsä. Toisinaan voimme olla toistemme taakkojen keventäjiä, Kristuksen lähettiläitä. Toisinaan voimme tarvita niitä monia tukiverkkoja, niitä apuja, joita meille on tarjolla. Nämäkin kertovat mielestäni Jumalan hyvyyden vaikutuksesta ja lahjoista meidän yhteiskunnassamme.

Kristittyinä mekin voimme ajautua elämässämme vaatimusten kautta uupumiseen asti, jos unohdamme sen, mikä on voimamme lähde, lepo Kristuksessa. Voimme myös luoda ympärillemme vääränlaisen vaatimusten kulttuurin, jossa väsytämme sekä itsemme, että lähimmäisemme. Paavali kehottaa tessalonikalaisia elämään Jumalalle kelpaavaa elämää. Tämän asian olen elämäni aikana usein ymmärtänyt väärin ja väsynytkin vaatimusten paineessa. Silloin olen aina unohtanut, millaiseen elämään Jumala on minut kutsunut, millaista on elää Jumalalle kelpaavaa elämää.

Apostoli Johannes kuvaa evankeliumissa itseään opetuslapseksi, jota Jeesus rakasti. Viimeisellä aterialla häntä kuvataan nojaamassa Jeesuksen rintaa, hän tuntui ymmärtäneen, mitä Jeesuksen rakkaus oli. Johannes nojasi elämässään Kristuksen rakkauteen ja luotti sen kestävän. Jeesus kutsuu meitä hänen lepoonsa, hänen ansioonsa ja tekonsa luokse. Hän sanoo myös ettei hänen vaatimuksensa ole raskaita kantaa. Thomas Wilcox sanoo Kallis hunajan pisara kirjassaan näin: katso Kristukseen ja tee niin paljon töitä kuin tahdot. Seiso koko painollasi Kristuksen vanhurskauden varassa.

Jumalalle kelpaava elämä on sellaista, jossa muistamme vanhurskautemme, kelpaavuutemme olevan hänen ansionsa, hänen rakkautensa teko tähtemme. Uskoon kuuluu selvä tietoisuus synnistä ja Kristuksen veren ansiosta. Siihen kuuluu myös selvä tietoisuus siitä, että Kristus haluaa pelastaa yksin sen tähden, että olet syntinen, Thomas Wilcox Kallis hunajan pisara. Jumala tietää heikkoutemme ja sen takia hän ei vaadikaan meiltä sellaista, jota emme pysty tekemään. Jumalalle kelpaava elämä on nojaamista hänen rakkauteensa, lepäämistä hänen täytetyssä työssään. Se ei ole vaatimusten tai käskyjen noudattamista, jossa uuvumme. Se on lepoa Kristuksessa. Tänäänkin saamme taas tuoda taakkamme hänen kannettavakseen, hän antaa levon.

Mika M

4 Moos. 32

1. Tess. 1

Elämämme maailmassa, jossa ei voi olla kuulematta onnettomuuksista, kärsimyksestä ja ihmisten pahuudesta. Kaiken keskellä tarvitsemme toivo siitä, että on olemassa myös hyvää. Tarvitsemme uskoa nähdä kaiken kärsimyksen keskellä jotakin johon voi nojata, muuten on vaikea jaksaa uskoa hyvään ja hyvän voittoon. Paavali kirjoittaa, että tessalonikalaiset kokivat ankaraa ahdinkoa, mutta ottivat uskon vastaan ja kokivat uskon ansiosta riemua. Usko tuo toivon, joka kestää kärsimyksenkin keskellä. Usko ei selitä pois kärsimystä, kärsimyskään ei vie uskoa pois, kun toivo nojautuu sellaiseen, joka ei näy. Maailman tapahtumat eivät hirveästi anna toivoa, vaikka voimme nähdä paljon kauneuttakin Suomen luonnossa ja ihmisissä. Meillä on kuitenkin usko, joka pystyy näkemään sellaista, joka ei näy. Voimme levittää ympärillemme toivo, toivon sanomaa, joka auttaa kestämään kaiken pahuuden keskellä rauhassa ja levosssa.

