Kategoria: Luemme Raamattua

3 Moos. 22

Papit ottivat vastaan ihmisten tuomia uhrieläimiä. Pappien piti pitää itsensä puhtaina, jotta ne uhrieläimet, joita ihmiset toivat lähestyäkseen Jumalaa, pysyisivät puhtaina. Muuten uhrit olisivat olleet turhia, koska ne olisivat saastuneet. Papeilta vaadittiin paljon. Jos pappi ei ollut noudattanut puhtaussäädöksiä, hän olisi voinut menettää jopa henkensä. Papit joutuivat olemaan käytännössä jatkuvasti valppaina ja tarkkailemaan rituaalista puhtauttaan. Ehkä takaraivossa on ollut alituinen huoli, olenko varmasti kelvollinen toimittamaan jumalanpalvelusta. Jumala kuitenkin tietää, ettei kukaan voi elää täydellistä elämää. Pappia, joka oli epäpuhdas, ei hylätty virastaan, mutta hänen oli puhdistauduttava ollakseen jälleen kelvollinen suorittamaan virkaansa. Meidänkin on aika ajoin hyvä tarkkailla itseämme ja omaa toimintaamme, onko meissä jotakin syntiä, mikä olisi hyvä tuoda Jumalalle, jotta voisimme taas puhtaammin ja kevyemmin mielin jatkaa matkaa.

Uhrieläinten oli siis oltava virheettömiä, mikä on esikuvaa Kristuksesta, joka ainoana virheettömänä ja täydellisenä on verellään lunastanut meidät omikseen. Mielenkiintoista on, että myös kitukasvuiset eläimet kelpasivat vapaaehtoisina uhreina Jumalalle. Jumala ottaa meiltä vastaan antamamme lahjat, vaikka ne eivät olisi täydellisiä. Kukaan meistä ihmisistä ei ole täydellinen, mutta Jumala iloitsee siitä, jos annamme kätemme, jalkamme, itsemme Hänelle lahjaksi, Hänen käyttöönsä.

Ef. 2

Efesolaiskirjeen toisen luvun tärkein sanoma on, että meidät on pelastettu yksin armosta uskon kautta. Kukaan ei voi omin ansioin vaikuttaa pelastumiseensa millään tavoin, sillä kaikki on jo tehty. Tämä on ihana ja vapauttava lupaus. Minun ei oikeasti tarvitse tehdä mitään muuta kuin suostua armahdettavaksi. Pelastukseen tarvitaan vain turvautuminen Jeesukseen, Herran avuksi huutaminen. Toisin sanoen halu saada synnit anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi. Joskus muistan pohtineeni, onko minulla varmasti tarpeeksi uskoa. Tähän sain muistutuksen siitä, ettei oma uskoni minua pelasta vaan ainoastaan Jeesus pelastaa. Toisin sanoen omaan uskoon ei kannata turvata vaan Jeesukseen. Katse pitää nostaa omasta itsestä Jumalaan. Sillä ei ole merkitystä miltä minusta tuntuu tai kuinka huonoksi ja vähäpätöiseksi koen itseni. Maksettujen Viulujen Uskon jyvä -laulussa lauletaan osuvasti: ”Mut se mitä mulla on, nyt jo kääntää kohtalon. Jos mut tänään täältä viedään, kaiken tarpeellisen tiedän. Se on: Jeesus, auta mua”. Turvautuminen Jeesukseen riittää. Kannattaa kuunnella koko laulu!

Paavali kirjoittaa, että olemme luodut Kristuksessa Jeesuksessa tekemään niitä hyviä töitä, jotka Jumala on ennalta valmistanut. Tämä riisuu Jeesuksen seuraajan vaatimuksesta yrittää omin suorituksin palvella Jumalaa. Toisaalta se myös riisuu pois ylpeydestä, sillä kaikki teot mitä Jumalan valtakunnan hyväksi teemme, eivät johdu meidän erinomaisuudestamme, vaan ne ovat Jumalan ennalta valmistamia, ja näin ollen Jumalan, ei meidän tekojamme. Riittää, kun annan käteni, vaikka sitten tyhjätkin Herrani käyttöön.

