Kategoria: Luemme Raamattua

4 Moos. 30

Kol. 3

Keväällä näemme paljon uutta elämää, kun luonto tuntuu heräävän horroksesta eloon. Paavali kuvaa kuinka Kristus on meidän elämämme ja mekin elämme hänessä. Elämä Kristuksessa tuo elämäämme anteeksisaamisen ja anteeksiantamisen. Elämä tuo meille vastuun pitää huolta suhteistamme, suhteestamme Kristukseen ja toisiimme. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.” Omassa elämässäni on tapahtunut paljon asioita, joissa tarvitaan anteeksiantoa. Anteeksiantaminen on ollut itselle prosessi, joka ei ole ollut helppoa, tuntuu, että vaikeinta on antaa itselle anteeksi. Kun mieleeni tulee hetkiä jolloin minua vastaan on rikottu, joudun käymään läpi rikotut asiat. Käsittelemällä asiat tuon ne valoon, tietooni, ymmärrän, mitä minulle on tehty. Sen jälkeen voin tuoda ne vain Kristukselle, syntien kantajalle.

Näitä asioita ei ole helppoa tuoda hänelle, haluaisin pitää kiinni oikeudestani kantaa itse niitä. Silloin joudun kuitenkin katkeruuteen, joka tuhoaa minua ja rasittaa elämääni. Monesta ikävästä muistosta olen päässyt vapaaksi, kun olen pystynyt luovuttamaan taakkani Kristuksen kannettavaksi. Sama asia on minun rikkomusteni kohdalla, nekin pitää tuoda hänelle ja luovuttaa hänelle. Minun tehtäväni on pyytää anteeksi lähimmäisiltäni ja joudun kantamaan rikkomusteni seuraamukset. En voi kuitenkaan kantaa niitä itse, vaan nekin pitää pystyä luovuttaa Kristuksen kantamiksi. Hän on ottanut osakseen syntipukin osan, hän tulee silloin syntiemme sovittajaksi, kun luovutamme kaikki rikkomuksemme hänelle. Hänestä tulee silloin Kristuksemme, armahtajamme. Elämä armahdettuna, on vapauttavaa. Meidät on kutsuttu elämään sydämellisessä armahtavaisuudessa, ystävällisyydessä,, kärsivällisyydessä suhteessa toisiimme ja itseemme. Tämä elämä on tarjolla Kristuksessa.

Mika M

4 Moos. 29

Kol. 2

Hän elää, hän on ylösnoussut, me saamme elää hänen yhteydessään. Pääsiäisen sanoma on meille aina ajankohtainen. Lapsuuden pääsiäisestä tulee mieleen pääsiäismunat, niiden merkitys itselle oli lähinnä suklaa ja suklaamunan sisällä oleva yllätys. Pääsiäismuna kuvaa kuitenkin uuden elämän alkua. Se kuvaa kuinka Kristuksen lunastustyössä olemme saaneet uuden alun, menneet rikkomuksemme on sovitettu ja olemme saaneet uuden elämän Kristuksen yhteydessä. Paavali kehottaa meitä jatkamaan matkaa hänen yhteydessään: “Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydestään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu.” Kol. 2:6-7.

Lapsuudesta tulee mieleen hetki jolloin eksyin hiihtoretkellä ollessani, kaikenlisäksi minulta katkesi sukset. Muistan epätoivon ja itkun harhaillessani metsässä suksi katkenneena. Olin mennyt harhaan selkeältä hiihtoladulta enkä löytänyt enää takaisin. Onneksi tuntemattomaksi jäänyt hiihtäjä löysi minut ja vei kotiin. Paavali varoittaa harhaan menemisestä uudessa elämässämme. Olen kuullut vuosien aikana monenlaisia opettajia, joiden puheesta on jäänyt mieleen vain jotakin epämääräistä, lähinnä puhujan omia saavutuksia. Olen myös kuullut viisaita sanoja, mutta puheiden sisältö on jäänyt hyvin tyhjäksi. Näitä opettajia oli jo Paavalin aikana, jotkut näkivät näkyjä, jotkut vaativat puheissaan sääntöjen noudattamisia, jotkut opettavat asioista kieltäytymistä, jotkut jopa palvovat enkeleitä. Meille on tarjolla opetusta eri paikoissa mieletön määrä ja kaikenkeskellä voi tulla epätoivo, mihin oikein uskoa.

