Kategoria: Luemme Raamattua

Miika 5, Jaak. 4

Miikan kirjan viides luku pitää sisällään mitä ilmeisimmin monenlaisia teemoja puhuessaan esimerkiksi tulevasta rauhan ajasta, hajallaan asuvasta Jaakobin heimosta sekä lopuksi Jumalan kostosta. Tekstistä on kuitenkin helppo löytää kaksi keskeistä pointtia Raamatunlukijainliiton selityksen mukaisesti. Ensimmäinen niistä liittyy jaksoitteluun, jota olemme käyneet läpi aiempina päivinä. Viides luku päättää jakson, jossa luvataan kosto Israelin vihollisille, ja Raamatunlukijainliiton mukaan tämä näkyy erityisesti jakeessa 14: ”Hehkuvassa vihassani minä kostan kansoille, jotka eivät minua kuule.” Toinen pointti löytyy heti luvun ensimmäisestä jakeesta, jossa on profetia Jeesuksen ensimmäisestä tulemisesta maan päälle. Jae profetoi Jeesuksen syntymisestä Betlehemiin, ja näyttää minun nähdäkseni alleviivaavan Jeesuksen jumaluutta sanoessaan, että ”Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana”. Jeesuksen syntyminen ”pienimpään Juudan sukukuntien joukossa” sopii myös yhteen sen kanssa, miten Jumala usein ilmoittaa itsensä tavalla, joka ei ole ihmisen mielestä kaikista hohdokkain, mutta joka pitää sisällään ymmärryksen ylittävää rauhaa ja puhuttelevuutta.

Jaakobin kirjeen neljännestä luvusta hyppäsi tänään silmille toisten tuomitseminen. ”Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?” (Jae 12) Raamatun sanoma toisten tuomitsemisesta ei tunnu aina kovin yksiselitteiseltä. Yleisesti ottaen Raamatun kokonaissanomalla ei kuitenkaan olla vakuuttavasti pystytty perustelemaan sitä, etteikö joskus olisi aiheellista huomauttaa toiselle ihmiselle, että hän rikkoo lakia. Mutta me emme minun ymmärtääkseni voi tehdä sitä yläpuolelta katsoen, ikään kuin olisimme itse synnittömiä, tai lähteä sanomaan, kuka lopulta pelastuu ja kuka ei. Eräässä kristillisessä elokuvassa Courageous oli kaunis kohtaus, jossa keski-ikäinen mies luki kirjettä isänsä haudalla. Isä ei ollut ollut läsnä miehen elämässä ja mies oli kärsinyt isänsä takia todella paljon. Kirjeessään mies kuitenkin totesi: ”God is your judge, not me (Jumala on sinun tuomarisi, en minä)”. Eli tuomiovalta ei kuulu meille, ei edes silloin, kun me olemme niitä, joita vastaan on rikottu. Onneksi on varmaa, että Jumala on hyvä ja että se tuomio, jonka Hän antaa, on oikeudenmukainen. Minulle henkilökohtaisesti se on yksi keskeisimmistä syistä, miksi olen kristitty: en voi hyväksyä sitä, ettei olisi Jumalaa, joka loppuviimein pitää huolta siitä, että oikeudenmukaisuus voittaa.

Esteri

Miika 4, Jaak. 3

Vaikka siirryimme eteenpäin jo eilen, vasta tänään tuli luontevaksi mainita, että Raamatunlukijainliiton mukaan Miikan kirjassa luvut 3-5 muodostavat seuraavan oman jaksonsa, ja että tämä jakso pitää sisällään lupaukset kostosta Israelin vihollisille. Lupaukset lienevät nähtävissä esimerkiksi jakeissa 11-12: ”Monet kansat kokoavat joukkonsa sinua vastaan ja sanovat: »Nyt Siion häväistään! Sen tuho on silmiemme ilo.» Mutta ne eivät tajua Herran ajatuksia, eivät ymmärrä hänen tarkoituksiaan: hän kokoaa kansat kuin lyhteet puimatanterelle.” Päivän Vanhan testamentin kohdassa oli myös kaunista kuvausta siitä, millaista olisi elää maailmassa, jossa ei käytäisi sotia. Saattaakin olla, että vuosi sitten kuvaus ei olisi tuntunut niin riipaisevalta kuin nyt… Muistetaan Ukrainaa tänäänkin.

