Kategoria: Luemme Raamattua

4 Moos. 13

Tässä luvussa ollaan ensimmäisen kerran luvatun maan lähellä ja Mooses lähetti sinne vakoojia ottamaan selvää, millaista luvatussa maassa on. Hän määritti reitin, listasi asioita ja laatumääreitä, joiden perusteella vakoojien tuli maata tutkia. Hedelmää se tuotti runsaasti, mutta siellä asuvia kansoja pidettiin ylivoimaisina. Kaaleb oli tässä luvussa ainut, jolla oli uskoa nähdä oma kansa voittajana. Hän rauhoitteli hätääntynyttä Israelin kansaa, hätääntyneisyys johtui muiden luvatussa maassa käyneiden todistajien epäuskoisista todistuksista. Kansa alkoi huutaa Moosesta vastaan. Johtajan osa oli ottaa kansan hätä vastustuksen, ehkä arvostelunkin muodossa vastaan.

Herra auta meitä näkemään johtajat omissa vastuissaan tukemisen tarpeisina hankalissa päätöksissä, mihin suuntaan mennä. Mitä hyötyä on kenenkään vastustaa omalla kentällä, jos tavoite ja vihollinen on yhteinen. Kenen maaliin pelaan?

Luuk. 14

Ja taas – Jeesus parantaa sapattina fariseuksen kotona, hyvä Jeesus. Ihminen saa saada Sinulta apua ja kenen kämpillä vain. Jeesus ihan kysyi fariseuksilta ja lainopettajilta, oliko lupa parantaa sapattina. Tuskin sitä oli hokattu kieltää erikseen, kun Parantajia ei kai kovin ruuhkaksi asti esiintynyt. Jeesus perusteli parantamistyötään rinnastaen sapattikäskyn kaivoon pudonneen pojan tai härän pelastamiseen. Hupaisa ajatus ja tilanne. Perustelullaan Jeesus osoitti osaavansa sapattisäännökset. Tuon tilanteen ns. viisaat eivät sanoneet tai osanneet sanoa mitään. Luulen, että Jeesus velmuili näiden sapattisäännösten ja niin kovin tarkkojen fariseusten kustannuksella. Jeesuksen puhetapa tuskin oli paatoksellinen, vakavaääninen julistus, hän osasi ehkä hyödyntää erilaiset huumorin lajit vuorovaikutuksissaan.

Jeesuksen parantama, vesipöhöä, turvotusta sairastava mies tuskin jäi sapattisääntöjä pohtimaan nauttiessaan terveestä kehostaan. Turvotus johtui jostain, mies sai enemmän kuin osasi ehkä haluta, kaiketi myös turvotuksen syy parani. Jeesus on runsas antaja ja perusteellinen Parantaja.

Pirkko

4 Moos. 12

Mooses rukka, nyt isketään hänen auktoriteettiinsa ja läheltä, sisarusten taholta. Mirjam ja Aaron parjasivat Moosesta ja kokivat olevansa vailla Jumalan suoraa puhetta, sitä, miten Jumala puhui Moosekselle.  Kateus iski. Jakeessa 4 sanotaan, että Herra sanoi Moosekselle, Aaronille ja Mirjamille… Herra siis puhui nyt kaikille. Ja pyhäkköteltan ovelta Herra kutsui Aaronin ja Mirjamin ja Herra puhui. Saivat mitä halusivat. Herra sanoi, miten asiat olivat, hän puhuu Moosekselle suoraan. Ja Herra kysyi lopulta, kuinka Aaron ja Mirjam uskalsivat nousta Moosesta vastaan. Rangaistuskin kapinoinnista tuli häpeän kanssa.

Hengellisesti ajatellen seurakuntien johtajia vastaan nouseminen on epäviisasta. Kaikessa on järjestys, Jumalan järjestys. Palvomme samaa Jeesusta, meillä on erilaisia tehtäviä, virkoja. Johtajat tarvitsevat tuen ja rukouksen, ei vastustusta. Jeesus, siunaa kirkkomme, seurakuntien ja uskonyhteisöjen johtajia tänään, vahvista heitä kaikenlaisen myllytyksen keskellä.

Luuk. 13

Jeesus paransi sapattina. Niin nautin näistä Jeesuksen teoista, jotka haastavat vallitsevan järjestelmän säännöt. Arkijärkikin sanoo, että kärsivää ihmistä pitää auttaa oli mikä tahansa viikonpäivä. Miten ihmeen siitä sapatista oli saatu tehdyksi niin hankala päivä? Hurja määrä sääntöjä, mitä ei saa sapattina tehdä. Ja Jeesus paransi, ja vieläpä synagogassa. Parantunut nainen sai suuren lahjan sapattina. Parantava Jeesus voi toimia meidänkin sapatteina – vaikkapa sunnuntain Jumalan palveluksissa (tahallaan kirjoitan sanan näin). Kun Jumala palvelee, hän tekee sen ajallaan, annetaan hänelle tilaa.

Pirkko

4 Moos. 11

Kansa kyllästyy arkiruokaansa, mannaan. Sekalaisen väestön osassa heräsi hillitön ruoanhimo ja  israelilaisetkin rupesivat valittamaan (4).  Valitus siis tarttui. Mooses turhautui ja uupui tilanteeseen. Hän sai apua ja kansa viiriäisensä, joita kerättiin tuntikaupalla yötä myöten. Ahneimpia, hillittömyyden valtaan joutuneita kuoli ja heidät haudattiin. Mannan keräämisen ohjehan oli kerätä vain päivän tarpeeseen, paitsi muistaakseni sapattina toimittiin toisin.

Tässä ahneuden kulttuurissa elävänä tämä ilmiö on tuttu ja silti pysäyttävä. Miten paljon onkaan ajatusta ahnehtia ja varustautua huomiseen ja tulevaan. Jumalalla on antaa ajallaan. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme -tila olisi monelle meistä stressin paikka, jos huomisen leipä olisi epävarmuuden alla. Anteeksi, Jeesus, ahneuteni ja kiitos, että varustat.

Luuk. 12

Kylläpä niin voisin samaistua tämän luvun rikkaaseen mieheen, joka korjaa sadon aittoihinsa ja sitten luulee ja toivoo voivansa elellä rauhassa ja helpolla nautiskellen (16-). Näin työuran loppuvaiheessa tuollainen tilanne kuulostaa houkuttelevalta, kun olisi aitat täynnä eläkeläisen elellä.

Mutta olen ihmisten elämästä jostain lukenut ja tarinoista päätellyt, ettei tuollainen elämä sittenkään tuo tyydytystä. Vaikuttaa siltä, että rikkaan miehen luottamus perustui materiaan eikä hänellä ollut elämässään mitään suuntaa tai tehtävää.

Meidän elämässämme ajassa on loppuun saakka jokin tehtävä Jumalan valtakunnassa. Sen ei tarvitse olla edes päällepäin näkyvää tekemistä, pohjimmiltaan armon vastaanottamista ja siitä elämistä, ihan tänään ja tässä. Olipa aitoissa sitten satoa ja varoja tai ei.

Pirkko