Olen itse ollut menossa harhaan kuunnellessani ihmisten opetusta, arvioimatta niitä Paavalin ohjeella, pitäkää varanne. Jos opetuksen keskiössä ei ole Kristus ja hänen ansionsa, vaan ihmisten viisaat opetuksen, ihmisten omat saavutukset, ihmisten laatimien sääntöjen noudattaminen, kieltäymykset, jonkun muun kuin Kristuksen palvomisen, niin silloin olen menossa harhaan. Joka kerta Jeesus Kristus on palauttanut minut takaisin kotiin, hänen luokseen, hänen lepoonsa, uskon siihen, että hänen täytetty työ ristillä riittää.

Paavali antaa hyvin yksinkertaisen ohjeen siitä, mitä opetuksesta tulisi jäädä mieleen. Kaiken opetuksen tulee luoda luottamus, usko Kristukseen. Kaiken opetuksen tulee korostaa Kristusta, syntiemme sovittajana, kaikkien voimien päänä. Opetuksen tulee korostaa yhteyttä Kristukseen, hänessä olemme heränneet eloon, hänessä olemme yhdistyneet toisiimme. Kristuksessa me olemme yhtä ja hänen armonsa ymmärtämisen kautta voimme armahtaa toisiamme. Hänen varaansa meidän tulee rakentaa elämämme, ei ihmisten varaan, ei ihmisten viisaiden opetusten varaan, ei omien tekojemme varaan, vaan Kristuksen teon varaan. Hän on kuollut ja ylösnoussut, sen takia me saamme elää hänen yhteydessään ja hänen ansiostaan voimme elää myös yhteydessä toisiimme. Hän on ylösnoussut, hän elää, me saamme elää hänessä.

Mika M

4 Moos. 28

Päivän Vanhan testamentin kohdassa puhutaan erilaisista uhreista, joita isralilaisten tuli toimittaa Jumalalle eri ajankohtina. Uhraaminen ei välttämättä sano hirveästi länsimaalaiselle, ei välttämättä edes siinä tapauksessa, että länsimaalainen ihminen on kristitty. Wikipedia toteaa, että uhraaminen on uskonnollinen rituaali, jossa ihminen luovuttaa jonkin uhriesineen jumaluudelle tarkoituksella luoda, säilyttää tai ennallistaa toivottu oikea suhde pyhiin voimiin. Vanhan testamentin uhraamisen lisäksi Uuden testamentin puolella puhutaan Jeesuksen täydellisestä uhrista sekä koko elämän antamisesta pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi (Room. 12:1). Uhraamisen ajatuksen voi siis nähdä olevan vahvasti läsnä myös meidän elämässämme. Selvimmin tämä näkyy siinä, että meidän ei enää tarvitse uhrata eläimiä, koska Jeesus on jo kärsinyt täydellisen uhrin meidän syntiemme puolesta. Mutta mitä koko elämän uhraaminen voisi tarkoittaa yksittäiselle länsimaiselle kristitylle? Minä olen tuntenut aina suurta vastenmielisyyttä niitä ajatuksia kohtaan, joissa tämä tulkitaan niin, että Jumalalle täytyy antaa aivan täysin elämänhallinta ja päätösvalta. Joillakin tämä on tainnut mennä niin pitkälle, että kaupassa tulee rukoiltua, mikä maitopurkki pitäisi ostaa. Ehkä elämän uhraaminen ei tarkoita tätä? Mutta voisiko se tarkoittaa esimerkiksi pyhitykseen suostumista, Jeesuksen kaltaisuuteen pyrkimistä? Mitä itse ajattelet?

Kol. 1

Kolossalaiskirjeen ensimmäinen luku on mahtipontista luettavaa uskoon tulemisesta, uskossa kasvamisesta sekä Jumalan suunnitelmista. Luku pitää sisällään myös monia tärkeitä jakeita kolminaisuusopin kannalta: erityisesti jakeet 15-20 ovat hyvin keskeisiä, kun määritellään Jeesuksen persoonaa ja merkitystä. Tärkeää on erityisesti se, että Jeesuksen välityksellä on luotu kaikki, ja että Jeesus itse on syntynyt, ei luotu (aivan kuten Nikean uskontunnustuksessa määritellään). Mietin tänään myös sitä, miten lohdullista on tietää, että ”hän pitää kaiken koossa”. Vaikka maailma olisi kuinka sekava ja omituinen, ei ole kuitenkaan hetkeäkään, etteikö Jeesus olisi kaiken yläpuolella ja hallitsisi kaikkea. Monesti tämä tuntuu erityisen lohdulliselta, kun ajattelee suuria globaaleita ongelmia, kuten ilmastonmuutosta tai polarisaatiota. Hän pitää kaiken koossa. Eivät hallitukset, järjestöt tai valtiot, vaan Jeesus, joka on kaiken a ja o. Se mielessämme voimme käydä rauhallisin mielin taas uuteen viikkoon ja pääsiäisen jälkeiseen aikaan!

Esteri