Paavali myös painottaa, kuinka me pakankristityt olemme Jumalan armosta pelastetut samaan jaloon öljypuuhun, ja päässeet osallisiksi samasta lujasta lupauksen liitosta. Jokainen ihminen, kansalaisuudestaan riippumatta, on täysin samalla viivalla ja samassa asemassa, koska Kristus on kuollut kaikkien puolesta. Nyt kaikki Jeesuksessa Kristuksessa ovat taivaan kansalaisia etnisestä taustastaan riippumatta. Jokainen Jeesuksen oma, on hän sitten juutalaistaustainen tai pakanakristitty, on elävä kivi siinä yhdessä seurakuntatemppelissä, jonka perustana on apostolien ja profeettojen todistus, ja jonka kulmakivenä on Kristus itse. Rakennuksen perustana on siis apostolien ja profeettojen opetus, Sana, jonka pohjalle on ollut hyvä lähteä rakentamaan kokonaista temppeliä. Jokaista kiveä tarvitaan. Jokaiselle on oma paikkansa ja tehtävänsä. Jeesus Pyhän Hengen kautta on ikään kuin liima, tai pitäisikö sanoa laasti, joka liittää kivet yhteen.

Liisa

3 Moos. 21

Kolmannen Mooseksen kirjan luvussa 21 kuvataan pappien pyhyyttä koskevia säädöksiä. Kun niitä lukee, ne kuulostavat varsin kovilta vaatimuksilta. Mitään epäpyhää ei saa päästää kaikkein pyhimpään, Jumalan läsnäoloon. Jumala on pyhä, ja kaikki mikä ei ole pyhää tuhoutuu hänen edessään. Näin käy myös jokaiselle, joka tulee Jumalan eteen ilman Jeesuksen antamaa lahjavanhurskautta. Ainoastaan pukeutuneena Kristukseen, olemme kelvolliset Isän luokse.

Jakeesta 17 alkaen kuvataan erilaisia ulkoisia vammoja, jotka estivät ylipappina toimimisen. Ylipappi oli Jeesuksen esikuva aivan kuten virheettömät uhrikaritsatkin. Heidän piti siis kuvata Jeesusta, joka on täydellinen. Huomion arvoista on, että niitä henkilöitä, joilla oli jokin vamma, ei kuitenkaan eristetty tai piilotettu. He saivat syödä Jumalansa leipää, vaikka eivät saaneetkaan toimittaa ylipapin tehtäviä. Jumalalle jokainen ihminen on tärkeä ja jokaiselle on oma tehtävänsä, vaikka hän olisi syystä tai toisesta kyvytön johonkin tiettyyn työhön.

Ef. 1

Efesolaiskirje on apostoli Paavalin vankeudessaan kirjoittama kirje. Kirjeensä alussa Paavali opettaa, että Jumala on jo edeltä määrännyt meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen Jeesuksen Kristuksen kautta (jae 5). Jumala tiesi jo ennalta, miten ihminen lankeaa syntiin, joutuu eroon Jumalasta, ja toisaalta mistä ja miten tähän löytyy apu. Keskiössä on Jeesus ja pelastus, joka annetaan ainoastaan Hänen kauttaan. Jumala ei määrännyt meitä pelastumaan omin voimin omien ansioidemme kautta, vaan Jeesuksen kautta. Kun ihminen kuulee evankeliumin ja ottaa sen vastaan, hän saa luvatun Pyhän Hengen sinetin, joka ilmoittaa kenelle kristitty kuuluu. Hän ei ole enää tämän maailman ruhtinaan orja vaan Jumalan lapsi, Jumalan perheväkeen kuuluva täysivaltainen jäsen. Jonakin päivänä Jeesus tulee lunastamaan maailmasta omaisuutensa, eli jokaisen, jolla on Pyhä Henki. Paavali puhuu myös siitä toivosta, johon meidät on kutsuttu, ja siitä perintöosasta, joka meille on annettu. Saamme siten ilolla ja innolla odottaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemusta ja lunastuksemme täyteyttä.

Jeesus Kristus on seurakunnan pää, ja Hänet Jumala on asettanut kaiken yläpuolelle niin tässä ajassa kuin tulevassa. Ylistys ja kunnia annetaan Kristukselle, jolle se kuuluu. On turvallista tietää, että rakastava Jeesus, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, johtaa ruumistaan eli seurakuntaansa ja jokaista sen jäsentä. Koko maailmanlaajuinen seurakunta on siis Kristuksen ruumis, joka palvelee samaa Jumalaa sillä voimalla, jonka Herra meille antaa. Vaikka olisimme piskuinen lauma, meitä on kuitenkin monta. On hienoa saada eri puolilla maailmaa tuntea yhteenkuuluvuutta Pyhän hengen kautta toisiin Jeesuksen seuraajiin, vaikka yhteistä kieltä ei aina olisikaan, tai jotkin käytänteet olisivat erilaisia kuin mihin on itse tottunut. Me kaikki palvelemme kuitenkin samaa Jumalaa ja olemme siten myös siskoja ja veljiä keskenämme.

