Kategoria: Luemme Raamattua

1. Moos. 10

1.Moos.10 kertoo Nooan poikien sukuluettelot. Luvussa mielenkiintoista on se, että näistä Nooan pojista polveutuivat kaikki maailman kansat vedenpaisumuksen jälkeen. Seuraavaksi esitän joitakin mielenkiintoisia poimintoja Jukka Norvannolta, joka on perehtynyt näihin sukuluetteloihin H.S Millerin tutkimusten pohjalta. Luvussa mainitut Jaafetin pojat Maagog, Tuubal ja Mesek liitetään yleensä pohjoisiin heimoihin. Esim. Maagogin jälkeläisiä ovat Mustanmeren pohjoispuolella elävät kansat kuten slaavit, venäläiset, bulgarialaiset, puolalaiset, slovakit ja kroatit. Maadain jälkeläisiä olisivat puolestaan intialaiset, iranilaiset, meedialaiset, persialaiset, afgaanit ja kurdit. Jaavanin jälkeläisiä taas olisivat kreikkalaiset, roomalaiset sekä laajemminkin romanialaiset kansat kuten esim. ranskalaiset, espanjalaiset jne. Tiiraasta olisivat lähtöisin mm. germaanit, joista polveutuvat sekä itäiset että läntiset germaanit, skandinaavit ja anglosaksit. Haamin pojan Kanaanin jälkeläisiä ovat mm. filistealaiset, hittiläiset, jebusilaiset, ammonilaiset ja hivviläiset. Kuusin jälkeläisiä olisivat afrikkalaiset, etiopialaiset, egyptiläiset ja libyalaiset. Kiinnostavaa on myös, että luvussa mainitaan erikseen Kuusille syntyneestä Nimrodista, jota maailman ihmiset pitivät menestyneenä mahtimiehenä, ja joka saikin itselleen paljon valtaa. Hänen elämässään ja teoissaan oli kuitenkin paljon sellaista, mikä ei ollut Jumalan mielen mukaista. Hän hallitsi Babyloniaa, jota Raamatussa käytetään myös vertauskuvana pahuudelle. Viimeisenä sukuluettelossa mainitaan Seem, jonka jälkeläisistä polveutui Israelin kansa, ja jonka kautta annettiin luvattu Vapahtaja, Jeesus Kristus. Luvussa mainitaan siis yhteensä 70 kansaa, joista polveutuvat kaikki maailman kansat.

Ilm. 3

Ilmestyskirjan kolmannessa luvassa Johannekselle annetaan kirjeet Sardeksen, Filadelfian ja Laodikean seurakunnille. Edelleen, kuten Ilm. 2. luvun kirjeissä, Jeesus mainitsee tietävänsä kaikki seurakunnista ja niiden asioista. Sardeksen seurakunnalle Jeesus sanoo ”Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut” (Ilm. 2:1). Lisäksi Jeesus kehottaa seurakuntaa valvomaan ja vahvistamaan niitä jäseniä, jotka ovat (hengellisesti) kuolemaisillaan. Edelleen Jeesus kehottaa seurakuntalaisia valvomaan, elämään sanansa mukaan ja tekemään parannus. Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että seurakunnalla on se nimi, että se elää, vaikka onkin kuollut? Minulle tästä tulee ensimmäisenä mieleen ns. nimikristillisyys. Toisin sanoen se, että ollaan kirjoilla seurakunnassa, vaikka ei todellisuudessa haluta elää Jeesuksen seuraajana. Toiseksi tulee mieleen, että seurakunta näyttää ulospäin kristilliseltä seurakunnalta kaikkine kristillisine tunnuksineen, mutta se on hengellisesti kuollut. Ehkä seurakunnassa toteutetaan muodollista jumalanpalvelusta ja vietetään mukavia konsertteja, mutta unohdetaan julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, ainoasta todellisesta pelastajasta. Jeesuksen sanat vaikuttavat kovilta, mutta niiden taustalla on Hänen valtava rakkautensa luotujaan kohtaan. Jeesus ei todellakaan halua yhdenkään joutuvan kadotukseen, ja siksi Hän kehottaa tarvittaessa voimallisestikin. Mielestäni nämä sanat olisi otettava vakavasti ja herättävä valvomaan kirkon hengellistä tilaa. Toki sanat on yhtä lailla tarkoitettu myös jokaiselle kristitylle kehotukseksi valvoa ja pysyä lähellä Jeesusta jokaisena päivänä.

