Kategoria: Luemme Raamattua

Dan. 4

Tämä on kertomus kuninkaasta, joka oli suuri ja mahtava,  mutta päätyi lopulta syömään ruohoa! Tarvitsemme Jumalaa joka hetki. Hän on paitsi elämän antaja, myös sen ylläpitäjä. Siinäpä tiivistettynä tämän luvun sanoma. Tämä luku kertoo osaltaan profetian merkityksestä, sillä sellaiseksi tulkitsen Danielin unen selittämisen. Ilman hänen panostaan luvun tapahtumat olisivat olleet vain irrallisia sattumia ilman sen kummempaa sisältöä. Nyt niistä tuli Jumalan puhetta, mikä opetti kuninkaalle paljon Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta. Tätä Jumalan näkökulmaa me tarvitsemme. Emme niinkään selittämään miksi asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat, vaan profetia auttaa näkemään, miten Jumala näkee tilanteemme ja meidät. Se voi rohkaista meitä näkemään Jumalan läsnäolon ja rakkauden myös kaikkein vaikeimmissa tilanteissa.

Fil. 1

Tässäpä tyylikäs kiitoskirje! Paavali oli vankina, mutta se ei  synkistänyt kirjeen sävyä. Toki tiukat ajat näkyvät kirjeessä muuten. Paavali viittaa, paitsi omiin kärsimyksiinsä, myös filippiläisten kokemaan vainoon. 

Kirjettä lukiessa minua ensin häiritsi se, että Paavalia ei tunnu kiinnostavan mikään muu kuin evankeliointi. Millään ei tunnu olevan mitään väliä, kunhan Jeesuksen nimeä pidetään esillä. Tämä taitaa olla kuitenkin virhetulkinta, joka johtuu siitä, että olen itse rauhallisesti lukemassa tätä omalla sohvalla, kun taas Paavali tosiaan oli vankilassa. On luonnollista, että hän haluaa nähdä hyvää myös ikävissä asioissa. Vaikka hän on vankina, Jumalan valtakunta menee eteenpäin. Vaikka jotkut yrittävät saada henkilökohtaista hyötyä esiintymällä apostolina, se lopulta saa aikaan sen, että Jeesuksesta puhutaan. Kuoleman mahdollisuus on läsnä, mutta ei pelottavana uhkana, vaan mahdollisuutena olla Jeesuksen kanssa.

Tästä luvusta voi oppia paljon. Edellä mainittujen asioiden lisäksi voi makustella sitä,  kuinka kauniisti ystäville voi puhua. Paavali ei säästellyt sanojaan, kun hän kehui filippiläisiä. Tämä on hyvä ja raamatullinen malli, jonka noudattamisessa ainakin minulla on paljon vaikeuksia.

Marko

Dan. 3

Kertomus kolmesta miehestä tulisessa pätsissä on vaikuttava, mutta hyvin tuttu. Muistan tämän jo pyhäkoulusta, vaikkakin versio oli varmaan siistitty. Silloin tätä luki pelkästään sankaritarinana, jossa hyvä voittaa pahan. Nyt mietin sitä, miten ympäröivä yhteiskunta suhtautui kolmen miehen kapinaan. Pitivätkö muut (kuin juutalaiset) heitä arvossa, vai olivatko he vain häiritsijöitä? Nämä kolme miestä eivät olleet keitä tahansa, vaan korkeassa asemassa olevia virkamiehiä. Kyse olisi siis vastaavasta asiasta kuin jos nykyään vaikkapa joku ministeri kieltäytyisi noudattamasta lakia. Nykyään siitä ei ainakaan meillä seuraisi kuolemantuomiota, mutta ura ja toimeentulo olisi varmasti vaakalaudalla. Yleinen mielipide on myös usein tällaisia henkilöitä vastaan ja heitä vain pidetään jääräpäisinä idiootteina. Itse asiassa on mielenkiintoista, että heihin suhtaudutaan näin, eikä aina edes suostuta näkemään sitä, kuinka suuren henkilökohtaisen riskin tällaiset ihmiset ottavat. 

Tästä voi tehdä siis seuraavan (erittäin naiivin) johtopäätöksen: yleistä mielipidettä vastaan toimiminen on järkevää vain, jos on oikeassa. Raamatun aikaan kuninkaan sanaa vastaan nouseminen merkitsi helposti jopa kuolemantuomiota, joten kannatti oikeasti miettiä, mikä asia oli taistelun arvoinen. Nuo kolme miestä varmaan joutuivat miettimään joka päivä, missä omat rajat kulkivat. Tämä edellytti elävän jumalasuhteen säilyttämistä.