Ensimmäisessä luvussa Paavali kertoo rukoilevansa efesolaisten puolesta, jotta he oppisivat tuntemaan Jeesuksen yhä paremmin, ja että he ymmärtäisivät, millainen toivo heillä on. Itse ainakin tarvitsen jatkuvaa muistutusta siitä kuka ja millainen Jumala on, ja tähän auttaa parhaiten Jumalan sanan tankkaaminen, kuten esimerkiksi niiden raamatunkohtien lukeminen, jotka muistuttavat Jumalan armosta, rakkaudesta ja huolenpidosta, sekä toisaalta Hänen ominaisuuksistaan. Haastavissa olosuhteissa, vaikeuksien keskellä, tai silloin, kun maailma näyttää menevän vain hullummaksi, on kuitenkin aina toivo. Toivo todella on se, mikä kantaa, sekä luottamus siihen, että kaikkivaltias Jeesus, ruumiinsa pää ja johtaja, on sanansa mukaisesti jokaisen omansa kanssa ihan jokaisena päivänä ja johdattaa myös kuoleman rajan yli. Minulle tuo iloa ja toivoa myös ajatus siitä, että saan olla osaltani tekemässä Jumalan valtakunnan työtä niin kauan kuin minua täällä tarvitaan. Lisäksi odotan Jeesuksen paluuta noutamaan seurakuntaansa, sillä siihenkin sisältyy mitä ihanimman toivon täyttymys. Ja vielä, voimaa jokaiseen päivään antaa se, että ruumiini on Pyhän Hengen temppeli, jossa Jumala itse Pyhän Henkensä kautta asuu. ”Luoja tietää jo tulevan, olet suojassa Jumalan, osa suurinta suunnitelmaa.” (Rukouslauluja: Kevät)

Liisa

3 Moos. 20

Gal. 6

Mooseksen laissa on yksi asia, joka toistuu, olipa kyse mistä tahansa säädöksestä. Se on Jumalalle erottautuminen ja pyhittäytyminen. Nykypäivänä tuntuu todella vaikealta hahmottaa ja ymmärtää, miksi on tärkeää erottautua Jumalalle? Ja milloin meidän tulisi asennoitua, ajatella tai toimia eri tavoin kuin ympärillämme olevat ihmiset perheessä, työyhteisössä tai yhteiskunnassa?

24/7 yhteiskunnassa arki ja juhla, pyhä ja tavanomainen sekoittuvat. Eivät kuitenkaan kaikkialla.  Leikkaussalissa lääkäri ja hoitajat huolehtivat tarkasti, että leikkausinstrumentit ovat steriilejä, eikä vaatteiden, hengityksen tai käsien kautta leikkaushaavaan joudu bakteereja. On kyse hengestä ja elämästä.

Jotain samaa on tässä Jumalalle erottautumisessa. Olemme Jumalan luomuksia ja pyhiä. Luojamme Jumala on täysin pyhä. Pyhän ja puhtaan läheisyydessä ei menesty mikään likainen eikä epäpyhä.

Paavalin ääni galatalaisia kohtaan pehmenee kohti kirjeen loppua. Edellisessä luvussa hän terotti, että kristityn vapaus ei tarkoita hurvitonta omien mielitekojen mukaan elämistä. Hengen hedelmänä syntyy halu ja voima kieltää moniakin mielitekoja toisten hyväksi (Gal. 5:22 – 23).

Galatalaiskirjeen kuudennen luvun kautta meitä rohkaistaan tekemään hyvää kaikille ja erityisesti toisille uskoville: kantamaan toistemme taakkoja (jae 2), tukemaan hengellisiä opettajiamme ja seurakuntamme työntekijöitä (jae 6). Ja jos ojennamme toisia, meidän on hyvä tarkkailla omaa itseämme, ettemme asetu toisten yläpuolelle emmekä luule itse kykenevämme parempaan. (jakeet 1 – 4).

Millä tavoin Jumala kutsuu sinua kantamaan ympärilläsi olevia ihmisiä tänään? Samaa minäkin kysyn Jeesukselta omalle kohdalleni.

Siunattua pyhäpäivää! 

Heli