Filadelfian seurakunnalle suunnattu kirje on kirjeistä toinen, jossa ei ole lainkaan moitteita. Seurakunnan voiman sanotaan olevan vähäinen, mutta se on noudattanut Herran sanaa, eikä ole kieltänyt Hänen nimeään. Ehkä seurakunta vaikuttaa ulospäin vähäpätöiseltä, mutta se on hengellisesti elävä ja raitis, pitää kiinni Jumalan sanasta tekemättä kompromisseja, eikä kiellä Jeesuksen nimeä pilkasta ja ulkoisesta painostuksesta huolimatta. Ilm.3:10 Jeesus lupaa varjella seurakunnan koetuksen hetkestä, joka on tulossa koko maailmaan koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Näin ollen seurakunta, joka pysyy lähellä Jeesusta, pysyy kiinni Hänen sanassaan, eikä kiellä Hänen nimeään, saa Jeesukselta lupauksen tulla varjelluksi siitä koetuksen hetkestä, jonka jumalaton ihmiskunta tulee kohtaamaan.

Viimeinen seitsemästä kirjeestä on osoitettu Laodikean seurakunnalle. Samalla kirje on ehkä kaikkein surullisin ja varoittavin. Kirjettä lukiessa saa käsityksen, että tässä ulkoisesti vauraassa, itseään erinomaisena pitävässä seurakunnassa Jeesus on heitetty kokonaan pois seurakunnan elämästä. Hän seisoo ovella ja kolkuttaa odottaen, että joku tulisi avaamaan. Hän ei tule väkisin sisälle, vaan odottaa, että ihmisillä heräisi kaipaus ja tarve Hänen yhteyteensä. Seurakunta ei ole kylmä eikä palava, vaan haalea. Se on tyytyväinen vallitsevaan tilaansa. Ehkä seurakunnassa pidetään jumalanpalveluksia, mutta niiden keskeisin sanoma ei ole evankeliumi vaan jokin muu kuulijakuntaa paremmin miellyttävä sanoma. Jeesus ei ole tällaisen seurakunnan pää, ja Hän kuvailee seurakuntaa hyvin voimallisin sanoin kurjaksi, säälittäväksi, köyhäksi, sokeaksi ja alastomaksi. Seurakunnan oma käsitys itsestään ja Jeesuksen käsitys siitä ovat siis hyvin toisenlaiset. Edelleen Jeesus kuitenkin kehottaa seurakuntaa tulemaan Hänen luokseen, tekemään parannus ja päästämään Hänet sisälle seurakunnan keskiöön. Edelleen Ilm. 3:19 Jeesus toteaa ”Kaikkia niitä, joita rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Ahkeroi siis ja tee parannus!”. Jeesuksen rakkaus, kärsivällisyys ja halu tuoda jokainen sisälle pelastukseen on vaan niin suuri ja ihmeellinen.

Näitä seitsemää kirjettä lukiessa syntyy vahvasti vaikutelma niiden ajattomuudesta ja niiden sanoman ajankohtaisuudesta. Silloisten seurakuntien ongelmat eivät ole mitenkään epätavallisia nykyäänkään, ja toisaalta nykypäivän seurakunnista voi löytää myös sitä hyvää, mistä Jeesus seurakuntia kehui. Ajattelen, että kaikkien aikojen seurakunnat ja yksilökristityt voivat löytää kirjeistä jotakin kosketuspintaa omaan elämäänsä. Näitä Jeesuksen antamia kirjeitä kannattaa siis lukea.

Liisa

1. Moos. 9

Jumala teki Nooan kanssa liiton ja antoi lupauksensa, ettei Hän enää tuhoa maata vedellä. Lupauksensa merkiksi Jumala antoi sateenkaaren. Voi olla mahdollista, että ennen vedenpaisumusta ei koskaan satanut, vaan kaste tuli maahan muulla tavoin. Tällöin ei olisi siis koskaan aikaisemmin näkynyt sateenkaartakaan. Sateenkaari on konkreettinen merkki, jonka nähdessään Jumala muistaa lupauksensa. Toisaalta se on myös merkki siitä, että Jumala on luotettava ja pitää lupauksensa. Samoin sakramentit, kaste ja ehtoollinen, muistuttavat meitä Jumalan lupauksista. Jumala on viisaudessaan nähnyt, että me ihmiset tarvitsemme jotakin konkreettista uskomme vahvistukseksi. Sakramentit myös havainnollistavat ja konkretisoivat meille uskon syvintä sisältöä ja olemusta.