Mietin tässä jokunen päivä sitten iltalenkillä sitä, miten onnistunut yhteiselo ihmisten keskuudessa vaatii paitsi tietoa siitä, kuka itse on, myös tietoa siitä, ketä kaikki muut ovat. Paljonhan puhutaan siitä, miten esimerkiksi hyvä itsetunto auttaa asettamaan rajoja tai ilmaisemaan omia ajatuksia, tai miten identiteetti Jumalan lapsena asettaa asioita mittasuhteisiinsa. Mutta kaikki ei voi pyöriä vain meidän ympärillämme silloin, kun yhteiseloa haastetaan. Minä koen itse välillä voimakkaitakin vihan tunteita toisten ihmisten toimintatapoja kohtaan. Enkä pelkästään sellaisella pyhällä tavalla, että haluaisin nätisti huomauttaa, jos toinen riistää köyhiltä tai tuhoaa luontoa, vaan välillä menetän järkeni siihen, miten jotkut ihmiset yksinkertaisesti voivat olla niin rasittavia! ”Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja.” (Jae 9) Yläasteen matikanopettajani sanoi kerran näin ja se on auttanut minua monet kerrat: ”Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkia pitää rakastaa.” Näin siis tulemme siis, että jos ymmärrän, että toinen ihminen on Jumalan kuvaksi luotu, Hänen lunastamansa ja Hänen rakastamansa, en voi hyväksyä itseltäni kaikkia mahdollisia suhtautumistapoja häntä kohtaan. Ehkä minun ei tarvitse pitää hänestä, kaikkien kanssa kemiat eivät vain kohtaa, mutta minun tulee pyrkiä kohti armoa ja rakkautta aivan kuten läheisissäkin ihmissuhteissa. Kun siis katsomme toisia ihmisiä, yrittäkäämme nähdä heissä Jumalan kuva. Joskushan se tulee aivan itsestään, mutta haastan meitä kaikkia siihen erityisesti silloin, kun oma ymmärryksemme ei tahdo millään tuota kuvaa löytää. Olen varma, että usein tämä tuottaa myös tuloksia: kyllähän se siellä on!

Esteri

Miika 3, Jaak. 2

Miikan kirjan kolmas luku kertoo siitä, miten maan johto toimii vääristä motiiveista käsin. ”Lahjuksia vastaan tämän kaupungin päämiehet jakavat oikeutta, palkasta sen papit opettavat, maksusta sen profeetat ennustavat.” (Jae 11) Ihminen myy periaatteensa ja uskonsa ilmeisen nopeasti, kun tarjolla on rahaa ja mainetta. Tai ei edes välttämättä juuri niitä, vaan mitä tahansa, mikä jotenkin ruokkii omaa hyvinvointia ja mukavuutta. Ymmärtääkseni tämä on kulttuurista ja uskon kohteesta riippumatta hyvin laajasti paheksuttua: tiedämme universaalilla tasolla, että on väärin ajatella enemmän itseään kuin isoa kuvaa. Jeesus teki Getsemanessa täysin päinvastoin rukoillessaan, että Jumalan tahto tapahtuisi, vaikka se aiheutti Hänessä suunnatonta kauhua. Meillä kristittyinä on runsaasti yleviä tavoitteita, mutta Getsamanen kautta Jeesus takuulla ymmärtää, miten haasteellista voi olla luopua omista toiveista ja tehdä oikein.

Jaakobin kirjeen toinen luku pitää sisällään paljon puhuttua pohdintaa uskon ja tekojen suhteesta, mutta olen pahoillani, kun en aio pureutua siihen tänään. Voin suositella sen käsittelemiseen esimerkiksi Eero Junkkaalan kirjaa Esseitä Uuden testamentin vaikeista kohdista. Tänään Uuden testamentin kohtaa lukiessani kiinnitin huomiota jakeeseen 5: ”Kuulkaa, rakkaat veljeni! Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville.” Tässä puhutaan tietysti taloudellisesta köyhyydestä, mutta minun nähdäkseni Raamatun halki kulkee ajatus siitä, että pelastus aukenee erityisellä tavalla ylipäätään niille, jotka eivät ole inhimillisesti katsoen ”priimaa”. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat (Matt. 9:12). Olen miettinyt sitä, että meidän kaikkien tulisi löytää oma heikkoutemme, joka osoittaa pelastuksen tarpeen. Minusta se on yllättävän hyvä tiedostaa niissä hetkissä, kun omahyväisyys tahtoo ottaa vallan. Eikä meillä kaikilla tarvitse olla minun tietääkseni samoja heikkoja kohtia. Joku saattaa olla itsekäs, joku taas liiankin joustava. Joku saattaa olla tuhlaileva, joku taas älyttömän laiska. Eli siis on omalla tavallaan kannustavaa tiedostaa mikä tahansa heikkous, joka muistuttaa meille, että emme ole täydellisiä, vaan tarvitsemme Jumalaa meitä auttamaan. Toistan Jeesuksen sanat: eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.

Esteri