Kategoria: Luemme Raamattua

Sak. 2

Joh. 6

Mistä Sakarjan kirjan tämän päivän luku kertoo? Puhutaanko siinä tapahtumista jotka ovat jo tapahtuneet (siis tämän hetken ja kirjoitushetken välillä)? Vai puhutaanko siinä tapahtumista jotka ovat tapahtumassa (tästä hetkestä eteenpäin jossain tulevaisuudessa)? Vai onko tuo kaikki kuvainnollista sanomaa, että tässä puhutaan jostain joka tapahtuu fyysisen maailman ulkopuolella, ihmisten sieluissa jne…
Lisäksi yksi vaihtoehto on myös että tällaiset näyt yhdistävät kaikkia kolmea edellä mainittua samaan tekstiin.

Ei siis mikään ihme että satunnaisesti raamattua lukeva ihminen (kuten minä) joutuu näiden kohtien kohdalla hämmennyksiin. Näissä tilanteissa voi olla hyväksi tunnustella että miltä tämä teksti tuntuu (sen sijaan että yrittää tietää) ja mitä ajatuksia sitä kautta nousee mieleen. Uskon että Pyhä Henki voi toimia myös tällä tavoin meidän sielussamme.

Minulle tämä kohta toi mieleen kokemuksia siitä kun on kohdannut Jeesukseen uskovia eri kulttuureista ja/tai muualla kuin kotiseurakunnassa tai omalla paikkakunnalla. Jotenkin tullut aina tunne siitä että meitä yhdistää jotain.. Suurempaa. Siinä on jotain enemmän kuin mikä yhdistää ihmisiä työn tai harrastusten kautta.

Tämän päivän Sakarjan kirjan luku puhuu minulle siitä että jonain päivänä olemme kaikki koolla, ympäri maailmaa yhteen tulleina ja Jumala asuu keskuudessamme. Siinäpä iloa, lohtua ja toivoa tähän(kin) päivään, 

Tomppa

Sak. 1

Joh. 5

Seurakunnan historiassa eri puolilla maailmaa on ollut ja on edelleen vaiheita, jolloin ihmisiä on rukouksen avulla parantunut fyysisistä vaivoistaan merkittävissä määrin. Suomessa ja Suomen lähialueillakin tällaisia vaiheita on ollut, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että ns. kehittyneissä länsimaissa tapahtuu hyvin vähän.

Monilla meistä on kokemusta sairaiden puolesta rukoilemisesta. Olemme vaimoni Tuulan kanssa rukoilleet monien sairaiden ihmisten puolesta vuosien varrella, ja tälläkin hetkellä päivittäisellä rukouslistalla on useampi ihminen, joka on vakavasti sairaana – kahden ihmisen kohdalla nykylääketiedekään ei voi auttaa. Olemme nähneet silloin tällöin häivähdyksiä Jumalan parantavasta voimasta, kun ihmiset ovat kokeneet parantuneensa jostakin vaivasta. Tällaiset tilanteet ovat olleet suuria ihmetyksen ja kiitoksen aiheita. Suhteessa rukousten määrään näitä tilanteita on kuitenkin ollut varsin vähän.

Mikä meitä sitten motivoi edelleen rukoilemaan sairaiden puolesta, jos rukousten ”hyötysuhde” on näin heikko? Ensiksi Jeesuksen esimerkki rohkaisee rukoilemaan. Toiseksi aina silloin tällöin jotakin on tapahtunut. Kolmanneksi, kun rukoilee ihmisen fyysisen sairauden paranemisen puolesta, ihmisen elämässä voi tapahtua jotakin muuta merkittävää, vaikkei fyysistä paranemista tapahtuisikaan. Fyysinen paraneminen on kuitenkin vain yksi osa-alue henkisen ja hengellisen paranemisen rinnalla. Lopulta tärkeintä on, että meillä on suhde elämän lähteeseen (Joh. 5:26), Jeesukseen, joka on kukistanut kuoleman vallan (1. Kor. 15:20-22).

Pekka

Hagg. 2

Joh. 4

Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisessa on varsin mielenkiintoinen kohta, jossa Jeesus sanoo, että Isä tahtoo sellaisia rukoilijoita, jotka rukoilevat ”hengessä ja totuudessa” (jakeet 23-24). Mitähän tämä mahtaisi tarkoittaa?

Itselleni tulee mieleen toinen evankeliumien kohta (Matt. 22:29, vrt. Mark. 12:24): ”Jeesus vastasi heille: ’Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.'” Jos emme sitoudu Raamattuun ja sen ilmoitukseen eikä meillä ole ymmärrystä Jeesuksen lahjaksi antamasta syntien sovituksesta emmekä elä Jumalan valtakunnan ja Pyhän Hengen todellisuudessa, niin on käytännössä mahdotonta rukoilla hengessä ja totuudessa.

Hyvä uutinen on, että saamme kaikki rukoukseen tarvittavat asiat lahjaksi, kun käännymme Jeesuksen puoleen. Jeesus antaa meille synnit anteeksi ja Pyhä Henki tekee Raamatun sanan ja rukouksen meille eläväksi. Ei tarvitse itse pinnistellä, vaan voi yksinkertaisesti pyytää: ”Tule Herra Jeesus! Tule Pyhä Henki!” Voi olla vain ihan hiljaa, jos ei itselle tule mitään mieleen. Omasta kokemuksestani voi todeta, että yleensä kyllä alkaa tulla monenlaisia asioita mieleen. Vaikeinta tässä taitaa olla pysähtyminen. Ei näiden hetkien tarvitse edes olla kovin pitkiä. Pienikin hetki voi olla hyvin merkityksellinen, kun Pyhä Henki johdattaa.

Pekka