Yhdeksännen luvun jakeesta 20 eteenpäin ihmisen syntinen luonto tulee jälleen näkyviin, kun Nooa viinitarhansa antia liiaksi nauttineena makaa alasti teltassaan ja Haam, Kanaanin isä, näkee isänsä alastomuuden ja kertoo siitä veljilleen. Synti ei jäänytkään vedenpaisumuksen alle. Onneksi lankeemuksen jälkeen on kuitenkin aina mahdollista katua ja palata takaisin Jumalan luo. Nooan perhekunnassa tapahtumat johtivat siihen, että Nooa kirosi pojanpoikansa Kanaanin. Myöhemmin kanaanilaiset joutuivatkin kokemaan kovia ja kansana hävisivät lähes kokonaan. Sen sijaan pojalleen Seemille Nooa sanoi 1. Moos.9:26 ”Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja olkoon Kanaan heidän orjansa.” Seemin jälkeläisistä polveutuikin Israelin kansa, jonka kautta annettiin myös luvattu Messias.

Ilm. 2

Kirkastettu ja ylösnoussut Kristus antoi Johannekselle tehtäväksi kirjoittaa kirjeet seitsemälle siihen aikaan Vähä-Aasiassa vaikuttavalle seurakunnalle. Luvussa kaksi kuvataan kirjeet Efesoksen, Smyrnan, Pergamonin ja Tyatiran seurakunnille. Kirjeistä voi nähdä, että niissä Jeesus toisaalta kehottaa parannukseen ja kääntymään pois synneistä, sekä toisaalta rohkaisee ja antaa lohtua. Jokaisen kirjeen alussa Jeesus myös sanoo tietävänsä kaiken seurakunnasta ja sen toiminnasta. Mikään ei ole Jeesukselle salattua tai sellaista, mitä Hän ei tietäisi. Jokaisessa kirjeessä on viittaus Jeesuksen paluuseen, mistä voisi päätellä kirjeiden koskevan koko seurakunta-aikaa. Näin ollen kirjeiden kehotukset ovat oleellisia kaikkien aikojen kristityille. Efesoksen seurakunta eli harhaoppien keskellä, mutta saa kehuja kestävyydestään. Toisaalta sille annetaan kuitenkin moitteita sen kadottamasta ensirakkaudesta. Tästä piirtyy kuva siitä, että seurakunta kyllä oli opillisesti puhdas, kestävä ja ahkera tekemään hyvää. Siltä kuitenkin puuttui ensirakkaus, mikä voisi tarkoittaa aitoa, sydämestä kumpuavasta ilosta ja kiitollisuudesta nousevaa, halua palvella Herraa, odottaa Hänen paluutaan ja rakastaa lähimmäistään.

Smyrnan seurakunnalle Jeesus ei osoita minkäänlaista moitetta ja osoittaa tietävänsä heidän ahdinkonsa ja köyhyytensä. Heillä oli kuitenkin jotain, mikä on monin verroin maallista rikkautta kallisarvoisempaa. He olivat hengellisesti rikas seurakunta, heillä oli Kristus.

Pergamonin seurakunta eli voimakkaan yhteiskunnassa vaikuttavan epäjumalanpalveluksen puristuksessa vainojen alla, ja saa Jeesukselta kehuja kestävyydestään. Seurakunnassa kuitenkin vaikutti harhaoppi, johon liittyi epäjumalille uhratun lihan syöminen ja haureuden harjoittaminen, ja jonka harjoittajia Jeesus nuhteli. Koko seurakunta ei kuitenkaan ollut tähän syyllistynyt vaan vain osa siitä. Jumalan tahto kuitenkin on, että seurakunnissa esiintyvä epäjumalanpalvelus ja harhaopit on kitkettävä pois, jotta ne eivät saastuta koko yhteisöä.