Luuk. 24

Jeesuksen ylösnousemus oli odottamaton tapahtuma. Vanhan Testamentin messiasprofetiat eivät sitä ennustaneet.  Niissä on vain hämäriä vihjeitä, esimerkiksi Jesaja 53:11:ssä sanotaan Herran kärsivästä palvelijasta: ”Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon”.  Aika paljon pitää käyttää mielikuvitusta, että tuon lauseen osaisi nähdä viittauksena ylösnousemukseen. Jälkiviisaana sen ymmärtäminen on tietenkin helpompaa. Kaikki juutalaiset eivät uskoneet edes ylösnousemuksen mahdollisuuteen ja hekin, jotka siihen uskoivat, ajattelivat sen tapahtuvan ”viimeisenä päivänä”. Ei siis ole mikään ihme, että opetuslapsilla oli niin vaikea uskoa, että Jeesus elää. Silti on aika tylyä, että he ajattelivat naisten vain puhuvan omiaan, kun he kertoivat heille asiasta. Ehkä tämä oli Jeesuksen tapa taas kerran opettaa heille nöyryyttä. Naisten asema sen aikaisessa yhteiskunnassa ei ollut kaksinen, mutta Jumalan valtakunnassa asiat ovatkin aivan toisin. Luukas luettelee kolme heistä nimeltä. Tämä merkitsee sitä, että heitä pidettiin arvossa seurakunnassa myöhemminkin, ja heidän nimensä olivat lukijoille tuttuja.

Jeesuksen viimeinen teko ennen taivaaseen astumista oli opetuslasten siunaaminen. Tämän siunauksen ajattelen ulottuvan meihin asti.

Marko

Dan. 2

Minun mielessäni Daniel yhdistyy Joosefiin. Molemmat joutuivat vieraaseen ympäristöön ja pysyivät siellä uskollisena Jumalalle. Molemmat myös osasivat selittää unia. Danielin kohdalla haaste oli kyllä huomattavan vaikea, kun kuningas käski selittämään unen, mutta ei suostunut kertomaan ollenkaan itse unta. Hän oli selvästi kyllästynyt taikatemppuihin ja kieroihin lauseisiin. 

Kuninkaan käsky oli selvästi mahdoton, mutta Daniel selvisi siitä Jumalan avulla. Tässä kertomuksessa huomiota herättävää on Danielin nöyryys: ”Ei tätä salaisuutta ole paljastettu minulle siksi, että olisin viisaampi kuin muut ihmiset, vaan siksi, että kuningas saisi tietää tämän salaisuuden, ja siksi, että ymmärtäisit, mitä mielessäsi liikkuu.” Tämä on minusta hyvin mielenkiintoinen ajatus. Jumala puhuu kaikille ihmisille, mutta me tarvitsemme sellaisia ihmisiä, jotka elävät lähellä Jumalaa, avaamaan tämän puheen meille.  Pidän tästä ajatuksesta myös siksi, että se antaa aivan uuden näkökulman evankeliointiin. Sen sijaan, että toistelisimme ihmisille valmiita lauseita, lähtökohdaksi otetaankin ihminen, hänen elämäntilanteensa ja ajatuksensa. Ne saavat Jumalan valossa uuden merkityksen ja sisällön. Niin, mitä se Jeesus eilen puhuikaan palvelevasta elämänasenteesta?

Luuk. 23

Ristiinnaulitsemiskertomus on hyvin rikas ja siinä on paljon yksityiskohtia. Jeesus ei puhu tässä luvussa montaa sanaa. Minulle tuli itse asiassa kummallinen vaikutelma siitä, että Hän oli ikään kuin vain sivustakatsojana omassa oikeudenkäynnissään. Siitä huolimatta Hänellä oli kaikki langat käsissään. Suuren neuvoston ja Pilatuksen edessä Jeesus olisi kenties voinut vapauttaa itsensä yhdellä lauseella. Herodes olisi vapauttanut Hänet varmaan vastineeksi yhdestä ihmeestä. Kaikki nämä erilaiset johtajat luulivat olevansa vallan kahvassa, vaikka oikeasti kaikki tapahtui juuri niin kuin Jumala oli suunnitellut ja tuo heidän edessään seisova hiljainen mies halusi.

Tästä huolimatta ajattelen, että he kaikki olivat vastuussa päätöksistään. Pilatus antoi periksi väkijoukon tahdolle ja tuomitsi miehen, joka hänen näkökulmastaan oli viaton. Herodes pilkkasi ja nöyryytti Jeesusta, joka ei suostunut hänen peliinsä. Väkijoukko halusi mieluummin vapauttaa Barabbaan, joka oli murhamies, kuin Jeesuksen, joka oli tehnyt heidän keskuudessaan lukemattomia hyviä tekoja. Kaikki he olisivat voineet toimia toisinkin. Jeesus olisi silti ristiinnaulittu, mutta heidän osansa kertomuksessa olisi ollut aivan toinen. Parhaiten tämä käy ilmi kahden Jeesuksen kanssa yhtä aikaa ristiinnaulitun miehen kohdalla. Toinen pilkkasi ja herjasi Jeesusta väkijoukon tavoin. Toinen sen sijaan pyysi Häneltä apua ja sai kuulla sanat: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

Marko