Kategoria: Luemme Raamattua

4 Moos. 16

Luuk. 17

Luvun alkuosassa puhutaan anteeksiantamisen tärkeydestä. Isä meidän -rukouksessa sanotaan näin: Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Jeesus sanoi, että pitää olla valmis antamaan anteeksi vaikka seitsemän kertaa päivässä läheiselle, joka rikkoo meitä vastaan. Toisaalla Ut:ssa Jeesus puhuu vielä hurjemmista luvuista. “Ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” Matt 18:22. Tämä tuntuu inhimillisesti ihan mahdottomalta. 

Puhuin kerran erään maahanmuuttajan kanssa anteeksiantamisesta vihollisille. Hän piti sitä ihan mahdottomana asiana ja loukkaantui koko ajatuksesta. Silloin ymmärsin, että pitää muistaa erottaa kaksi asiaa toisistaan. Minun ei tarvitse eikä pidä hyväksyä toisen tekoja, mutta voin silti antaa hänelle anteeksi. 

Anteeksiantaminen on prosessi, jossa tarvitsemme Jeesusta. Voin antaa anteeksi vasta sitten, kun olen ymmärtänyt sen, kuinka paljon olen saanut itse anteeksi. Siksi Isä meidän -rukouksessa on hyvin selkeä järjestys. Ensin tulee se, että saamme itse anteeksi.

Jeesus antaa paljon anteeksi ja kymmenen spitaalisen parantamisen perusteella Hän jakaa hyvyyttään varsin avokätisesti niillekin, jotka eivät osaa edes kiittää saamastaan lahjasta. 

Mika

4 Moos. 15

Luuk. 16

Tämä luku on ensilukemalta varsin vaikeasti selitettävissä. Keskityn tänään luvun lopun kertomukseen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, 16:19-31. Rikkaan miehen elämä keskittyi sosiaaliseen elämään ja juhlintaan. Se ei sinänsä ollut syy hänen osaansa kuoleman jälkeen. Rikkaan miehen näköpiiriin osui päivittäin köyhä ja sairas Lasarus. Nimi Lasarus tarkoittaa ‘Jumala auttaa’. Lasaruksen elämä oli ulkonaisesti vaikeaa koko elämän ajan, mutta hän näyttää säilyttäneen uskon Jumalaan kaiken keskellä. Kuolemassa miesten tilanteet vaihtunut päälaelleen.

Rikas mies pyysi Abrahamilta, että tämä lähettäisi jonkun varoittamaan hänen veljiään kuoleman jälkeisestä elämästä ja tuomiosta. Abrahamin mukaan rikkaan miehen veljillä oli jo Raamatun sana (Mooses ja profeetat). Ilman sitä heissä ei syntyisi uskoa, vaikka tapahtuisi suuria ihmeitä. 

Kun tätä kertomusta miettii, niin se puhuu varsin vahvasti. Ensinnäkin se puhuu siitä, että monella tavalla köyhiä lähimmäisiä pitää auttaa tässä elämässä. Myöhemmin se ei ole enää mahdollista. Toiseksi kertomus puhuu siitä, että suhde Jumalaan ja Jeesukseen kuuluu hoitaa kuntoon tämän elämän aikana. 

Tämän tekstin äärellä voin pysähtyä kiittämään Jumalaa siitä, että Hän ei jättänyt meitä monin tavoin köyhiä yksin ja avuttomiksi tähän maailmaan, vaan Hän tuli Jeesuksessa ihmiseksi. Jeesuksen ristissä ja ylösnousemuksessa Hän lahjoittaa elämän jo nyt ja kerran iankaikkisen elämän. 

Mika

4 Moos. 14

Kapina Moosesta ja Aaronia vastaan on huipussaan. ”Valitaan uusi johtaja ja palataan Egyptiin.” Se oli kapinoivan kansan johtopäätös ja suunnitelma. (4). Joosualla ja Kaalebilla oli vahva todistus luvatusta maasta, erilainen kuin muilla vakoojilla. Heillä oli uskon silmät yli sen, mitä siellä oli nähtävissä. Kaalebin ja Joosuan todistuksen tähden kansa uhkasi kivittää heidät, mutta Herran kirkkaus ilmestyi pyhäkköteltassa niin, että kaikki sen näkivät. Lopputuloksena kapinastaan kansa joutui tekemään U-käännöksen, luvattuun maahan ei päästykään.

Uskon asenne, uskon silmät. Miten onkaan omien silmien ja omien aivojen johtopäätökset niin usein lyhytnäköiset ja Jumalan mahdollisuudet unohtuvat. Mitä voisimme tänään nähdä uskon silmillä, missä asioissa nähdä Jumalan mahdollisuus. Mitkä jättiläiset ja uhkakuvat ovat sittenkin kuin suupala (9).

Luuk. 15

Tämä on UT:n yksi tutuimmista luvuista. UT20 -versiossakin otsikoidaan tämän luvun yhtä osaa tuhlaajapoika -otsikolla. Otsikko on siis uusimmassakin käännöksessä vinoutunut. Toistan itseäni näissä kommentoinneissa, silti totean taas, että kukaan tässä kertomuksessa ei kutsu nuorempaa poikaa tuhlaajapojaksi. Ainoastaan Raamatun otsikoijat ovat ottaneet kyseisen termin käyttöön. Jos tässä vertauksessa joku tuhlaa, se on isä. Hän tuhlaa omaisuuttaan poikiinsa jakamalla perintöä etukäteen, tuhlaa omaa kunniaansa juostessaan, aikaansa, armoaan ja anteliaasti omaisuuttaan juhlimiseen.

Mekin olemme jo nyt perillisiä, elämme iankaikkisuutta (perintöämme) jo nyt täällä ajassa. Meillä on oikeus Jeesuksen tähden käyttää hänen nimeään. Meitä ei nimitellä Jumalan valtakunnan periaatteissa tekojemme, syntisyytemme mukaan, olemme Isän lapsia teoistamme huolimatta. Näin identiteetti rakentuu uskon mukaan ja omanarvon tunto Jeesuksen mittapuulla. Katse saa nousta ylös.

Pirkko