Kirjeessään Tyatiraan Jeesus varoittaa edelleen eksytyksistä, vääristä opettajista ja harhaopeista, sekä kehottaa opilliseen puhtauteen. Edelleen Jeesus kertoo tietävänsä seurakunnan Jumalan tahdon mukaiset teot ja elämän. Seurakuntaa nuhdellaan siitä, että se on hyväksynyt Isebelin opettajakseen antaen hänen eksyttää monia. Sielunvihollisen levittämien oppien livahtaminen seurakuntiin ei ole vierasta nykyisinkään. On vaarana, että suvaitsevaisuuden ja humanismin nimissä kirkkoon sujahtaa opetusta, joka murentaa Jumalan sanan totuutta ja arvovaltaa eksyttäen ihmisiä pois totuudesta. Jos kirkko on valmis tekemään kompromisseja, luopumaan Raamatun totuudesta ja miellyttämään maailmaa enemmän kuin Jumalaa, ollaan luopumisen tiellä. Kirjeen lopussa Kristus lupaa kaikille, jotka pitävät Hänen sanansa totuudesta kiinni, sen saman vallan hallita pakanoita, jonka Hän on itse Isältään saanut. Ne, jotka pysyvät vahvoina Jeesuksen tulemukseen asti, saavat hallita yhdessä Hänen kanssaan tulevassa Tuhatvuotisessa valtakunnassa.

Liisa

1. Moos. 8

Tässä luvussa mielenkiinnon herättää linnut, joiden avulla Nooa pyrki selvittämään, joko vesi on laskenut ja maata näkyvissä. Tarkastelin, mitä niistä on sanottu. Ensin Nooa lähetti liikkeelle korpin, joka ei antanut hänelle vastausta, vaan lenteli edestakaisin. Kyyhkynen sen sijaan toi Nooalle viestit. Korppi on haaskalintu, joka viihtyy hyvin kuolleiden parissa. Sen ei tarvinnut palata arkkiin, koska sille riitti ravintoa muuallakin. Onkin ajateltu, että se kuvaisi tässä ihmisen vanhaa turmeltunutta luontoa, jolle riittää tämän maailman tarjoamat nautinnot. Kyyhkynen puolestaan kuvaisi kristittyä maailmassa. Kristitty on uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa saaden ravintonsa Jumalan sanasta. Kyyhkynen ei ole viehättynyt siitä, mitä maailmassa näkee, vaan palaa useammankin kerran aterioimaan arkkiin, joka on vertauskuva Jeesuksesta.

Pelastumisensa jälkeen, kuivalle maalle päästyään, Nooa ensimmäisenä uhraa kiitosuhrin Jumalalle. On hyvä antaa ensimmäisenä kunnia Jumalalle Hänen teoistaan. Muut asiat ovat toisarvoisia ja ehtivät odottaa. 1.Moos. 8:21 kerrotaan Herran ajatellen sydämessään: ”Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, sillä ihmisen sydämen taipumukset ovat pahat hänen nuoruudestaan saakka..” Jumala kyllä tietää millaista tekoa me ihmiset olemme. Hän tietää, ettei meistä ole itseämme pelastamaan. Siksi Hän antoi meille Jeesuksen Kristuksen.

