Ps. 146, 1. Kor. 12

Ps. 146

1. Kor. 12

Tätä korinttilaiskirjeen lukua lukiessani mieleeni tulee muisto takavuosilta Lahden hiihtokisoista ja hiihtäjä Jaana Savolaisen haastattelusta. En muista sen tarkemmin oliko kyseessä v 1989 Lahden maailmanmestaruuskisojen viestihiihto, jossa Suomen naiset voittivat kultaa vai joku muu Lahdessa pidetty hiihtokilpailu. 
 
Oli niin tai näin, Jaana Savolaista haastateltiin ja hän kertoi, että hänen peukalonsa oli jäätynyt ja se oli vaikeuttanut hänen hiihtoaan! Kuuntelin ällistyneenä hiihtäjän selitystä. Muistan miettineeni, että kuulostaa kyllä selittelyltä – eikö uskottavampaa olisi keksinyt?! Jälkeenpäin ymmärsin, että kyllähän peukalon ja muidenkin sormien pitää olla skarpissa kunnossa, että pystyy kunnolla sauvasta pitämään kiinni ja työntämään vauhtia. Huippu urheilussa kaiken pitää olla kunnossa, pienetkin asiat vaikuttavat lopputulokseen!
 
Seurakuntaperheessä meitä kaikkia tarvitaan. Olemme uniikkeja tyyppejä jokainen ja meillä jokaisella on oma tärkeä paikkamme perheessä ja Jumalan meille kullekin antamat lahjat ja kyvyt. Rohkaiskaamme ja kutsukaamme mukaan toinen toistamme, että löydämme oman paikkamme ja näin seurakuntaperhe rakentuu ja kasvaa. ”Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin…” Hepr 10:24, 25. Kenet voisin kutsua mukaani KohtaamisPaikkaan?
 

Tiina

Ps. 145, 1. Kor. 11

Ps. 145

1. Kor. 11

”Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen, isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen, tuovat julki sinun kirkkautesi, loistosi ja kunniasi. Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi.
Miten valtavia, miten pelottavia ovatkaan sinun tekosi, kerrottakoon niistä kaikille. Minä julistan sinun suuruuttasi. Levitköön sanoma sinun hyvyytesi runsaudesta, kiitettäköön sinun vanhurskauttasi riemuiten.” Ps 145:4 – 7.
 
Tämän Psalmin äärellä pysähdyin tuohon ajatukseen: ”isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen”. On tärkeää, että seuraaville sukupolville kerrotaan Jeesuksesta. Kotona ja seurakunnassa. Sydämeni pompahtaa aina ilosta, kun näen lasten tulevan kirkkoon ja perheet menevät rohkeasti istumaan hyville paikoille. On ilo huomata, miten lapset haluavat mennä alttarille siunattaviksi. Uskon, että he kokevat herkästi Pyhän Hengen läsnäolon. Kerran Kaupunginkirkossa oli hauskaa kuulla, kuinka pieni 2 v poika katsellessaan alttaritaulua hihkaisi kirkkaalla äänellä:”Jeesus!” Jeesus oli tuttu ja turvallinen hahmo. Tai kuinka lapsenlapsi kuiskasi korvaani papin – papan – saarnaa kuunnellessaan: ”Nyt pappa puhuu ysitien lemmikistä!” Lapset siis kokevat, kuuntelevat ja katselevat, aistivat monin tavoin seurakunnassa. 
 
Joskus takavuosina kuulin tällaisen ajatuksen: ”Jokainen seurakuntalainen on lapsityöntekijä!”  Osa meistä antaa aikaansa ja panostaan Koppikseen ja KooPee+K10:iin – se on todella arvokasta työtä! Mutta me kaikki saamme olla mukana lapsityön tiimissä! Voimme rukoilla eri ikäisten lasten puolesta. Voimme huomioida heitä, hymyillä ystävällisesti. Opetella nimiä, kysyä kuulumisia. Antaa heille tilaa olla lapsia myös seurakunnassa. Äänten ei kannata antaa häiritä itseään vaan kannattaa ennemmin etsiä parempi istumapaikka kirkosta. Jos viestin omaa häiriintymistäni, niin teen silloin lapsityötä negatiivisesti. Kyllähän sekin viesti huomataan. 
 
Rakennetaan yhdessä seurakuntaperhettä, jossa kaikenikäisille – vauvasta vaariin ja muksusta mummoon – on tilaa ja lupa olla. Jotta sanoma Jeesuksesta leviää ja seuraavatkin sukupolvet saavat oppia tuntemaan Hänet!

Tiina

Ps. 144, 1. Kor. 10

Ps. 144

1. Kor. 10

Mietin tätä Psalmia lopusta päin. Viimeisissä jakeissa kuvataan onnellista kansaa, sen hyvinvointia ja menestystä. 
”Meidän poikamme ovat kuin reheviä taimia, jo nuorena vahvoiksi varttuneita, tyttäremme kuin kauniita pylväitä, temppelin koristuksen kaltaisia. 
Vilja-aittamme ovat täpötäynnä, meillä on kaikkea yllin kyllin. Lampaita ja vuohia on tuhansittain, kymmenintuhansin kedoillamme,
lehmämme ovat lihavia ja tiineitä. Meille ei satu vahinkoa, ei onnettomuutta, ei kuulu valitusta toreiltamme.
Onnellinen se kansa, jonka käy näin hyvin, onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra!” Ps 144:12-15
 
Viime aikojen Ukrainan tapahtumat ovat saaneet monien rukouselämään uutta ulottuvuutta, niin minullakin. Tuntuu tärkeältä ja tarpeelliselta rukoilla Ukrainan, oman kotimaan, Euroopan ja myös Venäjän puolesta laajentuen välillä vieläkin isommille areenoille Aasiaan ja Afrikkaan. 
 
Omat rukoukset tuntuvat usein pieniltä huokauksilta suunnattomien kauheuksien ja vyöryjen edessä. Onneksi kyse ei olekaan minun rukousteni hienoudesta vaan Jumalan suuruudesta. Hänellä on kaikki valta maailmassa, Hän hallitsee. Ja lopulta Hänen hyvä tahtonsa tapahtuu – vääjäämättä. Nyt kaiken kuohunnan keskellä on meidän hyvä rukoilla sitä, että nämä kaikki tapahtumat kääntäisivät meidän ihmisten ajatukset ja sydämet Jumalan puoleen. Palaamaan Hänen yhteyteensä ja etsimään Häneltä apua.
 
Yksi selkeä rukousaihe tähän liittyen on myös syksyn Mediamissio. Että mahdollisimman moni suomalainen löytäisi uskon Jeesukseen. Että moni voisi tapahtuman jälkeen iloita Mediamission teeman mukaan: ”Se löytyi!” Kenen puolesta nimeltä mainiten voisin tätä rukoilla? Rukoillaan myös, että me KohtaamisPaikassa ja kaikissa muissakin seurakuntaperheissä ottaisimme avosylin uudet vastaan!
 
”Onnellinen se kansa, jonka käy hyvin, onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra!” 
 

Tiina