Joutuessani pieneen auto-onnettomuuteen liukkaalla tiellä, sain huomata, kuinka moni pysähtyi ja kysyi minulta, onko kaikki hyvin. Muistan myös ne ihmiset, jotka yrittivät auttaa minua pois lumipenkasta. Nämä huolehtivat kysymykset ja halu auttaa, rohkaisivat minua itseä taas kerran ojentamaan käteni tarvitsen puoleen. Hyvyyden teot antoivat hyvän mielen itselle ikävän onnettomuuden keskellä. “Jumalamme ja Isämme edessä me lakkaamatta muistelemme sitä, kuinka usko on saanut teidät toimimaan ja rakkaus näkemään vaivaa ja kuinka kärsivällisesti te panette toivonne Herraamme Jeesukseen.” 1 Tess 1:3. Usko saa aikaan tekoja, tekojen lähde on rakkaus, ei ansaitseminen. Näin se tulisi olla, vaikka tiedämme oman itsekkyytemme. Ainakin minä. On myös tekoja, joita emme näe. Rakkauden teot ovat usein sellaisia, joita emme näe. ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi” Matt 25:37-40. Rakkauden teot eivät kohdistu suuriin väkijoukkoihin, vaan lähimmäiseen. Jeesus puhuu vielä vähäisimmistä veljistä. Ovatko he ihmisiä, joiden seurassa kukaan ei halua olla tai joiden kanssa, minä en halua olla? Ovatko he ihmisiä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa? Äiti Teresa on kirjoittanut näin: ”nälkä ei ole aioastaan leivän nälkää, vaan nälkää olla olemassa jollekin. Alastomuus ei ole sinoastaan vaatteiden puutetta, vaan myös myötätunnon puutetta, sillä hyvin harvat antavat sitä tuntemattomille. Kodittomuus ei ole ainoastaan asunnon puutetta, vaan ystäväsydämen puutetta, sydämen, josta voisi sanoa, että minulla on joku.” Tänäänkin haluan rohkaista sinua uskomaan ja pitämään kiinni toivosta. Levitköön toivomme ympärillämme oleviin ihmisiin hyvyytenä, rauhana, jonka he näkevät ja tulevat toivon antajan luokse.

Mika M

4 Moos. 31

Kol. 4

Paavalin elämässä evankeliumin julistaminen oli niin vakava asia, että hän huudahtaa jossakin kohtaa raamattua: voi minua ellen evankeliumia julista. Elämän Suomessa, jossa evankeliumia on julistettu ja julistetaan jatkuvasti. Meillä radio- ja tv-ohjelmat, some yms. josta löytyy evankeliumin julistamista. Etsikää niin te löydätte, joka etsii löytää kyllä. Paavali sanoo: “Kunpa voisin tehdä sitä tunnetuksi ja puhua niin kuin minun pitäisi!” Kol 4:4. Tätä samaa olen itsekin monesti pohtinut. Suomessa julistajia löytyy monelta kadulta, mutta välillä tuntuu, että vierellä kulkijoista on pula. Vierellä kulkija pysähtyy ja kuuntelee toista, hän on se, josta Kristuksen teot ehtivät näkyä. Hän on se, jolla ei ole liian kiire. Loistakoon teidänt tekonne ihmisten edessä, jotta ihmiset ylistäisivät isäänne, joka on taivaassa, opettaa Jeesus vuorisaarnassa. Meidän elämämme on todistus, meidän sanamme ja tekomme on todistus tai oikeastaan Kristuksen elämä meissä on todistus, hänen sanansa meissä on todistus. Ystävällisyys on häneltä tulevaa, suolaisuus on hänen suolaansa. Sopiva hetki on pysähtymistä, suun avaamista, käsien käyttämistä löhimmäisemme vierellä olemista.

Teot eivät ei voi olla laskelmoivaa, jossa kerätään ansiota Jumalalle tai ihmisille, koska lähde tekoihin on hänen rakkautensa. Hänen rakkautensa, häneltä, Kristukselta opimme rakkautta. Itsessäni rakkautta varsinkaan hankalaan lähimmäiseen ei ole, rakkauden lähde on Kristus. Tätä on vaikeaa myöntää, mutta siinä on juuri avain rakkauden välittämiseen kauttamme. Heikkoudessamme turvaudumme häneen, hänen rakkauteensa, joka asuu meissä Pyhän Hengen kautta. Häneltä saamme viisauden suhtautua lähimmäisiimme.  “Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne. Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte.” Kol‬ ‭4:5-6‬ ‭Aina ei tarvita sanojakaan. Kardinaali Newman on kirjoittanut: ” Auta minua, missä kuljenkin, levittämään sinun tuoksuasi, saarnaamaan sitä saarnaamatta, esimerkilläni, vain tekojeni puoleensa vetävällä voimalla, sillä ilmeisellä rakkauden täyteydellä, jota sydämeni tuntee Sinua kohtaan.”

Mika M