Ilm. 1

Ilmestyskirjan on usein ajateltu olevan yksi Raamatun vaikeaselkoisimmista kohteista. Siitä, miten sitä pitäisi ymmärtää ja miten tulkita, on monia näkemyksiä. Ilmestyskirjaa kutenkin kannattaa tutkia, sillä jo ensimmäisessä luvussa puhutellaan autuaiksi niitä, jotka kuulevat kirjan ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä siihen on kirjoitettu. Seuraavissa kommenteissa tuon esiin näkemyksiä siitä, miten Ilmestyskirja on minulle avautunut. Ne eivät sellaisenaan edusta minkään tietyn kirkkokunnan näkemyksiä Ilmestyskirjan tulkinnasta. Mielestäni avain Ilmestyskirjan ymmärtämiseen on nähdä Raamatun ns. punainen lanka ja selittää Raamattua Raamatulla. Yhteneväisyyttä Vanhan testamentin profetioihin löytyy paljon. Mielestäni ei myöskään pitäisi sortua allegorisoimaan eli vertauskuvallistamaan asioita, jollei käy selvästi ilmi, että kirjoittaja käyttää kuvakieltä. Mitä enemmän allegorisoidaan, sitä enemmän jätetään varaa erilaisille ihmislähtöisille tulkinnoille. Esimerkiksi Tuhatvuotisen valtakunnan ymmärretään todellakin tarkoittavan Jeesuksen tuhat vuotta kestävää maanpäällistä hallinta-aikaa (premillennialistinen näkemys), joka alkaa sen jälkeen, kun Jeesus on palannut maan päälle vihanajan lopulla. Tämä tuhatvuotinen hallinta-aika mainitaan esim. Ilm. 20:2-7, jonka lisäksi on monia muitakin raamatunkohtia, joiden mukaan Messias todellakin hallitsee maanpäällä tuhat vuotta. Myös opetuslapset odottivat Jeesuksen pian perustavan valtakuntansa maanpäälle, kun Hän oli vielä heidän kanssaan. Minulle Ilmestyskirja on avautunut parhaiten futuristisen tulkintatavan kautta, jonka mukaan Ilmestyskirjan ymmärretään kuvaavan suurelta osin vielä edessäpäin olevia tapahtumia. Näillä tapahtumilla vaikuttaisi olevan paljon yhteyksiä Vanhan testamentin profetioihin liittyen mm. Herran päivään / Jumalan vihanaikaan, jonka on kuvattu kohtaavan syntistä ja kääntymätöntä ihmiskuntaa. Näin ajateltuna Ilmestyskirjan luvuissa 1-3 kirkastettu Kristus puhuu Johannekselle ja antaa ohjeita seurakunnille. Luvuissa 4-18 kuvataan Jumalan tuomioita maan asukeille, jotka ovat jääneet maan päälle seurakunnan ajan jälkeen, kun Jumala on poistanut uskovat maailmasta (1. Tess. 4:13-18; 1. Kor. 15:51-52). Tämä ajanjakso on myös Jaakobin ahdistusta, jonka aikana Jumala ennallistaa suhteensa Israelin kanssa ja Israelin kansan jäännös lopultakin pelastuu kääntymällä todellisen Messiaansa Jeesuksen puoleen. Jumala ei ole omaisuuskansaansa hylännyt vaan heillä tulee olemaan vielä merkittävä rooli lopunaikana. Seurakunta eli Kristuksen morsian on päässyt osalliseksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta jo ennen Ilmestyskirjan kuvaamia Jumalan tuomioita, jotka kohtaavat ihmiskuntaa. Esim. Luuk. 21:34-36 Jeesus viittaa puheessaan ”siihen päivään” eli Herran päivään, joka saavuttaa kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Hän kehottaa omiaan valvomaan ja pysymään raittiina, jotta he pääsisivät pakenemaan kaikkea sitä mikä tuleva on. (Tässä UT2020-, RKK, 33/38- ja 1776-käännös kuvaa asian alkuperäistekstille uskollisesti, v. -92-käännös tulkitsee asian ilmeisesti toisin). Myös Ilm. 3:10 Jeesus lupaa varjella omansa koetuksen hetkestä, joka on tulossa koko maailmaan koettelemaan niitä, jotka asuvat maan päällä. Ilmestyskirjan luvussa 19 Kristus palaa morsiamensa eli seurakunnan kanssa maan päälle, ja luvussa 20 saatana sidotaan ja syöstään syvyyteen, jonka jälkeen Kristus hallitsee valtakuntaansa maan päällä 1000 vuotta yhdessä pyhien kanssa. Luvuissa 21 ja 22 kuvataan iankaikkisuutta ja elämää Jumalan kanssa.

Ensimmäisessä luvussa Johannes kuvaa olevansa hengessä Herran päivänä. Hän kohtaa ylösnousseen Kristuksen, joka kehottaa Johannesta kirjoittamaan mitä hän on nähnyt, mitä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva, ja lähettämään kirjeet niille seitsemälle seurakunnalle, jotka vaikuttivat silloin Vähä-Aasiassa. Lähes jokaisessa seurakuntakirjeessä on maininta Herran tulemuksesta, joka ei ole vielä tapahtunut. Tästä voisi päätellä, että kirjeet on tarkoitettu kaikkien aikakausien kristityille ja kristillisille seurakunnille. Kirjeitä lukiessa voikin huomata, että niissä mainitut nuhteet ja kiitokset sopivat erittäin hyvin myös oman aikamme seurakuntiin. Ensimmäisen luvun tärkeä viesti on myös se, että Jeesus Kristus on Kaikkivaltias, ensimmäinen ja viimeinen, joka hallitsee iankaikkisesti.

Liisa